keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Digitaaliset oppimisympäristöt oppimisen sytyttäjänä:kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoro professori Sanna Järvelän esitelmään ”Digitaaliset oppimisympäristöt oppimisen sytyttäjänä” 27.1.2016 Oulun yliopiston järjestämässä ”Oppimisen digiloikka” foorumissa

Kiitos Oulun yliopistolle, että se on koonnut eri toimijoita yhteen digiloikan aikaansaamiseksi. Jotta digiloikkaan saadaan vaikuttavuutta, edellyttää se kuntien yhteistyötä, vahvaa tutkimusperusteisuutta ja opetussuunnitelmaorientaatiota. Ohjat kehitystyössä pitää olla koulutuksen järjestäjillä sekä yliopistolla, yhteys ministeriöön ja opetushallitukseen huomioiden.
Digitaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen näin OPS-uudistusten kynnyksellä on suomalaiselle koulutukselle tuhannen taalan paikka. Suomi tunnetaan erinomaisesta koulujärjestelmästä ja ainakin vielä toistaiseksi hyvistä oppimistuloksista. Tulokset eivät ole syntyneet itsestään vaan ovat korkealuokkaisen opettajankoulutuksen ja tiedeperusteisen opettajuuden sekä toimivan opetussuunnitelman ansiota. Jotta oppimistulokset ovat jatkossakin hyvät, on opettajuuden sekä oppimisen edellytyksiä edistettävä yhteiskunnassa vallitsevan muutoksen suuntaisesti. Vaikuttavalla koulutuksella edistetään hyvinvointia ja Suomi voidaan tuntea jatkossa hyvän opetuksen ja oppimistulosten lisäksi innovatiivisesta opetuksen kehittämisestä.


Opettajat opetuksen kehityksen kärjessä


Suomalaisten opettajien TVT-valmiudet ovat perusteiltaan kohtuullisen hyvät (hallitaan mm. internetin käyttö, toimisto-ohjelmistojen käyttö, kuvankäsittelyohjelmistojen käyttö). Kokemukseni mukaan myös suhtautumistapa opetuksen digitaalista kehittämistä kohtaan on hyvä. Kun seuraa kaupungin näköalapaikalta koulujen kehittämistyötä, on aina palauteltava mieleen kuitenkin tosiasia, että usein töitä pääsee tekemään sen innokkaimman ja taitavimman kärjen kanssa. Voi käydä helposti niin, että sokaistuu ja suuri kriittinen, hiljainen joukko jää huomiotta.


Opettajien täydennyskoulutus onkin avainasemassa siinä, miten sujuvaa opetuskäytänteiden kehittymisen halutaan olevan. Koulutuksessa tulee keskittyä digitalisaation hyödyntämiseen oppimisen tukena. Täydennyskoulutuksessa perinteinen luentotyyppinen toiminta ei näkemykseni mukaan johda pysyviin toimintatapamuutoksiin vaan on mentävä iholle ja hieman ihon allekin. Laitteen hallinta ja tietoisuus sen mahdollisuuksista oppimisen tukemiseksi ja opetuksen rikastamiseksi edistävät opettajien kiinnostuta ja varmuutta. Kajaanissa on hankkeen avulla järjestetty TVT-mentori- ja digipilottitoimintamallit. Mentorit ovat systemaattisesti ja päivittäin peruskouluilla opettajan rinnalla ohjaamassa opetusta digitaaliseen ja ilmiölähtöiseen toimintaan. Digipilotit madaltavat sekä mallintavat työllään muille opettajille digitalisaation opetuskäytön mahdollisuuksia. Tekeminen ja tekemisen kautta muodostuneen kokemuksen jakaminen ovat keskiössä tietosampo-toiminnassamme.

Toiminnasta saadut ensikokemukset ovat kannustavat erityisesti oppimisen näkökulmasta. Esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla sähköinen, itse tehty opetusmateriaali sekä välineet rikastuttavat selkeästi lasten vuorovaikutusta ja kielenkäyttöä. Laite mahdollistaa esimerkiksi kerronnan ja itseilmaisun tavalla, johon kynällä ja paperilla ei päästä. Laite konkretisoi opittavat asiat. Päätelaite on selkeästi väline oppimisen tukemiselle. Lapset pystyvät tekemään myös itse opettajan tuella oppimista tukevaa materiaalia (videot, äänikirjat, yksikertainen ohjelmointi). Eräs erityisopettaja totesi IPadin syrjäyttäneen jo lyhyessä ajassa perinteisen oppikirjan vaikuttavuudessaan oppimisen edistäjänä ja esimerkiksi paperikopioiden määrä on vähentynyt. Toivottavaa olisi, että jokunen tutkija tai graduntekijä kiinnostuisi näistä ympäristöistä. Digitalisaatiossa on mahdollisuuksia enempään kuin helposti haluamme ymmärtää. Se ei ole pelkkää nettisurffailua tai pinnallista tiedon parissa puuhastelua ja räiskimistä, jota se toki heikoimmillaan voi olla. Niin voi olla myös rauhalliseksi miellettävä liitu- ja leuat opetus. Oppilaan tuotoksen taso voi olla ns. perinteisessä opetuksessa todella alhainen. Kysymys kulminoituu opettajaan ja opettajuuteen – opettajan kykyyn olla vuorovaikutuksessa, ohjata sitä ja hyödyntää mm. sähköistä oppimisympäristöä. Tekniikka yksin ei ole suomalaisen yhteiskunnan pelastaja vaan ne, jotka sen kehittämistä kärjessä ohjaavat ja tekevät työtä lasten kanssa.


Opettajat oppimisen ”moderaattoreina”


Opettajan rooli on opetuksessa auttaja, helpottaja sekä kontekstin välittäjä. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus onnistua oppimisessaan. Yhteistyö ja jaettu onnistumisen kokemus on tehokas ja yksi motivoivimmista, koska sitä päästään kokemaan yhdessä ja tehdyn työn taustalla on vahva ryhmän yhteinen prosessi. Kajaanilaisessa Nakertajan koulun digipilottiluokassa nämä tekijät ovat olleet vahvasti läsnä. Opettajan kanssa käytyjen keskustelujen sekä opetuksen seurannan kautta tiivistin luokan toimintaa seuraavasti:

  1. Oppilaat ovat oppineet jo lyhyessä ajassa laitteiden peruskäytön mutta esimerkiksi office365-ohjelmistojen sisällä olevien ominaisuuksien oppiminen vaatii aikaa
  2. Toiminta ja teknologia vapauttavat opettajan ja oppilaat tilasta sekä ajasta mutta silti kaikki ovat toisilleen aktiivisesti läsnä – oppilaan toimintaa, vuorovaikutusta ja ajattelua kapea-alaistava luokkahuoneen perusmoodi ja pulpettirivien rooli kyseenalaistuvat
  3. Opittua tehdään tehokkaasti näkyväksi – tiedosta tulee lapselle konkreettista ja lähes käsin hypisteltävää, pelkästä tiedon vastaanottajasta tulee tiedon aktiivinen haltija
  4. Motivaatio on korkealla ja tehtävien monipuolisuus mahdollistaa oppilaitten erilaisten vahvuuksien esilletulon, yksilöllinen eteneminen on sujuvaa ja silti tehdään töitä yhdessä
  5. Oppilaat tekevät työtä ja toistoja huomattavasti enemmän kuin oppiaineeseen ja oppikirjaan sidotussa opetuksessa ja tuotosten laatu on ei-rajoitetun tiedon ansiosta monipuolista
  6. Opettaja puhuu opetuksen alussa mutta antaa oppilaille tarvittavan ajan kielen käytölle, vuorovaikutukselle, tiedon haulle ja tuottamiselle
  7. Oppimista ei ole lokeroitu aineiksi vaan se on ongelmanratkaisua ja taitojen soveltamista osana elämää, käsiteltävät asiat muodostuvat oppilaille tiedollisesti merkityksellisiksi
  8. Pelillinen ilmiölähtöinen toiminta on oppimateriaalin tuottamisen näkökulmasta opettajalle raskas mutta antoisan innostava

Digitalisaatio mahdollistaa monipuolisen tiedon käsittelyn, missä piilee oppimisen ilon virittäjä


Suomalaisten lasten oppimismotivaatiossa on kehittämistä ja edelleen moni oppilas kokee koulunkäynnin turhauttavaksi. Haaskaamme paljon luovaa potentiaalia. Maailma on muuttunut ja myös koulun pitää muuttua matkassa. Se, että suomalaisten oppimistulokset mm. matematiikan osalta ovat heikentyneet vuosien 1999 ja 2011 välillä kertoo sen, että emme ole osanneet uudistua riittävästi. Digiaika ei ole vielä päässyt alulleen, joten se ei ole syy tälle kehityskululle. Yllä kuvaamani digipilotoinnin kokemukset ovat jo lyhyellä ajalla osoittaneet, että oppilaat voivat jopa innostua oppimisesta digitaalisessa oppimisympäristössä. Innostus voi yltää myös vapaa-ajalle. Digitalisaation ansiosta oppilaat voivat jatkaa työtä tiedon parissa kotonaan, ollen vuorovaikutuksessa keskenään tietoa ja osaamista toisilleen jakaen. Jaettu kokemus vahvistuu ja motivaatio kasvaa.

Kun sanon, että koulussa on oltava kivaa ja oppimisen tulee olla hauskaa, tiedän että mielessä karehtii ”tarvitseeko, eikö pidä opetella sietämään myös ikäviä asioita, tarvitseeko kaiken olla kivaa?” Ovatko oppimistulokset jotenkin jalostuneempia ja arvokkaampia, jos oppiminen on tahmeaa puurtamista, pikkuista pakkoa, pidempiä vastauksia ja ehkä näennäistä pitkäjänteisyyttä? Kun kukin tarkastelee asiaa oman motivoitumisensa kautta, uskoisin valtaosan vastauksen olevan, ei. Koulua on vain kehitettävä ajan tarpeita ja henkeä vastaavaksi. Ilo ja intohimo, jotka ovat periaatteessa kaikissa meissä olemassa, eivät tee oppimisesta yhtään heikkotasoista. Päinvastoin: minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa. Ilo, intohimo ja hauskuus laittavat meidät ponnistelemaan ja näkemään vaivaa, josta hyvässä kasvussa on ensisijaisesti kysymys. Väkinäinen puurtaminen muuttaa kasvulle myönteisen vaivannäkeminen harmiksi, joka latistaa motivaatiomme.


Digiloikkaa kohti ilmiömäistä oppimista ja uutta luovaa koulua

Jos haluamme menestyä tulevaisuudessa, tarvitaan siihen halua oppia, iloa oppia, intohimoa ja tahtoa tehdä yhdessä. Uskallan sanoa, että nämä ovat myös elementtejä luovalle toiminnalle, jota meiltä jokaiselta odotetaan tulevaisuudessa menestyäksemme.

Seurasimme Kajaanissa valtakunnallista opetuksen digikeskustelua pitkään sivusta ja yritimme päästä jyvälle, mihin suuntaan koulutusta ollaan kehittämässä. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että valmiita malleja ei ole ja on itse mentävä osaksi innokasta ja innovatiivista kärkeä ja olla mukana luomassa suomalaisen opetuksen kehityssuuntaa.

Miten olemme Kajaanissa määritelleet oppimisen digiloikan askelluksia? Siitä seuraavassa lyhyesti (ks. kuvio)




Kolme tasoa (punainen, oranssi, vihreä) kuvaavat opettajan ja siten koulun valmiutta (rohkeutta) siirtyä 1900-luvun sivistyksen frontaaliopetuksen koulusta kohti sähköisempää ja ilmiökeskeisempää oppimisympäristöä. Siirtymä on merkittävä, koska näin siirrymme tiedollisesti ja oppimateriaalin näkökulmasta rajoitetusta tiedosta kohti avointa tietoa. Tämä on uutta luovan koulun ja uutta luovan kansalaisen kasvun keskeinen edellytys. Tämä tiedonkäsitys näkyy ja on näyttävä myös oppimisen arvioinnissa: jos määrittämme oppiaineet arvioinnin kohteeksi sinänsä, epäonnistumme koulun kehittämisessä tulevaisuuden yhteiskunnallisten ja yksilöllisten kasvun tarpeiden toteuttamisessa. Sen sijaan on arvioitava oppilaiden valmiuksia toimia opiskeltavien ilmiöitten parissa ja taitoja niiden ratkaisemiseksi. Perustaitojen ja perinteisesti mieltämiemme oppiaineitten sisältöjen merkitys ei ole poissuljettu mutta ajattelutavan on oltava toisen suuntainen: kieliopin tai kertotaulun hallinta sinänsä ei voi olla arvioinnin kohde vaan se, miten oppilas hallitsee määritetyt asiat ja kykenee hyödyntämään näitä taitoja toiminnassaan ilmiöitten ja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. POPSn laaja-alaisen osaamisen alueet muodostavat arvioinnin viitekehyksen arvioitaville valmiuksille ja sisällöt tiedoille ja taidoille.

Opettajat tarvitsevat näiden askellusten kanssa tukea, ja kuten puheenvuoron alussa totesin, on täydennyskoulutus avainasemassa. Olemme laatineet opettajien TVT-opetuksen kolmiportaisen mallin, jossa askelluksen eri tasot tulevat huomioitua. Tavoitteena on, että jokainen kajaanilainen esi- ja perusopetuksen opettaja omaa parin vuoden sisällä vähimmäisvalmiudet digitaalisessa oppimisympäristössä. Opetusvälineitten osalta ollaan tällä hetkellä laatimassa suunnitelmaa luokan perusvarustuksesta, jonka opettaja tulee saamaan käyttöönsä, kun omaa riittävän valmiuden ja tahtotilan hyödyntää välineitä opetuksessaan.


Lopuksi

Teknologiaa ei ole itsetarkoitus. Sen merkitystä ei kuitenkaan voi väheksyä ja erityisesti tässä digitalisaation kehitysvaiheessa tekniikka on pidettävä ns. tikun nokassa, jotta saamme myönteistä kehitystä aikaiseksi. Digitalisaatio ei heikennä esimerkiksi kädentaitojen tai sosiaalisten taitojen merkitystä, ja hyvän opetuksen taustalla on aina ihminen, ihmisen tarpeet ja pyrkimys hyvään kasvuun. Tarvitsemme jatkossakin perustaitoja sekä mm. motorisia ja esteettisiä kokemuksia hyvän kasvun perustaksi. Teknologia on vain väline ja ajattelun sekä toiminnan tuki – muistaen että se on kuin tuli: hyvä renki mutta huono isäntä.

Jälkikirjoitus
Esityksessään Järvelä painotti muutamia seikkoja:
- Oppiminen ei ole muistamista vaan ymmärtämistä
- Digitaalisuus itsessään ei edistä oppimista mutta parhaimmillaan se voi altistaa oppimista tuottaviin toimintoihin
- Yhteistyö mahdollistaa jaetun toiminnan, joka edistää vahvasti sekä motivaatiota että oppimista 
- Oppiminen ja siihen vaikuttavat tekijät on tehtävä oppilaille sekä opettajille näkyviksi ja digitalisaatio mahdollistaa tämän totetuttamisen
- Digitalisaatio mahdollistaa vuorovaikutuksen rikastamisen

Kuulin esityksen ensimmäisen kerran seminaarissa ja etukäteen kirjoittamani kommentti on monin osin esitelmän sisältöä myötäilevä. Täydentävinä kommenttina esitelmässä esille tulleisiin seikkoihin liittyen noustin esille seuraavaa:
Oppiminen on ymmärtämistä ja parhaimmillaan se on oppilaan itsetietoisuuden asteittaista kehittymistä subjektiivisesta itsetietoisuudesta objektiiviseen ja aina parhaimmilaan persoonalliseen itsetietoisuuteen, joka mahdollistaa luovan toiminnan. Perustaidot (lukeminen, laskeminen, kirjoittaminen, motoriset taidot, esteettiset taidot) ovat perusta sekä oppijan välineitä itsetietoisuuden kehittymisessä.

Arvioinnin näkyväksi tekeminen ja erityisesti itsearvioinnin painottaminen on sarka, joka tarjoaa huikeat mahdollisuudet oppimisen sekä oppilaan itsetuntemuksen kehittämiseen oppijana. Pelkkien tietojen ja taitojen arviointi on sinänsä turhaa. Tarvitaan prosessin aikaista valmiuksien kehittymistä sekä ilmentymistä ja oppimiseen liittyvien asenne- ja tunnetekijöiden itsearviointia, jonka tieto kerätään digitaalisesti talteen, ja josta pystytään piirtämään aikajänteelle oppimisen kuvaajaa. Periaate voisi olla sama kuin tällä hetkellä on erilaisissa aktiivisuusrannekkeissa tai urheilukelloissa. Seminaarissa nousikin ideaksi alkaa kehittämään oppimisen aktiivisuusranneketta.

Linkkejä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti