sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Ähkyä koulussa - voiko vähemmän olla enemmän opetussuunnitelman tavoitteissa?

Tommi Kinnusen kolumni "Vähemmän olisi kouluissakin enemmän" herätti keskustelun koulutyön eetoksesta. Osassa keskusteluissa näyttää painottuvan opetukseen varatun tuntimäärän suhde opetuksen sisältöihin ja osassa laajempi koulutyön sekä tiedon eetos.

Kaikki arvokkaita näkökulmia. Tuntimääräkeskustelua pidän hiukan hankalana, koska en näe oppimisen ja tuntimäärän välisen suhteen olevan suoraan verrannollinen toisiinsa. Väliin tulee nimittäin muuttuja nimeltään "ihminen". Nuori ihminen motivaatioineen, taustoineen, kiinnostuksen kohteineen. Siksi asiaa olisi parempi katsoa laajemmasta tiedon ja tiedon merkityksen näkökulmasta. Toistot ja tunnit ovat oppimisen kannalta tärkeitä mutta perusta motivaatiolle tehdä työtä pitää olla ensin kunnossa, jolloin syventyminen ja syventäminen ovat aidosti mahdollisia toteuttaa. Kinnusella oli kolumnissaan pyrkimystä laajempaan katsantoon: "Tärkeää ei ole tunnistaa vaan soveltaa. Tärkeimmät kysymykset eivät ole mikä vaan miten ja miksi. Niiden avulla opimme soveltamaan, yhdistellään asioita ja luodaan sellaista uutta, mitä tänä päivänä emme osaa edes kuvitella."


Opetussuunnitelmat ovat pyrkimys vastata ajassa vallitseviin oppimisen ja kasvun haasteisiin

Vähemmän on usein enemmän. Tämä on totta. OPS-ähkyyn liittyen olisi kiinnostavaa nähdä opetussuunnitelmia käsittelevä sisällönanalyysi, miten OPSt ovat muuttuneet ajassa ja olemmeko osanneet uudistua ja luopua vai olemmeko vain kasanneet tietoa entisen lisäksi, niin kuin Kinnusen kokemus uudesta opetussuunnitelmasta on. Lyhyen googlailun perusteella OPS-uudistukseen liittyen on tutkittu OPSn tekijöiden, opettajien ja rehtoreiden kokemuksia OPSsta tai OPS-prosessista. Sinänsä tällainen tutkimus ei anna vielä tietoa siihen, miten OPSn sisältö on muuttunut niin määrällisesti kuin laadullisesti. Tuntemukset ja käsitykset ovat tärkeitä mutta tässä kysymyksessä määrällinen ja laadullinen analyysi olisi tarpeellista yhdistää. Vinkatkaa tai linkatkaa, jos tiedätte hyviä tutkimuksia aiheesta. Pari mielenkiintoista aihetta liippaavaa tutkimusta löytyi kuitenkin pikaisella katsannolla:

Harry Silfverbergin (2016) analyysi "Opetussuunnitelmauudistuksen implikoima tavoitetason nousu matematiikassa ja luonnontieteissä - totta vai tarua?" Vastausta tästä ei Kinnusen kysymykseen löydy mutta suuntaa sille kylläkin. Tutkimuksessa Silfverberg kysyi: "(1)Missä määrin POPS 2014:n tavoitteisto asettaa matematiikan ja luonnontieteiden oppimisen laadulle korkeamman vaatimustason kuin POPS 2004:n tavoitteisto arvioituna ns. uudistetun Bloomin taksonomian kehyksessä? (2) Miten matematiikka, fysiikka, kemia, biologia ja maantieto eroavat tässä suhteessa toisistaan?" Eroja löytyi OPSien ja oppiaineiden väliltä luomisen, ymmärtämisen, arvioinnin, soveltamisen, analysoinnin sekä muistamisen osalta. Tulkitsin, että aiemmassa OPSissa painottuivat enemmän muistaminen ja ymmärtäminen, kun taas uudessa OPSissa luominen ja soveltaminen. Tutkimuksen metodi oli kiinnostava ja sellainen, jonka avulla laajempi eri aikakausien opetussuunnitelmien sisällönanalyysi olisi kiinnostavaa ja myös tarpeellista tehdä.

Erja Vitikan (2009) väitöskirjan "Opetussuunnitelman mallin jäsennys: sisältö ja pedagogiikka kokonaisuuden rakentajina" tiivistelmä löytyy verkosta. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on ollut selvittää, millaisia pedagogisia piirteitä OPSt sisältävät. Tämän perusteella voidaan todeta vuosien 1994 ja 2004 opetussuunnitelmien osalta seuraavia eroja: "eri osa-alueiden väliset rajat ovat jyrkät, opetussuunnitelmat ovat oppiainepainotteiset ja perustuvat teoreettiseen, propositionaaliseen tietoon. Pedagogiikka on pääosin suljettua perustuen voimakkaaseen sisältöohjaukseen, strukturoituun oppilaan arviointiin sekä mitattaviin oppimiskokemuksiin. Opetussuunnitelma-asiakirjoissa on kuitenkin ilmentymiä integroidusta sisällöstä: vuoden 1994 perusteiden alkuosan teemat läpäisevät opetussuunnitelman eri osa-alueet systemaattisesti. Vuoden 2004 perusteissa puolestaan ilmenevät taidot, jotka yhdistävät eri oppiaineita toisiinsa. Perusteissa ilmenee myös avoin pedagogiikka koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntämisen, oppilaiden kokemusten huomioimisen, opiskelun joustavuuden ja yksilöllisten painotusten myötä."

Pekka Rokka (2011) on tutkinut väitöskirjassaan "Peruskoulun ja perusopetuksen vuosien1985, 1994 ja 2004 opetussuunnitelmien perusteet poliittisen opetussuunnitelman teksteinä" kolmen eri aikakauden opetussuunnitelmien yhteiskunnallisia painotuksia ja ajan poliittisia heijastuksia OPSeissa. Metodina on ollut OPSien sisällön analyysi. Hän toteaa tulosten osalta mm. että: "Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteet on koulukohtainen, mutta vuosien 1985 ja 2004 perusteissa koulukohtaisuudelle jää vain vähän tilaa. Opetussuunnitelmien perusteita ohjaa heilurimainen politiikka, sillä vuoden 1994 avoimuudesta palattiin vuonna 2004 rajoitettuun vaikutusmahdollisuuteen. Tätä näkemystä toteutettiin myös vuoden 1985 opetussuunnitelmassa." Hän toteaa vuoden 1985 OPSn olleen "vapauttava teos", joskin OPSn lauseet sisälsivät paljon tulkinnan varaa. Vuoden 1994 OPS järisytti koulumaailmaa, kun koulut saivat laatia oma opetussuunnitelmansa. Vuoden 1994 OPS oli niin oppilaiden kuin opettajien työkalu. OPSn pelkistetty kieli tarjosi kouluille paljon liikkumavaraa. Vuoden 2004 OPS hidasti koulujen kehitystä, kun omakohtainen tekeminen OPSn taustalta väistyi. Opettajat palasivat tulkitsemaan ja muistamaan, mitä muut olivat OPSiin kirjoittaneet.


Opettajien yhteistoiminta ja -suunnittelu sekä rohkeus irtautua oppikirjoista koetun tietoähkyn lääkkeeksi 

Oppikirjojen rooli tai ylipäätään valmiin, tunti tunnilta etenevän opetusmateriaalin rooli opetuksessa puhuttaa meitä varmasti vielä pitkään. Ennen oli turvallista edetä koulussa valmiin materiaalin ja oppikirjan ohjaamana, oppikirjan aukeama kerrallaan kullakin tunnilla. Enää opettajat eivät varmaankaan näin toimi, joskin oppikirjoilla ja valmiiksi suunnitelluilla tehtävillä on edelleen paikkansa opetuksen ja oppimisen tukena. Kajaanissa on opettajia, jotka ovat luopuneet oppikirjoista ja heidän kokemus on ollut, että tämä vapauttaa runsaasti aikaa oppimiselle, asioiden syventämiselle ja tiedon monipuoliselle käsittelylle yksin ja ryhmän kanssa. OPS ei sinänsä ole ähkyinen asiakirja mutta oppikirjat ohjaavat helposti toimintaa "paljon tiedon käsittelyyn".

