maanantai 28. marraskuuta 2016

Menestyvässä Suomessa opiskellaan myös ruotsia - miksi? Hyvän kasvun ja identiteetin näkökulma aiheeseen

Teksti on Haaga-Helia ammattikorkeakoululla 14.11.2016 pidetty kommenttipuheenvuoro tilaisuudessa "Menestyvä Suomi puhuu myös ruotsia". Tilaisuuden järjesti Svenska Nu -verkosto ja Kansalliskielet ry

"Kutsu tilaisuuteen juontaa Kajaanissa viime keväänä vietettyyn ruotsi päivään. Ruotsi oli tuolloin hienosti edustettuna 365-vuotiaassa Kajaanissa ja alueella heräsi myös kiinnostusta mm. yhteistyöhön Pohjois-Ruotsin suuntaan. Itse ehdin osallistumaan yhteen tilaisuuteen, jossa keskusteltiin ruotsin kielestä perusopetuksen kielivalikoimassa ja sen varhentamisesta alkamaan opetus 6. luokalta alkaen. Kun Itä-Suomen alueella puhutaan perusopetuksen kielivalikoimasta, kääntyvät puheet helposti kielestä koituvaan hyötyyn ja ryhdytään miettimään, josko esimerkiksi venäjän kieltä olisi järkevämpää opettaa ruotsin sijasta. Kun ajatus lipuu näille raiteille, katson että ollaan hakoteillä. Kaikki kielitaito on meille hyvästä ja mitä monipuolisempi taito on, sitä parempi. Tekstin tarkoituksena on muodostaa kuva sille, miksi ruotsin kielen asema nykymuodossaan on perusteltu peruskouluissamme.

Kieltenopiskelun kokemukseni 1980-luvun peruskoulusta eivät olleet kaikilta osin ruusuiset. Kielioppi-käännösmenetelmä ei toiminut kohdallani kovinkaan hyvin. Oppikirjojen erilaiset paperinmakuiset yritykset motivoida oppilaat esimerkiksi ruotsin oppimiseen tuntuivat tuolloin yläkouluikäisestä pojasta lähinnä vitsiltä. Pienenä anekdoottina voin kertoa, että luottamukseni vieraiden kielten opetuksen metodiin romahti lukiolaisena, kun perheeseemme saapui vaihto-oppilas saksasta. Uudesta tuttavuudesta voimaantuneena ajattelin, että nyt ovat kielen opiskelun harmit väliaikaisesti ohitse. Annoin saksan kielen työkirjan Martinille ja pyysin häntä neuvomaan tehtävissä (kertomaan oikeat vastaukset). Kaveri otti kirjan, tutkaili sitä jonkin aikaa, puisteli päätään ja totesi, että hän ei osaa vastata kirjan kielioppitehtäviin. Kirosin mielessäni, miksi ihmeessä meillä teetetään tehtäviä, joita edes natiivi ei ymmärrä!

Näiden kokemusten siivittämänä päädyin sittemmin opettajankoulutuksessa tutkimaan teemaseminaarityöstä alkaen vieraiden kielten opetusta. Gradussani hämmästelin kielen oppimista ja oppimismotivaatiota ja poikkitieteellisen ruotsin kielen kielikylpyopetusta käsittelevän väitöskirjani yksi keskeinen kysymys oli, miksi suomenkielisiä lapsia opetetaan ruotsin kielellä. Näillä opinnäytetöiden poluilla olenkin saanut mahdollisuuden muuttaa omia käsityksiäni muun muassa ruotsin kielen opetuksen merkityksestä.


Hyötymoralismista kielivalikoiman arvioinnissa ja miksi ruotsin kieltä kannattaa opettaa suomalaisessa peruskoulussa kaikille pakollisena aineena?

Kielen ja oppiaineen roolia opetuksessa tulee lähestyä aina didaktisten peruskysymysten näkökulmasta: mitä opetetaan, miksi opetetaan ja miten opetetaan. Miten -kysymys on oppimispsykologinen, didaktinen ja metodinen. Kysymystä, mitä opetetaan, mietitään yleensä harvemmin, koska oppiaineita pidetään helposti itsestään selvinä mutta kysymällä miksi jotakin asiaa tai oppiainetta opetetaan, saavutetaan ymmärrystä sille, mitä koulussa kannattaa opettaa. Myös ruotsinkieltä oppiaineena tai opetuskielenä tulee tarkastella miksi-kysymyksen näkökulmasta. Ruotsin kielen merkitys avautuu näin syvemmässä valossa kuin pelkkää kielen välitöntä työ- tai talouselämän hyötyä arvioivassa merkityksessä.

Kun kysytään, miksi ruotsin kieltä opetetaan peruskouluissamme, on asiaa lähestyttävä suomalaisuuden kulttuurisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Historia muovaa nykyisyyttä, tapojamme sekä arvojamme. Kulttuuri ammentaa historiasta ja historian teoista. Suomalaisella kulttuuriperinnöllä on ruotsinkielinen tausta - Runeberg, Edelfelt, Gallen-Kallela ja Sibelius tunnetuimpina esimerkkeinä mainiten. Teot, tapahtumat sekä kulttuurin artefaktit tekevät kulttuurista kosketeltavan, ymmärrettävän. Identiteettimme muodostuukin suhteessamme ulkoiseen ympäristöön, toisiin ihmisiin, kieleen ja kulttuuriin. Identiteetin muodostuminen on keskeinen osa ihmisen kasvua ja hyvinvointia. Kieli, murre mukaan lukien, on keskeinen identiteetin muodostumiseen vaikuttava tekijä. Yksilön ja yhteisöjen tasolta identiteetin tarkastelussa on huomioitava myös kansallinen taso - tämä on kohdallamme suomalaisuus. Käsitys suomalaisuudesta elää ajassa. Se on entistä tärkeämpi, kun elämme verkottuneessa ja globaalissa maailmassa, jossa rajoilla ja kieleen perustuvilla rajoitteilla on yhä vähemmän merkitystä.

Kansallinen on yhteisöllisyyden perusta ja se rakentuu lokaalisista osista. Kansallinen määrittää tunnuspiirteet sekä yleistykset. Näin voimme puhua mm. suomalaisuudesta, suomenruotsalaisuudesta, savolaisuudesta tai esim. kainuulaisuudesta – tiettyinä yleistyksinä, jonka tiedämme sisältävän jotain ko. kulttuurille ja paikallisuudelle tunnusomaista: tavoissa, suhtautumisessa tai jopa ajattelussa. Kun aikanaan kuljin työkseni paljon Kajaanin ja Vaasan väliä, varmistuin siitä, että maantieteellä on vahva vaikutus ihmisen mielen ja arvomaailman muodostumiselle. Aakella laakeella laajat ja avarat pellot, helppo maasto on aikanaan mahdollistanut aivan erilaisen suhteen esimerkiksi yrittämiselle kuin kivisessä ja vaaraisessa Kainuussa, jossa vaaran kylkeen on raivattu peltotilkku, joka on tarjonnut vain välttämättömimmän elannon, johon on myös tyydytty elämässä – mitä se hyvejää, sanotaan Kainuussa vähäteltäneen tekemistä vuosikymmenet jopa vuosisadat. Haluan siis sanoa, että suomalaisuus, tämä kokonaisuus rakentuu lokaalisista osista, joilla on vahva historiansa ja siten tärkeä vaalittava merkityksensä.

Kulttuurin tutkimuksen kautta lähestymme ymmärryksen tasoa, jota tarvitaan, kun kysytään, miksi ruotsinkieltä opetetaan kouluissa. Pelkkä kulttuurinen oikeutus ei vielä aivan riitä. Tarvitaan kytkös pedagogiikkaan ja sieltä löytyvä ymmärrys identiteetin merkityksestä tasapainoiselle kasvulle. Hyöty ja nopeat voitot ottavat kuitenkin helposti valtaa hitaalta kasvulta, jossa suunnitelmallisen ja mekaanisen ihmisjärjen tilalle tulee jotain suurempaa, mitä emme voi täysin hallita ja ymmärtää, emme ennustaa tai ohjata mielemme mukaan. Voimme vain vaalia ja varjella sitä. Malttaa. Sellaista on kasvatus! Seuraavassa hieman tutkailua hyötymoralistiseen ajatteluun kielenopetuksen ja kasvun kysymyksessä.

Jos kyseenalaistamme esimerkiksi ruotsin kielen merkitystä kaikille pakollisena oppiaineena, on ymmärrettävä sen seuraukset vallitsevalle arvomaailmalle. On ymmärrettävä, mitä suomalaisuus on suhteessa globaaliin ja eurooppalaiseen todellisuuteen. Jos arvotamme vieraiden kielten opiskelua niiden välittömän hyödyn näkökulmasta ja jos vieraiden kielten opiskelun merkitys rakennetaan välitöntä hyötyä painottaville arvoille, olemme joko tietoisesti tai tiedostamattamme valmiit murentamaan niin kansallisen kuin paikallisen identiteetin perustaa. Välittömiä tuloksia ulosmittaavassa yhteiskunnassa hyödyn painottaminen koulujen kieliohjelman määrittämisessä voi tuntua äkkinäisestä järkevältä mutta on hyvä olla tietoinen muodostuvan muutoksen suunnasta. Mielenkiintoisen näkökulman mahdollisiin seurauksiin esittää kulttuuriantropologian professori Martti Sarmela. Otan hänen näkemyksensä käsittelyyn siksi, että Sarmelan esityksestä on kulunut lähes 20 vuotta mutta kuinka ollakaan, se kuvaa melko sattuvasti nykyhetkeä.

Sarmellaa (1996) lainaten yhteiskunnastamme muodostuu hyötyä korostavassa arvomaailmassa merkitokraattien johtamaa ja teknosysteemin hallitsemaa todellisuutta. Näin rakentuvassa postlokaalisessa kulttuurijärjestelmässä valtioiden sekä yhteisöjen merkitys häviää ja tilalle tulevat globaalit, autonomiset teknosysteemit, jotka sanelevat kulttuurinmuodostumisen ehdot. Ne sopeuttavat ihmisen ja luonnon systeemien asettamiin vaatimuksiin, eikä päinvastoin. Huipputeknologia mahdollistaa yhä suurempien ympäristöjen sekä mannerkulttuurien synnyn. Teknologia luo ideologioiden ja valtioiden sijaan tulevaisuuden ympäristön. Keskitetyssä kulttuurijärjestelmässä voittajana sekä ainoana toimijana voidaan pitää meritokraattia eli yhdenmukaisen kansainvälisen koulutuksen saanutta oppi-ihmistä. Meritokratian ja sen luoman teknokulttuurin valta perustuu yksinkertaisesti kehitysuskoon, jota voidaan verrata uskonnoksi muiden rinnalla, elämän- ja ajattelutavan perusrakenteeksi. Kehitysuskonto antaa ihmiselle oikeutuksen ottaa koko luonto teknologian alaisuuteen ja hajottamaan samalla menneisyyden traditiot sekä kulttuurin jatkuvuuden, kehityksen vastaisuuden.

Kulttuurisesti merkittävää on vain menestys ja sitä seuraava ykseys. Sarmela katsoi, että yliopistot tulevat toimimaan kansainvälisen kehitysuskon luostareina. Kukaan menestyvä suomalainen tutkija ei julkaise tai opeta enää suomeksi tai ruotsiksi. Yliopistojen tarkoituksena tulee olemaan se, että ne valmistavat eurotutkijoita ja -maistereita, joiden mentaliteetin kansainvälinen teknosysteemi määrittelee. Tulevaisuudessa puhutaan myös pakkosuomesta. Julkinen mielipide vaatii lapsille jo pienestä pitäen opetusta niillä kielillä, joita he todellisessa elämässä tarvitsevat. Iskulauseena tälle on: ”nuorisolta ei saa riistää heidän tulevaisuuttaan.” Loppujen lopuksi suuressa eurooppalaisessa rakennemuutoksessa pärjäävät vain ne, jotka jättävät kotimaansa ja sopeutuvat parhaiten megapoleihin, joissa määritellään tulevaisuus.


Lopuksi

Perusopetuksen uuden opetussuunnitelman lähtökohtana on ollut yhteiskunnan muutos, joka ei enää eroa Sarmelan esittämästä tulevaisuuskuvasta. Tällaisessa maailmassa jos missä, ihmisen identiteetti ja hyvän kasvun perusta joutuvat koetukselle. Kulttuuria ja kasvua on vaalittava ja koulun pedagogisia käytänteitä kehitettävä. Koulun sisällön ja toiminnan on tuettava kasvua tulevaisuuden tarpeet huomioiden. On siedettävä kasvun hitautta. Ruotsin kielen aseman vahvistaminen on yksi keino vaalia hyvän kasvun edellytyksiä. Globalisoituvassa maailmassa suomalaisuuden ja kansallisen identiteetin perusteet ovat edelleen maakunnissa ja niiden omaleimaisuudessa, myös ruotsin kielessä. On selvää, että ruotsin kielen sija peruskoulussamme nykyisessä muodossa on perusteltu. Vaaditaan tietoista ponnistelua vähemmistökielen ylläpitämiseen, koska ruotsin kielellä on keskeinen osa kansallisessa kulttuurissamme.

Kielten hyödystä ja esimerkiksi nk. pakkoruotsista keskustelemisen sijaan on puhuttava kielten opetuksen luonteesta ja järjestämisestä yleensä. Nykyisellä järjestelyllä esimerkiksi ruotsin kielen muuttaminen valinnaiseksi oppiaineeksi ei poistaisi kuviteltua kielten opiskelun pakkoa. Monelle alueelle muodostuisi vain pakkoenglanti, pakkosaksa, pakkovenäjä tms., riippuen valtaosan tekemistä valinnoista. Kuntien talouden kantokyky on rajallinen. Keskeistä kieltenopiskelun kohdalla on kehittää opetusta, metodia niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukee oppilaiden motivaation sekä asenteiden myönteistä kehitystä. On kysyttävä, uuden opetussuunnitelman hengessä, miten opetetaan. Uusi tuntijako, jossa ruotsinkielen opiskelu varhentuu alkamaan 6.luokalta alkaen, on loistava mahdollisuus. On keskityttävä motivoivan opetuksen, mielekkäiden oppimisympäristöjen sekä elävän kielen käytön mahdollisuuksien rakentamiseen lastemme entistä paremman ruotsin kielen taidon kehittämiseksi. Uusi POPS on tässäkin mahdollisuus. Ainakin Kainuussa vaikuttaa siltä, että opettajat ovat tarttuneet innolla haasteeseen. Opettajien täydennyskoulutus ruotsinkielen opetukseen aloitettiin pari vuotta sitten ja innokkaita opettajia koulutukseen löytyi helposti. Metodin näkökulmasta kielikylpyopetuksesta on otettu ja kannattaa edelleen ottaa mallia, koska tutkimukset ympäri maailman osoittavat, että kun yksi vieras kieli omaksutaan mielekkäällä ja tehokkaalla tavalla, on omaksutun taidon varaan helppoa oppia myös muita vieraita kieliä."

Linkit ja lähteitä

Oravakangas, A. (2005) Koulun tuloksellisuus


Sarmela, M. (1996). Suomalainen eurooppalainen. Teoksessa Laaksonen, P. & Mettomäki, S-L. (toim.) Olkaamme siis suomalaisia. Kalevalaseuran vuosikirja 75 - 76. Suomalaisen kirjallisuuden seura. 



1 kommentti:

  1. Hyvä lähtökohta väittelylle. Toivon, että otat haasteen vastaan avoimin mielin.

    Itse kannatan vapaaehtoista ruotsia. Opetan monikulttuurisessa koulussa ja näen, että on järjetöntä hukata oppilaiden oma kotikieli ja sen sijaan ohjata heidät opiskelemaan ruotsia, joka vie voimia ja johon vaaditaan paljon erityisopetuksen resursseja. On myös omakohtaisempi syy herätä pakkoruotsin ongelmiin: kannan perinnöllistä kielen oppimisen vaikeutta, jonka olen siirtänyt lapselleni, jonka lukio on kaatumassa siihen, ettei ruotsi suju eikä siitä saa vapautusta. Myös monen ammattikorkea- tai yliopistotutkinto viivästyy vuosia tai jää saamatta ruotsin takia. Tämä on surkea tilanne.

    Kysehän ei ole hyödystä vaan siitä, mikä on oppilaita kohtaan oikein. Kun Ahvenanmaalla poistettiin pakkosuomi vajaa kymmenen vuotta sitten, perusteena oli se, että se söi nuorten muun kielitaidon. Tämä on aivan ymmärrettävä lähtökohta, ei mitään hyödyn yliarvostamista. Ruotsissa oppilas voi valita toisen vieraan kielen koulun tarjonnasta (aina tarjolla saksa, ranska, espanja, isommissa kouluissa myös muita kieliä) tai maahanmuuttaja tai erityisoppilas voi korvata sen joko kotikielen opinnoilla tai koulukielen/englannin lisäopinnoilla, jotta jokaiselle saataisiin sellainen kielitaito, joka kantaa heitä parhaiten jatko-opinnoissa. Tämä on pelkästään reilua erilaisia oppilaita kohtaan, ei mitään hyödyn ylikorostamista. Tämä Ruotsin malli sopisi muokattuna myös Suomeen.

    Yllätyin itsekin, kun lähdin tutkimaan muiden maiden tilannetta ja tajusin, ettei missään muualla ole Suomen pakkoruotsin kaltaista vähemmistökielen pakkoa kaikille peruskoulusta yliopistoon. Ei missään, ei edes Irlannissa, Sveitsissä, Kanadassa,... Siellä missä on osassa koulua jokin muu pakollinen kieli kuin englanti, kyse on tilanteesta, jossa maassa puhutaan maailmankieltä, pakko on lyhytaikainen ja pakollinen kieli on myös maailmankieli. Poikkeuksina vain Irlanti, jossa elvytetään omaa alkuperäiskieltä, sekä Islanti, jossa ei ole laajaa koulutustarjontaa ja asiantuntijaverkostoja vaan tässä nojataan Tanskaan, koska väylät ovat valmiina ja englanninkieliset maat olisivat nuorten koulutuspaikkana paljon kalliimpia, nyt sielläkin on tanskan rinnalla mahdollisuus lukea ruotsia tai norjaa eikä pakollisuus jatku lukioon. Missään maassa ei ole kaikille aloille pakollista korkeakoulujen virkapakkokieltä!

    On ihan ok, että joillekin oma identiteetti rakentuu skandinaaviselle yhteisyydelle - mutta ei se mikään suomalaisuuden määritelmä voi olla. Tuntuu hassulta ajatella, että suomalaiset olisivat maailman ainoa kansa, jonka on opiskeltava läpi koulutuksen pienen vähemmistön kieltä ymmärtääkseen itseään ja muodostaakseen oman identiteetin. Tämä on jokin vanha akateeminen ajatusluutuma, jota on toisteltu niin, että se on alkanut elää omaa elämäänsä.

    Missään nimessä ruotsiton vaihtoehto opiskelussa peruskoulusta yliopistoon ei tarkoita suomalaisuuden tai sivistyksen rappiota. Ei kai sentään ruotsia lueta siksi, että osattaisiin huonommin englantia ja siten oltaisiin vähemmän innokkaita tekemään tiedettä tai kauppaa englanniksi ja tämä jotenkin suojelisi suomalaisuutta.

    Yksinkertaisesti pakkoruotsilla ei ole ollut päivääkään kansalaisten enemmistön tukea takanaan. Nyt jopa Åbo Akademin mittauksessa kolme neljästä oli vapaaehtoisen ruotsin kannalla.

    On eri asia puolustaa ruotsia vapaaehtoisena kielenä kuin pakollisena kielenä. Vapaaehtoista kieltä voi hyvin hehkutella sellaisilla asioilla kuin historia ja Norden ja akateemiset perinteet, mutta pakolliselle kielelle on oltava sellaiset perusteet, jotka yleisesti hyväksytään. Meillä ei edes englanti ole pakollinen, vaikka siihen perusteet riittäisivät.

    Ruotsi ei voi jatkaa pakollisena kielenä.

    VastaaPoista