lauantai 8. marraskuuta 2014

Perusopetuksen perusteiden uudistaminen – näkökulma lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin ja kasvua tukevaan opetukseen (julkaistu 6/2012 Kainuun Sanomissa)

Suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin ja he ovat elämäänsä tyytyväisiä. Samalla lähes jokaisesta peruskoulun luokasta löytyy lapsia, joiden kasvu huolettaa ja joiden ongelmien korjaamiseksi opettajat tekevät paljon töitä. Ongelmat ovat pääosin psyko-sosiaalista levottomuutta, välinpitämättömyyttä sekä heikkoa koulumenestystä. Kasautuessa ne johtavat syrjäytymiseen ja vakavampiin psyykeen häiriöihin. Mitä lasten pahoinvointi kertoo yhteiskunnastamme? Miten koulutyön on muututtava, jotta voimme tukea lasten kasvua ja psyykkistä hyvinvointia nykyistä paremmin ja vähentämään korjaavien tukimuotojen tarvetta?


Kasvatuksen tavoite on ihmisen psyykkinen tasapaino ja kehittynyt itsetietoisuus

Lapsen sosiaaliselle kehitykselle on keskeistä riippuvuus aikuisen tuesta, mikä on myös yhteisön sosiaalinen voimavara. Suomalaisessa yhteiskunnassa lapsen riippuvuus käsitetään kuitenkin heikkoudeksi, josta pyritään mahdollisimman nopeasti eroon. Tämä ohjaa arvoja yksilöllisyyden ylikorostamiseen. Korostamalla lapsen autonomisuutta korostamme lapsen itsekeskeisyyttä, mikä kasvattaa lasta välinpitämättömyyteen, kylmyyteen ja vastuuntunnottomuuteen toisia kohtaan. Amerikkalaisen kasvatusfilosofi John Deweyn mukaan ”Se saa yksilön usein niin tunteettomaksi toisia kohtaan, että hänelle kehittyy kuvitelma siitä, että pystyn todella seisomaan ja toimimaan yksin. Tunteettomuus on nimetön muoto psyykkiselle sairaudelle, joka on vastuussa suuresta osasta, tosin korjattavissa olevasta, kärsimyksestä maailmassa.

Itsekeskeisyys näkyy ihmisten arjessa empatiakyvyttömyyden lisäksi voimakkaana omien oikeuksien puolustamisena toisten kustannuksella. Toimiva kasvatus edellyttää aikuiselta kykyä sysätä syrjään omat mielihalut kasvavan tarpeiden edeltä. Lapsen tunteiden ymmärtäminen vaatii vanhemman hyvää itsetuntemusta. Se, miten suhtaudumme itseemme, toisiin ja ympäristöön on seurausta saadusta kasvatuksesta. Kasvatuksen ”piikkiin” voidaan asettaa siten paljon. Vanhempien syyllistäminen ei ole kuitenkaan rakentavaa, koska arjen realiteetit ja ympäristön tarjoamat mallit ohjaavat myös vahvasti mielenmaailmamme rakentumista. Ympäristö kasvattaa ihmistä. Ihmisen mahdollisuus hallita tätä perustuu itsetietoisuuteen. Itsetietoisuuden kehittyminen on kasvatuksen keskeinen tavoite. Kyse on siitä, kuinka hyvin osaamme ymmärtää itseämme suhteessa ympäristöön. Koululle on oma rollinsa tämän prosessin edistämisessä.


Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen on mahdollisuus kasvua tukevaan kouluun

Suomalainen peruskoulu on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä Pisa -tutkimuksissa. Tulokset ovat mieluisia vallinneelle hyötymoralistiselle ajattelulle, mikä on ohjannut opetussuunnitelman kehittymistä 90-luvulta alkaen. Kun ennen opiskeltiin, ei koulua, vaan elämää varten, niin Y- ja Z -sukupolvien lapset ovat käyneet koulua elinkeinoelämää varten. Olemme mieltäneet osaamisen ja lahjakkuuden myötäsyntyisiksi kyvyiksi. Oppimisesta on tullut pinnallista suorittamista. Kouluviihtyvyys on maassamme heikko ja kouluissa pohditaan menetelmiä työrauhan edistämiseksi. Osassa maata koulut ovat jakautuneet kahteen kerrokseen vanhempien sosiaalisen aseman ja asuinalueitten perusteella. Keskittyessämme bruttokansantuotteen kasvattamiseen olemme unohtaneet, että kaiken osaamisen perusta on psyykeen tasapainoisessa kehittymisessä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistustyö on alkanut ja se valmistuu vuoteen 2016 mennessä. Suomelle tarjoutuu mahdollisuus kehittyä. Opetussuunnitelmatyössä on tiedostettava, että opetuksen haasteena ei ole vain resurssien puute tai opetustuntimäärät vaan kyky ymmärtää, millaista tietoa, toimintaa ja ympäristöä lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuunsa. Lasten kehitykselle koulun tiedon ja toiminnan käsitys on haaste. Maailma on tältä osin paljon muuttunut tämän päivän vanhempien lapsuudesta. Koulutiedon atomistisen käsittelyn seurauksena opettajat ja oppilaat uupuvat kiireeseen ja suorittamiseen.

Kun koululle määritellään kasvua tukeva tehtävä, opetuksessa on ensinnäkin ymmärrettävä, että oppiminen on tietoisuuden asteittaista kehittymistä subjektiivisesta, objektiiviseen ja lopulta jopa persoonalliseen käsitykseen, jossa tapahtuu mm. uuden tuottaminen. Toiseksi koulutyössä on keskityttävä oleellisen, eli sellaiseen tietoon, joka tukee lapsen maailmankuvan ja kulttuuri-identiteetin kehitystä. Kolmanneksi opetuksen on oltava prosessiluonteista, mikä mahdollistaa kiireettömyyden, asioiden loppuun tekemisen, onnistumisen kokemisen ja sitä kautta oppimisen ilon. Neljänneksi perustaidot ja -tiedot on käsitettävä ajattelun kehittymisen välineiksi. Viidenneksi yksilöllisestä tavoiteasettelusta on siirryttävä ryhmän tavoitteisiin, jota aito sosiaalinen toiminta edellyttää.


Peruskoulu voi tukea lasten ja nuorten kasvua moniarvoisessa yhteiskunnassa. Psyykkisen hyvinvoinnin ja kasvun tukemiseen perustuva koulutyö on parasta ennaltaehkäisevää toimintaa. Elinkeinoelämä tarvitsee osaajia mutta ennen kaikkea tasapainoisia, arvostelukykyisiä sekä yhteistyöhön kykeneviä ihmisiä. Avaimet tälle ovat pöydällä aivan ulottuvillamme.


Teksti on julkaistu 2012 Kainuun Sanomien vieraskynä-palstalla. Tekstiä ei ole saatavilla Kainuun Sanomien nettisivuilta, joten julkaisen tekstin tässä blogissa lukijoitten riemuksi tai kauhuksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti