perjantai 25. maaliskuuta 2016

Olisiko vuoroluku ratkaisu koulujen tilaongelmiin - ubiikkia oppimisympäristöä etsimässä

Tässä tekstissä esitettävä ubiikin opetuksen ajatus ei ole uusi. Aihetta on tutkittu ja käsitelty paljon ja googlaamalla jokainen pääsee kiinni käsitteen sisältöön helposti. Yhteiskunnan talouden tilanne, koulutilojen heikko kunto ja suuret investointipaineet, digitalisaation mahdollisuudet ja tulevaisuuden oppimisen ja koulun tarpeet herättävät kuitenkin ajatuksia, joita kunnissa on jatkossa syytä miettiä ehkäpä juuri tämän ubiikin oppimisen idean näkökulmasta. Tämä teksti on syntynyt neljän tekijän yhteisvaikutuksesta em. muutostekijät huomioiden:
  1. Pulpetista tablettiin -kirjassa Lipponen ja Rönnholm esittävät ajatuksen vuoroluvusta ja ilmiöperusteisesta opetuksesta, jossa toinen puoli koulusta olisi luokissa oppimassa perinteiseen luokkaopetuken tyyliin ja toinen puoli ulkona ilmiöiden parissa.
  2. Espoon valtuustossa käytiin jokin aikaa sitten uutisoinnin mukaan keskustelua, voisiko vanha kunnon vuoroluku olla ratkaisu koulujen tilaongelmiin
  3. Pidimme pari viikkoa sitten kaupunkimme sivistystoimen johtoryhmällä tulevaisuusseminaarin, jossa perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen nosti esityksessään esille ubiikin oppimisen idean kehittämisen
  4. Professori Leena Krokforss esitteli alkuvuoden eräässä seminaarissa kuvan formaalin ja informaalin oppimisen välisestä suhteesta: opimme koulussa vain noin 20 % ja loput 80 % opitaan koulun ulkopuolella (ks. blogiteksti "Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen").
KUVIO 1. Informaalin ja formaalin oppimisen välinen suhde (About the LIFE Center)
Myönnän, että olen takinkääntäjä, koska tähän saakka olen ollut vahvasti sitä mieltä, että nykypäivän peruskouluun vuoroluvun idea ei sovellu. Se ei sovellukaan suoraan 1960-luvulta otettuna mallina, mutta voisiko vuoroluvun ideaa kehittää 2020-luvulle. Jos voi, niin ajatus vuoroluvusta täytyy kytkeä koulutilan merkitykseen ja luokkatilalle antamaamme merkitykseen. Millaiseksi ymmärrämme luokan ja koulutilan ja minkä merkityksen annamme koululle ja luokalle fyysisenä tilana oppimisessa sekä opetuksen suunnittelussa? Voisiko koulun ulkopuolella olevia toiminnallisia tiloja, kirjastoja, museoita, yrityksiä ja kulttuuritaloja hyödyntää nykyistä paremmin opetuksessa? Nyt tiedän valtaosan opettajista sanovan "mutta kun me kyllä opiskelemme ja teemme koulutyötä paljon muuallakin kuin luokassa ja koulussa". Näin on ja se on hyvä se, mutta onko ajatuksemme riittävän ubiikki? Voiko ajatusta koulun ulkopuolisten tilojen ja niissä olevien toimintojen hyödyntämisestä viedä pidemmälle, kohti Lipposen ja Rönnholmin esittämää ilmiölähtöistä vuoroluvun ideaa?


Digitalisaatio muuttaa koulun tilankäyttöä ja tilakäsitystä

Perinteisesti mitoitamme koulutilat koulussa olevaa oppilasmäärää vastaavaksi: 500 oppilaan koulussa tilaa on noin 500 oppilaalle, 8 - 12 m2 / oppilas ja 35 - 40 luokkatilaa. Väitän, että digitalisaatio ja ilmiölähtöinen opetus tulevat jo lyhyellä aikajänteellä muuttamaan koulutilakäsitystämme merkittävästi. Toiminnallisuus, ilmiöt sekä toiminta sähköisessä oppimisympäristössä muuttavat myös tilankäytön tarpeita. Perinteinen ajattelu luokasta ja luokkahuoneesta ei enää tule jatkossa toimimaan. Myös talous sekä useissa kunnissa olevat merkittävän suuret koulukiinteistöjen peruskorjauspaineet tulevat toimimaan ohjureina koulun tila-ajattelussa. Näin ubiikin vuoroluvun idea tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 500 oppilaan koulussa on perinteisiä luokkatiloja noin 300 oppilaalle, koska oppilaat viettävät ison osan koulutyöstään muissa tiloissa kuin fyysisessä koulurakennuksessa. Puolet oppilaista opiskelee nk. perustaitoja perinteisessä koulutilassa (ks. Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys), kun puolet oppilaista opiskelee samaan aikaan opettajansa ohjauksessa koulun ulkopuolella. Opetus sekä työjärjestykset ovat suunniteltu siten, että tämä on säännöllistä ja systemaattista toimintaa. Ympärillä olevat palvelut, kuten museot, kirjasto, liikuntahallit, kulttuuritalot sekä mahdolliset yhteistyöyritykset ovat koulun uusia luokkatiloja!

Toisella asteella tällainen työtapa on jo pitkään ollut arkipäivää. Katsoisinkin, että oppilaan ikä on jossain määrin huomioitava muuttuja. Mitä nuoremmasta oppilaasta on kyse, sitä suurempi on tarve tiettyyn pysyvyyteen koulutilojen osalta. Esimerkiksi 0-3-luokkalaiset oppilaat tarvitsevat kiinteää ja pysyvää tilaa mutta mitä vanhemmasta oppilaasta on kyse, sitä ubiikimpi oppimisympäristö voi olla. Alla olevassa kuviossa havainnollistan ajatusta luokasta kohti avoimempia "luokkatiloja": 

Ubiikin koulutilan ajatus, jossa "ubiikin opetuksen aste"
luokkatilaan sidotusta opetuksesta kohti koulun ulkopuolista
ympäristöä kasvaa oppilaan ikä ja kehitystaso huomioiden
Lopuksi

Digitalisaatio on ensisijaisesti asenne- ja toimintakulttuurikysymys. Miten suhtaudumme koulutoimintaan ja opetuksen kehittämisen tarpeisiin? Digitalisaatio on myös toimintaympäristöön liittyvä kysymys. Missä ja milloin oppimista tapahtuu? Kun nämä käsitykset ovat kunnossa, voidaan välineitä käyttää siinä suunnassa, millaiseksi ymmärrämme tulevaisuuden muodostuvan. Tilakäsityksen kehittämisen on oltava yksi keskeinen osa digitalisaation kehittämistyötä, puhuttiinpa sitten tiloista, vuoroluvusta, opetuksen yhtenäisyydestä tai joustavuudesta. Voisiko tilankäytön kehittäminen olla tässä esitetyn suuntainen?


Linkkejä

Länsiväylä 12.3.2016. Persut jakaisivat koululaiset kahteen vuoroon – Espoo hakee 40 miljoonan lisäsäästöjä

Lipponen ja Rönnholm. 2015. Pulpetista tablettiin – suomalainen koulu edelläkävijäksi maailman muutoksessa

Heinonen. 2012. KOHTI UBIIKKIA OPPIMISTA JA MERKITYSYHTEISKUNTAA

Helsingin yliopisto. Mobiiliryhmä

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Digiloikka otetaan tekemällä - ei hifistelemällä ja turhalla turinalla

Keskustelu digitalisaation hyödyistä, haitoista, hankinnoista ja hankkimatta jättämisistä käy aktiivisena sosiaalisessa mediassa. On syytä kirjata joku ajatus aiheesta muistiin tänne lokikirjaankin.


Digiloikka otetaan loikkaamalla

Helsingin kaupunki ilmoitti ottavansa reilun digiloikan ja hankkii kaikille yläkoulun oppilaille kannettavan tietokoneen, lisää laitteita alakouluun ja jokaisesta opettajasta koulutetaan digivelho. Juuri näin pitää toimia! Vaikka kyse onkin vielä suunnitelmasta, on lähtökohta oikea. Tekemällä opitaan ja tekemällä tapahtuu. Jotta voidaan ottaa digiloikkaa, on toimittava, loikattava. Sosiaalisessa mediassa uutinen herätti huomiota. Foorumeilla keskustellaan aktiivisesti laitteista puolesta ja vastaan, dataverkkojen sekä laitehallinnan toimivuudesta ja suunnasta. Mielipiteitä on melkein yhtä paljon kuin miehiä. Ilmaisia konsultteja löytyy laitehifistelyn rintamalta paljon. Itse katson, että olkoonpa laite mikä hyvänsä, on se oikea laite kun sitä käytetään ja sen käyttöä tuetaan. Käytön kautta määrittyy myös digitalisaation merkitys opetuksessa, joka joissain keskusteluyhteyksissä tuntuu nousevan myös keskeiseen rooliin.

Digitalisaatio ei tarkoita pitkäjänteisen työn syrjäyttämistä

Digitalisaatio rikastaa vuorovaikutusta ja oppimista tukevaa toimintaa

Facebookin eri ryhmissä kiertää Liisa Keltinkangas-Järvisen syksyllä julkaistu lyhyt, ihan puhutteleva kirjoitus "tietotekniikkaan perustuvan opetuksen kolmesta legendasta". Some-maailmassa syksyllinen teksti on jo vanhentunut "uutispläjäyksenä" mutta herättää edelleen keskustelua. Keltinkangas-Järvisen mukaan ensimmäinen legenda liittyy diginatiiviksi oletettuun sukupolveen, jonka uskotaan hallitsevan luonnostaan tietotekniikan käytön osana oppimista ja jolle on luontaista tuottaa uutta tietoa audiovisuaalisesta tietotulvasta. Keltinkangas-Järvinen esittää uusimpiin näkemyksiin viitaten uskovamme, että perinteiset opetusmenetelmät ja oppimiskäsitykset eivät enää päde näiden lasten opetuksessa. Nämä erheellisesti ajattelevat uuden oppimiskäsityksen edustajat uskovat, että diginatiiveille oppiminen on pelaamista sekä multitaskaamista, ja koulunkäynti sosiaalista viihtymistä ja kavereiden kanssa oleilua enemmin kuin opiskelua.


Lopuksi

Keskustelu on hyvästä mutta väittely digitalisaation hyödyistä ja haitoista on turhaa huopaamista. Esimerkiksi Keltinkangas-Järvisen esittämä näkökulma on jo klassiseksi muodostunutta digitalisaation kritiikkiä. Ongelmana on se, että kun toiset puhuvat aidasta, puhuvat toiset aidanseipäästä. Sillä, millaiseksi Keltinkangas-Järvinen kuvaa nk. tietotekniikkaperusteisen opetuksen merkityksen, ei ole juurikaan tekemistä opetuksen digitalisaation mahdollisuuksien kanssa. Jokainen pedagogisesti valveutunut opettaja ymmärtää, että kännyköiden räpläily, pelailu tai nettisurffailu eivät tue tai edistä oppimista. Asian voi tiivistää siihen, että Me "pilipalisaation" vastustajat ja Me digitalisaation puolestapuhujat puhumme loppujen lopuksi täysin samasta asiasta ja tavoitteemme on yhdensuuntainen: lasten ja nuorten kasvun sekä kehityksen tukeminen ja paremman oppimisen aikaansaaminen.


Digiloikkaa kohti uutta luovaa kouluja ja oppilasta

Kajaanissa digiloikan viitekehys on kuvattu viimekeväänä julkaisemassani blogissa Kohti uutta luovaa ja oppimista rakastavaa tulevaisuuden koulua - opettajan TVT:n kehityksen portaat ja loikan askelluksia otetaan karkeasti kuvaten seuraavasti:

  1. Mentorit ovat opastaneet päivittäin ja suunnitelmallisesti opettajia välineitten käyttöön.
  2. Koulutusta järjestetään opettajien taitotaso huomioiden ja niin, että jokainen opettaja omaksuisi vähintään alimman eli a-tason TVT:n opetuskäytössä.
  3. Langattomia verkkoja on päivitetty kouluissa vastaamaan laitteiden toimivuuden tarvetta (työ osin kesken).
  4. Jokaiselle oppilaalle ja opettajalle on luotu O365 tunnukset.
  5. Tietohallintoa on kehitetty niin, että se palvelee koko koulutusketjua esi- ja perusopetuksesta korkea-asteelle.
  6. Digipilottiluokat kehittävät toimintaa kohti ilmiöperusteista opetusta ja toimivat digitaalisten oppimisympäristöjen edelläkävijöinä sekä kuvaajina työyhteisöissään ja toimivat jatkossa vertaiskouluttajina muille opettajille.
  7. Jokaiselle opettajalle hankitaan tänä keväänä henkilökohtainen päätelaite (tilaukset ovat jo otettu opettajilta).
  8. Vuonna 2013 laadittu opetuksen TVT-strategia päivitetään vastaamaan uutta opetussuunnitelmaa ja samalla määritetään luokkien digitaalinen varustus eli oppilaiden laitteet. Edellytyksenä ympäristön käyttöön ottamisessa tulee olemaan opettajan aktiivisuus opetuksen kehittämisessä ja valmius välineitten aktiivisessa käytössä.

Linkkejä


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Itsensä johtamisen taito on tie elinikäiseen oppimiseen ja menestykseen

"Pidä toimintakykyäsi vireillä harjoittamalla tahtoasi hiukkasen joka päivä! Toisin sanoen: ole ehdottoman urhoollinen, kun kysymyksessä ovat pienet, vähemmän tärkeät seikat, tee joka päivä jotain vain siksi, että se tuntuu vaikealta, jota sinä päivänä, kun todelliset vaikeudet ovat edessäsi, havaitset olevasi harjaantunut ja kyllin vahva kestääksesi koetuksen.
William James
Näin William James kehotti aikanaan opettajia kehittymään. J. E. Salomaa puolestaan kannusti elinkaaripsykologisessa ajattelussaan tutustumaan joka päivä johonkin ajattelua hersyttävän ajatuksen sen jälkeen, kun olemme täyttäneet 35-vuotta. Salomaa katsoi tämän iän olevan vedenjakaja ihmiselämässä ja ajattelun kehittämisen tällä tavalla tie viisaaseen vanhuuteen.

Kun Curt Lindström luotsasi Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen ensimmäiseen MM-kultaan, hänen keskeinen teesinsä kuului "lite bättre". Hieman paremmin. Jokaisen on aina pyrittävä tekemään työnsä hieman paremmin, kuin edellisellä kerralla. Se on tie menestykseen.

Lisään vielä näihin kolmeen näkemykseen ajatuksen siitä, että vuosittain meidän tulisi pyrkiä uudistumaan niin, että opettelemme jonkin uuden taidon tai opettelemme irtautumaan kahlitsevista rutiineista ja tekemään jonkin totutun asian aivan uudella tavalla.

Omalla tasollaan tai tehtävässään menestymiseen on olemassa vain yksi tie, ponnistelu ja vaivannäkeminen. Uusien asioitten oppiminen on aina mahdollista mutta se edellyttää kykyä johtaa itseään arjessa sekä muuttuvissa tai uudistuvissa tilanteissa. Itsensä johtamisen ja elinikäisen oppimisen eteen on tehtävä työtä. Kyse on pitkälle asenteesta, jonka voi oppia, kun huolehtii seuraavien tekijöitten toteutumisesta omassa elämässään:
Säännöllinen liikunta on fiksu
tapa vaivannäköön, uuden
oppimiseen ja sosiaaliseen
vuorovaikutukseen
  1. huolehdi päivittäin arjen askareista, itsestäsi sekä läheisistäsi ja tee tylsätkin asiat ajallaan
  2. pyri tekemään työt joka kerta hieman paremmin kuin aiemmin teit
  3. lue ja seuraa aikaasi päivittäin, kirjoita ja keskustele näkemästäsi, lukemastasi ja kuulemastasi
  4. opettele vuosittain jokin uusi taito tai riko rutiinit - opettele tekemään asioita uudella tavalla
  5. Innostu uusista asioita ja kohtaa uusi tilanne rohkeasti

Seuraavien apukysymysten avulla voit testata, oletko itsesi johtamisen ja elinikäisen oppimisen polulla:

Minkä arjen velvoitteen hoidit tänään tai tällä viikolla vaikka asia tuntui vastenmieliseltä? Mitä kehitystehtäviä olet asettanut työllesi tälle keväälle? Miten aktiivisesti seuraat aikaasi ja luetko päivittäin? Keskusteletko aktiivisesti työkavereidesi, ystäviesi tai puolisosi kanssa ajankohtaisista asioista? Osallistutko keskusteluun ajankohtaisista asioista sosiaalisessa mediassa tai jaatko näkemyksiäsi aktiivisesti toisille somessa? Mitä uutta olet päättänyt opetella tämän vuoden aikana? Milloin viimeksi olet innostunut jostain uudesta asiasta tai tapahtumasta ja mikä tämä asia / tapahtuma oli?

...ainakin pyrkimys ja tahtotila tähän suuntaan, jos ei päivittäin muista tai jaksa olla itselleen vaativa...

Linkkejä

Elinikäisen oppimisen avaintaidot, OPH

Aivot ja tunneäly - flowta, mielenhallintaa ja johtamista

Tunne itsesi - itsetuntemuksen kehittäminen on avain tasapainoiseen kasvuun ja suvaitsevaisuuteen

Bruhn, Karl. 1973. 1900-luvun pedagogisia virtauksia. OTAVA

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Pulpetista tablettiin -kirjan arviointia. Tarjoaako pamfletti näkökulmaa opetuksen digitalisaatioon?

Työmatkalla avautuu aikaa lukemiseen ja tutkailin tällaisella hetkellä läpi Päivi Lipposen ja Antton Rönnholmin kirjan "Pulpetista tablettiin - suomalainen koulu edelläkävijäksi maailman muutoksessa". Kirjoittajat kuvaavat itse kirjaa pamfletiksi, eli kirja on kriittinen kannanotto suomalaisen koulun digitalisaatioon. Seuraavassa muutama nosto kirjasesta.


Lipponen ja Rönnholm (mts. 33) määrittävät kirjassa digitalisaation toisaalta tietoa koskevaksi muutokseksi ja toisaalta koulun toimintaa uudistavaksi. Materiaali ja tieto ovat digitaalisia ja oppilaat kehittävät opettajan antamaa tehtävää tai ideaa eteenpäin. Toisaalta laajat sosiaaliset tietoverkot sekä laitteet vapauttavat oppimisen toisaalle totutuista tiloista - irti pulpetista ja luokkahuoneesta. Kirjoittajat (mts. 33) tarkentavat asiaa toteamalla osuvasti, että teknologia itsessään ei kuitenkaan synnytä pedagogiikkaa. Oppilas on kyettävä näkemään aktiivisena toimijana ja tiedon tuottajana, koska jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa meillä on oltava kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ennakoida tapahtumia ja ymmärtää uusia ilmiöitä (mts. 52). Lipponen ja Rönnholm esittävät huolensa koulujen erilaisesta kehityksestä digitaalisaatiossa sekä yleisestä vallitsevasta tilasta, jossa koulu ei ole pysynyt yhteiskunnan muutoksen mukana. Koulun todellisuus eroaa merkittävästi lasten reaalimaailman todellisuudesta ja ongelmaa värittää se, että kaikilla perheillä ei ole mahdollisuuksia panostaa teknologiaan. Tämä vahvistaa polarisaatiota. (mts. 38.) Ratkaisuksi kirjoittajat esittävät keskitetympää digitalisaation johtamista, jäntevämpää budjettiohjausta (lisää resurssia) sekä tätä kautta tapahtuvaa kansallisen tahtotilan muodostamista.
"Miten voidaan tehostaa ajallisesti valtaosan tyhjillään olevien kiinteistöjen käyttöastetta?"
Keskeisinä digitalisaation kehitykseen vaikuttavina resurssikysymyksinä Lipponen ja Rönnholm näkevät välineiden sekä oppimateriaalin hankinnan lisäksi oppimisympäristöjen kehittämisen ja yleisen ajatuksen siitä, millaisen mm. koulurakennuksen olisi tulevaisuudessa oltava (mts. 64 - 66). Tulevaisuus on ennakoitava koulurakennusinvestointeja tehdessä mutta tilaresurssikysymys konkretisoituu jo nyt kunnissa siihen, miten voidaan tehostaa ajallisesti valtaosan tyhjillään olevien koulukiinteistöjen käyttöastetta. Kirjoittajat (mts. 66) kysyvät, olisiko koulutilaa mahdollista jakaa kahteen vuoroon "jossa vain puolet ajasta vietetään luokkahuoneessa, toinen puoli ollaan ilmiöpohjaisessa oppimisessa pois koulutiloista sekä itseoppimassa digitaalisista oppimisapplikaatioista (jolloin koulutilat voi käyttää "toinen vuoro")." Mielenkiintoinen ajatus, joka tuo uutta pedagogista näkökulmaa pelkän vuoroluvun rinnalle!


Kirjoittajat tarkastelevat opetusta ja oppimista monin osin oppimateriaalilähtöisesti. Materiaalin näkökulma läikähtelee esiin pitkin kirjaa eri muodoissaan. Erityisesti kirjan loppuosa luvusta "Kansallinen strategia uudesta oppimisesta" keskittyy oppimateriaalin näkökulman tarkasteluun. OAJ:n kantaan viitaten kirjoittajat toteavat, että "oppimateriaalin hankinta on opetuksen järjestäjän vastuulla" ja muovaavat pamfletin näkemystä aika mekaanisesti hyviin sekä todennettuihin oppimistuloksiin perustuvan materiaalin jakamiselle: "...kuratoivan ohjausryhmän valitsemia parhaaksi arvioimia oppimispelejä voitaisiin jakaa päiväkoteihin ympäri maata, ja vaikkapa puolensataa noin 20 lapsen ryhmää saisi ne käyttöönsä. Laitteisiin asennettaisiin valmiiksi tietyt pelit, joita nämä 1 000 lasta käyttäisivät. ... Kun vastaavia kokeita jatketaan säännöllisesti ja toistettavasti muillakin keinoilla kuin peleillä, syntyy riittäviä aineistoja, joista voidaan johtaa selkeitä suosituksia eri oppimistarpeille." (mts. 70-71.) Oppimateriaalin näkökulma muotoutuu kirjan loppuosassa sinänsä tärkeisiin kuntien hankintakysymyksiin ja niiden ratkaisemiseen kuntatalouden kannalta resurssiviisaasti. Taloudelliset tekijät ovat tärkeitä huomioida mutta itse olen havainnut, että me byrokraatit innostumme helposti juuri tällaisista kysymyksistä ja näkemys alkaa helposti luutua yksinkertaisten mekaanisten kysymysten äärelle. Myös toiminnasta on riskinä muodostua yksinkertaisen mekaanista. Lopputulos on se, että kunnissa ei uskalleta ottaa loikkaa, kun ei osata olla varmoja askelmerkin pitävyydestä. Digitalisaatiota ei tällöin oikeasti johdeta.

Kirjan sisältö jää kaikkiaan hitusen kevyeksi tai oikeastaan se ei täytä lukijan odotusta siitä, miltä tulevaisuus koulutuksen digitalisaation osalta voisi näyttää. Kaivattu suunta loikalle jää osoittamatta. Kirja on kuitenkin hyvä kooste tämän hetken vallitsevaan tilanteeseen sekä käytyyn keskusteluun digitalisaatiosta.

Digitalisaatio (lähde Whitestone, järjestelmällinen digitoimisto)

Lopuksi - koulun, opettajien ja johdon on toiminnan on oltava samansuuntaista, mitä tulevaisuus näyttää edellyttävän lapsilta ja nuorilta

Digitalisaatioon liittyvä resurssi- ja ohjauskeskustelu on tärkeä. Pedagogista suuntaa ei pidä haikailla, koska se on asetettu selkeästi opetussuunnitelmaan. Oppilaitosten johdon koulutuksen merkitystä on jatkossa painotettava nykyistä enemmän opettajien täydennyskoulutuksen lisäksi, koska "se mikä on ylhäällä, on alhaalla" (ks. Osaava-Kainuu -hanke). Koulujen toimintakulttuurin ja digitalisaation käytänteiden johtaminen edellyttää näkemystä. Näkemyksestä muodostuu varmuus ja toiminta varmalta perustalta on vaikuttavaa. Opettajien täydennyskoulutuksen on mentävä opettajien vierelle, ja johdon koulutuksen on oltava strategista sekä vahvasti tulevaisuusorientoitunutta. Digitalisaation suunnan ja merkityksen määrittelyä kaivataan niin ikään mutta ensisijaisesti kunnissa ja kouluissa on uskallettava toimia.

On hyvä muistaa se, että mikäli tavoitteenamme on 1) kasvattaa lapsia ja nuoria selviytymään ja menestymään epävarmassa tulevaisuudessa, 2) olemaan kykeneviä hallitsemaan kokonaisuuksia, 3) ymmärtämään merkityksiä, 4) luottamaan osaamiseensa ja 5) kehittämään itseään alati muuttuvaan maailmaan, on myös koulun (sivisty- ja koulutoimenjohtajien, rehtoreiden ja opettajien) toimittava samalla periaatteella. Näin oppimateriaalin  tuottaminen ja digitalisaation suunnan ja tavoitteiden määrittely ovat lähtökohtaisesti koulun, opettajien ja johtajien "businessta".


Linkkjä

Whitestone, järjestelmällinen digitoimisto

Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen