torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!


On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie. On toinen maailma, on hämäräinen tie. On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää, kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää. 



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Oppimista ja motivaatiota edistävä arviointi - arvioinnin pelillistäminen

Tekstin linkkiluetteloa päivitetty 6.1.2016

Kävimme ennen joululomaa aikuis- ja täydennyskoulutuskeskuksen AIKOPA:n suunnittelija Ville Mannisen kanssa mukavan keskustelun opettajien täydennyskoulutuksen sisällöistä sekä oppimisen arvioinnin pelillistämisen ideasta, jonka suunnitteluun olen yrittänyt kannustaa kouluväkeä täällä Kainuussa. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi ja kuvaan tässä blogitekstissä arvioinnin pelillistämisen ideaa hieman tarkemmin, jotta ajatus alkaisi tästä mahdollisesti jatkojalostua käytäntöön. Varoitus: tämä on pelkkää ideointia!


Oppimisen arvioinnin tehtävä

Uuden opetussuunnitelman mukaan arvioinnin tehtävä on ohjata oppimista ja kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Arvioinnin tulee edistää ensisijaisesti oppimista, ja tarkentaisin tätä niin, että arvioinnin on tuettava myönteisen minäkuvan kehittymistä oppijana. Edelleen uuden opsin mukaan koulun arviointikulttuuria on kehitettävä yritteliäisyyttä ja ponnistelua kannustavaan suuntaan, edistettävä oppilaiden osallisuutta ja vuorovaikutteisuutta sekä tukea oppilaan oman ymmärryksen kehittymistä suhteessa omaan oppimisprosessin etenemiseen. On siis kehitettävä oppilaan ymmärrystä siitä, että tehdyllä työllä on myönteinen vastaavuutensa suhteessa tavoitteena oleviin asioihin. Tämän ymmärryksen kehittymisen keskiössä ovat:
  1. tavoitteiden ja opittavien asioitten rakenteellinen selkeys oppilaalle 
  2. arvioinnin menetelmien toimivuus ja monipuolisuus
  3. kodin ja koulun yhteistyö 
sekä opettajan oma kyky arvioida opetustyön vaikuttavuutta ja toimivuutta, jossa huomioidaan ainakin:
  1. yksilöllisyys ja työtapojen monipuolisuus sekä vastaavuus suhteessa oppilaiden tarpeisiin (ikä, taidot, motivaatio) ja opetettaviin asioihin ts. eriyttäminen,
  2. vallitseva ilmapiiri ja vuorovaikutuksen sujuvuus 

Itsearviointi oppilaan oppimista koskevan minäkuvan muovaajana

Uusissa opsin perusteissa arvioinnin osuus on jäntevöitynyt. Perusteissa painotetaan vahvasti mm. lapsen kasvun kannalta tärkeää itsearviointia osana oppimisen aikaista arviointia. Tämän ulottuvuuden huomiointi on keskeistä, kun suunnitellaan kuntakohtaisia arvioinnin osuuksia opetussuunnitelmassa. Oppimisen arvioinnin riskinä on, että jatkossakin pitäydytään tavoiteorientoituneessa päätekäyttäytymisen arvioinnissa, jolloin
  1. oppilas saa syksyllä ja keväällä todistuksen, rastit viivastolle tai numeroarvioinnin, perustuen osoitettuun aktiivisuuteen koulutyössä sekä kokeissa ja testeissä menestymiseen
  2. oppilas itsearvioi työskentelyään suhteessa ulkopäin annettuihin kriteereihin, jotka heikoimmillaan ovat lista oppilaalle ulkoisia ja sisäistämättömiä asioita, joita tulisi hallita opetusjakson aikana tai jälkeen
Välttääkseen tämän keskeisen karikon, arvioinnissa tulee mahdollistaa oppilaan oppimisen suuntautuminen oikeaan prosessiin aikana, ei sen päätteeksi. Tällöin arviointi tukee aidosti oppimista ja on myös oppimismotivaatiota edistävää. Sen sijaan päätekäyttätytymisarviointi on tehokas tapa ruokkia negatiivisia tai stereotyyppisiä käsityksiä oppiaineissa menestymisessä. Oppilaat alkavat uskottelemaan jo varsin varhain, että on olemassa parempia tai heikompia matikkapäitä, kielipäitä jne. Yritteliäisyyden ja oppimisen kannalta toimivien oppimisstrategioiden omaksumiselle ei muodostu lapselle merkityksiä.

Oppimisen aikaisella (itse)arvioinnilla voidaan kehittää oppilaan myönteistä kuvaa itsestään oppijana, jos arviointi on riittävän konkreettista sekä säännöllistä. Olisiko digitalisaatiolla ja arvioinnin eräänlaisella pelillistämisellä mahdollisuutensa tässä? Voidaanko oppimisen todentamisesta tehdä oppilaalle sähköisiä välineitä hyödyntäen konkreettisempaa ja sellainen prosessi, että oppilas voi nähdä tekemänsä työn määrän ja laadun yhteyden oppimistuloksiin entistä selkeämmin ja oppimista paremmin ohjaten?


Oppimisprosessin arvioinnin pelillistäminen  

Monella meistä on kokemuksia erilaisten aktiivisuusrannekkeiden tai sykemittareiden käytöstä. Ne keräävät niin valveillaoloajasta kuin unenaikaisesta olemisesta monenlaista tietoa ja nämä tiedot ovat taltioitavissa sekä kuvattavissa konkreettisiksi kuviksi. Saamme tarkkaa tietoa liikunnan sekä levon vaikutuksesta kuntoomme ja suorituskykyymme. Saamme tarkkaa tietoa tehtyjen urheilusuoritusten laadullisista ja määrällisistä tekijöistä (mm. aika, matka, syketasot, korkeuserot, nopeus, energian kulutus, arvio harjoituksen tunteesta, arvio palautumisajasta)

Oppimisen ja opetuksen arvioinnissa olisi järkevää kehittää samantyyppistä oppimisen kuvausohjelmaa, jonka avulla oppilas pääsisi konkreettisesti hahmottamaan tehdyn työn, motivaation, vuorovaikutuksen ja muiden oppimisen kannalta keskeisten muuttujien vaikutusta oppimistuloksiin. Oppilaalle ja myös opettajalle havainnollistuisi konkreettisesti koettu sekä toteutunut tunne yritteliäisyydestä ja ponnistelusta, oppimisen ilosta, opetuksen mielekkyydestä sekä opiskeltavien asioitten ymmärtämisestä suhteessa hankittuun osaamiseen ja onnistumiseen työskentelyssä. Oppimista konkretisoiva itsearviointialusta opettaisi oppilaan huomaamaan, että tekemällä töitä tietyllä tavalla ja toimimalla tietyllä tavalla saavuttaa mahdollisesti tai todennäköisesti tietyn tasoiseen tuloksen oppimisessa. Alustaan voisi luoda myös osion, jossa oppilas voisi tehdä määrällisesti ja laadullisesti näkyväksi koulun ulkopuolisen toiminnan ja sieltä karttuvan kokemuksen sekä osaamisen.

Oppimisen arvioinnin pelillistäminen voi olla heikko käsite mutta käytä sitä parista syystä:

  1. Luotan, että tämän tyyppinen arvioinnin näkyväksi tekeminen innostaa pelin tavoin monia oppilaita tekemään töitä, urakoimaan ja seuraamaan näkyväksi muodostuvaa oppimistaan, samalla tavalla mitä urheilusuoritusten sähköisessä seurannassa useimmille meistä käy.
  2. Pelillistämisen käsitettä pitää yleisesti laajentaa digitalisaation aikakaudella, jotta mielekkään ja juonellisen toiminnan ajatus valtaisi pedagogista kenttää sekä oppimisympäristöjen suunnittelua.

Excelillä hahmoteltu arviointiohjelmiston karvalakkiversio ideasta on esitetty alla kuvassa. Oppilaan itsearvioinnin kohteena olisi jokin opiskeltava ilmiökokonaisuus tai oppiaineen aihepiiri, ja arviointi kuvaa esimerkissä yhden viikon työskentelypätkää asian parissa. Näkymä voisi olla seuraava ja kerätystä tiedosta olisi mahdollista piirtää halutunlaisia oppimista ilmentäviä kuvaajia:





Lopuksi

Katson, että oppilaan työskentelymäärän sekä oppimiseen liittyvien tunteiden ja kokemusten systemaattisen / säännöllisen itsearvioinnin ja taltioinnin avulla edistetään oppilaan oppimista koskevan tietoisuuden kehittymistä merkittävällä tavalla. Työskentelyä ja siihen liittyviä kokemuksia sekä tuntemuksia koskevaa arviointia olisi mahdollista tehdä päivittäin, mikäli siihen olisi käytettävissä Exceliä joustavampi arviointialusta / -sovellus. Urheilusovelluksen tavoin oppilas voisi koulupäivän päätteeksi arvioida päivän kulkua ja kirjata päivän työmäärää näkyväksi muutamassa minuutissa. Kerättävä tieto olisi kasvun ja kehityksen kannalta merkityksellistä niin oppilaalle itselleen, kuin opettajalle. Löytyisikö Suomen maastaa tällaisen sovelluksen kehittämiseen koodikykyistä tekijää tai onko ylipäätään tällaisella idealla jatkokehittelyn tulevaisuutta? Jos on, niin mitkä ovat oppimisen keskeiset muuttujat - mikä on vauhti, mikä on korkeus, mikä on syke, mikä on kadenssi, mikä on matka...


Linkkejä:

Tukea arviointiin sähköisistä oppimisalustoista

Digabi: Sähköinen kurssikoe

Anu Räisänen 2013, Oppimisen arvioinnin kontekstit ja käytännöt

5.1. löytyi fbn tietovirrasta mielenkiintoinen esittely arviointisovelluksesta Qridi


perjantai 4. joulukuuta 2015

KOULUTUS, SIVISTYS JA HYVINVOINTI

Juhlapuhe Kajaanin lukion ylioppilasjuhlassa 4.12.2015

Arvoisat ylioppilaat, opettajat ja juhlavieraat. Lämpimät onnittelut teille uudet ylioppilaat!

Kajaanin lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi 62 opiskelijaa
Puheen pitäminen nimenomaan teille tuntuu henkilökohtaiselle, koska joukossanne on minulle monia tuttuja nuoria ja joitakuita teistä olen jossain vaiheessa kouluikää saanut opettaakin. Iso työ on takana ja on kiitosten aika. On lupa taputtaa itseä ja kavereita olalle ja todeta: teimme hienon työn!


Suomalaisuus, sivistys ja koulutus

Näin Suomen 98-vuotissyntymäpäivien alla on osoitettava kiitosta meitä edeltäneille sukupolville, että saamme yhä vuonna 2015 elää ja kouluttautua vapaan maan vapaina ja vastuullisina kansalaisina. Itsestäänselvyys vapaus ei ole meille aina ollut. Omaa kansallisuutta – suomalaisuutta – on siksi vaalittava. Koulutus sekä sivistykseen kasvattaminen ovat keskeinen keino tässä tehtävässä.

Voidaan kysyä, Mistä suomalaisuus on tehty? Aikanaan laulettiin "Sibelius, sauna ja sisu, se on mate in Vinlant". Sibelius, sauna ja sisu kuvaavat identiteettimme ydintä 1900-luvun Suomessa ja tälle sanatriolle onkin haluttu etsiä uusia raikkaampia määreitä kuvaamaan 2000-luvun globaalia suomalaisuutta. Katson, että noihin kolmeen sanaan sisältyy kuitenkin viisaus: Kyse on suomalaisesta kulttuurista ja kielestä sekä kielen värittämästä elämästä - iloineen ja suruineen. Kyse on suomalaisesta sivistyksestä, jonka vaalimisessa koulutuksella on keskeinen sijansa.

Reilu kolmen vuoden uurastus on ohi ja uusi lehti on kääntymässä elämässänne. Omaan henkilöhistoriaani peilaten voin vakuuttaa, että yksi merkittävimmistä lehdistä. Ylioppilaaksi tulo on teille tie koulutukseen ja myös tie sivistyksen vaalimiseen. Muuttuvassa maailmassa sivistyksen arvostaminen on yhä tärkeämpää. Sivistystä ei saa kadottaa kiireen virtaan. Yhteiskuntaa ei voi näet tulevaisuudessakaan rakentaa nopeiden, helppojen tai yksinkertaisten ratkaisujen varaan. Helppous, nopeus ja yksinkertaisuus luovat nimensä mukaista henkeä, kulttuuria, ympärilleen. Näiden sijasta tarvitsemme selkeyttä, elämää ja tekemistä selkeyttäviä rakenteita. Koulutuksella sekä sivistyksellä on keskeinen tehtävä tämän yhteiskunnallisen mielen selkeyttämisessä.

