lauantai 21. marraskuuta 2015

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun riemu on rinnassansa

Ensilumi ja Suomen Cupin hiihdot televisiosta sytyttävät jälleen mielen hiihtoladulle tai -baanalle, hiihtotavasta riippuen. Tämän päivän Rovaniemen kisoissa tv-selostaja totesi hiihdon alkuaikoina, 1900-luvun alussa, yhdistetyn miesten hallinneen lajia. Lajien erikoistuminen murtsikkaan ja mäkihyppyyn jäi askarruttamaan mieltä ja muistinkin, että kirjahyllystähän löytyy Jussi Kirjavaisen kaksiosainen teos "Suomalaiset suurhiihtäjät" (WSOY 1938 / 1941). Teokset ovat mielenkiintoinen ajan kuvaus suomalaisen hiihdon historiasta ja löytyypä kirjasta teksti vaimoni isosedän, Antti Härkösen ansiokkaasta hiihtourasta 1920 ja 30-luvun Kainuussa.


Kirjavainen toteaa vuonna 1938, että vaikka hiihtoa on Suomessa harrastettu ammoisista ajoista alkaen, oli hiihto tunnettu silloisena kilpailumuotona vasta noin viidenkymmenen vuoden ajan. Samalla hän tarkentaa, että mm. karjalaiseen talviseen elämäntapaan "suksiurheilu"oli kuulunut vuosisatojen ajan. Kirjavaisen mukaan ensimmäinen merkittävä hiihtokilpailutapahtuma järjestettiin Suomessa Tyrnävän Ängeslevän kylässä 23.3.1879. Hiihtojuhliin osallistui tuolloin 70 kilpailijaa. Muita vastaavia hiihtokilpailuja, joihin osallistujia saapui ympäri maan, Kirjavainen listaa seuraavasti: Oulu 1881, Kuopio 1883, Orimattila 1883 ja 1884. Esimerkiksi viimeksi mainitussa kilpailussa matkana oli puoli virstaa (virsta = 1066 m) ja matka voitettiin ajalla 2.36 min. Yleensä matkat vaihtelivat kahdesta kahteentoista virstaan. Palkinnot kilpailuissa olivat alkuun rahaa, hopeamitaleita, nenäliinoja ja postin vastamerkkejä. Sotilashiihdosta muodostui 1880-luvulta alkaen keskeinen lajia edistävä urheilumuoto. Myös hiihtomatkat alkoivat tästä eteenpäin kasvaa. Hiihtoajat vaihtelivat 15-20 kilometrin matkoilla tunnista ja vartista hieman yli kahteen tuntiin.

Ristijärveläinen Antti Härkönen
vuonna 1930

Rahapalkinnot olivat sisällissotaan saakka keskeinen kannustin kilpailuihin osallistumiselle. Palkintorahoja jaettiin sijoitusten perusteella. Voittaja saattoi saada 200 silloista markkaa, toinen 150, kolmas 100 markkaa ja pienempiä 5-10 markan palkintoja jaettiin useammalle osallistujalle. Esimerkiksi Oulun hiihdoista muodostui merkittävä urheilutapahtuma 1890-luvun vaihteessa nimenomaan rahapalkintojen kannustamana. Raha houkutteli kaikenikäisiä kokeilijoita ja moni pettyi homman raskauteen heti ensimmäisten kilpailujen jälkeen. Vain sitkeimmät jaksoivat jatkaa seuraaviin kilpailuihin aina uudestaan.

Kilpailujen yhteydessä järjestettiin myös suksinäyttelyitä, mikä oli merkittävää välinekehityksen kannalta. Oulun hiihtojen tuloksia ilmoitettiin myös laajasti maamme lehdissä, mikä lisäsi entisestään lajin suosiota. Kirjavainen pitääkin juuri noin kahdenkymmenen vuoden ajan Oulussa järjestettyjä hiihtoja merkittävänä suomalaisen myöhemmän hiihtomenestyksen kannalta. Hän toteaa, että "ilman niitä ei Suomen hiihtourheilu olisi sitä, mitä se on nykyään eikä v. 1892-1913 saavutetuilla kansainvälisillä hiihtovoitoillamme olisi ollutkin kestävää pohjaa."


Hiihtäjä-Härköset kainuulaisen huippuhiihdon ladunavaajina

Kainuussa tulivat 1900-luvun alkupuolella tunnetuksi hiihtäjä-Härköset. Antti Härkönen (syntyi 1891) eli Vanha-Antti oli tässä sarjassa merkittävä tekijä ja häntä voidaankin pitää kainuulaisten suurhiihtäjien ladunaukaisijana. Antti Härkönen ansaitsi tämä legendaarisen maineensa vaikka hän ei voittanut uransa aikana yhtään Suomen mestaruutta, eikä niittänyt kansainvälistä mainetta. Kirjavaisen mukaan Antti ansaitsi suuren arvostuksen muiden hiihtäjien silmissä, koska hän aloitti kilpauransa vasta kolmekymmentä vuotiaana. Tämä tarkoitti sitä, että hänellä oli kymmenen kilpailuvuotta edessään ja parhaat päivät takanaan nuorempiin kilpaveljiin verrattuna.

Kainuun Ristijärven kunnan Hiisijärven kylässä, jossa Antti isännöi Harjula-nimistä tilaa, järjestettiin ensimmäiset hiihtokilpailut vuonna 1905. Näissä kilpailuissa Antti oli katsojana mutta innostui tuolloin lajista. Muutamia vuosia myöhemmin hän yritti osallistua kilpailuihin, mutta jostain syystä jätti osallistumisen väliin. Vasta vuonna 1920, kun Hiisijärvelle perustettiin suojeluskunnan kyläosasto, aloitti Antti aktiivisen kilpailun. Kyläpäällikkönä hän näytti nuoremmilleen esimerkkiä ja osallistui pitäjän välisiin kilpailuihin. Kilpailun voitti nuorempi veli Filemon ja Antti tuli toiseksi. Tästä alkoi Antin ura. Vuonna 1922 Antti Härkönen voitti Kainuun piirin mestaruuden. Kun Antilta kysyttiin myöhemmin, mikä sai hänet innostumaan hiihdosta, oli vastaus selkeä: "suojeluskuntatyö". Uransa aikana Antti voitti 17 SVULn ja 6 Kainuun suojeluskuntapiirin 20 km:n hiihto- sekä 7 Kainuun piirin pyöräilymestaruutta. 

Kajaanissa Antti kiersi lähes jokaisen suuremman kilpailun. Mielenkiintoiseksi kilpailumatkat teki se, että Antti taittoi matkat hiihtämällä kilpailupaikalle ja takaisin kotikylään Hiisijärvelle. Kajaaniin matkaa tuli lähes 80 kilometriä ennen kuin oltiin perillä kaupungissa ja kilpailujen päätyttyä, yleensä samana iltana, oli edessä kotimatka hiihtäen. Ristijärven kylälle 30 kilometrin matka ennen kilpailua toimi hyvänä alkulämmittelynä. Kuivahtanut, vanhannäköinen ja pienikokoinen mutta sitkeä hiihtäjä herätti ulkopaikkakunnilla hämmästystä niin yleisössä kuin kanssakilpailijoissa, kun hän saapui maaliin kymmeniä kilpailijoita ohittaneena. Rovaniemellä vuonna 1930 Härköstä arveltiin lähes 50-vuotiaaksi ja ulkovaltojen sotilasasiantuntijat olivat häkeltyneitä, kun hän voitti maan valiohiihtäjät. Eräs kilpakumppani oli todennu vuonna 1931 Antista, että "luulin olevani jonkinlainen hiihtäjä ja ajattelin, kun edelläni lähti mustapaitainen vanha mies, että otan minä ainakin tuon ukkelin kiinni. Mutta kyllä tuntui oudolta, kun menin kymmenien miesten ohi ja ukko pysyi koko ajan edelläni. Lähelle pääsin monta kertaa mutta latua en ehtinyt huutaa, ja hävisinhän minä." Härkönen osoitti suurhiihtäjän kykynsä Jyväskylässä 1932 vaikka hän jäi 20 km:lla yhdeksänneksi: tuossa kilpailussa hän päihitti lukuisia kansallisia huippunimiä. Anttia ei tuolloin päästetty Kirjavaisen kirjoittaman mukaan hakemaan palkintoaan itse vaan muut hiihtäjät kantoivat hänet kapteeni Pihkalan eteen ja salissa "jyrisivät suosionosoitukset" ja tämän katsottiin olevan vähintä, mitä 41-vuotias korpikainuun mies saattoi ansaita.

Antti Härkönen vuonna 1931
Kainuun talvikisoissa


Kuvat ovat teoksesta Kirjavainen, J. Suomalaiset suurhiihtäjät II. Kuvissa Antti Härkönen "Vanha-Antti"

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ilmiömäistä oppimista! Digipilotointia ja oppimisen pelillistämistä

Onnistuin pitämään perjantaiaamupäivän kalenterin vapaana ja pääsin seuraamaan Nakertajan koululle opettajamme Ari-Pekka Steinin luokan toimintaa. AP:n 5-6 luokka on yksi Kajaanin kaupungin digipilottiluokka, jossa kehitetään sähköisen oppimisympäristön käyttöä ja luodaan askelmerkkejä muille opettajille miellyttävämmän digiloikan aikaansaamiseksi.

Koneet ovat saatu luokkaan syysloman aikaan ja ne ovat otettu välittömästi erinomaiseen käyttöön. Jo ennen ict-pilottihanketta luokan toiminta on ollut vahvasti oppilasta aktivoivaa. Oppilaat ovat oppineet työskentelemään ennakoivasti (flipped classroom - tyyliin) mutta hankkeen kautta oppilaat ovat opettajan sanojen mukaan vapautuneet irti pulpetista, rajallisesti käytössä olevan atk-luokan käytöstä ja rajallisesta kirjatiedosta. Kirjatietoa luokassa käytetään ja juuri sillä tavalla, mitä ilmiölähtöisyys sekä digitalisaation toteuttaminen siltä edellyttävät:
  1. tieto on väline eteen tulevien ongelmien, ilmiöiden, ratkaisemiseen, ei toiminnan tavoitteena, lähtökohtana tai etukäteen määritettynä runkona, 
  2. teknologia on väline, ei tavoite (ajattelun jatke, kommunikaation ja vuorovaikutuksen rikastaja, monipuolisen tiedon hankinnan, käsittelyn ja tuottamisen lähde).
Tämän lisäksi opetustoimintaa on "pelillistetty". Tämä opetuksen "pelillistämisen " idea on sellainen, johon en kovin usein ole aiemmin törmännyt. Kyse ei ole mistään tietokonepelisovelluksista vaan koko opetusjakso on kuin iso digitaalisen ja analogisen toiminnan pelilauta ja yhteistoiminnallinen seikkailu. Ari-Pekka korostaakin työssään motivaatiota sekä työskentelyn flowta, niin oppilaan kuin opettajan kokemana ja tässä formaatissa, jota yritän seuraavaksi kuvata, on tätä keskeistä hyvän opetuksen ulottuvuutta tavoitettu. "Pelillistäminen" voi olla väärä termi mutta käytän sitä tässä yhteydessä, koska se kuvastaa mainiosti toiminnan luonnetta. Kyse on oppilaiden tavoitteellisesta aktivoinnista ilmiöitten ympärillä, johon liittyy vahva ja innostava myönteinen pelin ajatus: hankitaan ja kerätään yhteistoiminnallisesti tietoa, ratkaistaan ongelmia, jotta päästään eteenpäin ja ansaitaan pisteitä, jotka selkeästi motivoivat oppilaita tiedon tuottamiseen sekä hankintaan ja ongelmien ratkaisuun.  

Opetuksen pelillistäminen on muutakin kuin appseja tai tietokonepelejä

Nyt työn alla oleva opetusjakso perustuu amazing race formaatin ideaan. Oppilaat seikkailevat viisi viikkoa Aasiassa pareittain ja ratkaisevat eteen tulevia ongelmia, jotta saavat ohjeet seuraavien etappien suorittamiseen. Viikon päätteeksi ratkeaa, kuka pareista on edennyt "nopeimmin" viikon jakson aikana. Koko ilmiön käsittelyyn sisältyy sujuvasti mm. äidinkieltä, fysiikka-kemiaa, matematiikkaa, kuvataidetta, maantietoa ja historiaa. Työskentely dokumentoituu OneNote -ympäristöön ja tapahtuu O365 välineitä hyödyntäen. Oppilaitten laitteena toimivat Androidpohjaiset Lenovot.

Opettajalle työtapa on toisaalta vaativa mutta oppilaitten selkeästi korkean motivaation ansiosta antoisaa. Tehtävät on valmistettava etukäteen mutta toisaalta kerran tehty työ tuottaa hedelmää jatkoa ajatellen. Tämä on luokan ensimmäinen ICT-pilotoinnin jakso ja opettajan tarkoituksena onkin haarukoida se, mitä tämäntyyppisen jakson toteuttaminen edellyttää opettajalta ja minkä verran tietyn tyyppisten asioitten parissa työskentely ottaa aikaa koulupäivästä. Oppimisen näkökulmaa tietenkään unohtamatta. Tehtävät ovat monipuolisia ja niissä hyödynnetään oppikirjatietoa, verkosta löytyvää tietoa sekä videoita. Äidinkielessä ja matematiikassa opetellaan ja opitaan perusasiat "perinteiseen tyyliin" ja opittua sovelletaan tässä käytäntöön. Oppilaitten työskentely on parityötä onlinessa. Molemmat voivat askaroida omilla tietokanavillaan ongelman ratkaisemiseksi ja samalla auttavat toista, kun toinen löytää ratkaisun.

Klikkaa kuva suuremmaksi (esimerkki yhdestä tehtävästä)
Jakson suunnittelu on lähtenyt liikkeelle OPS:n tavoitteista mutta niin, että opettaja valikoi lähtökohtaisesti sen, mitä jakso sisältää ja mitä on oleellista ymmärtää ilmiöstä. Ari-Pekka totesikin, että jos hän olisi oppilaittensa kanssa lähtenyt liikkeelle oppikirjan tarjoamasta tiedosta, olisi asiasta tullut raskaan puiseva sekä liian kontrolloitua tiedollisesti. Oppilaitten työ ei ole hutaisua vaan opettaja valvoo koko ajan tuotosten kehittymistä. Jos ratkaisu on väärin tai puutteellinen, ohjautuu oppilas (pari) takaisin työn ääreen. Jos kädentaitoa tai oikeakielisyyttä vaativa työnjälki on heikkoa, palautuu oppilas tekemään työn uudestaan ja paremmin. Tässä opitaan huolellisuutta, sisältöjen oikeaa omaksumista ja myös kurinalaisuutta - asioitten tekemistä alusta loppuun.

Oppilaat kirjoittavat päivittäin matkapäiväkirjaa, joka toimii itsearvioinnin välineenä. Oppilaat kirjoittavat ja pohtivat, miten matka ja oppiminen ovat kokonaisuudessaan sujuneet päivän aikana, mitä teit, mitä näit, opit ja koit matkalla, miten toimit parityössäsi ja minkä oppilas on kokenut pääasiaksi tämän etapin aikana. Opettaja saa näin keskeisen tiedon siitä, miten oppilas on ymmärtänyt opiskeltavan ja tavoitteena olevan asiasisällön ja onko tarvetta ohjata toimintaa tavoitteen mukaiseen suuntaan. Tämä kirjaaminen dokumentoituu oppilaan omaan OneNoteen ja päiväkirjatiedon näkee vain opettaja. Tältä perustalta opettaja saa myös arvokasta tietoa siitä, ovatko tehtävät olleet yleensä oikein mitoitettuja ja asetettuja. 

Opetusta voi tiivistää seuraaviin päähuomioihin (opettajan arviota ja keskustelun perustalta tehtyä tulkintaa):
  1. Oppilaat ovat oppineet jo lyhyessä ajassa laitteiden peruskäytön mutta esimerkiksi office-ohjelmistojen sisällä olevien ominaisuuksien oppiminen vaatii aikaa
  2. Toiminta ja teknologia vapauttavat opettajan ja oppilaat tilasta sekä ajasta mutta kaikki ovat silti toisilleen aktiivisesti läsnä - luokkahuoneen ja pulpettirivin rooli kyseenalaistuu
  3. Opittua tehdään tällä tavalla tehokkaasti näkyväksi
  4. Motivaatio on korkealla ja tehtävien monipuolisuus mahdollistaa oppilaitten erilaisten vahvuuksien esilletulon, yksilöllinen eteneminen on sujuvaa
  5. Oppilaat tekevät työtä ja toistoja huomattavasti enemmän kuin oppiaineeseen ja oppikirjaan sidotussa opetuksessa ja tuotosten laatu on ei-rajoitetun tiedon ansiosta monipuolista
  6. Opettaja puhuu opetuksen alussa mutta antaa oppilaille tarvittavan ajan kielen käytölle, vuorovaikutukselle, tiedon haulle ja tuottamiselle
  7. Oppimista ei ole lokeroitu aineiksi vaan se on ongelmanratkaisua ja taitojen soveltamista osana elämää, käsiteltävät asiat muodostuvat oppilaille tiedollisesti merkityksellisiksi
  8. Verkkoyhteyksien on toimittava sujuvasti (koulussa on langaton verkko)

Lopuksi

Muutaman viikon kuluttua nähdään, miten Nakertajan koulun jakso on lopullisesti onnistunut. Kajaanin ICT-pilotit aloittavat hiljalleen työnsä kuvaamisen myös ulospäin, jotta opettajat saavat kuvaa sekä vinkkejä digitalisaation mahdollisuuksiin ja edellytyksiin omaan työhönsä. Jahka tätä tietoa alkaa olla esitettävässä muodossa, tulen jakamaan sitä omissa sosiaalisen median kanavissa aktiivisesti. Alkupaloina voi käydä tutustumassa Kajaanin TVT-mentoreiden työhön (TVT-mentorit) tai Keskuskoulun ICT-pilottiluokan robotisaatiohankkeen kehittymiseen (Innopoppoo).


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mistä on hyvät koulut tehty?

Viikolla uutisoitiin Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta, jossa todetaan joka neljännen suomalaisen koululaisen olevan turhautunut koulunkäyntiin ("Kasvamassa kyynisten nuorten sukupolvi" – Tutkimus: Moni teini kyllästynyt tai uupunut koulunkäyntiin)

Projekteja, yritteliäisyyttä ja yhdessä tekemistä
Tulos ei ole yllätys mutta se on vallitsevaan yhteiskunnan muutokseen peilaten hälyttävä tulos. Tarkoitan tällä sitä, että kun itse reilu 25 vuotta sitten jätin turhautuneena koululaisena lukion kesken, pääsin työnsyrjään kiinni välittömästi samalla viikolla. Kiireetön yhteiskunta antoi vielä tuolloin aikaa nuoren kasvulle ja ajattelun kehittymiselle. Nyt tilanne on täysin toinen, enkä suosittele kellekään omaani vastaavaa opinpolkua kuljettavaksi. Riski jäädä ulkopuolelle tai syrjään on suuri ja sen inhimilliset seuraukset ovat vaikeat ja jopa kohtalokkaat yksilön myöhemmälle elämälle.

Tarkoitan tuloksen yllättämättömyydellä myös sitä, että historiaan peilaten voidaan sanoa nuorten asenteen aina olleen enemmän tai vähemmän kielteinen koulunkäyntiin. Varsinkaan pojat eivät ole perinteisesti jaksaneet koulunkäynnistä innostua. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös tyttöjen koulukielteisyys on kasvussa. Syitä tälle kielteisyydelle voidaan hakea niin sysistä kuin sepistä: 
  • Moniarvoinen ja valmis tietoyhteiskunta ei kannusta meitä pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen työhön. On opittu ajattelemaan, että työtä kannattaa tehdä vain sen verran, että voi sitten relata rauhassa ja tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta. 
  • Taloudellisesti vaikeat ajat aiheuttavat omat haasteensa perheitten sisäiseen dynamiikkaan. Kyse voi olla useamman sukupolven kouluttamattomuuden ja työttömyyden ketjusta. 
  • Taloudellisesti vaikeat ajat kasvattavat lapset ja nuoret matalaan ja näköalattomaan elämänasenteeseen.
  • Toisaalta koulu ei ole kyennyt uudistumaan yhteiskunnan muutoksen mukana. 
  • Sanotaan myös, että meillä menee aineellisesti ja taloudellisesti niin hyvin, että ilmaista koulujärjestelmää pidetään itsestäänselvyytenä, eikä koulua sen vuoksi arvosteta. Perheet, koulutustausta riippumatta, voivat asettaa nuoren harrastuksen ja siinä menestymisen koulunkäynnin edelle.
Tutkivaa oppimista, kokeilua ja perustaitoja
Syiden listaaminen on kuitenkin melko turhaa. Tilanne ei parane perustelemalla vaan tekemällä. Omat muistoni koulusta ja koulunkäynnistä ovat kasvattaneet minut "koulukunnan" edustajaksi, joka luottaa siihen, että hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen avulla voidaan jokaisessa nuoressa sytyttää oppimisen halu ja korkea motivaatio. Kun nuori turhautuu koulunkäyntiin, kyse ei ole opitusta asenteesta tai suomalaisesta perusvireestä, jossa on opittu inhomaan koulua vaan melko universaalistakin epistemologisesta ongelmasta, jonka Ivor Goodson kiteyttää teoksessaan "Opetussuunnitelman tekeminen" sattuvasti kuvatessaan maantieteiden ongelmaa englantilaisessa koulujärjestelmässä 1950- ja 60-luvuilla: "...nuoret suhtautuvat maantieteeseen parhaimmillaan apaattisesti, pahimmillaan vihamielisesti... (Koulun) Epäonnistumisen syynä näyttää monesti olevan oppikurssin perustuminen perinteiseen uskomukseen siitä, että jokaisessa opetettavassa aineessa on olemassa sellainen sisältömäärä, joka jokaisen koulunsa päättävän pitäisi tietää."

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyö on käynnistänyt vahvan koulujen toimintakulttuurin kehittämisen. Kouluissa, kaupungeissa ja pikkukylissä on käyty OPS-työn ansiosta erinomaista pedagogista keskustelua, joka ei voi olla vaikuttamatta myönteisesti koulujärjestelmäämme. Opetushallitus on onnistunut työssään ja saanut aikaan myönteisen muutosaallon esi- ja peruskoulukentällä. Tätä kehityssuuntaa on vahvistettava ja muistettava, että varsinainen opetussuunnitelmatyö eli opetuksen jatkuva arviointi sekä kehittäminen alkavat, kun perusteet otetaan käyttöön.

Yksilöllistä ohjaamista ja käsillä tekemistä
Opetussuunnitelmasta muodostuu entistä elävämpi osa koulutyötä. Opetussuunnitelman yleisestä osasta ja sisältöosasta on muodostunut jäntevä kokonaisuus. Hyvinvointia ja oppimisen iloa edistävän toimintakulttuurin muodostaminen on opetuksen suunnittelun keskiössä. Uusi opetussuunnitelma ohjaa opetusta entistä paremmin valmiista, yksityiskohtaisesta ja passivoivasta otteesta yhdessä tehtyyn, kokonaisvaltaiseen ja aktivoivaan otteeseen. Toimintakulttuurin kehittäminen on jatkuvaa opetuksen arviointia. Kouluissa on hyvä pysähtyä säännöllisesti kysymään, mistä ovat hyvät koulut tehty? 

  • keskustelevasta ja kehittävästä työilmapiiristä
  • osallistavasta ja oppilaita aktivoivasta työskentelyotteesta
  • innostavasta ja inspiroivasta johtajuudesta
  • yhteisistä projekteista
  • Ilmiölähtöisestä ja oppilasta aktivoivasta oppimisympäristöstä
  • hauskasta erilaisuutta arvostavasta yhdessä tekemisestä
  • selkeistä säännöistä ja niiden noudattamisesta
  • erilaisuutta arvostavasta ilmapiiristä...
Vai mistä? Jatkakaa ja muokatkaa listaa...
Kouluviihtyvyyttä parannetaan jo

tiistai 3. marraskuuta 2015

#pidähuolta #ympäristöstäsi - hyvinvoinnin edistämisen yhteiskuntaoppia

"Viihtyisä ympäristö on tärkeä tekijä hyvinvoinnillemme. Ympäristön laadullisilla tekijöillä on suora yhteys mieleemme, suhtautumistapaamme ympäristöä ja sen ilmiöitä kohtaan. Siistit ja kunnossapidetyt rakennukset, tienvarret, puistot ja virkistysalueet luovat hyvää oloa ihmismieleen. Voimme hyvin ja meille kasvaa tahto huolehtia itsestämme ja ympäristöstämme.



Kajaanin rauniolinnan ympärillä oleva puistoalue on paikka, jossa
 historiaan tutustumisen lisäksi voi kalastaa, hölkätä, bongata lintuja
tai muuten vain viettää aikaa luonnon äärellä 
Liikun aktiivisesti oman asuinalueemme viheralueilla. On ilo huomata päivittäin se, kuinka paljon puistot ja pyörätiet liikuttavat kuntalaisia: frisbeegolfrata kerää aktiivisia pelaajia, leikkipuistossa ja lähiliikunta-alueen peliareenalla riittää pelaajia aamusta iltaan, kuntoilijat ja muut kulkijat nauttivat viheralueiden "palveluista". Puistot ja pelialueet aktivoivat ihmisiä yhteiseen tekemiseen ja ovat siten tärkeitä hyvinvoinnillemme.


Kaupungin ympäristötekninen toimiala hoitaa omaa osuuttaan puistoalueitten kehittämisestä erinomaisesti. Kunnossapito toimii ja alueiden uudistustyö on ollut ansiokasta. Myös meillä kuntalaisilla on vastuu ympäristön kunnosta. Nuorten aiheuttama ilkivalta on valitettavasti harmillisen yleistä näillä paikoilla. Ilkivaltaa ei voi yleistää koskemaan kaikkia nuoria vaan kyse on marginaalisesta joukosta. On muistettava, että valtaosa nuorista käyttäytyy ja käyttää yhteisiä alueita asiallisesti. Tässä on kuitenkin yhteiskuntaopin paikka: sillä rahalla, joka vuodessa käytetään ilkivallasta johtuvien vahingontekojen korjaamiseen, rakennettaisiin vuosittain yksi uusi leikkipuisto tai peliareena kaupunkiin




Vastuu yhteisestä ympäristöstä ja hyvinvoinnista on meillä jokaisella. 
1 vanhempien tehtävä on opastaa lapsiaan arvostamaan yhteistä ympäristöä. Vanhemmat tuntevat lapsensa ja tietävät oletettavasti missä ja keiden kanssa lapset milloinkin liikkuvat. Jos vanhempi ei tiedä, se selviää kysymällä ja keskustelmalla nuoren kanssa. Meillä vanhemmilla on halutessamme pitkä käsi ja sen saa ulottumaan myös nuoren vapaa-aikaan. 
2 Kouluissa on tärkeää, että opetukseen otetaan mukaan säännöllisesti yhteistä ympäristöä ja sen huolehtimista painottavia aihealueita. 
3 Joukossa fiksuus tiivistyy - nuoria on kannustettava myös toistensa paimentamiseen niin kotona kuin kouluissa käytävissä keskusteluissa.
4 Asiallinen puuttuminen ja ohjaaminen on kaikkien asia. Peliareenoilla mopoilu tai leikkipuiston välineistön riepominen näkyy ja kuuluu ja tähän tulisi puuttua asiallisesti - ystävällisesti opastaen, provosoimatta ja itse provosoitumatta. Asiallinen puuttuminen osoittaa nuorille, että heistä ja yhteisistä asioista välitetään. 
5 Nuoret on otettava mukaan ympäristön suunnitteluun. On annettava mahdollisuuksia osallistua. Kun saa vaikuttaa, on valmiimpi ottamaan vastuuta. Tämä on kasvatusta parhaimmillaan. Kun erään alakoulun oppilaat pääsivät maalaamaan koulun piharakennuksen mieleisekseen, on ollut hienoa seurata kuinka myös isommat oppilaat ovat arvostaneet tehtyä työtä. Useamman vuoden jälkeen oppilaiden maalaama piharakennuksen osa on säilynyt siistinä ja kunnossa vaikka tuo koulun kulma on paikallisten nuorten suosima illanviettopaikka. Tässä tullaankin huomioon, että koulupihat ovat iltaisin suosittuja nuorten kokoontumispaikkoja. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että koulutiloihin saataisiin ilta-aikaan nuorille tarkoitettua toimintaa vaikka vain muutamaankin iltaan viikossa. Kyse on tietenkin jossain määrin resursseista mutta myös niiden suuntaamisesta ja työtavoista nuorten kanssa.






Lopuksi

Alamme kaartua vuoden 2015 osalta tilinpäätöksen aikaan. Kevättalvella arvioimme yhdessä Kajaanin nuorisovaltuuston kanssa sivistystoimialan palveluja. Keskustelimme mm. siitä, miten nuoret voisivat omia vaikutuskanaviaan hyödyntäen edistää toistensa asenteita ympäristön viihtyisyyden vaalimista ja arvostusta kohtaan. Puhuimme myös siitä, että jos ilkivallan seurauksien korjaamiseen käytettävää vuotuista rahan määrä saataisiin näin vähennettyä, voitaisiin tuosta säästyneestä summasta ohjata osa nuorten käyttöön ja yhteiseksi hyväksi. Palvelujen arvioinnin aika lähenee ja osana arviointia on selvitettävä, millaista kehitystä tällä alueella on saatu aikaiseksi.




PS. Tämä oli ensimmäinen mobiilipostaukseni bloggerin sovellusta hyödyntäen.


   




maanantai 2. marraskuuta 2015

Vuosi blogin kirjoitusta täynnä - mitä se hyvejää...

Tänään tuli tasan vuosi täyteen tämän blogin kirjoitusta. Voisi todeta, että "ei huono homma lainkaan". Kirjoittaminen on ollut tähän saakka helppoa ja tekstiä on väliin tullut jopa liiaksikin asti mutta onpahan ajatusta paperilla, johon voi palata aina tarvittaessa. Yksi motiivi kirjoittamiselle on ollutkin tehdä tietoa ja asioita näkyväksi ja ennen kaikkea jakaa tietoa myös toisille. Tieto on siinä merkillinen ilmiö, että se yleensä vain paranee, mitä useampi ihminen siitä pääsee osalliseksi, kunhan kyseessä ei ole kuitenkaan huhu tai muu epämääräinen tieto.


Blogi on hyvä väline asioiden uutisointiin. Oman tai edustamansa organisaation äänen saa bloggaamalla kohtuullisen hyvin kuuluviin. On ollut mukava huomata, että blogitekstit ovat herättäneet väliin vilkastakin keskustelua. Blogi on luonut osaltaan myös myönteistä kuvaa kajaanilaisesta opetuksesta ja kasvatuksesta. Palaute blogiteksteistä on ollut myönteistä. Ihmiset ovat pitäneet hyvänä sitä, että johtaja kuvaa ajatuksiaan ja näkemyksiään edustamansa toimialan asioista. Bloggaamisen kautta haastaa itseään, mikä pitää huolen siitä, että ammatillisesti ei pääse pitkästymään, urautumaan tai linnoittautumaan omaan kuoreensa.

Tärkeä motiivi blogin pitämiselle on ollut yksinkertainen kirjoittamisen ilo. Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia ja rentouttaa. Kirjoittaminen on loistava harrastus, jota voi suositella kaikille. Teksti tai pari kuussa ei tee kellekään pahaa. Toivon, että blogi toimii myös esimerkkinä muille kollegoille, sivistystoimen yksiköille, kouluille ja päiväkodeille. Blogi on johtamisen kannalta ja myös pedagogisesti hieno mahdollisuus. Kajaanilaiset TVT-mentorit ovat ymmärtäneet ja ottaneet tämän mahdollisuuden erinomaisesti käyttöönsä hankkeen viestinnässä.

Kirjoittaminen ei ole niin vaikeaa, kuin äkkiä kuvittelisi. Valtaosa teksteistä on syntynyt hetkessä olleista ajatuksista tai ajankohtaisista teemoista. Pisimmillään olen yhtä tekstiä kirjoittanut parina iltana ja lyhyimmillään teksti on valmistunut puolessa tunnissa. Bloggaaminen jatkuu. Katsotaan jatkossa kulloisenkin tilanteen ja ajankohdan mukaan, kuinka aktiivisesti. Kuten todettu, pari tekstiä kuussa ei tee pahaa kellekään. 




Muutamia faktoja tästä blogista vuoden tapahtumina:
  • 80 julkaistua tekstiä - hieman yli kymmenestä tekstistä pariin tekstiin kuukaudessa
  • Hieman yli 32 000 sivun katselua vuoden aikana
  • Sivun katselut ovat vaihdelleet 1700 katselusta 5000 katseluun kuukaudessa
  • Suosituin teksti katselukertojen perusteella on ollut "Tieto- ja viestintäteknologia on mahdollisuus laajentaa oppimisen todellisuutta - mikä estää linjakasta kehitystyötä?"
  • Facebook ja Google ovat olleet yleisimmät sivustot, joiden kautta blogi on löydetty
  • Olen jakanut blogitekstit pääasiallisesti Twitterin, Facebookin ja Google+ kautta, yksi tai kaksi jakoa per teksti 
  • Olen aloittanut juuri tänään käyttämään myös bloggerin mobiilisovellusta tekstien kirjoittamiseen. Sovelluksen toimivuus on vielä arvioinnin alla - näistä kokemuksista kirjoitan tuonnempana