keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mistä on hyvät koulut tehty?

Viikolla uutisoitiin Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta, jossa todetaan joka neljännen suomalaisen koululaisen olevan turhautunut koulunkäyntiin ("Kasvamassa kyynisten nuorten sukupolvi" – Tutkimus: Moni teini kyllästynyt tai uupunut koulunkäyntiin)

Projekteja, yritteliäisyyttä ja yhdessä tekemistä
Tulos ei ole yllätys mutta se on vallitsevaan yhteiskunnan muutokseen peilaten hälyttävä tulos. Tarkoitan tällä sitä, että kun itse reilu 25 vuotta sitten jätin turhautuneena koululaisena lukion kesken, pääsin työnsyrjään kiinni välittömästi samalla viikolla. Kiireetön yhteiskunta antoi vielä tuolloin aikaa nuoren kasvulle ja ajattelun kehittymiselle. Nyt tilanne on täysin toinen, enkä suosittele kellekään omaani vastaavaa opinpolkua kuljettavaksi. Riski jäädä ulkopuolelle tai syrjään on suuri ja sen inhimilliset seuraukset ovat vaikeat ja jopa kohtalokkaat yksilön myöhemmälle elämälle.

Tarkoitan tuloksen yllättämättömyydellä myös sitä, että historiaan peilaten voidaan sanoa nuorten asenteen aina olleen enemmän tai vähemmän kielteinen koulunkäyntiin. Varsinkaan pojat eivät ole perinteisesti jaksaneet koulunkäynnistä innostua. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös tyttöjen koulukielteisyys on kasvussa. Syitä tälle kielteisyydelle voidaan hakea niin sysistä kuin sepistä: 
  • Moniarvoinen ja valmis tietoyhteiskunta ei kannusta meitä pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen työhön. On opittu ajattelemaan, että työtä kannattaa tehdä vain sen verran, että voi sitten relata rauhassa ja tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta. 
  • Taloudellisesti vaikeat ajat aiheuttavat omat haasteensa perheitten sisäiseen dynamiikkaan. Kyse voi olla useamman sukupolven kouluttamattomuuden ja työttömyyden ketjusta. 
  • Taloudellisesti vaikeat ajat kasvattavat lapset ja nuoret matalaan ja näköalattomaan elämänasenteeseen.
  • Toisaalta koulu ei ole kyennyt uudistumaan yhteiskunnan muutoksen mukana. 
  • Sanotaan myös, että meillä menee aineellisesti ja taloudellisesti niin hyvin, että ilmaista koulujärjestelmää pidetään itsestäänselvyytenä, eikä koulua sen vuoksi arvosteta. Perheet, koulutustausta riippumatta, voivat asettaa nuoren harrastuksen ja siinä menestymisen koulunkäynnin edelle.
Tutkivaa oppimista, kokeilua ja perustaitoja
Syiden listaaminen on kuitenkin melko turhaa. Tilanne ei parane perustelemalla vaan tekemällä. Omat muistoni koulusta ja koulunkäynnistä ovat kasvattaneet minut "koulukunnan" edustajaksi, joka luottaa siihen, että hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen avulla voidaan jokaisessa nuoressa sytyttää oppimisen halu ja korkea motivaatio. Kun nuori turhautuu koulunkäyntiin, kyse ei ole opitusta asenteesta tai suomalaisesta perusvireestä, jossa on opittu inhomaan koulua vaan melko universaalistakin epistemologisesta ongelmasta, jonka Ivor Goodson kiteyttää teoksessaan "Opetussuunnitelman tekeminen" sattuvasti kuvatessaan maantieteiden ongelmaa englantilaisessa koulujärjestelmässä 1950- ja 60-luvuilla: "...nuoret suhtautuvat maantieteeseen parhaimmillaan apaattisesti, pahimmillaan vihamielisesti... (Koulun) Epäonnistumisen syynä näyttää monesti olevan oppikurssin perustuminen perinteiseen uskomukseen siitä, että jokaisessa opetettavassa aineessa on olemassa sellainen sisältömäärä, joka jokaisen koulunsa päättävän pitäisi tietää."

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyö on käynnistänyt vahvan koulujen toimintakulttuurin kehittämisen. Kouluissa, kaupungeissa ja pikkukylissä on käyty OPS-työn ansiosta erinomaista pedagogista keskustelua, joka ei voi olla vaikuttamatta myönteisesti koulujärjestelmäämme. Opetushallitus on onnistunut työssään ja saanut aikaan myönteisen muutosaallon esi- ja peruskoulukentällä. Tätä kehityssuuntaa on vahvistettava ja muistettava, että varsinainen opetussuunnitelmatyö eli opetuksen jatkuva arviointi sekä kehittäminen alkavat, kun perusteet otetaan käyttöön.

Yksilöllistä ohjaamista ja käsillä tekemistä
Opetussuunnitelmasta muodostuu entistä elävämpi osa koulutyötä. Opetussuunnitelman yleisestä osasta ja sisältöosasta on muodostunut jäntevä kokonaisuus. Hyvinvointia ja oppimisen iloa edistävän toimintakulttuurin muodostaminen on opetuksen suunnittelun keskiössä. Uusi opetussuunnitelma ohjaa opetusta entistä paremmin valmiista, yksityiskohtaisesta ja passivoivasta otteesta yhdessä tehtyyn, kokonaisvaltaiseen ja aktivoivaan otteeseen. Toimintakulttuurin kehittäminen on jatkuvaa opetuksen arviointia. Kouluissa on hyvä pysähtyä säännöllisesti kysymään, mistä ovat hyvät koulut tehty? 

  • keskustelevasta ja kehittävästä työilmapiiristä
  • osallistavasta ja oppilaita aktivoivasta työskentelyotteesta
  • innostavasta ja inspiroivasta johtajuudesta
  • yhteisistä projekteista
  • Ilmiölähtöisestä ja oppilasta aktivoivasta oppimisympäristöstä
  • hauskasta erilaisuutta arvostavasta yhdessä tekemisestä
  • selkeistä säännöistä ja niiden noudattamisesta
  • erilaisuutta arvostavasta ilmapiiristä...
Vai mistä? Jatkakaa ja muokatkaa listaa...
Kouluviihtyvyyttä parannetaan jo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti