tiistai 23. joulukuuta 2014

Ja vaikka usko emme, ja vaikka epäilemme, on meidän onneksemme maljat juotu... sosiaalinen media on sosiaalinen mahdollisuus

Sosiaalisen toiminnan merkitys on melko yksinkertainen: yhteisön jatkuminen, jossa aikuiset kasvattavat ja kouluttavat yhteisönsä nuorimmat, kokemattomimmat jäsenet lojaaleiksi kulttuurilleen. Kokemusten välittäminen tapahtuu kommunikaation, tekemisen, ajattelun ja tuntemisen avulla. Yhteisön sosiaalista elämää ei olisi ilman ihanteiden, toiveiden, vaatimusten sekä mielipiteiden kommunikointia. Tässä tekstissä tarkastelen sosiaalisen toiminnan luonnetta. Pyrin avaamaan itselleni samalla sen, millä tavalla sosiaalinen media on sosiaalista. Sosiaalisen toiminnan luonnetta tarkastelen pääosin Deweyn esittämien ajatusten valossa. Sosiaalisen median määrittelyn perustan Harto Pönkän, Niina Impiön  ja Venla Vallivaaran (2012) teoksessa "Sosiaalisen median opetuskäyttö" esittämään määrittelyyn.


Miten sosiaalinen media voidaan määritellä?

Pönkä, Impiö ja Vallivaara (2012) ovat kuvanneet teoksessaan "Sosiaalisen median opetuskäyttö" monipuolisesti sosiaalisen median luonnetta sekä mahdollisuuksia opetuksessa. He puhuvat yhteisöllisestä oppimisesta teknologisesta näkökulmasta, jonka perusajatus on pitkälti samansuuntainen, kuin jäljempänä kuvattu sosiaalisen toiminnan määrittely: toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Sosiaalinen media voidaan määritellä neljällä eri tavalla:
  1. Some on sateenvarjo, joka kokoaa alleen erilaiset sosiaalisen median sovellukset ja niiden käyttäjät, jotka ovat osallisina niiden käytössä.
  2. Toinen merkitys painottaa käyttäjien tuottamaa sisältöä, jota välitetään toisille käyttäjille
  3. Kolmas merkitys määrittää somen paikaksi, jossa ihmiset tuottavat ja jakavat yhdessä tietoa keskinäisessä vuorovaikutuksessa
  4. Kattavin määritelmä lähtee siitä, että samanmieliset ihmiset kokoontuvat yhdessä tuottamaan, jakamaan, vaihtamaan sekä kommentoimaan tuotettua tietoa virtuaalisissa yhteisöissä sekä tietoverkossa.

Sosiaalisen toiminnan perusta on kommunikaatiossa ja jaetussa ymmärtämisessä

Kommunikaation avulla yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan jaettuun ymmärtämiseen. Kommunikaation merkityksen ymmärtämiseksi on tärkeä tiedostaa sen tarkoitus, mikä on enemmän kuin tavanomainen käsitys mahdollisuudesta toteuttaa ajatusten vaihtoa verbaalisesti. Dewey toteaa teoksessaan Democracy and Education (1916) seuraavasti:

”Yhteiskunta ei ainoastaan jatka olemassaoloaan kulttuurisen periyttämisen avulla, joka tapahtuu kommunikoimalla, vaan voidaan myös rehellisesti todeta periyttämisen olevan kommunikaatiossa. Sanoihin sisälletty yhteinen tieto sisältää yhteisön ja kommunikaation välillä enemmän kuin pelkän verbaalisen siteen. Ihmiset elävät yhteisesti ajanoloon muodostetussa esine- ja asiatodellisuudessa, ja tässä kommunikaatio on tapa, jolla asioista ja esineistä muodostetaan yhteisesti jaettuja. Juuri yhteiset tavoitteet, uskomukset, pyrkimykset, tieto – yhteinen ymmärrys – samanmielisyys, ovat asioita joita ei voida siirtää henkilöltä toiselle kuin rakennuspalikoita. Niiden on muodostuttava kaikille yhteisiksi, jaetuiksi. Kommunikaatio, joka takaa osallistumisen jaetussa ymmärryksessä, on eräs tapa, jolla varmistetaan samantyyppisten emotionaalisten ja intellektuellien mielenlaatujen käyttöönotto, kuten tavat vastata odotuksiin ja vaatimuksiin.” (Dewey 1916, 5 - 6.)

Kommunikaation avulla lapselle välittyy sanojen, ilmiöiden tai tapahtumien todellisia ”kognitiivisia, sosiaalisia ja emotionaalisia” merkityksiä. Asioiden sekä toimintatapojen merkitykset välittyvät lapselle sosiaalisessa, jaetussa toiminnassa toisten ihmisten kanssa. Fyysinen ympäristö sekä ihmisten välinen vuorovaikutus ja siinä esimerkiksi hymy tai varoittava katse mahdollistavat toiseen ihmiseen vaikuttamisen. Fyysisyys on väline persoonalliseen kontaktiin, jonka tasapainottavana elementtinä Dewey (1916) pitää yhteiseen tavoitteeseen pyrkimistä, johon liittyy esineellinen toiminta sekä tietoisuus lopputuloksen tarkoituksesta ja sosiaalisesta merkityksestä. Kun lapsi saa mahdollisuuden suunnata kiinnostuksena yhteiseen toimintaan ja osallistua tähän, hän alkaa jäljitellä esimerkiksi vanhempiensa toimia. Toiminta muotoutuu älylliseksi ja sosiaalisesti ohjautuvaksi. Tämä nk. yhdistävä toiminta on Deweyn mielestä tärkein lasta kasvattava menetelmä.


Milloin toimintamme on sosiaalista?

Dewey (1916) toteaa, ettei sosiaalinen elämä ole vain identtinen kommunikaation kanssa, vaan kaikki kommunikaatio ja siten myös kaikki sosiaalinen elämä on kasvattavaa. Sosiaalinen toiminta edellyttää kolmen ulottuvuuden toteutumista, jotta voidaan puhua sosiaalisesta:
  • Tarvitaan toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksiEi ole yksistään riittävää, että ihmiset toimivat fyysisesti toisiaan yhdistävässä tilanteessa.
Yhteinen tavoite ei kuitenkaan vielä riitä, koska esimerkiksi koneen osat edustavat maksimaalisen yhteistyön olemusta. Tämä vuoksi:
  • Tarvitaan kiinnostusta ja tietoisuutta toisten toiminnoista suhteessa kokonaisuuteen sekä lopputulokseen, ja lisäksi
  • vaaditaan, että sosiaalisen ryhmän yksittäiset henkilöt tiedostavat oman toimintansa merkityksen kokonaisuuden muodostumiselle
Kommunikaation avulla jokainen pystyy ilmaisemaan omat aikomuksensa, selvittämään toisten vastaavuuden ja seuraamaan toiminnan edistymistä. Dewey toteaa asiasta seuraavasti:
Omatakseen saman idean asioista, joita toisillakin on, täytyy olla samanmielinen heidän kanssaan ja siten olla sosiaalisen ryhmän todellinen jäsen. Yhteinen mieli on kiinnittymistä samoihin asioiden ja esineiden merkityksiin ja toimimista tässä samoin, kuten toiset. Muutoin ei ole yhteistä ymmärrystä ja yhteisöllistä eloa. Vain jaetussa toiminnassa jokainen henkilö viittaa teoillaan toisten tekoihin ja vice-versa. - - Ihmiset voivat kuitenkin toimia tässä ketjussa tietämättä, mitä toiset tekevät tai ilman referenssiä toisten tekemisiin. Jokainen toimii erillistä lopputulosta kohtaan, oman edun tavoittamiseksi. Tällöin ei ole olemassa yhteistä tietoisuutta ja siten ei ole aitoa vuorovaikutusta” (Dewey 1916, 36 - 37.)
Esimerkiksi koululuokan on oltava selvillä yhteisestä tavoitteesta sekä omista toimista suhteesta toisten tekemisiin ja toisinpäin. Jäsenten välillä on oltava kommunikointiyhteys ja tämän mahdollistava ilmapiiri ilman alistussuhteita. Luokan on pyrittävä löytämään yhteinen sävel toimilleen. Käyttäytymisestä muodostuu yhteisen ymmärryksen löydyttyä sekä sosiaalisesti että älyllisesti ohjattua. Yksilön tarpeet muodostuvat hänelle objektiksi ja hän alkaa ymmärtämään oman ja toisten toiminnan välistä yhteyttä. Toiminalle muodostuu mieli, merkitys.

On kuitenkin tunnustettava, että sosiaalisimmassakin ryhmässä on epäsosiaalisia suhteita. Ihmisten väliset suhteet voivat tällöin olla verrattavissa mekaanisiin alistussuhteisiin, joissa toista ihmistä hyödynnetään omien tarkoitusperien saavuttamiseksi. Epäsosiaaliselle toiminnalle on tyypillistä fyysisen ylivoiman käyttö (aseman, kykyjen, taloudellisen voiman hyödyntäminen). Sosiaalisuuta ei kuitenkaan saa käsittää tasapäistämiseksi, vaan jokainen yksilö on ryhmässä aina ainutlaatuinen, mutta ei niin ainutlaatuinen, että voisimme kuvitella olevamme toista merkittävämpiä. Dewey määrittelee tätä yksilöllisyyden luonnetta sosiaalisessa toiminnassa esseessään ”Individuality in Education”:

“- - ettei ole olemassa pelkästään eroja ja eroavaisuuksia vaan jotain ainutlaatuista tai korvaamatonta arvossa. - - Kun pyrimme ymmärtämään ihmisen yksilöllisyyttä, on huomioitava käsitys siitä, että jokaisella yksilöllä on jotain, mikä on korvaamatonta. Kukaan toinen maailmassa ei pysty korvaamaan häntä täysin tai tekemään täysin samoja asioita, joita hän tekee. Luulen, että tämä on sitä, mihin pyrimme yrittäessämme ymmärtää tasa-arvoisuutta. Emme tarkoita, että ihmiset ovat fysiologisesti tai psykologisesti tasa-arvoisia, vaan jokainen ihminen, joka on normaali, omaa jotain erityistä, mitä kukaan toinen ei pysty korvaamaan.” (Dewey 1988, 170 - 171.)

Yksilön ainutlaatuisuutta painotettaessa on muistettava lasten ja aikuisten välinen suhde. Lapsi on riippuvainen aikuisen antamasta tuesta. Riippuvaisuus aikuisesta on sosiaalisessa mielessä voimavara. Riippuvaisuuden käsittäminen heikkoutena johtaa tilanteeseen, jossa korostetaan persoonallista riippumattomuutta, mikä ei edistä lapsen sosiaalista kehitystä. Pyrkimällä lisäämään lapsen autonomisuutta korostamme itsekeskeisyyttä, mikä johtaa välinpitämättömyyteen, kylmyyteen ja vastuuntunnottomuuteen toisia kohtaan. [1] On huomioitava, että lapsi omaa luontaisen sosiaalisen lahjakkuuden, jolle vain harvat aikuiset pysyvät herkkinä. Lapsen havaittu tai kuviteltu egoismi on tosiasiassa heijaste aikuisen omasta itsekeskeisyydestä sekä kyvyttömyydestä ymmärtää lapsen tarpeita.[2]


Sosiaalisen median erilaiset sosiaaliset muodot

Sosiaalinen media sisältää Pönkän ja Impiön mukaan useita eri yhteisöllisyyden muotoja. Somen käytössä merkityksellistä on ymmärtää, mitä tapahtuu ihmisten välisessä yhteisöllisessä toiminnassa. Pönkä ja Impiö määrittävät yhteisöllisyyden tiukaksi tai löyhäksi yhteisöllisen toiminnan luonteesta sekä tavoitteesta riippuen. Löyhässä yhteisöllisyydessä ei tapahdu jaetun asiantuntijuuden syntyä ja keskinäistä ymmärryksen rakentumista. Tiukassa yhteisöllisyydessä on tärkeää jaettu tavoite, vastavuoroisuus sekä saavutettu lopputulos. Yhteisöllisyys voidaan vielä jakaa sen keston perusteella lyhyeen tai pitkäaikaiseen yhteisöllisyyteen. Pönkä ja Impiö jaottelevat tältä perustalta sosiaalisen median yhteisöllisyyden muodot kahdeksaan eri ryhmään:
  1. Reaaliaikainen yhteisöllisyys: satunnaista ja lyhytaikaista (chatit, twitter-seinät luennoilla)
  2. Kontekstisidonnainen yhteisöllisyys: tietyn aiheen ympärille rakentuvat keskusteluketjut esimerkiksi Twitterissä tai luennoilla. Muoto voi olla löysä tai tiukka. 
  3. Löysä kontekstisidonnainen yhteisöllisyys: Esimerkkinä tästä on luennon aikana tapahtuva keskustelu. 
  4. Tiukka kontekstisidonnainen yhteisöllisyys: Esimerkiksi Twitterin keskusteluketju, jossa tavoitellaan jonkun asian ratkaisua.
  5. Formaali yhteisöllisyys: Verkko-opiskelun ympäristöt ovat esimerkki tästä ja toiminnasta muodostuu tiukkaa yhteisöölisyyttä, riippuen ohjauksen intensiivisyydestä. Formaali pitkäkestoinen yhteisöllisyys toteutuu mm. wiki-tyyppisissä alustoissa.
  6. Keskittynyt pitkäkestoinen yhteisöllisyys: muodostuu jonkin sosiaalisen median sisälle. Esimerkkinä toimivat facebookin erilaiset teemaryhmät.
  7. Hajautunut pitkäkestoinen yhteisöllisyys: Käyttäjät toimivat löyhästi useissa eri sosiaalisen median palveluissa, joissa verkoston jäsenet tunnistavat toisensa ja verkostot voidaan nimetä jollain yhteisellä nimittäjällä
  8. Palvelukeskeinen yhteisöllisyys: perustuu johonkin tiettyyn sosiaalisen median palveluun, johon eri ihmiset kuuluvat mutta he eivät välttämättä tunne tai tunnista toisiaan.  

Sosiaalinen media on sosiaalinen mahdollisuus

Kuluneeseen syksyyn saakka yritin, osin jääräpäisestikin pysyä erossa sosiaalisesta mediasta. Käsitykseni sosiaalisen median luonteesta oli, tällä käyttökokemuksella arvioiden, osin vääristynyt ja on todettava, että some on sosiaalinen mahdollisuus. Se on mahdollisuus täydentää ihmisten välistä sosiaalista toimintaa. On kuitenkin muistettava, että some ei korvaa ihmisten luonnollista kanssakäymistä mutta täydentää ja syventää sitä.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten ihmiset ovat somessa aktiivisia tiedon tuottajia ja jakajia. Ajatusten, kokemusten tai tuntemusten jakamista ei arkailla samalla tavalla kuin ei-teknologisessa vuorovaikutuksessa, ei edes toisilleen tuntemattomien ihmisten välillä. Vaikuttaa, että valtaosa suhtautuu ihmisten erilaisiin esityksiin myönteisesti ja kannustaen, mielenkiintoa osoittaen. Sosiaalinen media on mahdollisuus itseilmaisuun ja esiintymiseen samalla tavalla kuin normaalissakin julkisessa esiintymisessä ja siten sosiaalisella medialla voi olettaa olevan parhaimmillaan myönteistä vaikutusta yksilön itsetunnon ja -tuntemuksen kehittymiseen. Ihmisten aktiivisuus ja rakentava myönteisyys, jonka sosiaalisessa mediassa kohtaa, tuo mieleeni Juice Leskisen kappaleen "Suloista ja haikeaa" sanat: "ja vaikka usko emme, ja vaikka epäilemme, on meidän onneksemme maljat juotu."

Riskejä sosiaalisessa mediassa on tietenkin olemassa, niin kuin on kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kiusaaminen, häiriköinti tai trollit ovat sosiaalisen median varjopuolia. Tätä vastaan on tehtävä työtä ja kasvatettava lapset tunnistamaan ja sitä kautta hallitsemaan toimintaansa tässä monien mahdollisuuksien verkostossa. Tähän päästään kiinni aikuisten myönteisen esimerkin ja ohjaamisen avulla, sosiaalisen median aktiivisen ja tasapainoisen käytön kautta.


__________________________________

[1] ”Se saa yksilön usein niin tunteettomaksi hänen suhteissaan toisiin ja hänelle kehittyy illuusio siitä, että minä pystyn todella seisomaan ja toimimaan täysin yksin. Tämä on eräänlainen nimetön muoto "mielisairaudelle", joka on vastuussa suuresta osasta, tosin korjattavissa olevasta, kärsimyksestä maailmassa.” (Dewey 1916, 52.)
[2] ”Suurin osa lapsen havaittavasta, oletetusta luontaisesta egoismista on yksinkertaisesti egoismia, joka on vastakaikua aikuisen omalle egoismille.” (Dewey 1916, 52.)


Hyvää Joulua!

Kirjallisuutta ja linkkejä

Dewey, J. 1916. Democracy and Education. An Introduction to The Philosophy of Education. The Macmillan Company: New York

Dewey, J. 1899. Lectures in the philosophy of education: 1899 by John Dewey. Edited and with an introduction by Archambault, R. D. Random house: New York.

Dewey, J. 1988. Essays on Politics and Society 1923 - 1924. The Middle Works of John Dewey 1899 - 1924. Volume 15

Pönkä, H. & Impiö, N. & Vallivaara, V. 2012. Sosiaalisen median opetuskäyttö. Oppimisen teoriaa ja kokemuksia DevelOPE-hankkeesta. Oulun yliopisto.

Pönkä, H. & Impiö, N. 2012. Sosiaalinen media oppimisympäristönä. Teoksessa Pönkä, H. & Impiö, N. & Vallivaara, V. Sosiaalisen median opetuskäyttö. Oppimisen teoriaa ja kokemuksia DevelOPE-hankkeesta. Oulun yliopisto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti