torstai 22. tammikuuta 2015

Pakkoruotsia, pakkosuomea, pakkoenglantia, pakkovenäjää...

Kirjoitin tämän tekstin viime vuoden puolella, kun mediassa uutisoitiin Åbo Akademin ja sen yhteistyökumppaneiden toteuttamasta tutkimuksesta suomalaisten asenteista ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisuutta kohtaan. Asenteet olivat myönteiset mutta ruotsin kielen opetuksen pakollisuutta ei kannatettu. Teksti jäi joulukiireissä keskeneräiseksi. Viikonvaihteessa törmäsin Itä-Suomen yliopiston suomen historian professorin Jukka Korpelan mielenkiintoiseen haastatteluun, mikä innosti uudelleen kielen opetuksen merkityksen pohdiskeluun (Suomi-neidot haaremissa ja muita yllätyksiä, Kainuun Sanomat 18.1.2015). Korpela esitti pettymyksensä suomalaiseen tiedepolitiikkaan: Kun yliopistojen tulos perustuu kansainvälisissä julkaisuissa menestymiseen ja Suomen historiaa kirjoitetaan esimerkiksi englanniksi, ei tieto päivity suomalaisten historian kuvaan "pätkän vertaa". Koulujen oppikirjat levittävät hapantunutta tietoa maamme historiasta. Näistä lähtökohdista käsin tämän epätieteellisen suomenkielisen kirjoituksen tavoitteena on esittää yksi näkökulma vieraitten (ml. ruotsi) kielten merkitykselle Suomessa sekä muutamia ajatuksia vieraan kielen opiskelusta yleensä.
"Kaveri otti kirjan, tutkaili sitä jonkin aikaa ja totesi, että hän ei osaa vastata kirjan kielioppitehtäviin. Kirosin, miksi hitossa meillä teetetään tehtäviä, joita edes natiivi ei ymmärrä!"
Koulukokemukset kielten opiskeluun kohdistuvien asenteiden taustalla

Kieltenopiskelun kokemukseni 1980-luvun peruskoulusta eivät ole kaikilta osin ruusuiset. Kielioppi-käännösmenetelmä ei toiminut kohdallani kovinkaan hyvin. Oppikirjojen yritykset motivoida oppilaat esimerkiksi ruotsin oppimiseen tuntuivat tuolloin yläkouluikäisestä pojasta vitsiltä. Esimerkkinä moni 80-luvun nuori muistanee ruotsin oppikirjasta (Nya Vindar) Hassen, hänen bändinsä Het potatis ja kappalaeen "Sommaren är här". Motivaatiota kirjan tarina ei tuolloin herättänyt mutta nyt jälkeenpäin tosin miettii, että vahvan muistijäljen se jätti ja jotenkin ymmärtää paremmin taustalla (ilmeisesti) piilevän huumorin.

Saksaa opiskelin yläkoulussa sekä lukiossa ja mielestäni osin pakosta. Usko vieraan kielen opetukseen romahti lähestulkoon lopullisesti, kun perheeseemme saapui vaihto-oppilas saksasta. Uudesta tuttavuudesta voimaantuneena ajattelin, että nyt ovat kielen opiskelun huolet väliaikaisesti ohitse. Annoin lukion ensimmäisen vuoden saksan kielen työkirjan Martinille ja pyysin häntä neuvomaan tehtävissä (kertomaan oikeat vastaukset). Kaveri otti kirjan, tutkaili sitä jonkin aikaa ja totesi, että hän ei osaa vastata kirjan kielioppitehtäviin. Kirosin, miksi hitossa meillä teetetään tehtäviä, joita edes natiivi ei ymmärrä!
"Identiteetti muodostuu suhteessamme ulkoiseen ympäristöön, toisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Identiteetin muodostuminen on yksi keskeinen osa ihmisen kasvua ja siten hyvinvoinnin muodostumista. Kieli, murre mukaan lukien, on yksi keskeinen identiteetin muodostumiseen vaikuttava tekijä."
Tämäntyyppisten kokemusten siivittämänä päädyin opettajankoulutuksessa tutkimaan teemaseminaarityöstä alkaen kielenoppimiseen liittyviä kysymyksiä. Kun gradussani hämmästelin, mikä saa lapsen motivoitumaan vieraan kielen oppimisesta, niin poikkitieteellisen väitöskirjani yksi keskeinen kysymys oli, miksi suomenkielisiä lapsia opetetaan ruotsin kielellä. Näillä opinnäytetöiden poluilla olen joutunut muuttamaan omia kovinkin "perikaenuulaessie käsityksie" kielten oppimisesta ja opetuksesta lähtötilannetta huomattavasti myönteisempään suuntaan. En esimerkiksi pidä keskustelua nk. pakkoruotsista järkevänä, enkä pidä yhdenkään vieraan kielen opiskelua hyödyttömänä.


Koulussa opiskeltavien kielten arvottaminen niiden välittömään hyötyyn perustuen ohjaa vallitsevaa ajattelua hyötymoralismiin

Identiteetti muodostuu suhteessamme ulkoiseen ympäristöön, toisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Identiteetin muodostuminen on yksi keskeinen osa ihmisen kasvua ja siten hyvinvoinnin muodostumista. Kieli, murre mukaan lukien, on yksi keskeinen identiteetin muodostumiseen vaikuttava tekijä. Yksilön ja yhteisöjen tasolta identiteetin tarkastelussa on huomioitava myös kansallinen taso - tämä on kohdallamme suomalaisuus. Käsitys suomalaisuudesta elää ajassa. Se on edelleen merkityksellinen vaikka elämme globaalissa todellisuudessa, jossa rajoilla ja kieleen perustuvilla rajoitteilla on yhä vähemmän merkitystä.
"Kehitysuskonto antaa ihmiselle oikeutuksen ottaa koko luonto teknologian alaisuuteen ja hajottamaan samalla menneisyyden traditiot sekä kulttuurin jatkuvuuden, kehityksen vastaisuuden."
Kun kyseenalaistamme mm. ruotsin kielen merkitystä kaikille pakollisena oppiaineena, on ymmärrettävä suhtautumistavan seuraukset vallitsevalle arvomaailmalle sekä se, että ruotsin kielellä on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys suomalaisuuden ja kansallisen identiteetin määrittymiselle. On ymmärrettävä, mitä suomalaisuus on suhteessa globaaliin ja eurooppalaiseen todellisuuteen. Kun arvotamme vieraiden kielten opiskelua niiden välittömän hyödyn näkökulmasta ja kun vieraiden kielten opiskelun merkitys rakennetaan välitöntä hyötyä painottaville arvoille, olemme joko tietoisesti tai tiedostamattamme valmiit murentamaan niin kansallisen kuin paikallisen identiteetin perustaa. Olemme valmiit murentamaan ihmisten kasvun perustaa. Välitöntä ja välittömästi tuloksia ulosmittaavassa yhteiskunnassa hyödyn painottaminen koulujen kieliohjelman määrittämisessä tuntuu totta kai järkevältä mutta on hyvä olla tietoinen mahdollisista seurauksista. Mielenkiintoisen näkökulman mahdollisiin seurauksiin esittää kulttuuriantropologian professori Martti Sarmela. Otan hänen näkemyksensä käsittelyyn siksi, että käsiteltävästä esityksestä on kulunut lähes 20 vuotta mutta kuinka ollakaan, se kuvaa melko sattuvasti nykyhetkeä.

Sarmellaa (1996) lainaten yhteiskunnastamme muodostuu hyötyä korostavassa arvomaailmassa merkitokraattien johtamaa ja teknosysteemin hallitsemaa todellisuutta. Näin rakentuvassa postlokaalisessa kulttuurijärjestelmässä valtioiden sekä yhteisöjen merkitys häviää ja tilalle tulevat globaalit, autonomiset teknosysteemit, jotka sanelevat kulttuurinmuodostumisen ehdot. Ne sopeuttavat ihmisen ja luonnon systeemien asettamiin vaatimuksiin, eikä päinvastoin. Huipputeknologia mahdollistaa yhä suurempien ympäristöjen sekä mannerkulttuurien synnyn. Teknologia luo ideologioiden ja valtioiden sijaan tulevaisuuden ympäristön. Keskitetyssä kulttuurijärjestelmässä voittajana sekä ainoana toimijana voidaan pitää meritokraattia eli yhdenmukaisen kansainvälisen koulutuksen saanutta oppi-ihmistä. Meritokratian ja sen luoman teknokulttuurin valta perustuu yksinkertaisesti kehitysuskoon, jota voidaan verrata uskonnoksi muiden rinnalla, elämän- ja ajattelutavan perusrakenteeksi. Kehitysuskonto antaa ihmiselle oikeutuksen ottaa koko luonto teknologian alaisuuteen ja hajottamaan samalla menneisyyden traditiot sekä kulttuurin jatkuvuuden, kehityksen vastaisuuden. Sarmelan (emt. 52) sanoin voidaan todeta, että:
”historian ruumiskasojen päällä eivät seiso isänmaalisten sotien marsalkat, vaan ’global managerit’, jotka ovat voittaneet mannertenvälisen taloussodan, saneeranneet, integroineet ja automatisoineet yhä mahtavampia tuotantokoneistoja, ja pudottaneet tuhansia ja tuhansia, miljoonia ihmisiä pois järjestelmästä. … Mitään muuta kulttuurimallia ei ole olemassa eikä kehitys voi pysähtyä ennen kuin yksi yhdenmukainen, universaali valvontakulttuuri on syntynyt.”
Kulttuurisesti merkittävää on vain menestys ja sitä seuraava ykseys. Sarmela katsoi, että yliopistot tulevat toimimaan näinä kansainvälisen kehitysuskon luostareina. Kukaan menestyvä suomalainen tutkija ei julkaise tai opeta enää suomeksi. Yliopistojen tarkoituksena tulee olemaan se, että ne valmistavat eurotutkijoita ja -maistereita, joiden mentaliteetin kansainvälinen teknosysteemi määrittelee. Tulevaisuudessa puhutaan pakkosuomesta. Julkinen mielipide vaatii lapsille jo pienestä pitäen opetusta niillä kielillä, joita he todellisessa elämässä tarvitsevat. Iskulauseena tälle on, ”nuorisolta ei saa riistää heidän tulevaisuuttaan.” Loppujen lopuksi suuressa eurooppalaisessa rakennemuutoksessa pärjäävät vain ne, jotka jättävät kotimaansa ja sopeutuvat parhaiten megapoleihin, joissa määritellään tulevaisuus, kuten ne jotka 1960-luvun kansallisen rakennemuutoksemme aikaan jättivät paikallisen kulttuurinsa ja lähtivät paremman toivossa elämään ja sopeutumaan keskitetyn kulttuurin piiriin. (Sarmela 1996.)
"Tulevaisuudessa puhutaan pakkosuomesta. Julkinen mielipide vaatii lapsille jo pienestä pitäen opetusta niillä kielillä, joita he todellisessa elämässä tarvitsevat. Iskulauseena tälle on, ”nuorisolta ei saa riistää heidän tulevaisuuttaan.”

Lopuksi

Aika näyttää, miten osuvia Sarmelan kriittiset ajatukset ovat. Pystymme vaikuttamaan arvomaailman muodostumiseen omilla valinnoillamme. Ruotsin kielen kouluopetuksen asemasta käyty keskustelu on osa tätä arvokeskustelua, johon kytkeytyvät merkitykset on kyettävä tunnistamaan. On houkuttelevaa ajatella, että kaikki se mitä koulussa opetetaan ja opitaan, on mietittävä sellaiseksi, jolla on nopeasti ulosmitattava hyötyarvo. Kierryn jälleen ajattelussani ihmisen kasvun ja psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Kaikki taidot menettävät merkityksensä, jos tämä perusta romahtaa. Hyötymoralistisella ajattelulla tässä tullaan onnistumaan monen ihmisen kohdalla.

Pakkoruotsista keskustelemisen sijaan on puhuttava kielten opetuksen luonteesta ja järjestämisestä yleensä. Nykyisellä järjestelyllä ruotsin kielen muuttaminen valinnaiseksi oppiaineeksi ei poista kielten opiskelun pakkoa. Monelle alueelle muodostuisi vain pakkoenglanti, pakkosaksa, pakkovenäjä tms., riippuen oppilasmääristä sekä valtaosan tekemistä valinnoista. Keskeistä kieltenopiskelun kohdalla, opiskeltiinpa mitä kieliä hyvänsä, on kehittää opetusta niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukee oppilaiden motivaation sekä asenteiden myönteistä kehitystä. Uusi tuntijako, jossa b-kielen opiskelu varhentuu alkamaan 6.luokalta alkaen, on nähtävä mahdollisuutena. Voimat on keskitettävä motivoivan opetuksen ja mielekkäiden oppimisympäristöjen rakentamiseen. Tässä yhteydessä menetelmällä on merkitystä ja katsoisin, että opetuksen käytänteet ovat myös kehittyneet vuosikymmenten takaisesta hyvään suuntaan. Uusi ops on tässäkin mahdollisuus ja opettajat osaavat. Kielikylvystä on otettu ja kannattaa edelleen ottaa mallia, koska tutkimukset ympäri maailman osoittavat, että kun yksi vieras kieli omaksutaan mielekkäällä ja tehokkaalla tavalla, on omaksutun taidon varaan helppoa oppia myös muita vieraita kieliä.


Kirjallisuutta tekstin taustalla:

Saari, M. 1998. A2-kielen oppimismotivaatio, asenteet kohdekielen edustajia kohtaan sekä tehtyjen kielivalintojen motiivit. Kasvatustieteen syventäviin opintoihin kuuluva tutkielma. Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, Kajaanin opettajankoulutuslaitos

Saari, M. 2006. Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta. Oulun yliopisto.

Sarmela, M. 1996. Suomalainen eurooppalainen. Teoksessa Laaksonen, P. & Mettomäki, S-L. (toim.) Olkaamme siis suomalaisia. Kalevalaseuran vuosikirja 75 - 76. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Raamattutalo: Helsinki. 16 - 34

Linkkejä:
Vaasan yliopisto, kielikylvyn ja monikielisyyden keskus.

Martti Sarmelan kotisivut

Ilo, ystävällisyys ja yliopisto. Vaasan yliopiston rehtori Suvi Ronkaisen kolumni Vaasan ylioppilaslehdessä 2015


4 kommenttia:

  1. Hyöty-argumenteistasi olen aika lailla samaa mieltä, mutta nyt keskityn pakkoruotsiin.

    ”En esimerkiksi pidä keskustelua nk. pakkoruotsista järkevänä, enkä pidä yhdenkään vieraan kielen opiskelua hyödyttömänä.”
    -- Vieraita kieliä voi kuitenkin opiskella koulussa vain tietyn määrän – miksei niitä saisi itse valita? Ei ole toistaiseksi esitetty yhtäkään kestävää perustetta sille, miksi jokaisen suomenkielisen pitäisi opiskella juuri ruotsia.
    http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153501-kirjoitukset-kielipolitiikka

    ”Kun kyseenalaistamme mm. ruotsin kielen merkitystä kaikille pakollisena oppiaineena, on ymmärrettävä suhtautumistavan seuraukset vallitsevalle arvomaailmalle sekä se, että ruotsin kielellä on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys suomalaisuuden ja kansallisen identiteetin määrittymiselle.”
    -- Ruotsin kieli on osa ruotsinkielisten identiteettiä, suomen kieli on osa suomenkielisten identiteettiä. Millä oikeudella pakotetaan vieras kieli osaksi jonkun identiteettiä? Valtion identiteetti on kaksikielinen, mutta se ei velvoita kansalaisia kaksikieliseen identiteettiin.

    ”Pakkoruotsista keskustelemisen sijaan on puhuttava kielten opetuksen luonteesta ja järjestämisestä yleensä. Nykyisellä järjestelyllä ruotsin kielen muuttaminen valinnaiseksi oppiaineeksi ei poista kielten opiskelun pakkoa. Monelle alueelle muodostuisi vain pakkoenglanti, pakkosaksa, pakkovenäjä tms., riippuen oppilasmääristä sekä valtaosan tekemistä valinnoista.”
    -- Pakkoruotsista keskustellaan, koska se on väärin ja perusteeton. Vieraita kieliä on Suomessa pakko opiskella kaksi, mutta yleismaailmallisesti ne saa itse valita. Pitää olla erittäin painavat perusteet, jos jostain vieraasta kielestä halutaan tehdä kaikille pakollinen. Ruotsin pakollisuudelle Suomessa ei tällaisia perusteluja löydy.

    Opetusryhmien minimikokoa tulee pienentää, niin että mahdollisimman moni saa opiskella sitä kieltä jota haluaa. Voi olla, että pienemmissä kouluissa pari henkilöä joutuu silti aina ”pakkokielen” kurssille, jos heidän haluamansa kielen opetusryhmää ei saada kasaan.

    ”Uusi tuntijako, jossa b-kielen opiskelu varhentuu alkamaan 6.luokalta alkaen, on nähtävä mahdollisuutena.”
    -- Tällä on paljon negatiivisia seurauksia: ruotsin tuntien määrä ei kasva, vaan tunnit vain harvenevat, mikä ei edesauta oppimista. Alakouluihin täytyy järjestää enemmän ruotsinopettajia, mikä syö resursseja. A2-kielen valitseminen vähenee, jos jo kuudennella alkaa pakkoruotsi.

    ”Kielikylvystä on otettu ja kannattaa edelleen ottaa mallia, koska tutkimukset ympäri maailman osoittavat, että kun yksi vieras kieli omaksutaan mielekkäällä ja tehokkaalla tavalla, on omaksutun taidon varaan helppoa oppia myös muita vieraita kieliä.”
    -- Miksi sen kylpykielen pitäisi olla juuri ruotsi? Englanti toimii yhtä hyvänä porttina muihin germaanisiin kieliin, ja sanastonsa puolesta jopa romaanisiin kieliin. Ruotsi kylpykielenä on vähän sama kuin Suomeen muuttaville alettaisiin opettaa viroa, koska sen pohjalta on sitten helppo oppia suomea ja muita sukukieliä.

    Järkevintähän on opiskella suoraan sitä kieltä, jota haluaa ja jota kokee tarvitsevansa elämässään. Vapaan kielivalinnan vallitessakin eri kyselyjen mukaan 33-45 % opiskelisi ruotsia vapaaehtoisesti. Miksei se riitä? Mihin tarvitaan koko kansan pakkoruotsittamista?

    VastaaPoista
  2. Näin perusteellinen alustus on hyvä lähtökohta väittelylle. Toivon, että otat haasteen vastaan avoimin mielin.

    Itse kannatan vapaaehtoista ruotsia. Opetan monikulttuurisessa koulussa ja näen, että on järjetöntä hukata oppilaiden oma kotikieli ja sen sijaan ohjata heidät opiskelemaan ruotsia, joka vie voimia ja johon vaaditaan paljon erityisopetuksen resursseja. On myös omakohtaisempi syy herätä pakkoruotsin ongelmiin: kannan perinnöllistä kielen oppimisen vaikeutta, jonka olen siirtänyt lapselleni, jonka lukio on kaatumassa siihen, ettei ruotsi suju eikä siitä saa vapautusta. Myös monen ammattikorkea- tai yliopistotutkinto viivästyy vuosia tai jää saamatta ruotsin takia. Tämä on surkea tilanne.

    Kysehän ei ole hyödystä vaan siitä, mikä on oppilaita kohtaan oikein. Kun Ahvenanmaalla poistettiin pakkosuomi vajaa kymmenen vuotta sitten, perusteena oli se, että se söi nuorten muun kielitaidon. Tämä on aivan ymmärrettävä lähtökohta, ei mitään hyödyn yliarvostamista. Ruotsissa oppilas voi valita toisen vieraan kielen koulun tarjonnasta (aina tarjolla saksa, ranska, espanja, isommissa kouluissa myös muita kieliä) tai maahanmuuttaja tai erityisoppilas voi korvata sen joko kotikielen opinnoilla tai koulukielen/englannin lisäopinnoilla, jotta jokaiselle saataisiin sellainen kielitaito, joka kantaa heitä parhaiten jatko-opinnoissa. Tämä on pelkästään reilua erilaisia oppilaita kohtaan, ei mitään hyödyn ylikorostamista. Tämä Ruotsin malli sopisi muokattuna myös Suomeen.

    Yllätyin itsekin, kun lähdin tutkimaan muiden maiden tilannetta ja tajusin, ettei missään muualla ole Suomen pakkoruotsin kaltaista vähemmistökielen pakkoa kaikille peruskoulusta yliopistoon. Ei missään, ei edes Irlannissa, Sveitsissä, Kanadassa,... Siellä missä on osassa koulua jokin muu pakollinen kieli kuin englanti, kyse on tilanteesta, jossa maassa puhutaan maailmankieltä, pakko on lyhytaikainen ja pakollinen kieli on myös maailmankieli. Poikkeuksina vain Irlanti, jossa elvytetään omaa alkuperäiskieltä, sekä Islanti, jossa ei ole laajaa koulutustarjontaa ja asiantuntijaverkostoja vaan tässä nojataan Tanskaan, koska väylät ovat valmiina ja englanninkieliset maat olisivat nuorten koulutuspaikkana paljon kalliimpia. Missään maassa ei ole kaikille aloille pakollista korkeakoulujen virkapakkokieltä!

    On ihan ok, että joillekin oma identiteetti rakentuu skandinaaviselle yhteisyydelle - mutta ei se mikään suomalaisuuden määritelmä voi olla. Tuntuu hassulta ajatella, että suomalaiset olisivat maailman ainoa kansa, jonka on opiskeltava läpi koulutuksen pienen vähemmistön kieltä ymmärtääkseen itseään ja muodostaakseen oman identiteetin. Tämä on jokin vanha akateeminen ajatusluutuma, jota on toisteltu niin, että se on alkanut elää omaa elämäänsä.

    Missään nimessä ruotsiton vaihtoehto opiskelussa peruskoulusta yliopistoon ei tarkoita suomalaisuuden tai sivistyksen rappiota. Ei kai sentään ruotsia lueta siksi, että osattaisiin huonommin englantia ja siten oltaisiin vähemmän innokkaita tekemään tiedettä tai kauppaa englanniksi ja tämä jotenkin suojelisi suomalaisuutta.

    Yksinkertaisesti pakkoruotsilla ei ole ollut päivääkään kansalaisten enemmistön tukea takanaan. Nyt jopa Åbo Akademin mittauksessa kolme neljästä oli vapaaehtoisen ruotsin kannalla.

    On eri asia puolustaa ruotsia vapaaehtoisena kielenä ja pakollisena kielenä. Vapaaehtoista kieltä voi hyvin hehkutella sellaisilla asioilla kuin historia ja Norden ja akateemiset perinteet, mutta pakolliselle kielelle on oltava sellaiset perusteet, jotka yleisesti hyväksytään. Meillä ei edes englanti ole pakollinen, vaikka siihen perusteet riittäisivät.

    Ruotsi ei voi jatkaa pakollisena kielenä.

    VastaaPoista
  3. Åbo Akademin tutkimustulos antaa varsin selvän ja yksiselitteisen vastauksen siihen, mitä suomalaiset ajattelevat pakkoruotsista: kolme neljästä suomalaisesta haluaa päästä pakkoruotsista eroon.
    Eikö tällaista näin selvää tutkimustulosta olisi jo syytä kunnioittaa ja laittaa kaikki energia toimintaan, joka tähtää pakkoruotsin mahdollisimman pikaiseen lakkauttamiseen?

    VastaaPoista
  4. Kiitos tekstiä tasapainottavista kommenteista. Tekstissä on kaksi näkökulmaa, opiskeltavasta tai valittavasta kielestä riippumatta: 1) kaikkien kielten opetuksessa on huomioitava mielekkäät työtavat ja oppilaiden motivaation edistäminen, 2) esitetään yksi näkökulma koulutuspoliittiseen ajatteluun, mitä mahdollisesti voi seurata, jos linjauksia tarkastella vain hyötyä painottavin perustein.

    Julkaisen aihetta asiallisesti ja ketään loukkaamattomat kommentit.

    VastaaPoista