perjantai 25. maaliskuuta 2016

Olisiko vuoroluku ratkaisu koulujen tilaongelmiin - ubiikkia oppimisympäristöä etsimässä

Tässä tekstissä esitettävä ubiikin opetuksen ajatus ei ole uusi. Aihetta on tutkittu ja käsitelty paljon ja googlaamalla jokainen pääsee kiinni käsitteen sisältöön helposti. Yhteiskunnan talouden tilanne, koulutilojen heikko kunto ja suuret investointipaineet, digitalisaation mahdollisuudet ja tulevaisuuden oppimisen ja koulun tarpeet herättävät kuitenkin ajatuksia, joita kunnissa on jatkossa syytä miettiä ehkäpä juuri tämän ubiikin oppimisen idean näkökulmasta. Tämä teksti on syntynyt neljän tekijän yhteisvaikutuksesta em. muutostekijät huomioiden:
  1. Pulpetista tablettiin -kirjassa Lipponen ja Rönnholm esittävät ajatuksen vuoroluvusta ja ilmiöperusteisesta opetuksesta, jossa toinen puoli koulusta olisi luokissa oppimassa perinteiseen luokkaopetuken tyyliin ja toinen puoli ulkona ilmiöiden parissa.
  2. Espoon valtuustossa käytiin jokin aikaa sitten uutisoinnin mukaan keskustelua, voisiko vanha kunnon vuoroluku olla ratkaisu koulujen tilaongelmiin
  3. Pidimme pari viikkoa sitten kaupunkimme sivistystoimen johtoryhmällä tulevaisuusseminaarin, jossa perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen nosti esityksessään esille ubiikin oppimisen idean kehittämisen
  4. Professori Leena Krokforss esitteli alkuvuoden eräässä seminaarissa kuvan formaalin ja informaalin oppimisen välisestä suhteesta: opimme koulussa vain noin 20 % ja loput 80 % opitaan koulun ulkopuolella (ks. blogiteksti "Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen").
KUVIO 1. Informaalin ja formaalin oppimisen välinen suhde (About the LIFE Center)
Myönnän, että olen takinkääntäjä, koska tähän saakka olen ollut vahvasti sitä mieltä, että nykypäivän peruskouluun vuoroluvun idea ei sovellu. Se ei sovellukaan suoraan 1960-luvulta otettuna mallina, mutta voisiko vuoroluvun ideaa kehittää 2020-luvulle. Jos voi, niin ajatus vuoroluvusta täytyy kytkeä koulutilan merkitykseen ja luokkatilalle antamaamme merkitykseen. Millaiseksi ymmärrämme luokan ja koulutilan ja minkä merkityksen annamme koululle ja luokalle fyysisenä tilana oppimisessa sekä opetuksen suunnittelussa? Voisiko koulun ulkopuolella olevia toiminnallisia tiloja, kirjastoja, museoita, yrityksiä ja kulttuuritaloja hyödyntää nykyistä paremmin opetuksessa? Nyt tiedän valtaosan opettajista sanovan "mutta kun me kyllä opiskelemme ja teemme koulutyötä paljon muuallakin kuin luokassa ja koulussa". Näin on ja se on hyvä se, mutta onko ajatuksemme riittävän ubiikki? Voiko ajatusta koulun ulkopuolisten tilojen ja niissä olevien toimintojen hyödyntämisestä viedä pidemmälle, kohti Lipposen ja Rönnholmin esittämää ilmiölähtöistä vuoroluvun ideaa?


Digitalisaatio muuttaa koulun tilankäyttöä ja tilakäsitystä

Perinteisesti mitoitamme koulutilat koulussa olevaa oppilasmäärää vastaavaksi: 500 oppilaan koulussa tilaa on noin 500 oppilaalle, 8 - 12 m2 / oppilas ja 35 - 40 luokkatilaa. Väitän, että digitalisaatio ja ilmiölähtöinen opetus tulevat jo lyhyellä aikajänteellä muuttamaan koulutilakäsitystämme merkittävästi. Toiminnallisuus, ilmiöt sekä toiminta sähköisessä oppimisympäristössä muuttavat myös tilankäytön tarpeita. Perinteinen ajattelu luokasta ja luokkahuoneesta ei enää tule jatkossa toimimaan. Myös talous sekä useissa kunnissa olevat merkittävän suuret koulukiinteistöjen peruskorjauspaineet tulevat toimimaan ohjureina koulun tila-ajattelussa. Näin ubiikin vuoroluvun idea tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 500 oppilaan koulussa on perinteisiä luokkatiloja noin 300 oppilaalle, koska oppilaat viettävät ison osan koulutyöstään muissa tiloissa kuin fyysisessä koulurakennuksessa. Puolet oppilaista opiskelee nk. perustaitoja perinteisessä koulutilassa (ks. Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys), kun puolet oppilaista opiskelee samaan aikaan opettajansa ohjauksessa koulun ulkopuolella. Opetus sekä työjärjestykset ovat suunniteltu siten, että tämä on säännöllistä ja systemaattista toimintaa. Ympärillä olevat palvelut, kuten museot, kirjasto, liikuntahallit, kulttuuritalot sekä mahdolliset yhteistyöyritykset ovat koulun uusia luokkatiloja!

Toisella asteella tällainen työtapa on jo pitkään ollut arkipäivää. Katsoisinkin, että oppilaan ikä on jossain määrin huomioitava muuttuja. Mitä nuoremmasta oppilaasta on kyse, sitä suurempi on tarve tiettyyn pysyvyyteen koulutilojen osalta. Esimerkiksi 0-3-luokkalaiset oppilaat tarvitsevat kiinteää ja pysyvää tilaa mutta mitä vanhemmasta oppilaasta on kyse, sitä ubiikimpi oppimisympäristö voi olla. Alla olevassa kuviossa havainnollistan ajatusta luokasta kohti avoimempia "luokkatiloja": 

Ubiikin koulutilan ajatus, jossa "ubiikin opetuksen aste"
luokkatilaan sidotusta opetuksesta kohti koulun ulkopuolista
ympäristöä kasvaa oppilaan ikä ja kehitystaso huomioiden
Lopuksi

Digitalisaatio on ensisijaisesti asenne- ja toimintakulttuurikysymys. Miten suhtaudumme koulutoimintaan ja opetuksen kehittämisen tarpeisiin? Digitalisaatio on myös toimintaympäristöön liittyvä kysymys. Missä ja milloin oppimista tapahtuu? Kun nämä käsitykset ovat kunnossa, voidaan välineitä käyttää siinä suunnassa, millaiseksi ymmärrämme tulevaisuuden muodostuvan. Tilakäsityksen kehittämisen on oltava yksi keskeinen osa digitalisaation kehittämistyötä, puhuttiinpa sitten tiloista, vuoroluvusta, opetuksen yhtenäisyydestä tai joustavuudesta. Voisiko tilankäytön kehittäminen olla tässä esitetyn suuntainen?


Linkkejä

Länsiväylä 12.3.2016. Persut jakaisivat koululaiset kahteen vuoroon – Espoo hakee 40 miljoonan lisäsäästöjä

Lipponen ja Rönnholm. 2015. Pulpetista tablettiin – suomalainen koulu edelläkävijäksi maailman muutoksessa

Heinonen. 2012. KOHTI UBIIKKIA OPPIMISTA JA MERKITYSYHTEISKUNTAA

Helsingin yliopisto. Mobiiliryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti