lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee - Z. J. Cleven koulukuripaketti

"Järjestys, ankara järjestys on koulun menestyksen ja hedelmällisen toiminnan ensimmäinen ja viimeinen ehto. ... Lasta on kodissa tuettava, kunnes se oppii kävelemään, koulussa komennettava ja äkseerautettava, kunnes se oppii käsittämään järjestyksen tärkeyden ja tottuu asettumaan sen vaatimusten mukaan." Näin kirjoittaa Z. J. Cleve 1886 kirjassaan "Koulujen kasvatusoppi". Cleve kirjoitti teoksen kokonaisvaltaiseksi pedagogiseksi oppaaksi tuolloisen opettajankoulutuksen tarpeisiin. Kirja on sikäli kiinnostava, että siinä käsitellään seikkaperäisesti koko opetuksen kokonaisuus, eri koulumuotojen luonteesta opetuksen järjestämisen peruskysymyksiin.



Sanotaan, että koulun muutosta on yritetty tehdä siinä kummemmin onnistumatta alun 400 vuotta. Onkin totta, että koulunpidon perusperiaatteet näyttävät pysyneen esimerkiksi Cleven ajoista näihin päiviin pitkälle samanlaisina:
  1. Cleve selvittää seikkaperäisesti opetussuunnitelman merkitystä opetuksen järjestämisen perustana.
  2. Arviointi on teoksessa arvostelua mutta periaatteet ovat edelleen pitkälle samanlaiset.
  3. Luokanopettajan ja aineenopettajan roolit eivät ole juurikaan noista ajoista muuttuneet ja 
  4. tarpeet koulun fyysisen rakenteen osalta ovat edelleenkin hyvin yhteneväiset noihin aikoihin nähden. 
Myös kurinpitoon liittyvät kysymykset ovat puhuttaneet läpi aikojen. Eräänlainen "kuripaketti" löytyy myös Cleven kasvatusopista, mitä maamme kouluissa parina edellisenä vuonna ahkerasti ja myös aiheellisesti laadittiin selkeyttämään koulujen kurinpidollisia keinoja ja valtuuksia koulutyötä häiritsevien oppilaitten kasvattamiseksi. Vaikka kurinpidolliset käytännöt ovat olleet reilut sata vuotta takaperin mutkattomampia ja raaempia kuin tänä päivänä on hyvä huomata, että Cleve painotti ajattelussaan myös tietyn tyyppistä lapsilähtöisyyttä, mikä ilmenee seuraavina lausumina:

  • Ei mikään ole kurinpidolle turmiollisempaa kuin vaihtelevat, puolinaiset ja epämääräiset käskyt ja säännökset. 
  • Lapsen luonteen mukaan sitä sen töissä ja toimissa eivät ohjaa kauvan säilyteyt mielteet, vaan hetken vaikutukset.
  • Yhteiskunnassa sopii täysivaltaista miestä ja naista kohtaan ehdottomasti käyttää lausetta "se on laki, tee sitte kuinka tahdot ja vastaa seurauksista". Mutta koulussa on paras, ettei ylimmissäkään luokissa lain puustavi saa astua opettajan ja oppiaan väliin.
  • Oppilaan erottaminen tai poistaminen luokasta "on itsessään sekä oikeata että kohtuullistakin, mutta saattaa, ellei menetellä järkevästi, käydä sekä vääräksi että kohtuuttomaksi. ... rikollinen oppilas asetetaan ja pidetään häpeällisenä ja sen vuoksi se tukahduttaa kaiken oman arvon tunnon."
  • Työtä semmoisenaan ei saa katsella ja käsitellä rankaisukeinona. Nuoren sukupolven tulee koulussa oppia rakastamaan ja kunnioittamaan vaan ei pelkäämään työtä. Jos opettaja sanoo muistissaan erehtyneelle oppilaalle "tuo minulle huomenna tämä sääntö kuusikymmentä kertaa kirjoitettuna" niin se yhden verran osottaa kasvattajataidon puutetta kuin kovin kärtystä mieltäkin. Kun oppilas tuomitaan tekemään joku työ uudestaan, on rangaistuksena tämä uudestaan tekeminen eikä se työ, mikä siihen menee. Ei ensinkään ole syytä mielivaltaisesti lisätä oppilaan vaivaa.
  • Mikä oikein on, riippuu lopulta opettajan taidosta ja kasvattaja-aistista. Kunnioittakoon hän oppilasta itseänsä ja muistakoon tuon vanhan lauseen: maxima debetur puero reverentia - mitä suurin arvo on lapselle annettava.


Z. J. Cleve
Yksi sangen yleinen rangaistusmuoto 1800-luvun koulussa oli ruumiinrangaistus. Cleve toteaa sen olleen ammoisista ajoista alkaen varsinainen ja vaikuttavin rangaistuskeino. Hän jatkaa, että ruumiillista rangaistusta on ollut sen vuoksi helppo ymmärtää, "vaikka mahdoton puolustaa sitä kekseliäisyyttä, mitä rankaiseva koulu on osottanut saattaessaan rikollisille oppilaillensa ruumiillista tuskaa." Virallisesti ruumiillista rangaistusta ei enää ollut 1886 koulujen ohjesäännöissä mutta kuten hyvin tiedetään, on ruumiillinen kuritus ollut melko yleistä pitkälle 1960-luvulle saakka. Cleve miettii rangaistusmuodon oikeutusta ja päätyy näkemykseen, että se on tehokas rangaistus ja oikein käytettynä "ei anna fyysilliseltä eikä moraaliseltakaan kannalta katsoen aihetta mihinkään epäilyksiin." Hän täsmentää, että mikään muu rangaistuksen laji ei tuota kuitenkaan yhtä paljon kiusausta väärinkäytöksiin, jonka vuoksi ruumiillinen rangaistus menettää alkuperäisen tarkoituksensa ja muuttuu täysin lasta alentavaksi häpeärangaistukseksi. Yhden esimerkin Cleve kertoo tässä yhteydessä ja kuvaa "erästä Häuberle nimistä "riemu-kollegaa"", jonka kerrottiin "51 vuotta ja 7 kuukautta kestäneellä opettajana-olo ajallaan lyöneen 911,527 kertaa kepillä, 124,010 kertaa vitsalla, 20,989 kertaa viivottimella, 136,715 kertaa vitsalla kämmenelle, antaneen 10,235 suutillikkaa eli lyöntiä suuta vasten, 7,905 korvapuustia, 1,115,800 luunappia (päätä vasten), 22,763 huomautusta s.o. lyöntiä päähän raamatulla, katkismuksella, virsikirjalla tahi kieliopilla; sitä paitsi poikain täytyi seistä polvillansa 777 kertaa herneiden ja 613 kertaa kolmitahkoisen puun päällä, johon vielä tuli että rangaistavat 5,001 kertaa "kantoivat aasia" ja 1,707 kertaa pakotettiin pitämään vitsaa ylhäällä kädessänsä. Kepinlyönneistä tuli noin 800,000 latinankielen sanain ja vitsanlyönneistä 76,000 raamatunlauseiden ja virrenvärssyjen takia. Sama mies ymmärsi käyttää useampaa kuin 3,000 herjaussanaa, joista noin 1,000 oli hänen omia keksimiänsä." Hän päättää tämän hurjan kuvauksen "jospa kodin tapa ja yhteiskunnan yleinen mielipide salliikin ruumiinrangaistuksen pysäyttämisen, jotta koulu voisi koettaa kaikkia tiettäviä oijennusneuvoja, ennekuin lähettää pois oppilaan... tämä tapahtuu parahaiten sillä tavoin, että laki ruumiillista kuritusta vastaan suojellee jokaista oppilasta... ja että ruumiinrangaistuksen toimeenpaneminen uskotaan rehtorille". Cleve ei siis kieltänyt täysin ruumiillisen kurituksen mahdollisuutta mutta halusi estää opettajan mielivallan. Hän katsoi, että oppilaan tietoisuus ruumiillisen kurituksen mahdollisuudesta yhdistettynä koulun ankaraan järjestykseen loi hengen, joka itsessään ohjasi oppilaita oikeaa käytökseen, eikä koululla muodostunut tällöin tarpeita ruumiilliseen kurituksen käytölle.


Koulun voidaan kyllä todeta muuttuneen ja ihmisen moraalin kehittyneen aiempia vuosikymmeniä ja vuosisatoja huomattavasti parempaan suuntaan. Se mitä vanhoista kasvatusopeista voidaan ehkä oppia tähän päivään, on että tilanteessa kuin tilanteessa on toimittava johdonmukaisesti ja opetuksen tulee olla hyvin suunniteltua. Kaikkinensa tämä tarkoittaa sitä, että opettaja tekee työtä oppilaitaan arvostaen ja tätä arvostusta osoittaen. Metsä vastaa tällöin juuri siten kuin sinne huutaa. 


Lähteet:

Z. J. Cleve. 1886. Koulujen kasvatusoppi. Suom. J. G. Sonck. Huvudstadsbladetin kirjapaino.


Linkkejä aiheeseen liittyen:

Hellström, M. 2010. Z.J.Cleve - oppikoulun isä
Hellström, M. 2012. Kesäretki kasvatustieteen historiaan. Osa 4: Z.J.Cleve

Helsingin yliopisto, kasvatustieteet. Zacharias Joachim Cleve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti