tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kieli ja kommunikaatio kasvatuksen välineenä

Kieli kytkeytyy elämäämme monimuotoisena puhuttuna, kirjoitettuna, vastaanotettuna - verbaalisena ja nonverbaalisena ilmiönä. Pidämme kieltä helposti itsestään selvänä ja annettuna. Emme pohdi sanojen merkityksiä tai sitä, kuinka suuria ponnistuksia kielen omaksuminen meiltä aikoinaan on edellyttänyt. Tavallisimmin kieli käsitetään välineeksi tunteiden, näkemysten, ajatusten tai mielipiteiden välittämisessä. Kehitämme kielen avulla tietoisuuttamme suhteessa ympäristöömme. Puhutaan subjektin ja objektin välisestä suhteesta. Käsittelemme ympäröivää todellisuutta oman subjektiivisen kokemusperustamme välityksellä. On tiedostettava tämän subjektiivisen kokemuksen kulttuurinen, historiallinen sekä kollektiivinen perusta. Koska kasvatus on toimintaa, ja koska se sisältää ajatuksen siitä, että toisella on jotain erityistä annettavaa toisille, sisältää kasvatuksen toiminnallisuus itsestään selvästi myös vuorovaikutuksellisen luonteen. On pohdittava kielen, kommunikaation ja sosiaalisen toiminnan olemusta.
"Yhteiskunta ei ainoastaan jatka olemassaoloaan kulttuurisen periyttämisen avulla, joka tapahtuu kommunikoimalla, vaan voidaan myös rehellisesti todeta periyttämisen olevan kommunikaatiossa."
Yksilöitä ympäröivä maailma on alati muuttuva mutta toisaalta pysyvä. Olemassa olevat ympäristön elementit saavat eri ajassa erilaisia merkityksiä. Pyrimme rakentamaan yhteisöllisyytemme sekä kulttuurisen ajattelumme johonkin, joka pitää koossa yhteisön olemassaoloa. Tämä osin tiedostamatonkin merkitysrakennelma sosiaalistaa lapsen kielen ja sosiaalisen toiminnan kulttuurisiin sääntöihin. Kielen voidaan sanoa olevan siten ”vain” kieltä, jonka olemassaolo perustuu kollektiiviseen historialliseen prosessiin, ja joka on kollektiivisten kokemusten kautta muodostunut yhteisten sopimusten symboliverkosto. Latentin kollektiivisen, sukupolvelta toiselle kielen ja toiminnan kautta periytyneen kokemuksen välityksellä opimme mm. artefaktien ideat, jotka perustuvat niiden käyttötarkoituksen ymmärtämiseen. Lisäksi nämä ideat sisältävät käsityksen niiden käyttöön liittyvistä arvoista sekä arvostuksista. Tähän perustuen kielen voidaan sanoa omaavan ”vain” välineellisen arvon ihmiselämässä.
"Se, että lapsi on opetustilanteessa innostunut ja motivoituneen oloinen ei yksistään riitä, vaan opettajan on oltava tietoinen siitä, miten syvällisesti ja pitkällisesti opetustapahtuma vaikuttaa lapsen tietorakenteisiin."
Kommunikaatio voidaan yksinkertaisimmillaan käsittää kahden ihmisen väliseksi keskusteluksi, suunnatuksi kieleksi toiselle ihmiselle. Samalla tämän välineellisen ajattelutavan taustalla on huomioitava edellä mainittu kielen ja sosiaalistamisen välinen yhteys. Kommunikaatio sisältää sanana kuitenkin arvokkaamman sekä kulttuurisesti kehittävämmän merkityksen, jonka John Dewey (1916) kuvaa teoksessaan Democracy and education onnistuneesti:
”Yhteiskunta ei ainoastaan jatka olemassaoloaan kulttuurisen periyttämisen avulla, joka tapahtuu kommunikoimalla, vaan voidaan myös rehellisesti todeta periyttämisen olevan kommunikaatiossa. Sanoihin sisälletty yhteinen tieto sisältää yhteisön ja kommunikaation välillä enemmän kuin pelkän verbaalisen siteen. Ihmiset elävät yhteisesti ajanoloon muodostetussa esine- ja asiatodellisuudessa, ja tässä kommunikaatio tapa, jolla asioista ja esineistä muodostetaan yhteisesti jaettuja. Juuri yhteiset tavoitteet, uskomukset, pyrkimykset, tieto – yhteinen ymmärrys – samanmielisyys, ovat asioita joita ei voida siirtää henkilöltä toiselle kuin rakennuspalikoita. Niiden on muodostuttava kaikille yhteisiksi, jaetuiksi. Kommunikaatio, joka takaa osallistumisen jaetussa ymmärryksessä, on eräs tapa, jolla varmistetaan samantyyppisten emotionaalisten ja intellektuellien mielenlaatujen käyttöönotto, kuten tavat vastata odotuksiin ja vaatimuksiin.”
Dewey (1899) määritteleekin kommunikaation epäsuoraksi stimuloinniksi, koska jokainen kommunikoitu asia on ärsyke toisen ihmisen ajattelulle. Opetustapahtumassa opettajan olisi pystyttävä luomaan luokkaan todellinen kommunikaatiotilanne, minkä onnistuminen on riippuvainen erityisesti siitä, millainen on kielen vastaanottajan toimintatapa (habit) ja aiempi kokemus. Kieli, kommunikaation konkreettisena ilmentymänä, on Deweyn (1916) mielestä merkityksellinen väline tiedon siirtämisestä ihmiseltä toiselle. Kieli (puhuttu ja kirjoitettu) on keskeinen väline ärsykkeen sosiaalistamisessa yksiöltä toiselle. Kokemus- ja tietoperustan laatu ovat ainoa este kielen käytölle ja kommunikaatio kommunikaation vuoksi ei ole riittävä motivoimaan oppilasta. Koulukirjat ja opettajan antama opetus onnistuvatkin välittämään oppilaalle usein sinänsä merkityksetöntä tietoa, mikä saa aikaan vain pinnalliseen kommunikaatiotilanteen muodostumisen. (Dewey 1899.)

Se, että lapsi on opetustilanteessa innostunut ja motivoituneen oloinen ei yksistään riitä, vaan opettajan on oltava tietoinen siitä, miten syvällisesti ja pitkällisesti opetustapahtuma vaikuttaa lapsen tietorakenteisiin. On kysyttävä, pystyykö lapsi soveltamaan opittuja tietoja ja taitoja toisissa tilanteissa, ja miten opitut asiat ovat vaikuttaneet lapsen pysyviin käsityksiin. Miten omaksutut tiedot ovat muodostuneet osaksi lapsen kokemusperustaa ja sitä kautta käytettävissä uudessa oppimistilanteessa myöhemmin? Koska yhteisön arvomaailman periytymisen rakenne on kommunikaatiossa, muodostuu koulukasvatuksessa opettajan kulttuurihistorian tuntemus yhdeksi keskeiseksi suunnittelun välineeksi. Tuntemalla yhteisön kulttuurihistoria voidaan koulun tiedollinen struktuuri ohjata lapsen identiteetin kehityksen kannalta keskeisille alueille. Lapsi kasvaa osaksi jotain merkityksellistä.
"Koulukirjat ja opettajan antama opetus onnistuvatkin välittämään oppilaalle usein sinänsä merkityksetöntä tietoa, mikä saa aikaan vain pinnalliseen kommunikaatiotilanteen muodostumisen."

Kirjallisuus:
Dewey, J. 1916. Democracy and Education. An Introduction to The Philosophy of Education. New York: The Macmillan Company.

Dewey, J. 1899. Lectures in the philosophy of education: 1899 by John Dewey. Edited and with an introduction by Archambault, R. D. New York: Random house.

Saari, M. 2006. Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta.


torstai 2. heinäkuuta 2015

Runo herättää kaupungin ja ihmiset eloon, sana luo merkityksen ja varmuuden elämälle


Järjestyksessään 39. Kajaanin Runoviikko starttasi käyntiin iloisella runon rytinällä keskiviikkona (1.7.2015). Kuusipäiväinen tapahtuma tarjoaa sanan ja sävelen kuulijoille viitisenkymmentä upeaa kulttuuritilaisuutta - runoja ja musiikkia moneen makuun. Suven runoilija Pentti Saaritsa paljasti Runoviikon alkuun runokiven kajaanilaisella walk of famella, runotähtien kadulla, Kaukametsän pihalla. Runokivien polku, jonka kokoamisen perinteen aloitti taiteellinen johtaja Sina Kujansuu, on näkemisen arvoinen.

Runokivellä Saaritsa
 ja Reimaluoto
Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto toteaa tämän vuoden teemasta, että sanat luovat todellisuutta ja rakentavat ihmismielen. Sanat luovat muistoja ja merkityksiä. Kajaanin opettajankoulutusyksikön pääoven yläpuolella luki aikanaan "elämän totuutta etsi". Sanan ja totuuden etsiminen ovat ihmisen kasvun keskiössä. Totuuden etsimisestä näyttää Reimaluodon mukaan muodostuneen nyky-yhteiskunnassa kuitenkin yhdenlainen kilpajuoksu ja pudotuspeli, mutta sanojen avulla voimme pysyä kiinni totuuden syrjässä ja sitä kautta myös kiinni ihmisyydessä ja sivistyksessä.
Runoviikon 2015 sisältöön voi tutustua tarkemmin Runoviikon kotisivuilta. Alla muutama kuva Runoviikon avajaisista ja ympäristöstä tapahtuman äärellä.

Avajaiset - Taisto Reimaluoto

Avajaiset - Talvivaara, Kajaani Dance
Avajaisten yleisöä



Runoteltta - Tuukka Vasama
Runoviikko Kajaanin markkinakadulla

Suven runo - Pentti Saaritsa