maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuva tulevaisuuden kouluun - OSA 1 yhteiskunnan muutos koulun muutoksen tarpeellisuuden taustalla

Tulevaisuuden koulun määrittely on mielenkiintoinen "soppa", johon halua oman lusikkani tyrkätä. Tulevaisuuden koulun olemusta määritelläänkin nyt kiivaasti monella eri rintamalla. Ops 2016 uudistuksen lähtökohtana on ollut alusta alkaen koulun toimintakulttuurin muutos 2020-luvun kasvun haasteiden voittamiseksi. 

Julkaisen tämän tulevaisuuden koulua käsittelevän tekstin kahdessa osassa sen laajuudesta johtuen. Ensimmäisessä osassa tarkastelen (perus)koulun muutoksen tarpeellisuutta yhteiskunnan muutoksen näkökulmasta. Toisessa osassa kuvaan tulevaisuuden koulun piirteitä opetuksen toiminnallisen ja sisällöllisen luonteen näkökulmista. Toisen osan päätteeksi kuvaan vielä lyhyesti koulun "kauhuskenaarion", jos emme tekisi mitään paremman koulun kehittämiseksi.


Koulutus, kasvu ja opettajuus talouden, hyvinvoinnin ja teknologian ristiaallokossa

Lähivuosien talouskehitys on yksi keskeinen koulun eetosta ohjaava tekijä sekä rahoituksen riittävyyden että perheitten hyvinvoinnin rakentumisen näkökulmista. Talous vaikuttaa vahvasti ihmisten arkeen. Lama ja työelämän rakennemuutos näkyvät suoraan ja suhteellisen nopeasti peruspalvelujen, kuten koulujen tarpeissa. Talousajattelua on ohjannut viimevuodet vahva palvelujen sopeuttaminen, jota emme jatkossakaan todennäköisesti voi välttää. Vallitseville voimille muodostuu kuitenkin aina vastavoimia, teesille antiteesi ja joskus tätä seuraa synteesi. Vahvan leikkauslinjan rinnalle näyttää muodostuvan nyt halu tarkastella taloutta hyvinvoinnin sekä ennaltaehkäisevän toiminnan näkökulmista. Vastavoimiin liittyy myös se, että koulutuksen teknologia-ajattelua on alettu kyseenalaistamaan, joskaan toimintatavat eivät ole vielä oikein kunnolla edes ehtineet rantautua koulutukseen (ks. Tieto- ja viestintäteknologia on mahdollisuus laajentaa oppimisen todellisuutta - mikä estää linjakasta kehitystyötä?). En usko heränneen vastakkainasettelun vaikuttavan siihen, että siirtyisimme Waldorf-koulujen teknologiottomaan opetukseen (Piilaakson teknoväki suosii tietokoneetonta opetusta) vaan terve vastapainoinen kritiikki tarkoittaa sitä, että jatkossakin ymmärrämme lapsen kasvun ainutlaatuisuuden, sen arvon hyvinvoinnille ja sitä kautta kaikelle muulle oppimiselle sekä menestykselle ihmisen myöhemmässä elämässä. Käytännössä arvostamme myös tulevaisuudessa opettajuutta, inhimillisen vuorovaikutuksen voimaa sekä näiden merkitystä hyvän opetuksen järjestämisessä. 


Yhteiskunnan muutos koulun muuttamisen tarpeellisuuden taustalla

Historia voi kirkastaa nykyisyyttä ja selkeyttää tulevaisuutta, joskin tulevaisuuden ennustaminen on lopulta puhdasta arvailua. Lyhyen katsauksen suomalaiseen kasvatustieteen historiaan olen kirjoittanut aiemmassa blogitekstissäni (Millainen teoria ohjaa 2010-luvun opettajuutta ja koulua? Mistä tulemme ja minne menemme?). Tiivistäen voidaan todeta, että kulloinenkin opetuksen valtateoria juontaa juurensa kansainvälisiin virtauksiin ja niiden jalkautuminen on sidoksissa yleensä opettajankoulutuksen oppituoleihin. Katsoisin, että jo lähitulevaisuudessa sosiaalisen median rooli tässä tulee vahvistumaan: kuka hallitsee median ja esittämisen, on vahvoilla vallitsevan opetuksen teorian kehittämisessä sekä erityisesti sen jalkauttamisessa. Opetuksen kehittämisen praktinen tarve on kuitenkin riippuvainen ennen kaikkea yhteiskunnan muutoksesta, joka on ollut viimeiset kolme vuosikymmentä voimallista. Käynnissä oleva muutos ei ole voinut olla vaikuttamatta lasten sekä perheiden kasvuoloihin ja sitä kautta ihmisen mieleen - kykyihin, valmiuksiin, motiiveihin. Muutoksen luonnetta on yritettävä ymmärtää, jotta osaisimme määrittää sieltä kumpuavat käytännön kehittämistarpeet. Nyt käsillä olleet opetuksen muutostarpeet juontuvat mm. seuraavista tekijöistä:
  • Yhteiskunta on muuttunut nk. kuuliaisuuskulttuurista neuvottelevaan kulttuuriin (Korhonen 2008), vastaanottavasta kulttuurista kyseenalaistavaan, selkeäarvoisesta moniarvoiseen, itse tehdystä valmiiseen maailmaan. Käytännössä tämä näkyy lasten ja perheiden haasteellisena käytöksenä koulussa ja koulua kohtaan. Koulun on ollut pakko kehittää viestintää ja entistä tiiviimpää ja rakentavampaa yhteyttä perheisiin. 
  • Ajankäyttö perheissä on muuttunut 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa; koulunkäyntiin, lukemiseen ja perheen / tuttavien kanssa seurusteluun käytettävä aika vähentynyt noin 50 min: ruutuaika ja vapaa-ajan osuus ovat kasvaneet 1½ tuntia: päivärytmi siirtynyt myöhemmäksi, tietokoneen kanssa käytettävä aika kasvanut, sosiaalisten kontaktien laatu (ja määrä) ovat muuttuneet. Lapset ja nuoret ovat usein väsyneitä. 
  • Kun koulun perinteisiä arvoja ovat olleet yhteistyö, työrauha, perustaitojen oppiminen, ne eivät ole kaikkien perheitten arvoja (meidän poika pärjää jääkiekossa... lapsen odotetaan olevan menestyjä) ja tämä näkyy koulutyön arvostuksen puutteena. 
  • Lasten tuen tarve kouluissa on kaikkinensa kasvanut. Yksilön merkitys osana ryhmää on hämärtynyt. 
  • Opetuksen sisällöt ovat vaativia ja niiden omaksuminen edellyttää nuorelta suurta kypsyyttä. On koettu, että edellinen opetussuunnitelman muutos vahvisti koulun sisältöpainotteisuutta (esimerkiksi fysiikan ja kemian opiskelua haluttiin varhentaa elinkeinoelämän tarpeita varten). 
  • Elämme tietotulvassa mutta nuorella ei ole valmiuksia käsitellä psyykkisesti kaikkea käsillä olevaa tietoa. Väliin tuntuu, että olemme unohtaneet mm. Piagetin kehityspsykologisen ajattelun lapsen kyvystä ymmärtää opiskeltavien asioitten luonnetta. 
  • Koulutyötä tai muutoin vaivaa vaativaa toimintaa ei yleensä arvosteta. Asiat pitää olla yksinkertaisesti, nopeasti ja helposti omaksuttavissa jopa meille aikuisille. Valmiin maailman "syndroomassa" koetaan mielekkyyden, jaksamisen ja motivaation ongelmia. 
  • Yhteiskunnassa työn luonne ja määrä ovat muuttuneet ja ovat murroksessa, jossa nykyiset ammatit tulevat korvautumaan automatisaation myötä uusilla ammateilla. 
  • Yhteiskunnan kompleksisuudesta johtuen, perinteinen koulu ei pysty tarjoamaan riittävästi tiedollisia ja taidollisia välineitä, joilla ihminen voisi selvitä yhteiskunnan meille asettamista vaatimuksista

Koulu on samaan aikaan pitäytynyt tiukasti menneissä akateemisissa arvoissa. Tämä pinttyneisyys on osaltaan edistänyt mm. koulun mielekkyyteen liittyviä ongelmia. Jos tarkastelemme tätä koulutiedon näkökulmasta, voidaan todeta seuraavaa vallitsevasta koulutiedosta, joka on: 
  • ennalta määrättyä – vaikka lapselle on oleellisempaa osata toimia eteen tulevien ongelmien kanssa 
  • säännönmukaista – vaikka tieto on suhteellista 
  • pirstaleista (oppiainejakoisuus) - vaikka maailmankaikkeus sekä kulttuurinen ihmiselämä ovat (ilmiöiden) kokonaisuus 
  • vastaanotettavaa / yksisuuntaista – vaikka yksilö käsittelee tiedon ”omassa päässään” 
  • yksilöllisesti rakennettavaa – vaikka omassa päässä käsittely kytkeytyy kulttuuriseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen 
  • tietämistä arvioidaan muistiin perustuvin menetelmin – vaikka oppiminen on itsetietoisuuden kehittymistä ja tieto on "vain" väline tässä kehityksessä


Kaikkiaan tämä on johtanut siihen, että peruskoulua halutaan nyt muuttaa enemmän kuin koskaan sen 40-vuotisen historian aikana. Katson ja on hyvä huomioida, että koulun muutoksessa sivistys ei kuitenkaan muuta muotoaan. Jatkossakin sivistys on jotain, joka jäsentää meille maailmamme ja antaa meille mielen, mielekkyyden ja tarkoituksen, kuten olen aiemmassa blogissa sivistyksen käsitettä ja merkitystä ihmiselle kuvannut (On tehtävä työtä kuin talonpoika ja ajateltava kuin filosofi - osaamista vai sivistystä?). Niin kuin tähän saakka, on myös tulevaisuudessa tehtävä työtä kuin talonpoika ja ajateltava kuin filosofi, mikäli haluaa elämässään menestyä.





Seuraavassa osassa kuvaan tulevaisuuden koulua sen sisällöllisestä ja toiminnallisesta muutoksesta käsin (Kuva tulevaisuuden kouluun - OSA 2 toiminnan ja sisällön muutos).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti