perjantai 23. tammikuuta 2015

Kasvatusfilosofian ajattelijoita OSA 2 - Johann Friedrich Herbart

Herbartin tarkoituksena oli nostaa pedagogiikka sekä psykologia kokemusperäisten tieteiden tasolle. Herbartin filosofian keskeisiä tehtäviä oli käsitteiden muodostamisen ongelman ymmärtäminen. Hän näki asian tärkeänä, koska välitön kokemus tuottaa ihmiselle jatkuvia käsiteongelmia – asioiden ymmärtäminen on liian usein liian vaikean tuntuista.

Johann Friedrich Herbart (1776-1841)

Pedagogiikka ja psykologia

Käytännön opetustyön Herbart jakoi niin kutsuttuun muodollisten asteiden periaatteeksi eli pedagogiikka jakaantui suunnitelmaoppiin ja metodioppiin. Opetussuunnitelmaoppi sisälsi opetusaineksen valinnan ja järjestämisen ja metodiopissa tarkasteltiin oikeiden opetusmenettelyjen valintaa. Esimerkiksi Mikael Soininen jakoi ”Opetusoppi” esityksessään opetuksellisen tapahtuman opetussuunnitelmaoppiin, metodioppiin sekä oppilaan tieto- ja harrastuspiirin tutkimiseen. Herbartin jaottelulla on ollut kauaskantoiset vaikutukset suomalaiseen pedagogiseen ajatteluun ja koulutoiminnan järjestämiseen.

Pedagogiikan kehittämisen oli lähdettävä liikkeelle kokemuksen tarjoamista mielikuvista. Herbartin keskeiset ontologiset[1] käsitteet olivat 1) olio, 2) muuttuminen, 3) käsitys avaruuden ja ulottuvuuden jaollisuudesta ja tasajakoisuudesta äärettömiin sekä 4) minä. Olio-käsitteen perusidea oli suhteellisuus – kauneus on katsojan silmissä. Tämä käsitys on yleisimpiä filosofisia käsityksiä ja johtaa kysymykseen totuudesta ja tiedon suhteellisuudesta. Herbartin mukaan todellinen silmiemme edessä olevan olion perusta ja sisäinen olemus ovat subjektiivisuudestamme johtuen meille epävarmoja asioita. Olioissa on aina jotain sellaista, joka ei avaudu yksilöille eli subjekteille samalla tavoin. Yksilöiden kokemukset ovat suhteellisia. Esimerkiksi kokemus jonkin tapahtuman ahdistuksesta tai miellyttävyydestä on meille jokaiselle erilainen.

Herbartin psykologiset käsitykset olivat muodollisia. Ontologisista käsitteistä Minä liittyi tähän psykologisen aspektiin. Hänen näkemyksensä mukaan yksilön sielunelämä oli lainmukainen tapahtumaprosessi. Esimerkiksi Soininen ei yhtynyt ajattelussa tähän näkemykseen. Sielunelämän formaalisen luonteen vuoksi minuuden muuttuminen tapahtui loogisin, tieteellisen menetelmin löydettävin perustein. Poiketen monen muun filosofin ajatuksista Herbart katsoi, ettei yksilöllä ollut mitään synnynnäisiä kykyjä. Yksilön sielu, jolla hän tarkoitti lähinnä ajattelu ja havaintoprosessien kokonaisuutta, oli Herbartin mukaan dynaaminen. Tämän muuttuvuuden prosessit olivat ajallisesti ja paikallisesti määriteltävissä. Tunteita Herbart piti lähinnä miellemekanismien sivutuotteina. Näin käsitys ihmisen ajattelusta oli mekanistista. Järki muodostuu kyvystä arvioida ja verrata mielteitä toisiinsa ja ymmärrys voidaan tulita yksilön kyvyksi järjestellä mielteitä. Tämä Sielunkuva jäi kuitenkin suhteellisen yksinäiseksi yritykseksi 1800-luvun psykologiassa.


Etiikka ja käytännölliset periaatteet

Herbaritn etiikka[2] oli luonteeltaan käytännöllistä, mikä tarkoitti sitä, että hän haluisi erottaa sen kaikesta metafyysisyyttä[3] koskettavasta teoreettisesta tutkimuksesta. Herbaritn etiikka oli alkua analyyttiselle filosofialle sekä semanttiselle[4] arvoteorialle, koska arvoasetelmat esitettiin kielellisinä ilmauksina. Herbartin etiikasta muodostui siten Suorttin mielestä osa estetiikkaa. Herbartin etiikan käytännölliset säännöt koskettelivat ihmisten välisen toiminnan suhteita. Ne soveltuivat siten myös pedagogiikan muodostamisen lähtökohdaksi. Ensinnäkin hän korosti sisäisen vapauden merkitystä. Tällä hän viittasi siihen, että kun ihminen toimii sopusoinnussa oman itsensä kanssa, on uskollinen itselleen ja noudattaa toimissaan vakaumustaan, hänen toimintansa on silloin sopusoinnussa toisten ihmisten ajatusmaailman kanssa. Toiseksi säännöksi Herbart nostaa täydellisyyden ajatuksen. Kun ihminen toimii tahtonsa mukaan johdonmukaisesti ja määrätietoisesti, koetaan tämä hyväksyttävänä. Hyväntahdon periaate viittasi toimintaan, jossa ihminen ottaa huomioon toisten ideat ja toivomukset ja sovittaa oman toimintansa näiden kanssa sopusointuun. Oikeuden periaate kehittyy, kun erilaiset näkemykset ja ryhmät kohtaavat ja kokevat ristiriitoja. Oikeuden aate kehittyy näiden ristiriitojen avulla ja määrittää jokaiselle ihmiselle rajat, joiden puitteissa ihminen saa toteuttaa tahtoaan. Palkitsemisen ja kohtuuden periaatteen mukaan hyvän ja pahan on saatava palkkansa ja rangaistuksensa.

Herbartin kasvatusfilosofian ja kasvatusopin päätarkoituksena voidaan pitää ihmisen siveellisen luonteen kehittämistä. Jottei ymmärrys tässä kohtaa jäisi pelkän kliseen tasolle, voidaan käsitteen siveellisyys merkitystä hakea esimerkiksi Salomaan näkemyksistä. Siveellisyys tarkoittaa hänen mukaansa tietoa tai käsitystä hyvästä ja pahasta. Sokrateen oppien mukaan kukaan ei riko esimerkiksi määräyksiä vapaaehtoisesti vaan tietämättömyyttään. Se joka saavuttaa elämässään oikean tiedon, muodostuu hänen elämästään siveellistä. On kuitenkin tunnustettava, että pahinkin rikollinen erottaa oikean ja väärän, mutta toimii silti vastoin yleistä moraalia. Salomaan mukaan tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei yksilön tunne-elämän kehitys ole kulkenut rinnakkain tiedon omaksumisen kanssa. Siveellisen toiminnan perusta on siten enemmän tunne kuin tieto- tai älypohjainen.

Herbaritn pedagogisessa näkemyksessä painottui kuitenkin se, että kasvatus ja opetus perustuvat näkemykselle, jossa keskeisenä metodina on tietojen jakaminen psykologiseen perusteoriaan nojautuen. Oppilas voi siten kehittää oikealla tavalla mielteitään ja assosioida mielikuviaan. Tämä puolestaan herättää hänessä älyllistä mielenkiintoa ja lisää oppimismotivaatiota. Tieto itsessään on se, joka lopulta motivoi ja oppiminen on omaehtoista. Tämä näkemys on opettajan näkökulmasta katsottuna erittäin idealistinen ja toteutuu vain harvojen oppilaiden kohdalla sellaisenaan. Herbartin mukaan tämänsuuntaisen toiminnan perusta on oppilaan harrastuneisuuden tunnistamisessa ja tukemisessa.




[1] Ontologia = Oppi olevaisesta. Filosofinen teoria todellisuuden luonteesta, jossa tarkastellaan sellaisia kysymyksiä, jotka eivät kuulu minkään erityistieteen alaan.
[2] Etiikka eli moraalifilosofia on moraaliin kohdistuvaa teoreettista tutkimusta.
[3]Metafysiikka tutkii sellaisia todellisuuden ongelmia, joita ei voida ratkaista empiirisin menetelmin. Todellisuuden rakenne, maailman alkuperä tai "luonnon takana" olevat tekijät ovat metafyysisiä kysymyksiä.
[4] Merkitysopilliselle


Kirjallisuutta ja linkkejä:

Johann Friedrich Herbart Facts

Hautala, M. & Hilpelä, J. & Skinnari, S. & Suortti, J. & Toiskallio, J. & Väyrynen, K. 1994. Näkökulmia kasvatusfilosofiaan. Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja. Sarja B: Opetusmonisteita ja selosteita 3

Salomaa, J. E. 1950. Tie ihmisyyteen. Helsinki: WSOY

Suortti, J. 1981. Opetussuunnitelmaongelma I. Teoreettista analyysia opetussuunnitelman ehdoista. Opetussuunnitelma ongelma ja kasvatustiede. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen julkaisuja 309.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti