keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tasapäistääkö peruskoulu - miten käy lahjakkuudelle ja yksilöllisyydelle?

Sosiaalinen media on siitä mielenkiintoinen apparaatti, että tietoisuus päivänpolttavista kysymyksistä on noussut aivan uudelle tasolle. Ilman somea en olisi juurikaan kiinnostunut niistä hiuksenhienoista vivahteista, joita sisältyy vaikkapa kevään ylioppilaskirjoitusten tuloksiin, näkökulmiin koulujen (lue opettajien) pitkistä kesälomista tai ajatuksiin siitä, miksi kotikoulua voisi sittenkin pitää parempana kuin peruskoulua ja miksi peruskoulu nitistää yksilöitten lahjakkuuden sekä yksilöllisen oppimisen. Tieto lisää tuskaa ja pakottaa kirjoittamaan muutaman ajatuksen pinnalla olevista kysymyksistä.


Yksilöllisyys an sich

Ylioppilaskirjoituksissa menestyminen kirvoitti keskustelun (perus)koulun haitallisesta vaikutuksesta lasten ja nuorten yksilöllisyyden toteutumiselle sekä heissä piilevän tai ilmenevän lahjakkuuden kukistajana. Tiina Palovuori kirjoitti Uuden Suomen blogissa aiheesta "Onko peruskoulussa tilaa akateemiselle lahjakkuudelle?", ja Pekka Peura esitti avaimia nykykoulun kehittämiseen entistä yksilöllisempään suuntaan postauksessaan "Kommentti: 10 laudaturia, kotikoulu ja tasapäistävä opetuskulttuuri". Sosiaalisen median keskusteluissa on viitattu, että nykyisessä tasapäistävässä perusopetuksessa ei pystytä huomioimaan riittävästi lasten yksilöllisyyttä ja lahjoja. Asiaa on syytä pysähtyä arvioimaan. Vaikuttaa, että kun puhumme yksilöllisyydestä, tasa-arvosta tai lahjakkuudesta, emme tarkalleen tiedosta, mitä käsitteillä tarkoitetaan. Yksilöllisyyden painottaminen on ilmeisen tarpeellista koulutoiminnassa, koska koulujärjestelmämme perusta on yksilön yksilöllisessä suoriutumisessa eri oppiaineiden sisältöjen parissa. Tämä on myös syy ja seuraus sille, miksi edellä esitettyjä kysymyksiä koulun kehittämisen osalta joudutaan käsittelemään. Olen aina painottanut ja painotan jälleen tässä yhteydessä: niin kauan kuin tämä eetos - yksilön yksilöllinen suoriutuminen / oppimistulosten tavoittelu - ohjaa kouluamme, ei kouluun saada aikaiseksi perustavanlaatuista muutosta, jota kuitenkin jatkuvasti yritämme tavoitella. Esitän seuraavassa yhden määritelmän yksilöllisyydelle, joka perustuu John Dewyn (1988) näkemykseen aiheesta:

"...Kun pyrimme ymmärtämään ihmisen yksilöllisyyttä, on huomioitava käsitys siitä, että jokaisella yksilöllä on jotain, mikä on ainutlaatuista tai korvaamatonta. Kukaan toinen maailmassa ei pysty korvaamaan häntä täysin tai tekemään täysin samoja asioita, joita hän tekee. Luulen, että tämä on sitä, mihin pyrimme yrittäessämme ymmärtää tasa-arvoisuutta. Emme tarkoita, että ihmiset ovat fysiologisesti tai psykologisesti tasa-arvoisia, vaan että jokainen ihminen, joka on normaali, omaa jotain erityistä, jota kukaan toinen yksilö ei pysty korvaamaan. Yksilöllisyyden periaate on siten olemista ja tekemistä maailmassa, mitä kukaan toinen henkilö ei voi tehdä täysin samoin tai asettua korvikkeeksi tähän. Tämä antaa ihmiselle arvon. Mitä mekaanisempia ilmiöt ovat sitä enemmän ne alkavat muistuttaa toisiaan. Mutta jos korostamme sitä, mikä on elinvoimaista, korostamme elämän piirissä sitä, mikä on henkevää, moraalista ja älyllistä, yksilöllisyyden periaatteen merkitys kasvaa yhä enemmän ja enemmän. Tämän vuoksi yksilöllisyydellä on niin tärkeä osa kasvatuksessa ja koulutuksessa. Se on mitta sille, mitä ikinä asetetaan elämän henkisen, moraalisen ja älyllisen olemuksen arvoksi.”