Vaikka painotan puheessani useaan otteeseen korkean koulutuksen merkitystä hyvän elämän perustana, on muistettava että korkeinkaan koulutus ei kuitenkaan tee meistä vielä lainkaan sivistyneitä ja yksistään takaa hyvinvointiamme.

Sivistys ja sivistyneisyys eivät määrity koulutuksen tai yhteiskunnallisen aseman kautta. Sivistys on elämän asenne ja suhtautumistapa toisia ihmisiä, elämää, ympäristöä sekä tietoa ja toimintaa kohtaan. Sivistyksen eteen on ponnisteltava päivittäin. Se ei ole ihmiselle geneettisesti periytyvä ominaisuus. Voimme elää elämäämme ja tehdä töitämme joko sivistyneellä tai mekaanisella otteella. Esimerkiksi tuomarin, lääkärin tai opettajan ammatit mielletään henkisiksi ammateiksi ja tiedeperustaltaan ne omaavat vahvan sivistyksen leiman. Tosiasiassa näissäkin ammateissa suoritetaan monia työn osa-alueita mekaanisesti - totuttujen tapojen, rutiinien tai perinteisten ajattelumallien varassa. Sivistyneellä otteella työtään tekevä ihminen huolehtii jatkuvasti omasta kehityksestään ja välttää siten oman työn mekanisoitumisen ja vieraantumisen työn tekemisen sivistyksellisestä otteesta.

Sivistys, demokratia, vapaus, sekä vastuu ovat lähestulkoon synonyymeja toisilleen. Sivistysvaltiossa ja sivistyneiden ihmisten elämässä vallitsee ihmisyyttä, elämää ja työtä arvostava asenne. Tämä on myös sivistyksen merkitys. Sivistys on siten tietoisuutta siitä, mikä pitää maailmamme koossa ja antaa meille siten mahdollisuuden kehittyä ja elää hyvää elämää. Tämä elämän totuus löytyy tutkimalla ja oppimalla, työtä sivistyneellä otteella tehden. Sivistys on siten asenne, joka luo perustan antautuvalle ja ahkeralle elämänotteelle, jota tavoittelemme vimmatusti nyky-yhteiskunnassa tuottavuutta ja taloutta korjataksemme. Lukiokoulutus on luonut teille arvokkaan sivistyksellisen pohjan elämälle, jonka perustalle teidän on jatkossa mahdollista alkaa kehittämään nykypäivän yhtä avainsana, osaamista.


Koulu yhteiskunnallisessa muutoksessa

Kajaanin lukion rehtori Liisa Lehtinen
Koulujen opetussuunnitelmia uudistetaan parasta aikaa rytinällä. Perusopetuksen opetussuunnitelmatyö on loppusuoralla, ja lukion opetussuunnitelmatyö on käynnissä. Uudistuksilla pyritään selkeään koulujen toimintakulttuurin muutokseen. Halutaan siirtyä rajoitetusta ja ennalta määritetystä tiedosta avoimeen ja yhdessä tuotettuun tietoon. Perustana muutokselle ovat yhteiskunnan sekä työn muutos. Robotisaatio, automatisointi ja sähköiset palvelut haastavat jatkossa monen perinteisen ammatin olemassaolon ja moni perinteinen ammatti tulee muuttumaan luonteeltaan ja toimintatavoiltaan toisenlaiseksi. Koulun tehtävä on kouluttaa ihmiset kohtaamaan muuttuva maailma niin, että jokainen voi omaksua riittävät valmiudet muutoksen kohtaamiseen. Siinä on meille haastetta kerrakseen.

Muutoksessa eläessä ja muutosta eläessä on hyvä muistaa, että on turha uumoilla epävarmaa ja tuntematonta. Ihmisen oraakkelin taidot ovat tunnetusti heikot ja ennustukset osuvat yleensä harhaan. Sen sijaan on tiedostettava ihmiselämän tarpeet ja on tiedettävä, mikä on elämässä pysyvää ja vaalittava näitä tekijöitä. On vaalittava sitä, mistä voimme olla varmoja. Pysyvää hyvän koulutuksen näkökulmasta ovat ihmisen perustarpeet eli ns. biopsyykkiset vakiot: Tarvitsemme edelleen tulevaisuudessakin kiitosta ja tunnustusta. Haluamme kokea uutta, tietää ja taitaa uutta sekä hankkia uusia valmiuksia. Meillä on edelleen tarve kokea perusturvallisuutta, vapautta sekä asioitten alkuun panemista. Haluamme vaikuttaa ja ottaa vastuuta itsestä sekä toisista ihmisistä. Koemme tarvetta spontaaniin itseilmaisuun ja tarvitsemme esteettisiä kokemuksia. Näiden tekijöiden toteutuminen työssä sekä opiskelussa ovat motivaatiomme sekä psyykkisen hyvinvoinnin perusta. Perusta hyvälle työn tekemiselle.

Varmaa on työelämän muutos siinä suhteessa, että tulemme tarvitsemaan yhä vähenevissä määrin mekaanisia työsuorituksia. Koulutyötä on siksi muutettava yhteistoiminnallisuutta sekä tiedon tuottamista edistävään suuntaan. Sen sijaan, että yritämme opettaa tai kertoa ihmisille ennalta tiedettyä ja määriteltyä todellisuutta, on opetettava valmiuksia, miten menetellään ja ratkotaan eteen tulevia ongelmia. Psyykkisen hyvinvoinnin merkitys on aina ollut keskeinen mutta sen ja hyvän kasvun merkitys korostuvat muuttuvassa, moniarvoisessa sekä tiedon täyteisessä maailmassa. Hyvinvointia tukevien käytänteiden luominen osaksi koulun arkea on koulun keskeinen tehtävä.


Kohti menestyksen kulttuuria onnistumisen tunnustamisella ja hyvän kierrättämisellä

Gaudeamus igitur
Kuten hetki sitten totesin, korkeasta koulutuksesta on meille hyötyä vasta sitten, kun ihmisyyttä, elämää ja työtä arvostava asenne on kohdallaan. Vaalikaa siksi kaikissa töissänne myönteistä asennetta elämää, ihmisiä ja tekemistä kohtaan. Kannustakaa kavereita ja iloitkaa, ei vain omasta, vaan myös muitten onnistumisista. Onnistuminen ja sen tunnustaminen ruokkivat aina uutta onnistumista, mikä puolestaan luo myönteistä, tekemistä edistävää ilmapiiriä ympärilleen. Älkää kantaako turhaa huolta sellaisesta, johon ette pysty vaikuttamaan vaan vaikuttakaa niihin asioihin, joihin se on mahdollista. Elämä tarjoilee meille väliin karvaitakin pettymyksiä. Ottakaa pettymykset vastaan oppina ja mahdollisuuksien mukaan ratkaistavissa olevina haasteina. Kahden viikon sääntö pätee pahemmankin vastoinkäymisen kohdalla: asiaan tai asiantilaan tottuu ja elämä jatkuu.

Säilyttäkää ihmettelevä ja hämmästelevä elämänasenne, koska ne ovat lähtökohta oppimiselle ja uuden luomiselle. Ajatelkaa rohkeasti ja ottakaa kantaa. Ilmaiskaa mielipiteenne selkeästi. Säilyttäkää rakentava ja myönteinen ote toimissanne, sillä vain siten saadaan aikaa yksituumaisuutta ja uutta luovia tekoja. Jakakaa tietoa ja osaamista reilusti ulospäin. Tehkää hyvät teot ja osaaminen näkyväksi. Tällä tavalla osallistutte tulevaisuuden tekemiseen, olette luomassa hyvinvoinnin ja menestyksen kulttuuria ympärillenne ja todennäköisesti takaatte osaltanne tuleville sukupolville hyvän elämän sivistyneessä ja vapaassa Suomessa. Tähän loppuun haluan lausua Og Mandinon sanat:



Sillä ei ole merkitystä 
mitä sinä saat päämäärän saavutettuasi, 
vaan millainen sinusta on sen ansiosta tullut.
Ole puuttumatta muiden virheisiin, 
ehkäpä he tekevät saman sinulle 

Älä koskaan kasva niin isoksi, 
ettetkö voisi esittää kysymyksiä. 
Älä koskaan tiedä niin paljon, 
ettetkö voisi oppia jotain uutta.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Lukutaito ja lukuinto - miten kirjan ja kirjaston merkitys ovat muuttuneet 30 vuodessa?

Juhlapuhe Kajaanin kaupungin pääkirjastotalon 30-vuotisjuhlaseminaarissa 2.12.2015

Tervetuloa Kajaanin kirjastotalon 30-vuotisjuhlaan! Tuntuu, kuin olisi vain pari talvea siitä, kun kertasin kirjastotalon vaiherikasta rakennusprosessia talon 25-vuotispäivänä. Aika rientää hurjaa vauhtia mutta hyvä niin; kokemus karttuu ja nopea ajankulku on merkki siitä, että ei ole vielä päässyt liikaa urautumaan ja ikävystymään.

Kulttuuriasiainneuvos Leena Aaltonen, OKM
"Kirjasto on luovuttamaton oikeus"
30 vuotta on kohtuullisen pitkä pätkä, jos sitä peilaa ihmiselämään. Näin keski-ikäisen miehen mittakaavassa muutos tällä ajanjaksolla on ollut kaikkinensa suorastaan mullistava. Se mitä elämä oli 13-vuotiaan pojannaskalin maailmassa, on nyt 43-vuotiaan näkökulmasta totaalisesti toisin. Mutta on se maailmakin siinä matkassa muuttunut ja muutos ei ole jäänyt ainoastaan hius- tai vaatekuosin tasolle. Koko elämisen malli on muuttunut toiseksi, mitä se oli vuonna 1985. Muutos on koskettanut myös kirjaa ja kirjastoa. Koulumaailman näkökulmasta voi todeta, että nuorten lukuinnon sekä lukutaidon heikkeneminen erityisesti 2000-luvun aikana on surullinen juonne tässä kehityksessä. Lukutaito on kuitenkin keskeinen edellytys ihmisen ja yhteiskunnan kehitykselle sekä hyvinvoinnille. Vaikka lukutaidon käsite onkin laajentunut viimevuosina, eivät kuvalukutaito tai symbolien käyttö ja niiden lukeminen ole tekstilukutaidon veroisia. Kun oppii kirjoittamaan, oppii ajattelemaan, sanotaan. Voidaan myös sanoa, että kun oppii lukemaan, oppii ymmärtämään.

Kirjailija Tittamari Marttinen
"Lukuharrastus avaa kaikki ovet"
Lukutaidon kehityskaarta on hyvä tutkailla hieman tarkemmin mainitulla 30 vuoden ajanjaksolla ja kysynkin, millainen on ollut kirjaan ja kirjastoon kohdistunut muutos? Peilaan aihetta omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni, koska uskallan väittää, että aikanaan vilkkaana koululaisena sovin hyvin esimerkiksi sille, mitä lukuinto oli 30 vuotta sitten:

Kirjasto oli 13-vuotiaalle pojalle merkityksellinen paikka vuonna 85. Kävin kirjastossa viikoittain. Kirjasto oli ovi tietoon, maailmankuvan avartamiseen sekä vahvoihin mielikuviin. Kirjasto antoi sytykkeen mm. metsästysharrastukselle, elektroniikkarakentelulle sekä erilaisille peleille ja leikeille. Edelleen voin muistaa sen tunteen, kun saavuin lähikirjastoon ja kaunokirjallisuus- tai dekkarihyllyn äärelle. Jokainen kirja tuntui seikkailun ja uuden kokemisen mahdollisuudelta. Kun sai valittua lainattavat kirjat, olo oli malttamaton, mitä kirja tuo tullessaan. Tunne oli erittäin vahva ja on edelleen lähes käsin kosketeltava. Savun tuoksu kylmänkosteana syysiltana on tunnetasolla hieman samantyylinen kokemus.



Mikä sai pojan lukemaan, kun nyt kannamme huolta nuorten heikoista lukutottumuksista?

Kirjailija, lääninrovasti Risto Kormilainen
"Yhdestoista hetki - raamatun
kieli ja kirjallisuus"
  1. Aika, edellä kuvaamani tunteen taustalla on muistikuva seesteisestä elinympäristöstä. Omassa huoneessa olivat työpöytä ja lukulamppu. Pöydällä olivat kivikokoelma, onnistunut piirros kuvakehyksessä, radionauhuri ja muutama hyvä c-kasetti. Vaikka aikaa ei ole kulunut kuin 30 vuotta, ei kirjalla ollut tuolloin varteenotettavia kilpailijoita. Itsestäkin huomaa tänä päivänä, että media, tekniset laitteet ja virtuaalinen sosiaalinen verkko heikentävät keskittymiskykyä. Ne vievät erityisesti keskittymistä pitkäjänteisyyttä vaativalta työltä, kuten lukemiselta. Siksi suosittelisinkin nuorten valveillaoloajan / toiminnallisen päivän jakaantuvan niin, että vähintään neljäsosa siitä olisi printatun tekstin lukemista ja kirjoittamista (koneella), neljäsosa kasvokkain tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta, neljäsosa liikuntaa ja ulkoilua ja neljäsosa sähköisessä mediassa työskentelyä tai surffaamista, sillä ei sekään pahasta ole, jos ei hyväksikään. 
  2. Malli, kotona myös muut lukivat paljon. Pojalle erityisesti isän antamalla mallilla on merkitystä. Isälle ostettiin aina isänpäivälahjaksi kirja, Kalle Päätalo. Kirja oli jouluna ja syntymäpäivänä odotettu lahja. Suvun miehet vaihtoivat usein lahjaksi saamiaan kirjoja toistensa kanssa, mikä tuntui hienolta. Myös kaverit lukivat paljon ja luetuista kirjoista myös keskusteltiin. Kun luimme kavereitten kanssa yhtä aikaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teosta, siitä käytiin jatkuvaa keskustelua, kaivettiin kirjan huippukohtia toisillemme jaettavaksi ja piirsimmepä kukin oman mielikuvakartan Pentinkulman maisemista. Tähän perheitä ei voi nykypäivänä kuin kannustaa ja luottaa, että isät ja äidit tarjoavat lukemista arvostavaa mallia jälkikasvulleen. 
  3. Oppi, Koulussa luettiin muistikuvieni mukaan täsmälleen yhtä paljon kuin itse pyrin oppilaitani opettajana ollessa ohjaamaan lukuharrastuksen piiriin. Koulujen välillä kiersivät kirjapaketit ja tiettyjen kirjojen lukeminen koulussa oli pakollista. Koulussa ”pakolla” luettavat kirjat eivät olleet aina niitä mieluisimpia mutta niitäkin luki, kun pikkuinen pakko oli. Vaikka kasvatustehtävää ei voi ulkoistaa pois perheiltä, on koulun tehtävä paljon työtä ja yhteistyötä mm kirjastojen kanssa lasten lukuinnon herättämiseksi. Lukuintoa pitää herättää mielekkään lukemisen kautta. Samalla on kuitenkin muistettava, että kirjasta ei tule mielekästä itsestään vaan lukemaan oppii lukemalla ja lukutaito herättää kiinnostuksen erilaisiin kirjoihin ja tarinoihin. Puolta tuntia per päivä lukemista ei ole vaikea sälyttää koulupäivän osaksi. On vain ekstraa sitten se metodi, miten työ hoidetaan ja hyödynnetään esimerkiksi sähköisiä oppimisympäristöjä vuorovaikutuksen herättämiseksi ja vaikkapa mielikuvien esittämiseksi oman "Pentinkulman maailman" kuvaamiseksi toisille lukuintoilijoille.
Luotan siihen, että kirja pitää pintansa digitalisaation murroksessa. Tämä vaatii tietoista työtä ja ymmärrystä myös siitä, mikä on ihmiselle ja lapsen kasvulle hyväksi. Kirja ja hyvä lukutaito tukevat niin lapsen kuin aikuisenkin kasvua. Kirja luo turvaa, näkemystä sekä perspektiiviä maailmaan. Tämän vuoksi arvioin, että analogisen tekstin ja tarinan merkitys tulevat kulkemaan tulevaisuudessa rintarinnan digitaalisen maailman kanssa. Jos emme vielä ole hoksanneet, niin hoksaamme kyllä pian näiden molempien maailmojen mahdollisuudet hyvän elämän edistämiseksi.

Näillä sanoilla toivotan teidät tervetulleiksi tähän kirjastotalon 30-vuotisjuhlaseminaariin.