Kun tuskaillaan koulun tietoähkyn parissa, on muistettava myös se, että peruskoulu on 9-vuotinen yhtenäinen ja myös tiedollisesti hermeneuttinen kokonaisuus. Lukionkin voi lukea tähän jatkoksi. OPSn näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että asioita syvennetään koko ajan, lapsen iän karttuessa. On erittäin tärkeää kehittää opettajien käsitystä tästä kokonaisuudesta niin, että aineenopettaja ymmärtää, mitä aiemmilla vuosiluokilla on tehty ja opittu, ja luokanopettaja ymmärtää, miten asioita syvennetään tulevina vuosina. Tämä edellyttää vuorovaikutusta opettajien kesken, yhteistoimintaa ja -suunnittelua. Jos näkökulma on vain lukion vuosikursseissa tai 7-9 luokissa tai kapeimmillaan yhdessä vuosiluokassa, iskee voimattomuus opettajaan varmasti.


Lopuksi - vältetään paluuta perustaitojen korostamiseen, niitä kuitenkaan unohtamatta

Olemme usein taipuvaisia yksinkertaistamaan asioita ja ymmärtämään asioita konkreettisesti. Tässä aiheessa olemme taipuvaisia painottamaan hyvien perustaitojen hallintaa, joiden merkitystä en missään nimessä väheksy, koska hyvä luku- ja kirjoitustaito sekä sujuva laskutaito ovat perusta sisältöjen käsittelylle ja oppimiselle mutta paluu perustaitoihin ajattelu sisältää vakavan koulun taantumisen riskin, jos painotus heilahtaa ääripäähän. Tästä on historiasta kokemusta. Yhdysvalloissa vaikutti 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä kaksi pedagogista liikettä: Deweyn koulureformi ja koulutyön rationalisointiliike. Jälkimmäinen ideologia perustui Taylorin teollisen työn standardoidulle ja rationalisoidulle massatuotannolle. Tyleriläisen opetustyön läpimurto tapahtuikin Yhdysvalloissa 60-luvulta alkaen ja taustalla vaikutti huoli perustaitojen heikkenemisestä (kielet ja matematiikka). Tämä johti "paluu perustaitoihin"- ajattelumallin muodostamiseen. Tekninen ja rationalisoitu ajattelutapa teknisti samalla opetuksen. Tylerin oppi tavoitteiden määrittelystä opetuksen suunnittelun ja arvioinnin perustana johti päätekäyttäytymistavoitteiden tarkkaan määrittelyyn. Oppimistulosten katsottiin ilmenevän lopulta oppilaan käyttäytymisen muutoksina ja mallissa opetuksen keskeiset elementit muodostuivat eri oppiaineiden osaamisen perus- ja minimitason määrittelyistä, yhtenäiseen oppimiseen tähtäävistä tasokokeista ja suorituskeskeisten opetussuunnitelmien muodostamisesta. Opetusta ja oppimateriaaleja kehitettiin yhtenäisyyden saavuttamiseksi ja käytännössä tämä tekninen kokonaisuus ilmeni opetuksen menetelmällisenä yksipuolistumisena.

Kouluissa on tarpeellista pohtia säännöllisesti, mikä on tässä maailmassa tietämisen arvoista tai mikä merkitys tietämisellä on ihmiselämässä. Väitän, että tieto on lopulta vain väline ymmärryksen ja tietoisuuden kehittymisessä. Siksi se ei voi olla koulun tavoite sinänsä. On myös huomattava, että opetusmetodit ovat loppujen lopuksi vain metodeja, joiden avulla jokin asia opetetaan enemmän tai vähemmän mielekkäästi. Tieto tulee ymmärtää välineeksi merkityksellisten ongelmien ratkaisemiseksi sekä varmuuden ja henkilökohtaisen totuuden etsimiseksi. Tieto ei voi olla siten kohde, joka paljastaa ennalta annetun ja tunnetun todellisuuden vaan se on väline, mikä opettaa meille sen, miten toimitaan eteen tulevien ongelmien kanssa. Näin tiedosta tulee merkityksellistä ja tietämisestä muodostuu motivoivaa toimintaa, "joka syöttää itse itseään".


Linkkejä

Tarkoitus sanelee muodon opetuksessakin - pedaloikkia ja parempia oppijoita

Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys


lauantai 6. lokakuuta 2018

Kainutlaatuista, maailman parasta opettajuutta ja koulua kehittämässä

Tänään järjestettiin Kajaanissa #kainuutlaatuinenope2018 opettajien täydennyskoulutuspäivä. Lehtikankaan monitoimitalossa kävi kuhina ja sorina, kun ympäri Kainuun paikalle oli saapunut noin 600 opettajaa - varhaiskasvatuksen opettajia, luokanopettajia, aineenopettajia, ammatillisen koulutuksen opettajia, lukion opettajia, musiikkiopiston opettajia, kansalaisopiston opettajia. Työpajojen ja luentojen sisällöt käsittelivät hyvinvoivaa kouluyhteisöä sekä tulevaisuuden työtä.

Nykyisessä muodossaan tämän päivän koulutus taitaa olla kaikkiaan neljäs järjestyksessään. Meidän omalle täydennyskoulutusyksikkö AIKOPAlle täytyy antaa suuret kiitokset koulutuksen kehittämisestä. Koulutus järjestetään open space -idealla, eli opettajat saavat valita luentojen ja työpajojen kohteet vapaasti omaan mielenkiintoon perustuen. Luvatonta ei ole myöskään se, että päivä sujuu kollegoita tavaten, opetuksesta keskustelen ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita hioen vaikkapa kahvikupin äärellä istuen. Vapautta seuraa vastuu ja motivaatio. Tänäänkin tunnelma vaikutti innostuneelta ja kiinnostuneelta. Kainuussa opettajien täydennyskoulutus kuntien välisenä yhteistyönä omaa pitkät perinteet ja erityisen hienoa on se, että yhteistyö on laajentunut viime vuosina koskettamaan opettajia varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle sekä aina vapaaseen sivistystyöhön ulottuen. Olemme ajatelleet, että kun eri alojen opettajat pääsevät kohtaamaan, vaihtamaan ajatuksia ja näkemyksiä, päästään tällä rikkaampaan opettajuutta kehittävään vuorovaikutuksen kuin sillä, että saman alan opettajat yksistään kohtaavat toisiaan ammatillisten kysymysten äärellä.


TOMATO - Kokeile, ole rohkea, luota, yllätä, tunne ja rakasta!
Itse kävin kuuntelemassa päivän annista Mato Valtosen ja Tom Pöystin TOMATO luennon. Pöysti ja Mato keskustelivat ja pohtivat erittäin innostavalla ja kaikkia kannustavalla tavalla positiivisen asenteen, rohkeuden, kokemisen ja kokeilun sekä tuntemisen merkitystä hyvän elämän ja työelämän perustana. EVVK eli Ei Valiteta Vaan Kehitetään, voisi sanoa tiivistetysti. Annetaan lapsille mahdollisuus olla lapsia, kokea erilaisia tunteita ilosta suruun ja kipuun, koska vain siten ihminen oppii tärkeimmän eli itsensä ja sitä kautta arvostamaan toisia. No... ei se varmaan ihan noin luento mennyt mutta itse kuulin asian näin ja Tom kannustikin kuulemaan sen minkä kuulee ja kuulemaan niin. Näkemään sen minkä näkee ja näkemään niin!


Kainuussa on maailman parasta koulutusta ja kasvatusta!

Mato ja Tom kannustivat luennossaan tekemään aina parhaansa. Vetämään aina täysillä sen, mitä tekee. Kun tekee aina parhaansa, on todennäköisempää, että huomennakin ihmiset innostuvat ja haluavat tulla uudelleen "katsomaan keikkaa". Meidän tapauksessa perheiden ja lasten on aina uudestaan ja uudestaan innostuttava koulusta ja oppimisesta (ks. Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen). Mato ja Tom totesivat, että olkaa Kainuussa maailmaan parhaita opettajia ja kouluja. Olemmekin. Miettikääpä. Lapset pitävät Kainuussa koko maassa eniten koulunkäynnistä (ks. kuva alla) vaikka monella terveysmittarilla mitattuna perheillä on paljon haasteita hyvinvoinnissa (ks. Sosiaali- ja terveyspalvelut Kainuu, asiantuntija arvio kevät 2018). Silti koulujen oppimistulokset ovat erinomaiset ja ennen kaikkea lapset pitävät koulunkäynnistä ja siten myös oppimisesta, päiväkoteja unohtamatta. Kainuussa on panostettu suhteessa alueen kokoon nähden paljon viime vuosina koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. Meillä oppimisympäristöt ovat kunnossa ja lapset saavat oppia ja työskennellä modernien opetusvälineiden parissa. Tuntiresurssia on talouden haasteista huolimatta haluttu antaa oppimisen ja kasvun tueksi. Erityisen tuen tarpeen kasvuun on vastattu ja perustettu uusia pieniryhmiä lasten kehityksen tueksi. Ryhmissä pyrkimyksenä on myös lasten kuntouttaminen, ei vain järjestyksen ylläpitäminen. Varhaiskasvatukseen on palkattu ja palkataan jatkossakin tarpeen vaatiessa yksilöavustajia lapsen kasvun tueksi. Myös varhaiskasvatuksesta löytyy lasten erityisryhmiä. Inkluusio ei ole ollut meillä säästökeino.

Kouluterveyskysely. "pitää koulunkäynnistä" 4.-5. luokka.
Myös yläkoululaisten arvio on maan keskiarvoa korkeampi.
Lopuksi

Kainuun ja Kainuun kuntien haaste mutta samalla myös mahdollisuus on pieni kokomme. Tunnemme toisemme ja ihmisten välinen vuorovaikutus on nopeaa ja välitöntä. Eri kouluasteiden mutkaton yhteistyö on meillä mahdollista. Yhteistyössä voimme hyödyntää toistemme osaamista ja tukea toistemme osaamisen kehittymistä. Kaiken tavoitteena ja keskiössä ovat kainuulainen lapsi ja nuori. Tärkeää on, että jaksamme tehdä asioita myös tulevaisuudessakin vahvasti yhdessä ja osaamme myös uudistua. Tulevaisuudessa yhteistyötä kannattaa laajentaa SISOTE -muotoon eli mukaan kannattaa ottaa entistä tiiviimmin perhepalvelujen toimijoita. Kuten TOMATO luennossaan totesi, ei annetta innitykselle, ankeuttajille ja vähättelylle valtaa vaan vaalitaan yhdessä tekemistä, arvostusta ja innostusta, jotka jatkuvat ja kasvavat vain tekemällä yhdessä, arvostamalla ja osoittamalla arvostusta itselle ja toisille sekä innostumalla itse ja yhdessä. Tarvitaan rohkeutta mennä yhdessä rinta rottingilla kohti tulevaa!


Linkkejä

THL, kouluterveyskysely, alueellinen vertailu 4.-5. luokat

Kainutlaatuinenope 2018 blogisivusto

Kainutlaatuisen oppimisen suunta 2025

#kainutlaatuinenope - innostavaa opettajien täydennyskoulutusta yli kouluasterajojen