Yksilöllisyys kytkeytyy näin tasa-arvoon, demokratiaan sekä sosiaaliseen toimintaan. Yksilöllisyyttä ei voi tarkastella siten sellaisenaan - an sich. Jokaisella yksilöllä on jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta, mikä osoittaa hänelle hänen paikkansa yhteisössä. Yksilö ei kykene toimissaan enempään tai vähempään kuin siihen, mitä hänelle on annettu hänen olemuksellisuudessaan. Sosiaalinen toiminta ei ole siten tasapäistämistä vaan yksilön ainutlaatuisuuden ja olemuksellisuuden tunnistamista. Dewey jatkaa teoksessaan Democracy and Education (1916), että yksilöllisyys ja sosiaalisuus ovat toisistaan riippuvaisia. Moderni yhteiskunta on rakentunut kehittyäkseen ja säilyäkseen sosiaalisen toiminnan varaan. Sosiaalinen toiminta ei voi olla siten yksilöllisten mielihalujen toteuttamista toisten kustannuksella. Yksilöiden omat kiinnostuksen kohteet ovat voimavara yksilön toiminnalle ja siten yhteistoiminnallisuudelle sekä yhteisön muodostumiselle. Ihmiset ovat myös luonnostaan kiinnostuneita toisten tekemisistä ja pyrkivät ottamaan osaa jaettuun ja yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Ilman tätä yhteisön muodostuminen ja olemassaolon jatkuminen olisi mahdotonta.

Yksilölliset huippusuoritukset ovat arvostettavia, eikä systeemin pidä tietenkään tätä estää, päinvastoin. On kuitenkin muistettava, että kehittyvä ja toimiva yhteisö rakentuu sosiaalisen toiminnan eli ryhmän toimivuuden varaan. Tämän vuoksi meidän on niin koulutoiminnassa kuin työyhteisöjen toiminnassa keskityttävä ryhmän toimivuuden tukemiseen. Yhteisöllisessä elämässä tavoiteltavassa menestyksessä on kyse ryhmän menestyksestä, ei yksilöitten. Keskivertoihmiset, keskivertoarvosanoineen ja yksilöllisin keskivertosaavutuksineen pääsevät hyvässä keskinäisessä vuorovaikutuksessa takuulla huippusuoritukseen ja kehittyvät, kun puolestaan huippuyksilöt, yksilöllisin huippusuorituksineen eivät saa aikaiseksi paljoakaan, jos jokainen keskittyy vain omaan menestykseensä ja tätä piirrettä vahvistetaan: "Se (yksilön ainutkertaisuuden ja omillaan tulemisen korostaminen) saa ihmisen usein niin tunteettomaksi hänen suhteissaan toisiin, että hänelle kehittyy illuusio siitä, että minä pystyn todella seisomaan ja toimimaan täysin yksin. Tämä on eräänlainen nimetön muoto henkiselle pahoinvoinnillemme, joka on vastuussa suuresta osasta, tosin korjattavissa olevasta, kärsimyksestä maailmassa.” (Dewey 1916, 52.)


Lahjakkuus on kulttuurisen ympäristön ja sosiaalisen toiminnan oheistuotos

Lahjakkuus on suhteellinen käsite, koska lahjakkuutta on hyvin monessa muodossa. En ole lahjakkuusasiantuntija mutta pidän varmana muutamaa tekijää lahjakkuuden taustalla:
  • Lahjakkuus on seuraus toiminnastamme tietyn tyyppisessä ympäristössä, tietyn tyyppisin materiaalisin ja sosiaalisin virikkein - ei myötäsyntyinen kyky, professori Kai Hakkaraista lainaten.
  • Lahjakkuus on kovan työn lopputulos.
  • Kyky kovaan ja pitkäjänteiseen työhön perustuu hyvään kasvatukseen ja psyykkiseen hyvinvointiimme.
  • Toisten ihmisten kannustuksella sekä sosiaalisella toiminnalla on suuri vaikutus siihen, että motivoidumme kovaan ja pitkäjänteiseen työhön (aiheesta tarkemmin Merkityksellisyyden kokeminen oppimismotivaation perustana - Milloin oppilas kokee koulutyön merkityksellisenä?).
Aikuisen oma hyvä itsetuntemus on lähtökohta lapsen hyvälle kasvulle. Hyvä kasvu on perusta hyvinvoinnille ja erityisesti psyykkiselle hyvinvoinnille, jonka perustalle kaikki osaamisemme ja lahjakkuutemme voi lopulta päästä kukoistamaan. Totesin aiemmin itsetuntemuksen merkitystä käsittelevässä blogissani "Tunne itsesi - itsetuntemuksen kehittäminen on avain tasapainoiseen kasvuun ja suvaitsevaisuuteen": Tämän päivän kasvatuksen haaste on, että yhteiskuntaamme on sisäistynyt ajatus kaikkien kaikkivoipaisuudesta. Uskomme lapsistamme tulevan lähes mitä vain, kunhan taustalla on riittävästi taloudellisia resursseja sekä valmentautumista suhteessa asetettuun tavoitteeseen. Moniko lapsi ja nuori elää elämäänsä ristiriidassa luontaiseen olemuksellisuuteensa? Tunne itsesi. Lasta ei tule alistaa itsekeskeisten tai julkisten tavoitteiden toteuttajaksi vaan antaa lapsen kasvaa siksi, mitä hän on. Perustan tämän näkemyksen vanhemmuuteeni kahden kehitysvammaisen lapsen isänä ja tästä vanhemmuudesta ammennettuun kokemukseen siitä, mikä merkitys läsnä olevalla vuorovaikutuksella ja ennen kaikkea lapsen rakastamisella sellaisenaan kuin hän on tähän maailmaan sattunut syntymään, on lapsen tasapainoiselle psyykeen kehitykselle ja siten erilaisten taitojen kehittymiselle. Kun tämä pääsee toteutumaan lapsen kasvussa, on mahdollista tavoitella kunkin luontaisten taipumusten sekä olemuksellisuuden asettamissa rajoissa kullekin ominaisia huippusuorituksia - saada houkuteltua jokaisessa lapsessa oleva lahjakkuus esiin.


Lopuksi

Peruskoulu ei ole tasapäistävä vaan kyse on sosiaalisesta ja yhteisöllisestä toiminnasta, jossa on hyväksyttävä Deweyn esittämä sosiaalisen ja yksilöllisyyden sidos. Se, miten yksilöllisyys pääsee koulutyössä todella toteutumaan, edellyttää alussa esitetyn vallitsevan koulutyön eetoksen muutosta. Yksilön yksilöllisen suoriutumisen sijaan toiminnan on rakennuttava ryhmän yhteisille tavoitteille. Niin kauan kuin toiminta on yksilön yksilöllistä suoriutumista tavoittelevaa ja arvioivaa, tarkastelemme yksilöllisyyttä an sich ja kokemus koulun merkityksestä koetaan monen oppilaan osalta turhauttavana. Yhteiseen tavoitteeseen tähtäävässä koulutyössä toiminta alkaa olla aidosti sosiaalista. Huomioimalla opetuksen sisältöjen merkitys lapsen (kulttuurisen) identiteetin kehityksessä koulutyössä lähestytään nk. kasvattavaa opetusta, jota mm. aikanaan väitöskirjassani käsittelin. Näkisin, että uusi opetussuunnitelma ja erityisesti oppimiskokonaisuuksia käsittelevä osa mahdollistaa aidon sosiaalisen toiminnan sekä kasvattavan opetuksen huomioinnin koulutyössä. Tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää opsin laadinnassa.

Takana on työntäyteinen vuosi, johon mahtuu jokaisessa yhteisössä ihmiselämän kirjo kokemuksineen. Koululaiset, opiskelijat ja opettajat kirmaavat kesälaitumille ja pääsevät lopultakin täysin ansaitsemalleen kesälomalle. Jokaisen uuden ylioppilaan ja ammattiin valmistuvan nuoren saavutus on juhlan arvoinen. Nostakaa malja sille! Jokaisen esi- ja peruskoululaisen todistus on halauksen ja ruusun arvoinen. Juhlitaan nuoriamme ja halataan lapsiamme! Kannustetaan heitä opintiellä tekemään parhaimpansa. Se että on yrittänyt parhaansa ja tiedostaa tämän, on täydellisen riittävää. Muistetaan, että hyväksyminen ja kannustaminen ovat parasta, mitä vanhempina voimme lapsillemme heidän koulutiellään antaa.

Hyvää kevätjuhlan aikaa!


Kirjallisuutta ja linkkejä:

Dewey, J. 1988. Essays on Politics and Society 1923 – 1924. The Middle Works of John Dewey 1899 – 1924. Volume 15

Dewey, J. 1916. Democracy and Education. An Introduction to The Philosophy of Education. The Macmillan Company: New York

Saari, M. 2006. Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta.

Sosiaalisesta toiminnasta ja muita aihetta sivuavia blogeja:

Koulun tvt-portailla eteneminen - mitä muutos ja kehittäminen tarkoittavat käytännössä?


Kommenttipuheenvuoro FT Seija Blombergin väitöskirjasta - Peruskoulun kipupisteet opettajien kokemana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti