lauantai 2. tammikuuta 2016

Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 3 fyysisen oppimisympäristön struktuuri ja eheys

Millä tavalla ja mihin suuntaan tila ohjaa oppimista ja opetusta? Miten hyvin koulun tilat mahdollistavat tiedon käsittelyn sekä tuottamisen yhteistoiminnassa ja yli oppiainerajojen? Milloin tila aktivoi oppilasta ja milloin tila ohjaa oppimista tiedon passiiviseen vastaanottamiseen 45 minuutin pätkissä? Millaisia edellytyksiä opetuksen eheyttäminen asettaa tilalle toiminnallisesti? Edellyttääkö eheä koulupäivä ja opetuksen eheyttäminen eheää koulun tilakäsitystä? Mitä koulun eheä tilakäsitys voisi tarkoittaa? Tässä ilmiölähtöisen opetuksen toiminnallisia edellytyksiä käsittelevän tekstisarjan kolmannessa osassa tarkastelen em. koulutilojen käyttöön liittyviä kysymyksiä. Ensimmäisessä osassa perehdyin vuorovaikutuksen merkitykseen ja toisessa osassa yksilöllisyyden huomiointiin.

Kajaanin Lyseo on rakennettu 1925 ja se toimii edelleen noin 550 oppilaan yläkouluna.
Lyseossa opettajat kehittävät opetustaan aktiivisesti ja koululle leimallista on opettajien
hyvä tiimityö


Koulurakennus ja oppiminen

"Koulurakennukset heijastavat ajan henkeä mutta yksikään rakennus ei ole este pedagogisille uudistuksille"
Koulurakennusten arkkitehtuurin sanotaan heijastelevan yhteiskunnassa kulloinkin vallinnutta ajanhenkeä. Yleisesti voitaneen todeta koulut rakennuttaneen vastaanottavan opettajajohtoisen opetuksen tarpeisiin. 1800- ja 1900-luvun alussa koulurakennusten on sanottu mallintaneen kasarmityyppisiä rakennuksia. Kuri, järjestys, tarkka päiväohjelma ja autoritäärinen kasvatus ovat leimanneet myös pedagogiikkaa. Tehdasmaiset koulut (pitkät käytävät, perättäiset, sivuille avautuvat luokat) henkivät 1960-luvulta alkaen teollisen ajan henkeä, kun taas 1990-luvulta alkaen jokaiseen kouluun on tehty iso tori, markkinapaikka eli avara keskusaula. 2000-luvulle tultaessa kouluista muodostettaneen enemmän yhteistoiminnallisuuteen ohjaavia tilaratkaisuja, joissa avarat ja muuntuvat tilat ovat keskiössä, luokan tai ryhmän merkitys muuttuvat sidotusta ryhmästä tiimimäisempään toimintaan, vuorovaikutuksen, kielen ja tiedon tuottamisen merkitys korostuvat ja teknologia on yksi keskeinen toiminnallinen "tila". Professori Kirsti Lonkalta löytyy hyvää aineistoa tämän suuntaiseen tila-ajatteluun.


Deweyn (1957) vertauskuvallisten koulujen
rakenteelliset mallit (yläkerta ja alakerta)


Mitä eheä oppiminen edellyttää koulurakennukselta? Dewey esittää teoksessaan Koulu ja yhteiskunta (1957, 70-80) yhä 2000-luvulla toimivan mallin siitä, millaiseksi koulun tulisi niin fyysisenä kuin toiminnallisena ja tiedollisena tilana muodostua, jotta sillä olisi elävä sekä kokonaisvaltainen yhteys ihmisille merkitykselliseen, todelliseen yhteiskunnalliseen elämään. Katson, että ilmiölähtöisessä, eheässä koulussa tilakäsityksen tulisi myötäillä toiminnallisia kokonaisuuksia mahdollistavaa rakennetta, riippumatta siitä, missä ajassa koulukiinteistö on rakennettu. Kyse on ensisijaisesti koulun toimintakulttuurista ja siitä, kuinka hyvin opetuksessa hyödynnetään ympäröivän yhteisön tarjoamat toiminnalliset mahdollisuudet.

Työpisteet tai pajat toiminnallisten oppimiskokonaisuuksien perustana

Työpistetyöskentely, pajatyöskentely, tai mitä nimitystä aiheesta haluaakaan käyttää, on ollut keskeinen menetelmä oppilaiden aktivoimiseen opetuksessa. Typistetyöskentelyn määritelmä voisi olla kutakuinkin seuraava: luokkaan muodostettu, erilaisista tehtävistä koostuva ympäristö, jonka tehtävien tarkoituksena on välittää oppilaille opiskeltavan aiheen sisällöllinen idea. Muistan, kuinka opiskellessani luokanopettajaksi 1990-luvulla sanan työpistetyöskentely käyttö kiellettiin harjoitteluissa. Edelleenkään en ymmärrä miksi näin oli, koska sana on erinomainen kuvaamaan toimintaa ja yleensä käsitteellinen kikkailu arkipäiväisellä opetuksen sanastolla on turhanpäivästä. Opetus ja sen laatu sekä taustalla vallitsevan ja toimintaa ohjaavan ihmiskäsityksen ymmärtäminen ovat tärkeintä, ei käytettävä sanasto.

Työpistetyöskentelyn katsotaan edistävän oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta, vertaisoppimista sekä oppilaan aktiivista ja vastuullista roolia oman oppimisprosessinsa hallinnasta. Toiminnallisuus, kokonaisvaltaisuus, luovuus / leikki ja mielikuvitus ja lupa puhua työskentelyn aikana ovat leimallisia työpistetyöskentelylle. Lev Vygotskyn näkemyksen mukaan voidaankin sanoa, että lapsen ja myös yläkouluikäisen nuoren ajattelu kehittyy vasta silloin, kun hän saa olla äänessä, puhua eli ajatella ääneen. Asioitten kielellistäminen on keskeinen hyvän oppimisen edellytys.

Työpisteistä on erotettavissa ainakin kolme erilaista muotoa (Bedwell & al. 1984):
  1. Taitojen ja sisältöjen kehittämistä edistävät työpisteet, joissa toiminta etenee opettajan ohjauksesta tavoitteen omaksumista edistävien tehtävien ja toimintamuotojen pariin, joissa pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin oppilaiden yksilölliset tieto- ja taitoerot.
  2. Opiskeltavan sisällön merkityksen omaksumista rikastavat työpisteet, joissa oppilas saa syventää tietämystään opiskeltavasta sisällöstä kiinnostuksen sekä taipumustensa mukaisesti.
  3. Oppilaiden yksilöllisten intressien toteutumista tukevat työpisteet, joiden sisällöt sekä tehtävät määrittyvät oppilaiden itsensä aloitteesta ja tehtävissä näkyy oppilaiden kädenjälki. Tämän tyyppisestä toiminnasta digitaalisessa ympäristössä kirjoitin kuvauksen blogissa "Ilmiöperusteista digiloikkaa käytännössä - aiheena kestävä kehitys ja rahankäyttö"
Työpistetyöskentelyssä opetus ja opettajan ohjaava rooli ovat tärkeitä. Oppilaita ei saa heittää oman onnensa nojaan työskentelyssä. Toiminta on aloitettava aina yhteisellä opettajajohtoisella opetuksella, jossa oppilaat saavat riittävät tiedolliset valmiudet sujuvan työskentelyn perustaksi. Opettajalla on tässä iso vastuu oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen herättämisessä - millä tavalla oppimisen kohteena oleva aihepiiri oppilaille esitetään. Oppilaiden on oltava tietoisia tavoitteesta, opiskeluun käytettävästä ajasta sekä tavasta, jolla vaadittavat suoritukset (tehtävät, esitys tai jokin produkti) tehdään. Opettajalla on koko työn ajan oltava aktiivinen ohjaajan rooli ja hänen on seurattava jatkuvasti oppilaiden työskentelyä sekä kielenkäyttöä ja tarvittaessa on ohjattava oppilaat oikealle jäljelle opiskeltavissa asioissa.

Yhteistoiminnallisen työskentelyn, ryhmätöiden tai työpistetyöskentelyn onnistuminen on pitkälle kiinni koulussa vallitsevasta toimintakulttuurista sekä tilojen pysyvyydestä ja struktuurista. Jos nämä tekijät eivät toimi eli niitä ei osata / kyetä / ymmärretä / haluta huomioida riittävästi, ovat kokemukset oppilaiden aktiivisuudesta todennäköisesti stressaavan kaaosmaiset, jonka jälkeen on helppo perustella opettajajohtoisen ja oppikirjavetoisen toiminnan järkevyys. Tilan jäsentämisellä ja sosiaalimuodon huomioinnilla on tässä tärkeä merkitys. Opetuksen eheyttämistä ohjaava tilakäsitys voi rajoittua perinteiseen luokkatilaan mutta se voi käsittää myös koulutilojen käyttöönottamista laajemmassa pedagogisessa mielessä.

Sosiaalimuoto opetuksen ja oppimisen perustana

"Koulun toimintakulttuuri määrittää koulussa ja sen tiloissa vallitsevan sosiaalimuodon"
Matti Koskeniemi ja Kaisa Hälinen määrittävät klassikkoteoksessa "Didaktiikka" opetuksen perusmuodoiksi opettajakeskeisyyden, oppilaskeskeisyyden sekä yhteistoiminnallisuuden. Kuvasin tätä akselia tarkemmin tämän blogisarjan toisessa osassa,
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 2 yksilöllisyyden huomiointi. On tärkeä huomioida, että opetuksen perusmuodoilla on vastineensa opetustilanteen fyysisessä järjestelyssä. Puhutaan opetuksen sosiaalimuodoista. Kukin opetuksen perusmuoto edellyttää tiettyä sosiaalimuotoa. Perinteisesti tämä ajattelu rajoitetaan luokkahuoneeseen: pulpetit ja niiden asemointi määrittää sosiaalimuodon, joka perustuu aina tarkoituksenmukaisesti toiminnalliseen sekä opetuksellisten tavoitteeseen. Sosiaalimuodon käsite koskettaa yleensä luokkahuoneen tai tietyn opetuksen vaiheen järjestelyä. 

Opetuksen jäntevän struktuurin on koskettava koulun kaikkia fyysisiä tiloja. Jos ja kun opetuksen perusmuodolla on vastineensa opetustilanteen fyysiseen järjestelyyn ja tietty sosiaalimuoto ohjaa ja aktivoi oppilaita toista paremmin tietyn tyyppiseen työskentelyyn, laajentaisin opetuksen sosiaalimuodon käsitettä koskemaan koko koulurakennusta sekä koulun ulkopuolista ympäristöä. Tehtiinpä projekteja tai yksittäisempiä toimintoja erilaisissa työpajoissa, harjoitettiinpa akateemisia perustaitoja, tutustuttiinpa ympäristön ilmiöihin tai tehtiinpä koulutyönä erilaisia vuodenajan juhliin liittyviä askareita, on tilojen oltava oppilaille selkeitä ja hyvin jäsentyneitä. Tietyssä tilassa tehdään tiettyjä töitä. Ajattelun on oltava laajempi, mitä se on oppiainejakoisessa työskentelyssä. Taito- ja taideaineisiin perustuva luokkatila-ajattelu ei ole näkökulma, jota ajan tässä yhteydessä takaa. Kyse on toimintakokonaisuuksien asettamasta tarpeesta. Tietyssä osaa luokkaa tai koulua oppilaita aktivoidaan huoliteltuun kielen käyttöön ja tuottamiseen. Tietyssä osassa luokkaa tai koulua oppilaat saavat mahdollisuuden matematiikan harjoitteluun. Tietyssä paikassa tai luokan osassa tila on jäsennetty kuvallista ilmaisua innostavaksi tilaksi. Jos luokan ovia halutaan avata ympäristöön, on uskallettava päästää oppilaat tekemään työtä luokkatilan ulkopuolelle koulun sisällä. Tämä ei tapahdu onnistuneesti antamalla oppilaille valtoimet valtuudet vaan on jäsennettävä ja strukturoitava koulurakennuksen tiloja. On tehtävä muustakin kuin luokista houkuttelevaa oppimisympäristöä. Jos esimerkiksi koulun käytävät mielletään vain kulkuteiksi tai aulat välituntien ajanviettopaikoiksi, on todettava että koulussa vallitseva oppimisympäristöajattelu on rajoittunutta. 

Koulun tilojen muovaaminen oppimista innostavaksi ympäristöksi voi alkaa auditorioitten, atk-luokkien ja koulukirjastojen purkamisella. Tietokoneet ja kirjat ovat välineitä oppimisessa, eivät oppimisen kohteita, kuten perinteinen tila-ajattelu meitä tässä ohjastaa. Koneet ja kirjat on asetettava luokkien välittömään yhteyteen oppilaiden käytettäviksi oppituntien aikana, jolloin niille muodostuu myös oppimista ja koulutyötä tukeva merkitys oppilaille. Auditoriot puoltavat paikkansa silloin, jos tilaa todella käytetään massaopetukseen eli tarjotaan useamman luokan oppilaille samassa tilassa lyhyt ja naseva teoriakatsaus opiskeltavan ilmiön taustalle ja siitä hajaannutaan loppupäiväksi tuottamaan ja toimimaan ilmiön parissa.

Lopuksi

"Oppilaiden aktiivisuutta edistävien oppimisympäristöjen on oltava pysyviä, jolloin niiden toiminnallisuus aukeaa oppilaille yhtä selkeänä ja loogisena kuin oppikirjan aukeamat"
Jos työpistetyöskentely ei ole luokan tai koulun yleinen toimintatapa, eikä tilojen jäsentelyä ole mietitty pysyvästi työpistetyöskentelyn näkökulmasta, on toiminnan struktuuri hajallaan ja kokemukset työskentelystä voivat käydä raskaiksi. Luokan sekä koulun tilojen jäsentyminen ja työpisteiden pysyvyys on keskeinen toiminnallisen pedagogiikan onnistumisen edellytys. Luokka ja koulun tilat ovat muodostettava oppilaille yhtä selkeiksi, mitä on esimerkiksi oppikirjan looginen rakenne. Pysyvyys ja struktuuri luovat selkeyttä, ennustettavuutta sekä turvallisuutta, jolloin oppilaiden energia ei valu joka kerta toiminnallisia kokonaisuuksia aloittaessa uuden ympäristön ymmärtämiseen ja haltuun ottamiseen. On muistettava sosiaalimuodon merkitys oppimiselle ja opetuksen eri muodoille.

Kun olen kierrellyt tutustumassa eri koulujen toimintaan, on keskeinen myönteinen havainto ollut se, että kouluilla useat luokat hyödyntävät aktiivisesti koulun ulkopuolista ympäristöä ja oppilaita ei istuteta yksinomaan luokkahuoneissa. Toisaalta olemme kuitenkin edelleen vahvasti kiinni perinteisessä "kotiluokka-ajattelussa". Voisiko tätä ajattelua murtaa ja hahmottaa koulutilojen merkitys laajempana koulutyön eheyttä edistävänä oppimisympäristökysymyksenä? Kun puhutaan opetuksen eheyttämisestä, on myös tilakäsityksen oltava eheä ja mahdollistettava eheä toiminta. Katsonkin, että satoja vuosia vallalla ollut luokkahuoneisiin perustuva pedagoginen ajattelutapa tulee murenemaan jo lähitulevaisuudessa. Syyt ovat lähtökohtaisesti pedagogiset ja sekä hyvään kasvuun perustuvat mutta myös taloudelliset ja tehokkaaseen tilojen käyttöön perustuvat. Opetuksen teknologinen kehitys tulee myös muuttamaan merkittävästi oppimisympäristön käsitystä nykyistä avoimemmaksi, aikaan ja paikkaan sitomattomaksi sekä kielellisesti toiminnallisemmaksi ja sisällöllisesti tuottavammaksi oppimiseksi. Emme pysty enää rajoittamaan oppimista yksinomaan luokkatiloihin ja pulpetin ääressä tapahtuvaksi, tietoa vastaanottavaksi ja yksin käsiteltäväksi toiminnaksi.


Linkkejä:

Vantaalla kuusi koulua testasi seiniensä joustavuutta



Ilmiöperusteista digiloikkaa käytännössä - aiheena kestävä kehitys ja rahankäyttö




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti