tiistai 5. joulukuuta 2017

Kun lapsi saa oppia nykyaikaisissa oppimisympäristöissä, nykyaikaisin välineinen, luodaan edellytykset paremman tulevaisuuden toteutumiselle

Tämä teksti on puhe, jonka pidin Kajaanin Nakertajan koulun itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2017.

Hyvät oppilaat, opettajat ja vanhemmat - Nakertajan koulun juhlaväki. On ilo olla täällä teidän kanssa juhlistamassa satavuotiasta Suomea sekä hetken päässä häämöttävää joulun aikaa. Pitkin vuotta erilaisin tapahtumin koristeltu Suomen juhlavuosi huipentuu tällä viikolla ja näkyy ympäri maailman sinivalkoisin värein. Suomi on maailmalla tunnettu ja luotettavana pidetty valtio. Suomi tunnetaan rauhaa rakastavasta kansasta, turvallisesta yhteiskunnasta, puhtaasta luonnosta sekä korkeatasoisesta peruskoulusta. Sen taitavista opettajista ja oppivaisista lapsista. Koulutus, koulutusmyönteisyys ja koulutetut ihmiset ovat jokaisen kansakunnan menestymisen ja hyvinvoinnin kasvun tärkein edellytys. Koulutuksen merkitys vain kasvaa tulevaisuuden muuttuvassa maailmassa. Yhteiskunnan muutos kaikilla elämän osa-alueilla on ollut teknologisen kehityksen myötä mullistava ja muutos tulee jatkumaan alati kasvavana. Rehtori pyysikin minua puhumaan tähän tilaisuuteen koulun tulevaisuudesta ja opetuksen muutoksesta.

Ennen kuin tulevaisuudesta voidaan puhua, on tunnettava menneisyyttä. Lisäksi on ymmärrettävä, millaiset mahdollisuudet vallitsevat nykyisyydessä, ja on osattava valita tältä perustalta parhaat keinot hyvän tulevaisuuden tekemiseksi. Menneisyyden ja tulevaisuuden käsittäminen vaativat paitsi tietoa myös kykyä kuvitella. Siis käyttäkää reilusti mielikuvitusta ja yrittäkää asettua ensin menneisyyden ihmisen asemaan ja sitten itseesi tulevaisuuden maailmassa.


Koululainen 100 vuotta sitten

Kun kajaanilaiset Eino ja Anna heräsivät joulukuiseen hämärään aamuun vuonna 1917, oli pikkuinen pirtti viileä kylmän yön jäljiltä. Pienessä talossa oli kaksi huonetta, joissa toisessa keittiö. Kylmä pirtti karisti nopeasti unet lasten silmistä. Lasten äiti hoiti päivät kotia. Isä oli ollut savotassa Halla-ahossa jo pari viikkoa, koska matkaa savotalle oli kolmisenkymmentä kilometriä. Suomessa valtaosa ihmisistä työskenteli maa- tai metsätöissä sekä tehtaissa vuonna 1917. Yhteiskunta tarvitsi kuuliaisia ja ahkeria työntekijöitä tehtaisiin ja maatiloille.

Eino ja Anna kävivät päivittäin muutaman tunnin koulussa. Koulua sanottiin alkeiskouluksi. Jos oppiminen sujui ja perheellä oli varaa, pääsi lapsi myöhemmin yhteiskouluun kaupunkiin ja jopa oppikouluun saakka. Koulu oli punainen puurakennus, jossa olisi kaksi luokkahuonetta, kaksi opettajaa ja paljon oppilaita. Yhdellä luokalla kaikkiaan 45 lasta. Opettajia teititeltiin, ja kun vastattiin opettajan kysymykseen, noustiin pulpetin viereen seisomaan. Oppilaat ruokailivat luokissa ja jokainen toi omat eväät kouluun. Köyhimmillä oppilailla eväät olivat niin vaatimattomat, että sen vuoksi saattoi joutua toisten oppilaiden pilkan kohteeksi.

Opettajaa arvostettiin kovasti. Ankara auktoriteetti suuttui, jos oppilaat olivat tehneet koiruuksia, läksyt olivat jääneet tekemättä tai opettajan kysyessä ei osannut oikeaa vastausta. Siitä oli leikki kaukana, koska opettajalla oli tällöin tapana napsauttaa karttakepillä sormille moitteiden kera. Eino halusikin olla koulussa kunnolla, ettei joutuisi hankaluuksiin. Kerran hänellä oli laskennon läksyt jääneet tekemättä. Sormet säästyivät mutta opettaja oli haukkunut Einon patalaiskaksi ja laiskanläksyyn oli pitänyt jäädä koulun jälkeen. Kotona tämä ei tiennyt myöskään hyvää ja silloin Eino ei päässyt viikkoon poikien kanssa kelkkamäkeen ja hiihtämään. Oppiaineita olivat mm. uskonto, laskento, lukeminen, kirjoittaminen ja laulu. Oppiaineiden asioita opeteltiin paljon ulkoa. Koulussa Eino oli kuullut opettajan puhuvan Suomen itsenäistymisestä, josta myös isä ja äiti olivat kotona puhuneet. Enemmän Einoa huolettivat kuitenkin puheet joistain punaisista ja valkoisista. Ihmiset olivat tällöin vihaisen oloisia ja koulussakin jotkut oppilaat saattoivat pilkata toisiaan tästä asiasta. Tällaista koulua suomessa käytiin itsenäisyyden alun ajasta eteenpäin useita vuosikymmeniä.


Koululainen 2017

Hypätään ajatuksissa tähän hetkeen. Kun Onni ja Sofia heräävät joulukuun harmaaseen aamuun vuonna 2017, oma huone on lämpöinen. Isä on laittanut kahvinkeittimen päälle ja puuron kiehumaan induktioliedelle. Äiti katsoo mielellään päivän uutiset ja sään tabletilta. Onni pelaa kännykkäpeliä, ja Sofia tykkää katsoa aamupalalla kavereiden päivitykset ja välittää siinä samalla omat aamun tunnelmat sekä pari selfietä kavereille. Lämpimästä tallista otettu auto on houkutus koulumatkalle. Voisiko iskä käydä viemässä samalla, kun itse menee töihin? Koulussa Sofia ja Onni saavat päivittäin hyvän kouluruuan ja molempien luokilla kiusaamiseen puututaan heti, jos sellaista ilmenee. Onnilla on kuulemma huippukiva ope! Jos koulussa tulee ongelmia, ne ratkaistaan yhteistyössä vanhempien kanssa.

Koulussa ei vain istuta ja kuunnella vaan töitä tehdään monipuolisesti – välillä yksin, välillä ryhmissä oman luokan tai naapuriluokkien kanssa. Luokat ovat viihtyisiä ja niistä löytyy säkkituoleja tai rauhallisia ryhmätyösopukoita, joissa voi ottaa mukavan asennon kirjan lukemiseen. Täällä Nakertajassakin koulutiloja on peruskorjattu paljon ja viime keväänä meille valmistui uusi lisäsiipi. Luokat ovat avaria ja mahdollistavat erilaiset työtavat tilanteen ja oppimisen tavoitteen mukaisesti. Koulussa hyödynnetään uusia sähköisiä oppimisympäristöjä ja opetusmateriaaleja. Koulutöitä tehdään Office 365 ympäristössä ja moni oppikirja kulkee kätevästi koulusta annetun iPadin matkassa. Lapsilla jää koulun jälkeen paljon aikaa kavereiden kanssa leikkimiseen sekä erilaisiin harrastuksiin. Sofia pelaa jalkapalloa ja soittaa pianoa musiikkiopistossa. Onni harrastaa koulun kerhossa ohjelmointia ja käy Kajaani Dancessa pari kertaa viikossa tanssimassa street dancea.

Sofia ja Onni astuvat työelämään vuodesta 2030 alkaen. Automatisaation arvioidaan puolittavan nykyiset työt tuohon mennessä ja vuoteen 2025 kolmannes nykyisistä töistä häviää. Valtaosa teistä lapsista tekee kuitenkin tulevaisuudessa työtä, jota emme vielä tunne ja johon liittyy teknologia, jota ei ole vielä keksitty. Jo viiden vuoden kuluttua tämän päivän teknologisesta tiedosta yli puolet ovat vanhentunutta tietoa. Koulun merkitys vuonna 2017 on Onnille ja Sofialle tyystin toinen kuin Einolle ja Annalle sata vuotta sitten.


Tulevaisuuden koululainen

Ennustan, että Onni ja Sofia vievät aikanaan lapsensa kouluun sähköä itsetuottavalla autolla, joka ohjaa heidät turvallisesti haluttuun paikkaan sillä aikaa, kun he keskittyvät päivän töiden valmisteluun tai uutisten selailuun. 3d-tulostus on kehittynyt niin, että kauppojen hyllyt eivät notku tavaroita täynnä vaan Onni ostaa koodin ja tulostaa haluamansa tuotteen suoraan kotiin. Tulevaisuudessa on edelleen koulurakennuksia, kuten nytkin mutta niitä tarvitaan vähemmän, koska varsinkin isommat oppilaat tekevät enemmän koulutöitä kotoa käsin ja koulutilojen ulkopuolella museoissa, kirjastoissa ja yrityksissä. Oppimisen ei katsota rajoittuvan vain kouluun. Siksi opettaja huomioi ja arvioi osana koulutyötä senkin, mitä oppilaat tekevät koulun ulkopuolella, harrastuksissa. Vaikka oppilaat tekevät välillä koulutöitä muualla kuin koululuokassa, kokoontuvat he opettajan johdolla myös yhteiseen virtuaaliseen luokkaan hologrammeina. Ollaan mukavasti kotona mutta silti yhdessä opetustilanteessa. Se onnistuu kätevästi kännykällä, jonka kameralla skannataan omaa kuva ja jaetaan se toisille. Tällöin kaikki pääsevät keskustelemaan yhteiseen tilaan, näkevät ja kuulevat toisensa aivan kuin kaikki olisivat yhdessä samassa luokassa. Työelämässä tämä on tärkeää, koska tällä tavoin säästetään aikaa, rahaa ja luontoa. Vieraat kielet eivät ole este vuorovaikutukselle, koska pystyt ymmärtämään mitä tahansa kieltä sujuvasti puhelimen taskutulkin avulla ja vieraskieliset ihmiset ymmärtävä sinua vaikka puhutkin heille suomea. Koulut tekevät laajasti yhteistyötä keskenään ja opetusta voidaan hankkia kaukaakin maailmalta erilaisilta opettajilta ja asiantuntijoilta. Koulussa oppilaat tekevät paljon yhdessä erilaisia projektitöitä. Opetus ei ole sidottu vuosiluokkiin vaan nykyisen peruskoulun voi käydä joustavasti, riippuen miten hallitsee aina seuraavalle tasolle edellytettävät asiat. Siksi osa käy peruskoulua yhdeksän vuotta, osa vaikkapa kahdeksan tai kaksitoista vuotta. Silti koulussa tehdään paljon yhteistyötä ryhmissä. Hyvät yhteistyötaidot ja ongelmanratkaisutaidot ovat arvokkaat hallita. Suomalaisessa koulussa huolehditaan tulevaisuudessakin siitä, että lapset oppivat sujuvasti lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan. Koulussa on nykyistä enemmän taito- ja taideaineita. Koulussa piirretään, maalataan ja tehdään paljon erilaisia käsitöitä, koska ymmärretään että nämä taidot ovat muun oppimisen ja kielen kehittymisen perusta.


Lopuksi

Tulevaisuutta voidaan arvailla loputtomiin ja onhan se mukavaa visioida. Muistetaan, että teemme tulevaisuutta yhdessä tässä hetkessä. Siksi onkin erittäin tärkeää, että te oppilaat saatte toimia mahdollisimman nykyaikaisissa oppimisympäristöissä, nykyaikaisin välinein osaavien opettajien opetuksessa. Tällä tavalla te opitte nykypäivän tärkeitä taitoja mutta parhaimmillaan teille kehittyy taito hoksata, miten asiat voidaan tehdä vielä nykyistä viisaimmin keinoin ja välinein. Opitte taidon tehdä tulevaisuutta. Tulevaisuutta tai muutosta ei kannata pelätä, koska tulevaisuus on aina parempi aika kuin nykyisyys. Keksimme esimerkiksi jatkuvasti parempia keinoja parantaa sairauksia – ihmisen keski-ikä on kasvanut sadassa vuodessa noin 45 vuodesta 85 vuoteen. Teistä lapsista moni tuleekin juhlistamaan vuonna 2117 Suomen 200-vuotista itsenäisyyttä. Keksimme jatkuvasti keinoja, joilla edistämme puhtaamman teollisuuden ja liikenteen toteuttamista. Tekniikan kehittymisen myötä mekaaniset, vaaralliset ja raskaat työt siirtyvät roboteille, jolloin meille jää enemmän aikaa itsemme kehittämiseen, itsestä ja toisista huolehtimiseen sekä luovuudelle.

Kun maailma muuttuu ympärillämme kovaa vauhtia, on tärkeää muistaa että on tiettyjä asioita, jotka ovat pysyviä, joita on osattava vaalia. Muistetaan, että koulutuksen arvostaminen ja ahkeruus ovat avaimet hyvään kasvuun ja parempaan tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa tarvitaan edelleen hyviä käytöstapoja. Tarvitsemme taitoa antaa kiitosta toisille ja tarvitsemme myös itse kiitosta sekä tunnustusta työstämme. Haluamme kokea uutta, tietää ja taitaa sekä hankkia uusia valmiuksia. Meillä on tarve kokea perusturvallisuutta, vapautta sekä asioitten alkuun laittamista. Haluamme vaikuttaa asioiden kulkuun ja ottaa vastuuta itsestä sekä toisista. Koemme tarvetta spontaaniin itseilmaisuun, luovuuteen ja tarvitsemme esteettisiä kokemuksia. Kun tällaiset asiat pääsevät toteutumaan elämässämme, on varmaa että saamme hyvän perustan oppimiselle ja hyvälle elinikäiselle kasvulle.
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille hyvää itsenäisyyden juhlavuotta, hyvää joulua ja loistavaa tulevaisuutta!

Tulevaisuus on mahdollisuus - Lehtikankaan monitoimitalon vihkijäisjuhlan puhe 1/2

Tämä teksti on Lehtikankaan monitoimitalon vihkijäisjuhlan ensimmäisessä iltajuhlassa pidetty puhe (9.11.). Tilaisuuteen olivat kutsuttu alakoulun oppilaat vanhempineen. 

Kajaanin kaupunki on sijoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 40 miljoonaa euroa koulujen ja päiväkotien peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen. Lyseon peruskorjauksen ja parin pienemmän investoinnin jälkeen koulu- ja päiväkotikiinteistöjä on kunnostettu 60 miljoonalla eurolla. Kajaani haluaa sijoittaa selkeästi tulevaisuuteen, terveyteen ja hyvään kasvuun. Tästä meidän jokaisen kannattaa olla ylpeitä. Kajaanilaiset poliittiset päättäjät ovat osanneet ja pystyneet tekemään viisaita päätöksiä. Kiitokset heille tästä.

Haasteita on tarkasteltava ja ratkottava mahdollisuuksien näkökulmasta, yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä vaalien. Myönteinen asenne kantaa ja vie asioita eteenpäin vaikuttavasti. Tämä monitoimitalo on konkreettinen esimerkki monialaisesta toimivasta yhteistyöstä, mahdollisuuksien etsimisestä ja löytämisestä yhdessä. Hankkeen alkumetreillä monikaan ei uskonut, että Lehtikankaan kouluhanke etenee ennen 2020-lukua. Aiempien peruskorjauskokemusten, kiinteistöjen heikon kunnon, vanhempien sekä poliittisten päättäjien aiheellisen sisäilmahuolen perustalta pystyttiin linjaamaan sujuvasti, että kahden heikkokuntoisen koulurakennuksen tilalle ryhdytään suunnittelemaan yksi yhtenäisen perusopetuksen koulurakennus. Jos epäluulo, eripura ja kritiikki olisivat olleet toimintaamme hallitseva voima, olisi hanke edelleen lähtökuopissa.

Jo hankkeen ensimetreiltä linjattiin, että tilat täytyy suunnitella monikäyttöisiksi ja toiminnallisesti joustaviksi. Täysin omat tilat opetukselle, iltapäivätoiminnalle, nuorisotyölle, erilaisille kerhoille tai eri tulosyksiköiden työntekijöille eivät ole enää nykypäivää. Pelkkä koulurakennus ei ole myöskään nykypäivää. Siksi rakennuksesta ryhdyttiin suunnittelemaan suhteellisen nopeasti monitoimijaista tilaa ja samaan kiinteistöön päätettiin rakentaa päiväkoti, kirjasto sekä tuotantokeittiö. Tilojen käyttöasteen on oltava enemmän kuin kello 8-15 välillä. Muistakaa tämä tilojen käytön joustavuus ja moninaisuus, kun kehitätte talon yhteistä toimintakulttuuria hyvää opetusta ja kasvua edistävään tulevaisuuteen.

Keskustelu suomalaisen koulutuksen tulevaisuudesta on ollut vilkasta 2010-luvun aikana. Tässä keskustelussa on meillä jokaisella haaste säilyttää ajatus kirkkaana. Keskustelussa kannetaan aiheellista huolta mm. eriarvoistumisen kasvusta ja siitä, että koulu ei ole enää pystynyt tasaamaan oppilaan sukupuolesta, asuinpaikasta tai perheen sosioekonomisesta asemasta johtuvia oppimistulosten eroja. Tämä on keskeinen syy sille, miksi koulujen ja päiväkotien pedagogiikkaa on uudistettava. Kolikolla on aina toinen puoli. Muutosten määrä on kokemuksena ja tunnetasolla suuri. Valtakunnallisesti on havaittavissa merkkejä siitä, että opettajien osaaminen ja kuntien kyky uudistaa opetusta on vaihteleva. Pedagogisen osaamisen ja uudistumiskyvyn taidot ovat alkaneet eriytymään. Tämä on iso riski ja se on osattava huomioida koulujärjestelmää kehitettäessä. Kajaanissa asiaa on osaltamme huomioitu. Koulut ja päiväkodit ovat tehneet opetuksen ja opettajuuden kehittämisen saralla hyvää työtä. Täydennyskoulutukselle on laadittu selkeä runko, jota on noudatettu. Opettajia ja myös oppilaita on perehdytetty uusin oppimisympäristöihin vertaistuen eli mentoritoiminnan avulla. Yhteissuunnitteluaikaa ja paljon puhuttua kilpailukykysopimuksen tarjoamaa tuntiresurssia on hyödynnetty uuden OPSn käyttöönottamiseen. Koulut ja päiväkodit eivät kilpaile keskenään epäterveellä tavalla vaan tietoa sekä osaamista jaetaan, ja eri kouluasteet tekevät yhteistyötä osaamisen jakamisen eteen. Periaatteena on, että jokainen koulu ja päiväkoti on Kajaanin paras. Vanhempien ei tarvitse empiä, onko se oma lähikoulu riittävän hyvä, koska lapsi pääsee aina siihen parhaimpaan. Muutosvauhti on ympärillämme suuri ja sitä voi olla vaikean tuntuista välillä hallita. Hallinnan vaikeudesta huolimatta ohjat on pyrittävä pitämään omissa käsissä. Olemmekin linjanneet tänä syksynä niin, että seuraavat pari kolme vuotta keskitymme niiden uusien asioiden haltuun ottamiseen opetussuunnitelman, uusien oppimisympäristöjen sekä välineiden osalta, joita parin viime vuoden aikana olemme aktiivisesti ottaneet käyttöömme. Pidetään siis yhdessä huoli siitä, että jokainen opettaja ja sitä kautta jokainen oppilas pysymme samassa veneessä. Hyvän kasvun takana on aina rauha ja johdonmukaisuus.

Uusi koulu, päiväkoti, kirjasto luovat loistavat puitteet hyvälle kasvulle ja oppimiselle. On muistettava kuitenkin se, että rakennus on pelkkä kuori, olipa se millainen hyvänsä. Ihmiset luovat rakennukseen hengen. Tässä rakennuksessa on sopivasti uutta oppimisympäristöajattelua ja sopivasti hyväksi koettuja perinteisiä tilaratkaisuja. Tuttua ja turvallista sekä mahdollisuuksia hyvään kasvuun muuttuvassa yhteiskunnassa. Me elämme jokainen tämän talon toimija tässä muutoksessa ja meidän on kehitettävä työtämme niin, että luomme talossa arkeaan eläville lapsille ja nuorille sekä myös muille kuntalaisille perusteet hyvään kasvuun. Kuten todettu, on yhteiskunnan muutos suuri ja vaikuttaa kaikkiin tämänkin talon toimijoihin. Muutoksessa menestyminen vaatii työtä ja kehittymisen halukkuutta. Ns. vanhojen hyvien aikojen sijasta katsokaa eteenpäin mahdollisuuksiin. Huomisen ongelmat ratkaistaan eilinen tuntien mutta menetelmin, jotka valitaan vallitsevan ajan ehdot tunnistaen ja ymmärtäen. Tarvitaan hyvää yhteistyötä, kykyä vastata siihen, miten toimimme päiväkodissa, koulussa, kirjastossa sekä nuorisotyössä niin, että ME kajaanilaiset innostumme ja kiinnostumme hyvistä kuntapalveluista aina uudelleen ja uudelleen. Meillä on oltava kykyä valjastaa yhteinen tekeminen rakentavaksi, eteenpäin vieväksi voimaksi. Vaalikaa tätä taloa ja kehittäkää sen toimintakulttuuria toista ihmistä, tietoa ja työtä arvostavaan ja sekä iloiseen yhdessä tekemisen kulttuurin. Se kantaa henkilöstöä työssä ja lapsia hyvään kasvuun.

Kiitän kaupungin puolesta hankkeen eteen töitä tehneitä viranhaltijoita, ALT- arkkitehtejä, JL-rakentajia, rakennustöihin osallistuneita työmiehiä ja yrityksiä sekä talossa toimivien yksiköiden työntekijöitä, oppilaita ja päiväkotilapsia siitä, että teitte tämän hankkeen sujuvasti eteneväksi ja sellaiseksi, josta kajaanilaisten poliittisten päättäjien oli hyvä tehdä päätökset, joiden hedelmää saamme nyt nauttia. Esitän lisäksi kiitokset opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle hankkeen eri osien rahoittamisesta. Näillä sanoilla haluan toivottaa tälle talolle ja sen väelle menestyksestä ja sivistyksen rikastamaa tulevaisuutta!


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Sivistyneessä yhteiskunnassa rakennetaan siltoja poteroiden kaivamisen sijaan

Sivistys on ollut viikon puheenaiheena ja kiitos siitä kuuluu kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Juha Hurmeelle. Hurmeen puhe Maan tulevaisuudesta ja ihmisen todellisuudesta herätti kirkkaan keskustelun sivistyksestä. Tietenkin kolmeen leiriin jakautuen: puheen kannattajat, loukkaantujat sekä välinpitämättömät. Loukkaantujat kokivat lausahduksen "opetelkaa ruotsia... juntit" ärsyttävänä, ja puolustajat argumentoivat asiaa sillä, että kyse oli huumorista ja ne koirat älhtävät, joihin kalikat kalahtavat.

Hurmen puhe sivistyksestä oli tavallaan asiaa ja allekirjoitan hänen huolensa sivistyksestä. Allekirjoitan hänen näkemyksensä ruotsin kielen merkityksestä. Allekirjoitan puheen sisään rakennetun ajatuksen vähemmistökielen merkityksestä suomalaisen kulttuurin sekä identiteetin kehitykselle sekä yleensä kielen merkityksestä ihmisen ajattelun ja kulttuurin kehittymiselle. Ruotsin kieli on suomalaisuuden näkökulmasta meidän tärkein kielemme suomen, saamen sekä myös murteiden vaalimisen ohella. Se ajattelu, joka ohjaa helposti kielipolitiikkaa, on yksi niistä hyötymoralismin ilmentymistä, joita Hurme puheessaan toi esille sivistyksen ja ihmiskunnan tulevaisuuden uhkana.

Allekirjoitan Hurmen huolen ihmiskunnan sivistyksen ja maapallon luonnon rappiosta. On totta, että ihmiskunnalle ovat leimallisia ahneus ja itsekkyys, pelokas ihmisryhmien vastakkainasettelu, oman edun voimakas korostaminen, mielivalta sekä kansakuntien sisäänpäin käpertyminen. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka kokivat Hurmeen puheen apinoista ja sivistymättömistä junteista loukkaavana. Huumorin viljely on taitolaji ja aina ei voi olettaa, että toiset ymmärtävät huumorin. Puheesta on hankala löytää huumoria arkikieleen kirjoitetun puheenparren sekä "pyramidit, frisbeegolf ja politiska delen -vertauksia" lukuunottamatta, vaikka olen sen muutamaan kertaan kuunnellut. Pitäisi tuntea puhuja paremmin, jotta voisi ymmärtää.


Kehittyvä maailma tarvitsee sivistyneitä sillanrakentajia 

Sivistys on asenne ja suhtautumistapa elämää ja maailmaa kohtaan. Korkeinkaan koulutus, monipuolinen kielitaito tai vankkaa tieteen, taiteen tai kirjallisuuden tuntemus eivät tee meistä automaattisesti sivistyneitä. Sivistynyt ihminen kykenee vuoropuheluun erilaisten ihmisten ja asioiden kanssa. Sivistynyt ihminen rakentaa siltoja poteroiden sijaan. Sivistynyt ihminen kykenee ymmärtämään ja arvostamaan ympäristöään ja erilaisuutta. Sivistynyt ihminen kykenee arvostamaan toisia ihmisiä ja erilaisia arvomaailmoja. Hänen ei tarvitse niitä hyväksyä mutta sivistynyt ihminen ei taannu vastakkainasetteluun ja linnoittautumiseen. Sivistynyt ihminen haluaa vaalia ja rakentaa vuoropuhelua.

Maailman pahuuden, vääryyksien, toisten typeryyden tai junttiuden kritisointi on helppoa vaikka tarkoitus olisikin paremman maailman rakentaminen. Kritiikki ilman ratkaisuja on kuten toisen ihmisen kiusaaminen jonkin ominaisuuden vuoksi. Yksinkertaista toimintaa, joka ei vaadi ponnisteluja. Siksi se ei myöskään vie mitään eteenpäin. Synkkyyden ja toivottomuuden kyllästämä yhteiskunnan kritisointi aiheuttaa vain ihmisten uupumusta, synkkyyttä ja toivottomuutta. Se ei hae ratkaisuja ongelmiin. Se rakentaa raja-aitoja ja jakaa ihmisiä meihin ja muihin. Varmasti jokainen tiedämme tämän maailman puutteet niitä korostamattakin. Tarvitaan sivistynyttä asennetta työtä ja tekemistä kohtaan. Tarvitaan sillanrakentajia kaivajien sijaan.

Tällä viikolla on ollut muutama uutinen sivistyneistä, siltoja rakentavista ihmisistä. Tasavallan presidentillä on ollut kykyä nähdä sekä hakea näitä sivistyneitä siltojen rakentajia ja sitkeitä arjen kehittäjiä. Itsenäisyyspäivän juhlaan presidentinlinnaan onkin nyt juhlavuonna kutsuttu jokaisesta maakunnasta esimerkillisiä nuoria. Iltalehti kirjoitti viikolla Juliuksesta, joka oli perustanut Pyhtäälle nuorten mopotallin. Talli on ratkaisut nuorten ja aikuisten väliset ristiriidat, joita nuorten mopoilu oli aiemmin aiheuttanut. Presidentti oli huomannut toiminnan ja kutsunut Juliuksen, tallin perustajan juhlavuoden kutsuille. Viikonvaihteen Kainuun Sanomissa sekä Ylen sivuilla oli juttua kajaanilaisesta vapaaehtoistyöntekijä Markus Oikarisesta sekä paltamolaisesta partiolaisesta Katariina Mikkosesta. He ovat saaneet myös presidentin kutsun juhlaan. Nämä nuoret ovat meille loistava esimerkki sivistyksestä ja sivistyneestä asenteesta elämää ja toisia ihmisiä kohtaan. He omaavat kyvyn rakentaa siltoja ihmisten ja asioiden välille. He omaavat tahdon kehittää omaa yhteisöään ja ympäristöään paremmaksi paikaksi elää konkreettisin teoin. Tämä nuorten toiminta on sivistystä parhaimmillaan, josta meidän kaikkien kannattaa ottaa oppia. Onneksi olkoon teille, olette ansainneet kutsun juhliin!


Linkkejä

Finlandia-voittaja Juha Hurme piti puolet puheestaan ruotsiksi ja pelkäsi ihmisen jäävän apinaksi: ”Opetelkaa ruotsia, juntit!”

18-vuotias Julius paransi mopopoikien ja aikuisten välit Pyhtäällä - sai kutsun Linnan juhliin

Partiolainen ja talkoolainen valmiina linnan juhliin

Partiolaisen iloinen yllätys: "Onko tämä pilapuhelu?" – Presidentti halusi nuoret Linnan juhliin

Pakkoruotsia, pakkosuomea, pakkoenglantia, pakkovenäjää...

Menestyvässä Suomessa opiskellaan myös ruotsia - miksi? Hyvän kasvun ja identiteetin näkökulma aiheeseen



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hyvää kasvua arvostavassa koulussa menestytään - keskustelu suomalaisen koulun kehittämisestä keskittyy liiaksi oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun

Tekstiä on päivitetty 27.11. lisäämällä loppuun Matti Rimpelän kommentti

Koulumaailman kehittämiseen on riittänyt viime vuosien aikana mielipiteitä. Sanomalehtien mielipidepalstat ja viralliset uutisoinnit pursuavat erilaisia kannanottoja koulumaailman nykytilasta ja kehittämistyöstä. Sosiaalisesta mediasta tai näistä blogipostauksista puhumattakaan. Tällä viikollakin erilaisia kirjoituksia löytyy kymmeniä. Ilmaisia rakennusmestareita riittää koulun ja opettamisen äärellä. Tommi Kinnunen kirjoitti aiheesta kolumnin YLEn sivuilla (Kaikilla on mielipide koulusta, mutta opettajilta ei kysytä mitään). Menestyneiltä, silmää tekeviltä tai "tvstä tutuilta" henkilöiltä halutaan kuulla mielipiteitä koulusta, oppimisesta ja siitä, miten kummassa heistä on tullut sitä mitä he ovat. Rivien välistä urkitaan ja tulkitaan, miten koulu on mahdollisesti vaikuttanut elämässä menestymiseen, millainen suhde oppimiseen, kouluun ja työntekemiseen menestymisen taustalla on... Näistä vedetään tai pelätään vedettävän johtopäätöksiä koulun kehittämiselle.

"Opettajien, rehtoreiden, koulu- ja sivistystoimialan johtajien on tärkeää säilyttää maltti ja kehitettävä teoreettista ajatteluaan hyvästä opetuksesta ja kasvatuksesta"

Keskustelu on mahdollisuus opettajan kasvatusajattelun kehittymiselle ja hiljaisten signaalien kuulemiselle

En pidä lainkaan pahana sitä, että yhteiskunnan tärkeimmästä tehtävästä ollaan kiinnostuneita ja ihmiset haluavat vaikuttaa paremman tulevaisuuden tekemiseksi. Päinvastoin. Koulun on avattava jatkuvasti ja aina uudestaan ja uudestaan ovia yhteiskuntaan. Se, että erilaisista taustoista lähtöisin olevat ihmiset osallistetaan koulun kehittämiseen, on osa koulun ovien avaamista ulospäin. Se, että luokkien ovia auottiin kouluissa jo 90-luvulla, ei riitä. Yhteiskunta on muuttunut ja uusia ovia ilmestyy eteen nurkaan takaa auottavaksi.

Jatkuva kehittymisen paine ja ristiriitaiset näkemykset hyvästä oppimisesta ja kasvusta ovat tietenkin haaste meille kaikille - emme löydä varmuutta siihen, kuinka pitäisi olla, miten toimia ja mitä olisi syytä hallita. Horisontti on haasteellista pitää kirkkaana edessä. Aina voi eksyä ja jopa hukkua tässä "koulumerenkäynnissä". Tässä punnitaan ammatillisuus. Opettajien, rehtoreiden, koulu- ja sivistystoimialan johtajien on tärkeää säilyttää maltti ja kehitettävä teoreettista ajatteluaan hyvästä opetuksesta ja kasvatuksesta. On luotettava omaan ja yhteisönsä osaamiseen. Mielipiteiden moninaisuudesta huolimatta kannattaa osallistua keskusteluun ja kuunnella ja seurata erilaisia näkemyksiä koulusta. Keskustelu ja toisten kuunteleminen on mahdollisuus oman ajattelun kehittämiseen sekä erityisesti mahdollisuus hiljaisten signaalien kuulemiseen, löytämiseen.

"Nykyinen keskustelu koulun äärellä on tarpeellista mutta kapea-alaista, jos keskitymme pelkästään oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun. On osattava keskustella kasvatuksesta ja ymmärrettävä hyvän kasvun merkitys kaiken osaamisen ja oppimisen perustana"

Koulun kehittäminen edellyttää näkemystä siitä, mitä hyvä kasvu ja kasvatus ovat

Mikko Jordman postasi tänään ajatuksia koostavan sekä herättelevän kirjoituksen facebook seinällään sukupuolittuneesta koulukeskustelusta: "Mietityttää tämä sukupuolittunut keskustelu koulusta ja oppimisesta. Elämästä. Joo, sukupuolieroja on. Samoin on monenlaisia muita fyysisiä tai geneettisiä eroja. Mitä kaipaisin? Puhetta siitä, mikä on hyvää ja tavoiteltavaa. Kai sille sopiva käsite on 'hyve'. ..." Juuri näin! Huoli oppimisesta ja huoli tietyn osan poikien oppimistulosten heikkenemisestä on aiheellinen mutta keskustelu ei tällöin osu opetuksen ja hyvän kasvatuksen ytimeen. Jos koulun kehittämisen näkökulma on vain oppimisessa, tulee kehitystyö olemaan hidasta ja jopa vain pinnallista kehittymistä. Jordmanin tavoin keskustelua on laajennettava kasvun merkityksen ymmärtämiseen, joka postauksen kohdalla viittaa sukupuolittuneen ajattelun yli näkemiseen. On nähtävä yksilöllisyyteen, yksilön ainutkertaisuuteen, ainutkertaiseen kasvuun.  Nykyinen keskustelu koulun äärellä on tarpeellista mutta kapea-alaista, jos keskitymme pelkästään oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun. On osattava keskustella kasvatuksesta ja ymmärrettävä hyvän kasvun merkitys kaiken osaamisen ja oppimisen perustana.

Mikä on koulussa ja kasvatuksessa hyvää ja tavoiteltavaa? Eivät hyvät arvosanat. Ei huippuosaaminen. Hyvää ja tavoiteltavaa on lapsi ja nuori itse. Meidän jokaisen on saatava ensin tulla siksi, mitä olemme ja juuri sellaisiksi millaisena olemme sattuneet tähän maailmaan syntymään. Kasvattavan opetuksen ja pedagogisen rakkauden käsitteet ovat harvinaiset tämän päivän koulupuheessa, mutta juuri tästä on kysymys, kun alamme tavoitella ihmiselle hyvää hänen itsensä vuoksi. Lasta, nuorta tai aikuista on rakastettava sellaisenaan, ilman ehtoja jostain muunlaisesta olemisesta tai olemukselle vieraista aikuisen määrittämistä odotuksista tai menestymisestä tai toisten miellyttämisestä. Kun osaamme tunnistaa ja tunnustaa lapsen luontaisen olemuksellisuuden, saavutamme sen yksilöllisyyden, jota tavoittelemme. Kun tämä hyvän tavoitteleminen lapsen itsensä vuoksi pääsee toteutumaan lapsen kasvussa, hän oppii rakastamaan itseään terveellä tavalla, sellaisenaan kuin on. Vain näin opimme myös rakastamaan toisia terveellä tavalla sellaisenaan, ilman ehtoja. Yhteisöllinen ja yksilöllinen kasvu saavuttavat positiivisen kierteen. Kun ihminen pystyy hyväksymään itsensä, tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, on hänen kehittymisen potentiaalinsa valmis kasvuun, jota tavoittelemme ja joka jää loppujen lopuksi monen lapsen ja nuoren kohdalla tavoittamatta, jos tavoittelemme pelkkää oppimista ja yksilöllistä etenemistä sinänsä koulussa tai koulun kehittämisessä.

"Kun tämä hyvän tavoitteleminen lapsen itsensä vuoksi pääsee toteutumaan lapsen kasvussa, hän oppii rakastamaan itseään terveellä tavalla, sellaisenaan kuin on"

Lopuksi

Tällaiselle kasvatuspuheelle löytyy valitettavasti vain vähän tilaa hyötyä ja nopeita sekä selkeästi mitattavissa olevia tuloksia arvostavassa yhteiskunnassa. Jordmanin postaus oli valopilkku tämän syksyn koulukeskustelussa ja oikeastaan pitkään aikaan. Kasvatusalan ammattilaisten on pidettävä yllä kasvatuspuhetta. Näkemys kasvatuksesta ja kasvatustieteen teoria pitää koulun kehittämisen suunnan kirkkaana ja hukkumisen riski mielipiteiden aallokossa on pienempi. Kasvua arvostavassa yhteiskunnassa tulokset eivät ole ehkä nopeita tai välittömiä mutta ne ovat kestäviä ja yhteisön hyvinvointia edistäviä.

Kirjoitusta on päivitetty seuraavan osalta. Matti Rimpelä kommentoi facebookissa tätä kirjoitusta viitaten Sari Vesikankaan (2009) väitökseen ja perhekasvatuksen merkitykseen sekä rooliin suomalaisessa peruskoulussa ja opetussuunnitelmissa. Liitän aihetta erinomaisesti syventävät kommentit seuraavaan suorina tekstilainauksina:

"Kiitos erinomaisesta kasvatusblogista. Palautan mieleesi keskustelua perhekasvatuksesta. Oletko lukenut Sari Vesikansan väitöstutkimusta vuodelta 2009 kasvatuksen ja koulukehittämisen lähihistoriasta? Vuoden 1970 peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnössä esitettiin, että perhekasvatukseen liittyviä kysymyksiä tulisi käsitellä jonkin verran kaikilla luokka-asteilla läpäisyperiaatteella. Viimeisellä luokalla tulisi olla kaikille oppilaille yhteinen lasten hoitoa ja kasvatusta käsittelevä kurssi. Vuoden 1983 peruskoululaissa ja samana vuonna voimaantulleessa päivähoitolaissa asetettiin yhteiskunnan antaman kasvatuksen tehtäväksi kodin kasvatustyön tukeminen. Pulkkisen työryhmä (1983) tutki perhekasvatusta peruskoulussa 1980-luvun alussa. Tulosten mukaan monia perhekasvatuksen aihepiirejä käsiteltiin eri luokkatasoilla ja eri oppiaineissa, mutta viitekehykset vaihtelivat ja aiheiden valinta oli hajanaista. Oppilaiden keskuudessa tiedostamisen taso oli yleensä melko alhainen eikä tiedon määrä ollut itsearviointien perusteella runsasta. Puutteellisinta oli opetus lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Vuoden 1985 opetussuunnitelmauudistuksessa perhekasvatus yhdistettiin kuluttajakasvatukseen ja oppiainejaossa kotitalousopettajien tehtäväksi. Lähes kymmenen vuoden ajan perhekasvatusta kehitettiinkin tässä yhteydessä. Perhekasvatus oli mukana vuonna 1993 tuntijakouudistuksen valmistelussa, mutta päätöksessä vähennettiin kotitaloutta yhdellä vuosiviikkotunnilla eikä perhekasvatusta enää mainittu. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteiden mukaan perhekasvatuksella tuetaan lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta ja luodaan pohjaa perhe-elämässä onnistumiselle ja sitä käsitellään lapsen ja nuoren kehitykseen luontevasti sopivissa yhteyksissä. Pulkkisen (ks. STM 1995, sivut 24 - 29) mukaan perhekasvatuksen antamisessa koko ikäluokalle edettiin peruskouluissa melko hyvin, kunnes tämä merkittävä saavutus romutettiin vuoden 1993 tuntijaossa.
Jyväskylän yliopistossa valmisteltiin 1980-luvun puolessa välissä perhekasvatuksen ja –valmennuksen täydennyskoulutuksen runkosuunnitelma. Yleisenä tavoitteena oli, että perheneuvonnan alalla toimivat henkilöt voisivat jatkuvasti ylläpitää, täydentää ja uusia tietojaan ja taitojaan ja kehittää omaa persoonallisuuttaan. Täydennyskoulutus käynnistyi keväällä 1987 ja jatkui 1990-luvun alun lamaan saakka, jolloin se päättyi määrärahojen leikkaamiseen. (Pulkkinen 2011, 178 - 179) Vuonna 1994 perhekasvatus oli YK:n kansainvälisen perheen vuoden päätösseminaarin teemana. Keskustelu vanhempien vastuusta ja itsemääräämisoikeudesta lasten kasvatuksessa ja sen suhteesta yhteiskunnan instituutioiden ja ammattihenkilöiden vastuuseen jatkunut 1900-luvun alusta alkaen (ks. esim. suojelukasvatuskomitea 1905). Kun yhtäältä on korostettu 'perhekasvatusta' ja sen kehittämistä yhteiskunnan tehtävänä ja kotikasvatuksen tukemista, toisaalta on kannettu huolta kasvatusvastuun siirtymisestä yhteiskunnalle
."

"Laitan vielä poiminnan Sarin pohdinnasta, sivu 264: "Tutkimukseni osoittaa, että koulun kasvatusongelmien tulkinnassa on paljolti kysymys siitä, millainen kokonaisnäkemys koulusta ja sen toimintadynamiikasta omaksutaan lähtökohdaksi vaikeutuneen kasvatustilanteen pedagogiselle ratkaisulle. Pyritäänkö ongelmat ulkoistamaan tulkitsemalla ne koulun ulkopuolisista tekijöistä johtuviksi ja vai nähdäänkö koulu itse osana sekä ongelmaa että ratkaisua hyvinvointivaltiolliseen tapaan? Hoidetaanko ongelmia kurikasvatuksellisin ottein vai holistisen pedagogian tarjoamin keinoin? Siirretäänkö vastuuta perheille vai pohditaanko kriittisesti, missä määrin kouluinstituutio on huolehtinut omista vastuistaan? Viimeksi mainitun periaatteen mukaan toimittaessa koulua ja opettajia ei suinkaan syyllistetä vanhempien ja perheiden kasvatusongelmista eikä koulusta myöskään tehdä yhteiskunnallisten ongelmien syntipukkia, kuten johdannossa siteeratut koulutuspoliitikot ehkä pelkäävät. Sen sijaan lähdetään lapsenoikeusajattelusta, jonka mukaan lapsilla on oikeus hyvän kasvatukseen. Tämän mukaan yhteiskunnan on luotava koulu, joka kykenee kohtaamaan yhteiskunnallisten muutosten ja lisääntyneiden sosiaalisten ongelmien aiheuttamat kasvatukselliset haasteet pragmaattisesti tosiasioina. Muussa tapauksessa on kyse kaltoin kohtelusta. On ilmeistä, että myös opettajat kärsivät tällaisesta tilanteesta joutuessaan kohtaamaan nämä haasteet ilman riittävää tukea. Kun tilannetta tarkastellaan koulun yhteiskuntapoliittisen tehtävän kannalta, on kysyttävä, missä määrin opinnollisen tehokkuuden korostaminen saanut mahdollisesti yliotteen verrattuna peruskouluajatteluun keskeisesti sisältyvään holistiseen sivistys- ja ihmiskäsitykseen. On myös tärkeää kysyä, mikä merkitys tällä mahdollisella koulukasvatuksen sisällön vinoutumisella on koulun kasvatustilanteen vaikeutumisen kannalta."

Linkki

Sari Vesikansa (2009). Kuka kasvattaa, kuka opettaa?



lauantai 18. marraskuuta 2017

#kainutlaatuinenope - innostavaa opettajien täydennyskoulutusta yli kouluasterajojen

Voi todeta vilpittömästi, että tältä päivältä on takana ehdottomasti vuoden paras ja innostavin työpäivä. Kainuulaiset opettajat esi- ja perusopetuksesta, toiselta asteelta, vapaasta sivistystyöstä sekä ammattikorkeakoululta kokoontuivat yhteiseen koulutuspäivään - kainutlaatuinenope. Paikalle Lehtikankaan monitoimitaloon oli saapunut yli 600 opettajaa sekä reilut 60 kouluttajaa. Koulutuksen sisältö rakentui kaikkia koulutusmuotoja yhdistäville teemoille yritteliäisyys, uudet oppimisympäristöt sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot. Oppimisympäristö oli avoin eli jokainen opettaja sai kiinnostuksena mukaan osallistua luentoihin tai työpajoihin. Jos itselle ei löytynyt siihen hetkeen juuri sopivaa sisältöä ja vierellä oli hyvä työporukka, saimme muodostaa omia popup-ryhmiä ja käydä keskustelua asiasta, joka mieltä eniten sillä hetkellä kutkutti. Minulle päivä näyttäytyi (k)ainutlaatuisen innostavana ja näin ympärilläni 600 innostunutta ja osallistuvaa ihmistä. Tekemisen ilo oli käsin kosketeltavaa. Päivä kantaa pitkälle.



Koulun tulevaisuutta

Osallistuin aamusta Leena Pöntysen peruskoulun tulevaisuutta käsittelevään luentoon. Luento oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä. Leena kysyi muun muassa, millainen koulu tukee parhaiten lasten kasvua muuttuvassa maailmassa? Millainen on maailman muutos? Tieto pirstaloituu ja tiedon määrä kasvaa huikeasti. Teknologinen kehitys on erittäin nopeaa ja työelämän olemus muuttuu nopeasti. Emme kouluttaudu enää vain yhteen, tiettyyn ammattiin vaan työelämä koostuu useista urista. Tämän vuoksi koulun tärkein tehtävä on opettaa lapsille ja nuorille rohkeutta, luovuutta ja sosiaalisia taitoja. Koulun on autettava lasta löytämään vahvuutensa. Leena muistutti, että koulu on vahva instituutiona mutta totesi, että samalla koulu on liian vahva. Haasteeksi muodostuu, että liian vahva instituutio ei pysty tai uskalla luopua tavoistaan, eikä omaa riittävää uudistumiskyvykkyyttä.

Leena Pöntynen
Kun katsotaan vallitsevan faktan näkökulmasta tämän hetken koulua, törmätään muutamiin haasteisiin. Koulun hyvinvointiprofiilin mukaan yli kolmannes oppilaista kokee, että hänen työtään ei pidetä arvosteta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yli 100 000 alakoululaista kokee koulun arjessaan näin. Yläkoululaisilla tilanne on sama, joskin hieman pienempänä oppilasmäärältään. Tulevaisuuden taitojen kannalta tärkeää tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessaan käyttää harvemmin tai ei lainkaan noin 15 prosenttia opettajista. Luku on sinänsä pieni mutta Leena painotti, että käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 22 500 oppilasta ei koske lainkaan laitteisiin ja noin 85 000 oppilasta pääsee vain harvoin työskentelemään laitteiden kanssa ja hyödyntämään tvt:n tarjoamia mahdollisuuksia oppimisen ja ajattelun tukemiseksi.

Edellä vain muutama poiminta Leenan hienosta luennosta. Luento herätti paljon keskustelua ja pohdimme, millainen koulu tukee parhaiten lasten oppimista ja kasvua. Lyhyesti voisi todeta, että ajatus kääntyi meillä monella turvalliseen ja tiedollisesti eheään eli kokonaisvaltaiseen kouluun. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja koulun vahva oppitunti- ja oppiaineperinne on haaste koulun kehittymiselle. Koulun on opittava tunnistamaan myös muualla tapahtuvaa oppimista. Täytyy todeta tähän kohtaan, että Kaisa Vuorisen ja kumppaneiden luoma positiivinen cv -konsepti on avain koulun oppimistodellisuuden kehittämiselle.


Opetusteknologiaa

Toiseksi päivän kohteeksi otin Jari Larun opetusteknologian sovelluksia esittelevän luennon. Luento tarjosi mahdollisuuksia periaatteen "opettele joka vuosi itsellesi vähintään yksi uusi taito" toteuttamiselle. Jarin luoma materiaali on hyvä tuki opettajan teknologiatuetun opetuksen polulle. Linkki luennon materiaaliin löytyy osoitteesta: bit.ly/kainut2017

Perehdyin tunnin aikana thinklink-ohjelmaan mobiiliversiona ja tietokoneella. Ohjelman käyttö oli selkeä mutta pedagoginen käyttötarkoitus ei heti auennut. Eipä hätää. Pieni porina vieruskavereiden kanssa avasi ohjelman pedagogiset käyttömahdollisuudet sekä osoitti konkreettisesti sen, miten taitavia pedagogeja opettajamme ovat. Opettajat keksivät hetkessä, millaisin kuvin ohjelma tarjoaa oppilaille oppimisen paikkoja.

Hyvä luento innostaa ottamaan selvää asioista myös itse ja tämä luento ohjasi tähän. Tunnin aikana tuli selvitettyä itselle, miten päästään kiinni 360 astetta kuvaamiseen ja kuvan julkaisuun. Lisäksi google site-työkalun tarjoama mahdollisuus avasi uusia ideoita verkkosivujen tekemiseen.

Pekka Peura


Yksilöllistä oppimista

Pekka Peuran käänteisen opetuksen luennolle ehdin valitettavasti vain luennon loppuun mutta hyvä tunnelma välittyi jo hetkessä. Opettajat olivat kiinnostuneita ja miettivät tosissaan opetustavan mahdollisuuksia sekä myös riskejä. Seuraava asia jää ehkä kontekstistaan irralliseksi mutta itseäni ihastutti Pekan muistutus siitä, että heterogeeniset ryhmät tukevat parhaiten oppilaan oppimista. Heikommat oppilaat oppivat taitavilta oppilailta ja oppilaat kielellistävät osaamistaan enemmän kuin homogeenisissä ryhmissä. Opetuksessa on edelleen riskinä, että kouluun muodostuu pysyviä tasokurssiratkaisuja, mikä ei ole tarkoituksenmukaista, eikä enää 2020-luvun pedagogiikkaa.


Lopuksi

Kiitokset Aikopan porukalle hienosti suunnitellusta ja toteutetusta päivästä. Kiitos Irene, Kaisa, Kati, Hannu, Anu, Seija, Teija, Anja - jos joku jää mainitsematta, niin pahoittelut, kaikille kiitos. Viime vuonna innovoitu Open space -konsepti on loistava. Suosittelen muualle Suomeen, että jos olette kiinnostuneet innostavasta täydennyskoulutuskonseptista, ottakaa yhteys Aikopaan.

Muutamat jututtamani opettajat ihmettelivät, miten työpäivä ei tunnu työltä vaan ennemminkin voimaannuttaa. Luennoitsijoita kiiteltiin asiantuntevuudesta ja samalla harmiteltiin, kun vain osaan loistavasta tarjonnasta ehtii osallistumaan. Ratkaisuksi esitettiin, että voisiko koulutus olla kaksipäiväinen ja voisiko koulutukseen yhdistää vapaamman yhteisen iltatapahtuman. Marraskuinen ajankohta koettiin hyväksi. Tämä kertoo, että konsepti on enemmän kuin toimiva.



Pari linkkiä aiheeseen liittyen:

Martti Hellström Kainutlaatuinen veso

Ruusu-unelmia ja villasukkia Kainutlaatuinen ope 2017 - kainutlaatuiset kokoontuivat Kajaanissa

Haave luo tavoitteen, tavoite luo tahtoa ja tahto halua ponnistella haaveen toteuttamiseksi - tässäpä koululle tavoitetta!

Pisa Suomi vs. Viro - oppimisessa on kyse motivaatiosta


Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen












lauantai 11. marraskuuta 2017

Sivistys ja koulun tulevaisuus

Tämä teksti on Lehtikankaan monitoimitalon vihkijäisjuhlassa pitämäni puhe (10.11.17)

Pääministeri Juha Sipilä oli
juhlapuhujana tilaisuudessa
Arvoisa pääministeri, kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö. Tervetuloa Lehtikankaan monitoimitalon avajaisjuhlaan. Aluksi haluan kiittää kaupungin puolesta hankkeen eteen töitä tehneitä viranhaltijoita, pääsuunnittelija Karsikasta, ALT- arkkitehtejä, JL-rakentajia, rakennustöihin osallistuneita työmiehiä ja yrityksiä sekä talossa toimivien yksiköiden työntekijöitä, oppilaita ja päiväkotilapsia siitä, että teitte tämän hankkeen sujuvasti eteneväksi ja sellaiseksi, josta kajaanilaisten päättäjien oli hyvä tehdä päätökset, joiden hedelmää saamme nyt nauttia. Esitän lisäksi kiitokset opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle hankkeen eri osien rahoittamisesta.

Kajaanin kaupunki on sijoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 40 miljoonaa euroa koulujen ja päiväkotien peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen. Lyseon peruskorjauksen ja parin pienemmän investoinnin jälkeen koulu- ja päiväkotikiinteistöjä on kunnostettu 60 miljoonalla eurolla. Kajaanissa halutaan sijoittaa tulevaisuuteen, terveyteen ja sivistykseen. Tästä meidän jokaisen kannattaa olla tyytyväisiä. Kajaanilaiset poliittiset päättäjät ovat osanneet ja pystyneet tekemään viisaita päätöksiä. Kiitokset heille tästä.
 
Sivistys kumpuaa suhteestamme lähiympäristöömme sekä asenteestamme työtä, tietämistä ja toisia ihmisiä kohtaan

Tämä talo on konkreettinen osoitus kaupunkimme sivistystahdosta. Tämä talo on konkreettinen kuva sivistyksestä. Tässä rakennuksessa yhdistyvät kasvatus ja kulttuuri, sivistyksen perusainekset. Mitä sivistys tarkoittaa käytännössä? Aloitan määrittelyn Eero Ojasen ajatusta Kiven seitsemästä veljeksestä lainaten: ” Veljeksistä nuorin ”pursuaa alusta alkaen aivan omaleimaistaan tiedon ja tietämisen iloa... Kiven kuvaus siitä, miten tuo myöhempi Eero Vuorenkalma tiesi kotomaansa ”rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet”, kannattaa ottaa hyvin vakavasti … entä jos ihminen todella tarvitsee jotain tuon kaltaista positiivista suhdetta kulttuuriin, ja juuri omaan kulttuurinsa? … Ihmisen sivistys on johonkin kuulumista, maailman ja oman paikan jäsentämistä, ja siinä omalla kulttuurilla ja kulttuuriympäristöllä on aivan omanlaisensa merkitys. Tieto on osa ihmisen sisintä.” Tästä Ojasen ajatuksesta sivistykselle muodostuu määritelmä, joka voidaan huomioida koulutyössä opetuksen sisältöjä valittaessa. Sivistys on myönteinen ja elävä suhde ympäristöömme.

 
Juhlayleisö saapumassa tilaisuuteen. Kuvassa keskellä
pääsuunnittelijat ja arkkitehti sekä urakoitsijan edustaja
Sivistys kumpuaa kasvatuksesta ja sillä on siten yhteys koulutukseen. Sivistyksen avulla pystymme ymmärtämään nykyisyyttä ja arvioimaan tulevaisuutta. Sivistys on yhteiskunnan kehityksen mitta ja hyvinvointimme perusta. On muistettava, että ilman sivistyksen taitoja, emme koskaan kykenisi hankkimaan sitä vaurautta ja yhteiskunnan tasapainoa, josta nyt nautimme. Sivistyksen eteen on ponnisteltava päivittäin. Eilen oli Kainuun Sanomissa uutinen, jossa pienen kunnan nuoret kokivat olevansa – uutistekstiä siteeraten – ”sivistymättömiä juntteja muihin verrattuna”. Oli surullista lukea, että lapset ajattelevat itsestään tällä tavoin. Sivistys ei ole sidoksissa asuinpaikkaan. Sivistys ei ole myöskään synnynnäisesti periytyvä ominaisuus. Meillä on esimerkiksi yhteiskunnallisesti korkean aseman omaavia ja korkean koulutuksen edellyttämiä ammatteja, jotka miellämme helposti sivistyneisyyteen kuuluviksi. Sivistyneisyys ei kuitenkaan ”synny” yksistään koulutuksen, tai yhteiskunnallisen aseman kautta. Keskeistä on ymmärtää, että voimme elää elämäämme ja tehdä töitämme joko sivistyneellä tai mekaanisella otteella, ammatista, asuinpaikasta, asemastamme tai koulutuksestamme riippumatta. Jokainen ammatti ja työ sisältävät osa-alueita, joita voidaan suorittaa mekaanisesti – helppouteen pyrkien, totuttujen tapojen, rutiinien tai perinteisten ajattelumallien varassa. Jokainen ammatti sisältää myös mahdollisuuden tehdä työtä sivistyneellä otteella: ajatellen, käyttöteoriaansa kehittämällä, sopivasti ponnistellen, ottamalla haasteet ja muutokset vastaan kehittävällä otteella, ammatillisuuttaan edistäen. Sivistyneellä otteella työtään tekevä ja elämäänsä elävä ihminen huolehtii kehityksestään, välttää toimintansa ja ajattelunsa mekanisoitumisen. Sivistys on siten asenne ja suhtautumistapa toisia ihmisiä, elämää, ympäristöä sekä tietoa ja toimintaa kohtaan.

Yhteiskunnan muutos haastaa perinteiset instituutiot uudistumaan

Yhteiskunnan muutos on merkittävä ja muutoksen tahti nopea. Muutos haastaa perinteisiä instituutioita, kuten kouluja ja päiväkoteja uudistumaan. Julkinen keskustelu koulutuksen suunnasta on ollut muutoksesta johtuen vilkasta. Monipolvisessa ja mielipiteisiin vaikuttavassa keskustelussa on kova työ pitää horisontti kirkkaana. Keskeisiä teemoja ovat olleet mm. oppimistulokset sekä suomalaisen koulun kyky edistää ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että koulu ei enää pysty tasaamaan oppilaiden sukupuolesta, asuinpaikasta tai perheen sosioekonomisesta asemasta johtuvia oppimistulosten eroja. Tämä on aiheellinen huoli. Pienenä kansakuntana meidän ei ole varaa hukata ihmisissä olevaa potentiaalia ja tämän vuoksi koulujen ja päiväkotien toimintaa on kehitettävä. Kehitystyö edellyttää meiltä halua katsoa eteenpäin ja rohkeutta olla pelkäämättä epäonnistumista. Tulevaisuutta tehdessä on turhaa haikailla vanhoja hyviä aikoja - Huomisen ongelmat ratkaistaan mennyt aika tuntien ja arvostaen, mutta menetelmin, jotka valitaan nykyisen ajan tarpeet tunnistaen ja ymmärtäen. Menestyminen edellyttää meiltä sivistynyttä otetta pedagogiikan ja opettajuuden kehittämiseen.

Opettajista ja oppilaista koostuva kuoro
Oppimistulosten ja eriarvoistumisen kasvun lisäksi nostaisin samanaikaiseksi huoleksi, valtakunnallisesti katsoen myös sen, että opettajien sekä kuntien pedagogisen osaamisen ja uudistumiskyvyn taidot näyttäisivät alkaneen eriytymään. Tällainen eriytymisen kehitys rapauttaisi toteutuessaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävän suomalaisen koulun pahoin. Tämä signaali on tunnistettava koulutusta kehitettäessä. Kajaanissa tehdään hyvää työtä koulujen ja päiväkotien vahvuuksien ja opettajien osaamisen vaalimiseksi. Opettajien täydennyskoulutus on meillä suunniteltua. Koulut tai päiväkodit eivät kilpaile keskenään epäterveellä tavalla vaan tietoa sekä osaamista jaetaan, ja eri kouluasteet tekevät yhteistyötä osaamisen jakamisen eteen. Nopeatahtista muutosta on vaikean tuntuista hallita, mikä aiheuttaa helposti huolta ja ahdistusta. Hallinnan vaikeudesta huolimatta ohjat on pidettävä omissa käsissä ja luotettava osaamiseensa. Olemmekin linjanneet tänä syksynä niin, että seuraavat pari kolme vuotta keskitymme niiden uusien asioiden haltuun ottamiseen opetussuunnitelman, uusien oppimisympäristöjen sekä välineiden osalta, joita parin viime vuoden aikana olemme aktiivisesti ottaneet käyttöömme. Pidetään siis yhdessä huoli siitä, että jokainen opettaja ja sitä kautta jokainen lapsi pysymme samassa veneessä. Hyvän kasvun takana on aina rauha ja johdonmukaisuus.

Monitoimitalon johtaja, rehtori Arto Koskivirta
Mitä on tulevaisuuden sivistys?

Mitä 2000-luvun (yleis)sivistys voisi olla? Sivistyksen moraalinen ulottuvuus vahvistuu entisestään. Ihmisen kyky toimia itsensä, toisten sekä ympäristönsä parhaaksi korostuu. Nämä tekijät ovat jo nyt sivistyksen tiedollista ulottuvuutta tärkeämpiä. Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman uusissa perusteissa sivistyksen merkitys on huomioitu hyvin ja tavoitteeksi asetetut laaja-alaisen osaamisen alueet ovat erinomainen luokittelu 2000-luvun sivistyksen perusteiksi. Kyseisiä osaamisen alueiden hallintaa edellytetään jo nyt meiltä aikuisilta, jotta pystymme esimerkillämme niitä opettamaan lapsille ja nuorille. Esimerkiksi Ajattelu ja oppiminen tarkoittaa sivistyksen näkökulmasta sitä, että ihminen pystyy ajattelemaan ja arvottamaan ymmärtämänsä tiedon itse ilman, että antaa muiden suoraan vaikuttaa käsitystensä muodostumiseen. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot puolestaan sitä, että sivistynyt ihminen haluaa huolehtia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan ja myös toisten ihmisten hyvinvoinnista. Sivistynyt ihminen hallitsee ajankäyttöään sekä talouttaan ja kykenee siten vastuulliseen elämään. Työelämätaidot ja yrittäjyys kasvattavat meitä puolestaan oppimaan oma-aloitteisen, sinnikkään ja yritteliään asenteen elämää sekä työntekoa kohtaan. Tällöin sivistyneellä ihmisellä on valmius tunnistaa tarpeensa ja kehittää osaamistaan tarpeiden mukaisesti sekä kykyä tuotteistaa omaa osaamistaan ja luoda siten uusia mahdollisuuksia ympärilleen työn näkökulmasta. Näin muutama osa-alue seitsemästä mainiten.

Kannustan teitä talon henkilökunta ja oppilaat tekemään työtä ja ponnistelemaan hyvän tulevaisuuden eteen. Vaalikaa tätä taloa ja kehittäkää sen toimintakulttuuria toista ihmistä, tietoa ja työtä arvostavaan ja sekä iloiseen yhdessä tekemisen kulttuurin, mikä kantaa teitä kaikkia hyvää kasvuun ja tulevaisuuteen. Näillä sanoilla haluan toivottaa tälle talolle ja sen väelle menestyksestä ja sivistyksen rikastamaa tulevaisuutta!


maanantai 30. lokakuuta 2017

Kasvun ja kasvatuksen merkityksestä ja tavoitteesta - mihin yhteiskunnan ja kulttuurin jatkuminen sekä kehittyminen perustuvat?

Käsitteet "elämä", "yksilöllisyys", "oikeus", "vapaus", "vastuu", "kulttuuri", "yhteiskunta", "kokemus", "tapa",  ovat keskeisiä käsitteitä, kun pohditaan ihmisen kasvun ja kasvatuksen olemusta yhteisössä. Tarkastelen seuraavassa näiden käsitteiden merkitystä John Deweyn kasvatusfilosofisesta ja J. V. Snellmanin oikeus- ja moraalifilosofisesta näkökulmasta, jota kautta muodostuu kasvun yhteiskuntafilosofinen ohut kudelman alku. Kudelma on ohut, koska perustan kirjoituksen vain pariin (vanhaan) lähteeseen ja vain raapaisuun näistä: Deweyn kirjaan Democracy and Education (1916), ja J. E. Salomaan kirjaan J. V. Snellman – Elämä ja filosofia (1948). Katson, että vanhat teokset ja menneen ajan kasvatusfilosofiset pohdinnat ovat omalla tavallaan raikkaita ”alkuperäisiä” tuulahduksia, joissa asiat on osattu ilmaista pohdiskelevasti ja elävällä tavalla, mikä yhdistää hyvinkin teoreettiset pohdinnat toimivasti käytännön elämään. Pari maininta liittyy Eero Ojasen teokseen Sivistyksen filosofia (2008) sekä J. E. Salomaan Tie ihmisyyteen teokseen (1950).


Oikeus ja elämä

Oikeus on keskeinen käsite Snellmanin moraalifilosofiassa. Oikeus on olemassa yksilöstä riippumatta ja yksilön mielivallasta riippumatta. Oikeudella on subjektiin nähden ulkoinen olemassaolo ja se on vankkumaton osa todellisuutta ja toiminnan maailmaa. (Salomaa 1948, 293-294). Oikeus on itsearvo: 
"Kun oikeus on oma tarkoituksensa, kun sillä on oikeutuksensa ja arvonsa ainoastaan omassa olemuksessaan, sitä ei voida käsittää pelkästään ihanteeksi, jolla ei milloinkaan olisi todellisuutta... Oikeus on olemassa vaikka maa ja taivas hukkuisivat. Viimekädessä oikeus lankeaa yhteen moraalisen maailmanjärjestyksen kanssa, joten sillä on metafyysillinen perustus." (mt. 294).
Oikeus juontaa ajatuksen demokratiaan - yksilön vapauden ja vastuun merkityksiin. J.E. Salomaa toteaakin kirjassaan Tie ihmisyyteen (1950), että demokraattisesti toimiva yhteiskunta edellyttää tasapainotilaa, jossa tunnustetaan yksilön ja yhteiskunnan oikeudet eli kansalaisten vapaus ja hallituksen valvontaoikeus. Demokratia antaa jokaiselle yksilölle mahdollisuuden oman olemuksellisuutensa toteuttamiseen. Tämän edellytyksenä on riittävä ajattelun, toiminnan ja sanan vapaus. Yksilölle voidaan antaa tämä vapaus kuitenkin vain tietyin ehdoin. Jos annamme yksilölle vapauden olla oma itsensä, on sen edellytyksenä se, että ihminen on silloin jotain joka on toiminnassaan ja ajattelussaan arvokas olemassaoloon. Demokratia edellyttää myös sosiaalista vastuunalaisuutta. Hetkelliset arvot on kyettävä sysäämään pysyvien arvojen tieltä.

Snellmanin oikeus- käsitteellä on yhtäläisyyksiä yhteiskunnallisessa ja yksilön kasvun mielessä Deweyn elämän käsitteeseen, joka on Deweyn kasvatuksellisen ajattelun lähtökohta. Elämän käsitteestä juontuvat kytkökset kommunikaatioon, kokemukseen sekä tapaan ja tottumiseen, sosiaaliseen toimintaan, merkityksiin, merkityksellisyyden ja motivaation syntyyn sekä koulun luonteeseen ja merkitykseen yhteiskunnassa. Tästä muodostuu yhteisön jatkuvuuden kannalta sekä yksilön yhteisöön sopeutumisen kannalta tärkeä kehityskokonaisuus. Snellman puolestaan nivoo oikeuden yksilön vapauteen, moraalin kasvuun sekä sivistykseen ja kulttuurin tilaan ja kulloiseenkin kehitykseen, yhteiskunnassa vallitsevaan tapaan. Tapa kytkeytyy oikeuteen, joka johtaa lakiin ja siten yhteiskunnan tasapainoon sekä jatkuvuuteen.


Elämä ja yksilön elämän jatkuvuus

Deweyn kasvatusfilosofinen ajattelu lähtee liikkeelle arviosta elämän fyysisestä ja psyykkisestä olemuksesta. Deweyn mukaan luonnon tavoitteena on elämän monimuotoisuuden hyväksyminen ja elämän jatkuminen. Elollinen olento pyrkii kaikin keinoin turvaamaan olemassaolonsa ja jatkuvuutensa. Tämä tapahtuu hyödyntämällä ja kontrolloimalla ympäristön tarjoamia energiavaroja. Elämä luonnossa on Deweyn mukaan vuorovaikutuksellinen, toiminnallinen sekä itse uudistuva ja muuntuva prosessi. Dewey muistuttaa, että yksikään luontokappale ei ole tasavertainen elämän uudistumisprosessin kanssa, eikä uudistuminen ole riippuvainen yksittäisen olennon olemassaolosta. Yksilöllisyys on luonnossa olemassa mutta se on luonnolle yhdentekevää sinänsä. Luonto ei sinänsä arvosta yksilöitä. Elämä luonnossa hakee yksittäisten lajien kuoltua uusia, sopeutuvaisempia ja monipuolisempia elämänmuotoja. Uudet elämänmuodot perustuvat kehitykseensä aiempien lajien fyysisten kokemusten muodostamalle perimälle. Dewey (1916) toteaa teoksessaan "Democracy and education" asiasta:
"kun jotkut lajit häviävät, niiden tilalle muodostuu lajeja, jotka hyödyntävät paremmin esteitä, joita vastaan edelliset lajit kamppailivat turhaan, säilyttääkseen olemassaolonsa. Elämän jatkuvuus merkitsee elävän organismin tarpeiden taukoamatonta uudelleen organisoitumista ympäristöönsä nähden."
Tämä elämän "alin" eli fyysinen merkitys on perusta yksilön ja yhteisön henkisen elämän kehityksen ja jatkuvuuden ymmärtämisessä. Tämä yksinkertainen elämään liittyvä merkitys auttaa ymmärtämään yhteisön jatkuvuuden kysymystä.


Ihmisen ja yhteisön henkinen elämä – mistä ihmisen henkisyys saa voimavaran, tasapainon ja jatkuvuuden? Mihin voidaan asettaa kasvun tavoite?

Kun Dewey puhuu elämästä yksilön ja yhteisön henkisenä elämänä, tarkoitetaan tällä kokonaisuudessaan kokemuksen ja sosiaalisen elämän historiaa, johon liittyvät yksilön luonnetta ja psyykettä merkittävästi muovanneet tapahtumat, henkilökohtaiset tavoitteet, toiveet, uskomukset, ilot, surut, työt jne. Deweyn mukaan kokemus-käsite muodostuu siten eräänlaiseksi lähikäsitteeksi elämän kanssa. Käsite elämä tarkoittaa tällöin yhteisön ja yksilön kokemuksen kenttää. Sosiaalisesti ohjautuvassa yhteisössä elämän rakennuspalikoiksi muodostuvat tavat, uskomukset, työ, instituutiot, saavutetut voitot, kärsityt tappiot – koko yhteisön kollektiivinen historia. Tämä yhteisöllinen kokemusperusta on yksilön toiminnan perusta, voimavara sekä kasvun tavoite. Tämä kasvatuksellinen kollektiivinen kokemus voidaan määrittää henkisen elämän energiaksi, siinä missä vesi ja muut ravinteet ovat energiaa fyysisen elämän jatkuvuudelle.

Koulutus on kehittyneen yhteiskunnan keskeinen keino elämän sosiaalisen jatkuvuuden turvaamiselle, koska yhteisön kokemusperusta siirtyy ja karttuu yhteisöllisessä vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa ihmisten kesken. Lapset on perehdytettävä tavoitteellisesti ja tarkoituksellisesti yhteisölle ominaisille tavoille, henkiseen ja aineelliseen perintöön, jonka aikuiset omaavat, koska ilman tätä yhteisö lakkaisi hiljalleen olemasta. Dewey (1916) muistuttaa, että lapset 
"ovat syntyneet yhteisöön paitsi tietämättöminä myös välinpitämättöminä sen tapoja ja uskomuksia kohtaan. Tämän vuoksi sosiaalisen ryhmän tavoista ja tavoitteista täytyy ehdottomasti muodostaa sellaisia, että uudet jäsenet tulevat tietoisiksi niiden merkityksestä ja kiinnostuvat aktiivisesti niistä".

Mitä on tulevaisuuteen kasvattaminen? Missä koulutuksen tavoite ja arviointi tulisivat olla kasvun tukemisen näkökulmista?

Mitkä ovat sellaisia asioita yhä monimutkaistuvammassa yhteiskunnassa, jotka ovat henkisen elämän olemassaolon ja jatkuvuuden kannalta tärkeää tietää ja hallita? Voi todeta, että uuden opetussuunnitelman yleisen osan laaja-alaiset osaamisen alueet ovat tämän päivän yhteiskunnan kehittymisen kannalta verraton lista, kun niiden rinnalle nostetaan sujuvan luku- ja kirjoitustaidon oppiminen. Deweyn filosofiasta löytyy tukea tälle linjalle. Ongelmana on, että perustamme helposti koulutuksessa etenemisen yksilön arvioinnille ja huomiokykymme keskittyy "siirtymävaiheesta toiseen selviytymiseen", kun sen tulisi olla kasvattavien olosuhteiden muodostamisessa, jossa yksilön luontainen olemuksellisuus eli yksilöllinen ainutkertaisuus pääsee toteutumaan. Jos koulutuksen peruseetos on oppimäärien tavoitteiden standardoidussa arvioinnissa, epäonnistutaan koulutuksen keskeisessä tehtävässä eli tulevaisuuteen kasvattamisessa. Tämän vuoksi yhteisön kollektiivisen kokemusperustan (perinteet, työ ja ympäristön ilmiöt) huomiointi on ensiarvoisen tärkeää opetuksessa. Dewey toteaa (1916, 65) 
"jos ympäristö, niin koulussa kuin sen ulkopuolella tarjoaa olosuhteet, jotka käyttävät hyödykseen tarkoituksenmukaisesti lasten luontaista kapasiteettia, niin tulevaisuus joka kasvaa nykyisyydestä, on huomioitu. Koska valmistautumisen tarve jatkuvasti kehittyvää elämää varten on suuri, on välttämätöntä että kaikki energia olisi keskitetty muodostamaan nykyiset kokemukset niin rikkaiksi ja merkittäväksi lapsille kuin mahdollista.
Tämän vuoksi oppiaineen ja oppiaineen sisällön sijaan tavoitteissa pitää keskittyä opettajan kykyyn hallita ympäröivä kulttuuri ja sen historiallinen luonne, kehitys ja suhde yhteisön elämään. Juuri tämän vuoksi koulun on avattava ovia ympäristöön ja oppilaiden toimittava yhteistyössä autenttisissa ympäristöissä. Lapsen hyvän kasvun kannalta on tärkeää, että hän oppii tuntemaan kulttuuriperintönsä, ympäröivän yhteisön työ- ja elinkeinoelämää, perinteitä, asumisen ja elämän edellytyksiä. Hyvän kasvun ja yhteisön sivistyksen kehittymisen kannalta on keskeistä, että tuemme koulussa aiemmin mainittua lapsen luontaista kapasiteetin ja luontaisen olemuksellisuuden toteutumista sekä lapsen kulttuuri-identiteetin kehitystä. Nämä kaksi tekijää ovat perusta tasapainoisen psyykeen kehittymiselle, hyvälle kasvulle ja siten jokaisessa meissä olevan oppimiskapasiteetin parhaalle mahdolliselle hyödyntämiselle. Eero Ojasen määritelmä sivistyksestä ja kulttuurista vahvistaa ajatusta siitä, mihin koulutyössä tulisi sisällöllisesti keskittyä oppiaineiden sijasta:
Aleksis Kivi kuvaa Seitsemässä veljeksessä sivistyksen prosessin, eikä veljeksistä nuorimmainen ole suinkaan sen ainoa edustaja. Mutta tuo henkilöhahmo pursuaa alusta alkaen aivan omaleimaistaan tiedon ja tietämisen iloa …. Kiven kuvaus siitä, miten tuo myöhempi Eero Vuorenkalma tiesi kotomaansa ”rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet”, kannattaa ottaa hyvin vakavasti … Entä jos ihminen todella tarvitsee jotain tuonkaltaista positiivista suhdetta kulttuuriin, ja juuri omaan kulttuurinsa? Eikä tässä ole kysymys vain paljonpuhutuista juurista vaan vieläkin enemmästä. Ihmisen sivistys on johonkin kuulumista, maailman ja oman paikan jäsentämistä, ja siinä omalla kulttuurilla ja kulttuuriympäristöllä on aivan omanlaisensa merkitys. Tieto on osa ihmisen sisintä. … Ihminen tarvitsee taloudellisen toimeentulon, mutta hän ei koskaan kykene hankkimaan sitä ilman henkisiä kykyjään, kulttuurin eli sivistyksen taitojaan.” (Eero Ojanen, Sivistyksen filosofia 2008, s. 66 - 67 ja s. 80)

Kollektiivinen kokemus kulttuurissa vallitsevan tavan perustana

Snellmanin oikeusfilosofiassa "oikeus lankeaa yhteen moraalisen maailmanjärjestyksen kanssa". (294). Jos oikeutta ei olisi maailmassa, niin kaikki se mitä ihminen tietäisi ja käsittäisi luonnon järjestyksestä, olisi arvotonta tietoa. Tästä voi johtaa kytköksen edellä kuvattuun Deweyn esitykseen ihmisen ja yhteisön elämästä ja kasvusta. Oikeus on Snellmanin mukaan nykyisyydessä ja se on nykyistä inhimillistä toimintaa. Kansankunnan toiminnassa oikeus on valta (296). Hän tarkentaa oikeus-käsitettä oikean ja väärän käsitteillä. Armeliaisuus, hyväntahtoisuus tai esimerkiksi ihmisrakkaus ovat oikeita ja niiden vastakohdat väärää. On kuitenkin huomioitava, että nämä ja muut vastaavat määreet ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan ja lisäksi nämä ovat vain teoriaa ja tietoa kulloisestakin "oikeasta". Oikean tahtominen, toimintana, on kansakunnan toimintaa tapana ja lakina.

Deweyn filosofiassa tapa on osa kokemus-käsitteen merkitystä. Kokemus on tapahtuma, josta seuraa kokemukseen tottuminen, oppiminen, josta seuraa puolestaan yksilöä tai yhteisöä ohjaava tapa. Snellman puolestaan viittaa, että tavasta muodostuu olemassa oleva valta, joka hallitsee yksilön tahtomista. Snellman toteaa (Salomaa 1948, 300):
"mikä tässä tietyssä tapauksessa on oikeus, se ihmisen täytyy oppia laista ja tavasta oman kansakuntansa keskuudessa, siinä yhteiskunnassa, johon hän kuuluu. Mutta mikä lain tarkoitus on, mikä tapa on hyvä tapa, se hänen pitää itse ratkaista... me sanomme tätä ratkaisua omatunnon, siveellisen omantunnon päätökseksi.
Dewey tarjoaa ratkaisuksi koulutusta ja kasvatusta. 

Snellmanille oikeus on järjellinen tahto, mikä tarkoittaa Salomaan mukaan samaa kuin vapaa tahto. Oikeus on vapauden olemassa oloa. Ja kun se on vapaata, sisältäen moraalisen ymmärryksen ja kehityksen, on luontevaa että Snellman yhdistää tavan lainsäädännön eli lain muodostumiseen ja toteaa, että 
"kunkin kansakunnan lainsäädäntö on myös mitä läheisimmässä yhteydessä sen historiaan, ajan yleissivistykseen, kansan ilmastosta, maanlaadusta ym. riippuvaan luonteeseen ja elintapaan. Ylipäänsä positiivisen lain(kirjoittettu laki MS) on ilmaistava kansakunnan tapaa ja sivistystä, joten tämä laki voidaan määritellä kansakunnan tietoiseksi tavaksi." (300-301).
Sivistyksellinen ja moraalinen merkitys vahvistuvat tavasta johtuen, koska laki ei ole ainoastaan kirjoitettuna sanana yhteiskunnassa, vaan se on olemassa myös kansan toimintatavassa. Laki on riippuvainen vallitsevasta tavasta. 

Deweyn ja Snellmanin ajattelussa on yhtäläinen pragmaattinen perusta, koska mikään ei ole heille suhteellisesti oikeaa. Voidaan vain ajatella, että jokainen moraali, tapa ja ihmistä ohjaava laki ovat omassa ajassaan oikeita, totta. Mikä on totta tietylle ajalle, on teoriaa toiselle. Kokemukset, tavat, lait ja moraali muuttuvat ajassa. Deweyn ajatuksiin nivoen voisi tulkita, että kollektiivinen kokemus, henkisen elämän ravinto, on tavan, siten vallitsevan lainsäädännön ja loppujen lopuksi sivistyksemme perusta. Näin koulutus ja laki, joka ohjaa ihmisen toimintaa viimekädessä ankarimmin, ovat kansakunnan sivistyksen mitta ja sivistyksen perusta.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Kajaani on sivistyskaupunki - sivistyslautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018

Kajaanin sivistyslautakunta käsitteli kokouksessaan (12.10.17) vuoden 2018 talousarvion. Esitys vuoden 18 talousarvioksi on toimintakatteen osalta 62,4 miljoonaa euroa. Toimintakulut ovat noin 67 miljoonaa ja toimintatuotot 4,6 miljoonaa. Toimialojen ja liikelaitosten talousarvioiden käsittely jatkuu hallituksessa marraskuussa, ja valtuusto päättää lopullisesti talousarvion vuodelle 18 joulukuun kokouksessaan.

Lehtikankaan päiväkoti
Sivistyslautakunta päätti, että sivistystoimialan palvelut ja palvelujen taso säilytetään vuoden 2017 tasolla. Palvelujen kannalta maininnan arvoista on, että lautakunta esittää käyttöönotettavaksi toimintoja, joilla tuetaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia. Muun muassa harrastetakuun toteuttamiseksi on budjettiin varattu 25 000 euroa ja perheiden vuorovaikutusta edistävään tuettuun toimintaan esitettiin niinikään 25 000 euroa. Jälkimmäinen toimintamuoto oli parin vuoden ajan käytössä sivistystoimessa ja saadun palautteen ja hyvien kokemusten ansiosta toimintamallin rahoitus palautettiin talousarvioon. (ks. Vaikuttavuutta ennaltaehkäisevään työhön - mielekkäitä toimintatapoja lapsiperheiden tukemiseen). Tänä kesänä aloitettua koululaisten kesäajan leiritoimintaa päätettiin jatkaa ja myös hieman laajentaa ensi kesäksi hyvien kokemusten perusteella. Toiminnalla vähennetään pienten koululaisten yksinoloa loma-aikana ja sen aiheuttamia haasteita lasten ja perheiden arkeen. Summat, joita tällaisiin toimintoihin suunnitellaan käytettävän, ovat pieniä mutta niiden vaikuttavuus on parhaimmillaan erittäin suurta. Toiminta, jossa lapset ja myös me vanhemmat pääsemme kokemaan onnistumisia ja löytämään omia vahvuuksia, on parasta mitä hyvän kasvun tueksi voidaan tarjota.

Lehtikankaan kirjasto
Sivistystoimen talousarvion toimintakate kasvaa vuoden 2017 talousarvioon nähden noin 700 000 euroa eli 1,1 prosenttia. Henkilöstökulut laskevat vuoteen 17 verrattuna noin 900 000 euroa. Avustuksissa ja vuokrissa on kasvua vastaavasti noin 900 000. Toimintatuotot laskevat noin 800 000 euroa.

Merkittävin talouteen vaikuttava muutos on varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutos. Lapsiperheiden kannalta on erinomaista, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksut laskevat. Talousarviossa tämä näkyy tulojen vähenemänä sekä palvelusetelimenojen kasvuna. Perusopetuksen ja nuorisopalveluiden tulosalueella sekä kulttuurin tulosalueella tulot laskevat myös hieman vuoteen 17 verrattuna. Tehdyt koulu- ja päiväkoti-investoinnit kasvattavat vuokria vielä vuodelle 18, joskin suurin vuokrien kasvu otettiin vastaan jo tänä vuonna.

Perusopetuksessa oppilasmäärä on hienoisesti kasvava ja varhaiskasvatuksessa lasten määrä on arvion mukaan ensi vuonna tämän vuoden tasolla. Tuoreen oppilasennusteen mukaan perusopetuksen oppilasmäärä pysyy nykytasolla vuoteen 2024 saakka. Hieno homma, että meillä riittää lapsia!

Kajaanissa palvelut ovat hyvät ja niistä meidän kannattaa olla tyytyväisiä. Koulu- ja päiväkotiverkkoa on kunnostettu liki 40 miljoonalla eurolla viimeisen 10 vuoden aikana. Tämän lisäksi suunnitellaan välttämätöntä Lyseon peruskoulun peruskorjausta sekä Kätönlahden Tarmosalin uudisrakentamista. Ratamon päiväkoti peruskorjataan myös vuoden 18 aikana. Peruspalveluinfra alkaa olla Kajaanissa erinomaisessa kunnossa ja on sisällöllisesti nykyaikaista. Liikunnan ja kulttuurin harrastusmahdollisuudet ovat meillä loistavat. On melkeinpä vain itsestä kiinni, mitä halua harrastaa.

Hyvät peruspalvelut ovat ylpeyden aihe ja moni kunta haaveilee siitä, mitä meillä jo on. Uskallamme varmasti röyhistää Kajaanissa rintaa ja todeta, että palvelut ovat laadukkaat ja osaava henkilöstö tekee työtä erinomaisella ammattitaidolla. Kajaani on sivistyskaupunki!


Veli-Pekka Leivo, sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja
Sirpa Kemppainen, varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja
Päivi Rissanen, perusopetuksen ja nuorisopalveluiden tulosalueen johtaja
Piia Rissanen, talouspäällikkö



Linkkejä
Laadukkaalla varhaiskasvatuksella tuetaan hyvinvointia

Kuvat ovat lainattu Lehtikankaan koulun ja monitoimitalon facebooksivustolta.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kainuussa ei nukuta vaan pidetään huolta opettajien osaamisesta siinä missä muuallakin ja paikoin jopa paremminkin

Mikrobitti kirjoittaa pitkän artikkelin koulujen toimintakulttuurin uudistamisen haasteista "SIPILÄN HALLITUS PUSKEE KOULUJEN DIGILOIKKAA – LAPSET ERIARVOISESSA ASEMASSA, OPETTAJILLA ”TURHAUTUMISTA JA EPÄTOIVOA”. Kirjoitus on laaja ja se sisältää useita mielenkiintoisia teemoja sekä tärkeän viestin digitalisaatioon ja koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen liittyvästä eriarvoisuuden riskistä. Tekstissä Kainuu nostetaan heikoon valon koulujen toimintakulttuurin uudistamisessa, joskin kirjoittajat ottavat selvää, miten asia nähdään yhdessä Kainuun kunnassa. Kainuun ja Kajaanin näkymiin opetuksen kehittämisessä sekä opettajien osaamisen kehittämiseen liittyen seuraavassa muutama näkemys.


Kainuussa on tehty hyvää työtä koulujen toimintakulttuurin uudistamisessa

Tekstissä todetaan ylitarkastaja Kimmo Koskisen kommenttiin viitaten, että Suomen vajaasta 300 kunnasta 60–70 kuntaa on vielä täydessä unessa, eivätkä ne ole vielä heränneet koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen. Koskisen mukaan passiivisuus keskittyy Kainuuseen, pohjoiseen Suomeen sekä Keski-Suomen reuna-alueille. Kainuuseen... Tämä toteamus hämmästyttää. Kainuun kunnat tekivät perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa hyvää keskinäistä yhteistyötä ja opettajia osallistettiin laajasti mukaan työhön. Luotiin alkutahteja työlle, joka on jatkunut kunnissa edelleen. En tietenkään pysty yksityiskohtaisesti kuvaamaan Kainuun muiden kuntien tilannetta mutta tapaamme säännöllisesti kuntien sivistys- ja opetustoimen johtajien kesken ja näiden keskustelujen kautta minulle on muodostunut käsitys, että Kainuussa kehitystyö on ollut hyvää kaikkialla. Mikrobitti kirjoittikin em. artikkelin yhteyteen tarkentavan kirjoituksen kainuulaisen kunnan, Suomussalmen, tilanteesta ICT-pedagogisen kehittämisen osalta: SUOMUSSALMI VOITTAA HELSINGIN KOULUJEN DIGILOIKASSA: NÄMÄ OVAT SYYT HITAASEEN STARTTIIN.

Tarkemmin pystyn kommentoimaan Kajaanissa viime vuosina tehdystä kehitystyöstä. Olemme hakeneet aktiivisesti ja myös saaneet avustuksia digitaalisten oppimisympäristöjen kehittämiseen. Tutor- eli mentoritoimintaa meillä on ollut käytössä jo useamman vuoden. Saatujen kokemusten perusteella olemme myös kehittäneet mentorointia sellaiseksi, että sen vaikuttavuus olisi hyvää ja toiminta mielekästä. Kajaanin perusopetuksen sivuilta löytyy tarkempaa tietoa ja linkkejä mm. ICT-pedagogisen toimintakulttuurin kehittämiseen Kajaanissa. Perusopetuksen lisäksi mentorointia toteutetaan varhaiskasvatuksessa esiopsin sekä VASUn käytännön toteuttamiseksi sekä toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa hyvien perusopetuksen kokemusten saattelemana.

Kaikki hankehaut eivät ole "tärpänneet". Kun haimme esimerkiksi innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseen tarkoitettua hankerahaa perusopetukselle, niin päätösten julkistettua saattoi harmikseen todeta Täyssinän rauhan rajan jakavan edelleen Suomen kahtia: liki kolmekymmentä myönteistä hanketta rajan eteläpuolella ja vain muutama pohjoiseen. Saatiinpa hankerahaa tai ei, on kuntien satsattava opetukseen ja oppimisympäristöjen kehittämiseen myös omatoimisesti. Kajaanissa on kunnostettu mm. langattomia verkkoja systemaattisesti kouluille ja myös päiväkodeille. Laitekantaa on kehitetty niin, että ensin jokaiselle peruskoulun opettajalle hankittiin oma henkilökohtainen laite reilu vuosi sitten. Opettajat ovat saaneet opetella laitteen mahdollisuuksia paitsi omatoimisesti, niin ennen kaikkea peruskoulun mentorit ovat kouluttaneet opettajia ja luokkia laitteiden pedagogiseen hyödyntämiseen suunnitelmallisesti ja kirjaimellisesti kädestä pitäen. Tänä vuonna on aloitettu systemaattisesti peruskoulun laitekannan kartuttaminen noin 200 000 euron vuotuisella rahoituksella. Tämä mahdollistaa satojen koneiden leasingvuokraamisen per vuosi. Kajaanissa on oppilaita perusopetuksessa noin 3700 ja laitekanta on tällä hetkellä noin 2000 laitteen luokkaa. O365-lisenssi on ollut käytössä kaikilla oppilailla ja opettajilla jo useamman vuoden ajan. Maininnan arvoista on myös se, että Kajaanissa on panostettu koulujen sekä päiväkotien peruskorjaamiseen / uudisrakentamiseen viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana noin 40 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle suunnitellaan tämän lisäksi yhden päiväkodin, yhden ison peruskoulun sekä peruskoulun liikuntasalin peruskorjauksia, joiden kustannus on kaikkiaan liki 20 miljoonaa euroa. Kajaanissa on satsattu opetuksen ja kasvatuksen kehittämiseen konkreettisesti.

Paikallisena ainutkertaisuutena nostaisin esille vielä yhteistyön varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen sekä ammattikorkeakoulun kesken. Olemme suunnitelleet jo parin vuoden ajan systemaattisesti koko koulutusketju huomioiden oppimisympäristöjen kehittämistä. Tässä isona etuna on ollut myös tietohallinto, KamIT, joka on perustettu muutama vuosi sitten nimenomaan opetusalan tietohallinnon tarpeisiin. Eri kouluasteiden yhteissuunnittelun keskiössä on digitalisaation lisäksi yritteliäisyyskasvatuksen yhtenäisen polun ja käytänteiden luominen kajaanilaisten lasten ja nuorten hyvän kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Ajatteluamme Kajaanissa ja Kainuussa ohjaa pyrkimys "kainutlaatuisen oppimisen ja kasvun" edistämiseksi (ks. Kainutlaatuisen oppimisen suunta 2025). Nyt syksyllä kannattaa seurata "Kainutlaatuinen ope -foorumia" eli kaikille kainuulaisille opettajille tarkoitettua koulutustapahtumaa, jossa open space-formaatilla, eri kouluasteiden opettajat pääsevät kehittämään ajatteluaan ja osaamistaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen, digitalisaation, uusien OPSien käyttöönottamisen sekä yritteliäisyyden edistämisen saroilla. Koulut ovat järjestäneet ammattikorkeakoulun johdolla arkeen nk. digikahviloita, joissa eri koulutusasteiden opettajat ovat esitelleet toisilleen hyväksi koettuja opetuksen käytänteitä. Vapaaehtoisissa sisäisen koulutuksen tilaisuuksissa on ollut osallistujia vapaasta sivistystyöstä varhaiskasvatukseen. Kainuussa ei siis olla nukuttu!


Lopuksi - opettajien osaamisesta on huolehdittava

Opettajien osaamisen vaaliminen on keskeisin ja kriittisin tekijä koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä ja siinä onnistumisessa. Tämä tiedetään ja sitä halutaan aivan oikein valtakunnan tasolla myös edistää erillisrahoituksella, joskin varmaan jokainen meistä toivoo, että erillisrahoituksen sijasta peruskoulujen kehittämisen halu näkyisi kuntien perusrahoituksessa. 

Valtakunnallisesti ajatellen iso riski opetuksen kehittämiselle on se, että opettajien taitotaso ja kehittymisen motivaatio eriytyvät ja koulujen eriarvoisuus kasvaa myös tässä suhteessa. Riski on kaikkialla sama - myös Kainuussa. Kajaanissa olemmekin todenneet, että nyt on keskityttävä muutama vuosi siihen, että uuden OPSn perusteita, uusien oppimisympäristöjen perusteita sekä opetusta tukevien digitaalisten laitteiden perusteita otetaan haltuun siten, että opettajat eivät väsy ja jokainen opettaja saa kokea olevansa osallinen muutoksessa ja jokainen pääsee kokemaan myös onnistumista tällä saralla opetusta. 

On mielenkiintoista seurata myös opettajankoulutuksen kehittämistä, täydennyskoulutus mukaan lukien. Tämä on yhtälailla kriittinen tekijä koulun uudistumisessa. Opettajien kasvatustieteellinen ja teoreettinen ajattelu on tässä kaikkein tärkein vaalittava asia, koska ilman vahvaa kasvatuksen teoreettista näkemystä, ilman innostusta omaa tieteenalaa kohtaan ja ilman oman tieteenalan vahvaa tuntemusta, opettaja on "mekaanikko", joka toimii ilman omaa ohjautuvuutta ja tosiasiallista pedagogista näkemystä. Metodit ja yksittäiset mekaaniset kysymykset alkavat hämärtää ajattelua ja metsää ei nähdä puilta. Työstä muodostuu uuvuttavaa. Opettajien koulutuksessa ja myös täydennyskoulutuksessa on tehtävä pedagogista kehitystyötä sen eteen, että (tulevat) opettajat innostuvat opetuksen teoriasta, ymmärtävät opetusta teorian kautta ja omaksuvat tutkivaa otetta omaa työtään kohtaan. Vain tällä tavalla koulu pystyy vastaamaan niihin monimuotoisiin oppimisen ja kasvun haasteisiin, joita lapsilla ja nuorilla tänä päivänä yhä enenevissä määrin on. Tällä tavalla suomalainen peruskoulu pystyy säilyttämään sen institutionaalisen asemansa, joka sillä on ollut tähän saakka turvallisuutta, hyvää osaamista ja sivistystasoa sekä tasa-arvoisuutta ja hyvinvointia edistävän sivistysvaltion rakentamisessa. 


lauantai 16. syyskuuta 2017

Peruskoulua uudistetaan oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan

Keskustelu peruskoulun kehittämisen ympärillä näyttää muodostuneen ikiliikkujaksi. Hyvä näin, koska yhteiskunnan tärkeimmästä tehtävästä ja toimialasta voi tuskin koskaan puhua liikaa. Olen ollut hieman laiska blogin kirjoittamisessa viime aikoina mutta tänään Kari Uusikylä julkaisi kirjoituksen, joka herätti halun kirjoittaa pari ajatusta aiheesta ja sen vierestä. Uusikylän kirjoitus "Fantastinen peruskoulu-uudistus menossa" löytyy oheisesta linkistä.

Uusikylä kritisoi tuttuun provosoivaan sävyynsä nykypäivän menoa perusopetuksen kehittämisessä. Toisaalta ymmärrän ansiokkaan uran tehneen professorin satiirisen sivalluksen, kun nuori konsultti ottaa epävarmasti esiintyen mutta silti rohkeasti kantaa oppimiseen ja koulun kehittämiseen (ks. hallituksen kärkihankkeen sivusto Peruskoulufoorumi oppiminen uudistuu, mihin Uusikylä viittaa tekstissään). Vaikka Hermanni Hyytiälä ei ehkä täysin vakuuta kuulijaansa, on hänellä paljon hyvää sanottavaa muutoksesta, uuden oppimisesta ja vanhan poisoppimisesta. Asioiden ideointivaiheessa kaikkia ajatuksia kannattaa kuunnella avoimesti. Kritiikin vaihe tulee myöhemmin. Hallituksen kärkihanke koulun kehittämiseksi on tärkeä. Opetusministeri tekee tässä hyvää työtä. Koulua on kehitettävä ja katseen on oltava visioinnissa jo pitkällä 2020-luvulla. 


On tiedostettava opetuksen sudenkuopat ja tuettava opettajien oppimista

Uusi POPS on jatkuvan kriittisen arvioinnin ja keskustelun kohteena. Opetuksen eheyttäminen ja digitaalisten oppimisympäristöjen sekä opetuskäytänteiden kehittäminen lienevät kiistellyimmät aiheet opsista. Ehkä turhauttavimmatkin, koska keskustelu asiasta poukkoilee usein joko-tai-akselilla. Muutamassa yhteydessä ja joissain aiemmissa blogiteksteissä olen yrittänyt viestittää erityisesti eheyttämisen mahdollisuuksia mielekkäälle ja innostavalle opetukselle. Mutta kuten Hyytiälä toteaa videoblogissaan, ei saarnaamisella ole merkitystä ilman omakohtaista kokemusta. Muistutanpa kuitenkin edelleen opetuksen eheyttämisessä piilevästä riskistä, touhupedagogiikasta, josta saattaa muodostua jopa uuden OPSin akilleenkantapää. Näin käy, jos opetuksen eheyttämisestä ja ilmiöviikoista tulee oppimisesta irrallisia hulinaviikkoja ja opetuksen järjestämisessä unohtuvat:
  1. opetus, jolloin ajatellaan lasten oppivan itse toiminnasta itse opiskellen tai toisiltaan, opettajan toimiessa vain ohjaajana, ja 
  2. opetuksen vahva tavoitteellisuus ja tavoitteiden johtaminen oppiaineiden tavoitteista unohtuvat - toiminta itsessään nähdään tärkeä, jolloin vain stressaavasta touhuilusta muodostuu jonkinlainen tavoite.
Koulun kehittämisen rintamalla on mennyt viime vuosina lujaa ja nyt on osattava pysähtyä uuden äärelle. Otetaan OPSia pala kerrallaan haltuun ja varmistetaan, että opettajien tai koulujen väliset tieto- ja taitoerot eivät muodostu liian suuriksi. Ainakin seuraavat kaksi vuotta on syytä toistaa ja vaalia sitä, mitä olemme juuri oppineet ja alkaneet hiljalleen toteuttaa opetustyössä. Kiire ei ole "keksiä" mitään uutta ja mullistavaa. Menestyvä koulu ja menestyvät opettajat tulevat olemaan ne, jotka yhdessä kokevat hallitsevansa mm. teknologiaa tai oppilaita innostavien oppimisympäristöjen sekä kokonaisuuksien muodostamisen ja uskaltavat hyödyntää näitä taitoja tarkoituksenmukaisesti opetuksessaan. Opettajien täydennyskoulutus, koulujen sisäinen sujuva vuorovaikutus, tiedon jakaminen, opettajien yhteistyö sekä mm. mentorointi koulun toimintakulttuurin kehittämiseksi ovat pidettävä keskiössä, jotta osaamme kehittää koulua jäntevästi oppimista ja kasvua tukevaksi.


Opetuksen kehittämisessä on nähtävä tulevaisuus ja yhdenvertaisuutta edistävä koulu

Osa OPSia ja koulun kehittämistä koskeva julkinen keskustelu on linjaa "tätähän me tehtiin jo 80-luvulla". Näin tehtiin 80-luvulla tai jo 20-luvulla, koska mistään uuden keksimisestä ei koulun kehittämisessä ole kysymys, jos ei huomioi sitä, että jokaisen uuden sukupolven on "keksittävä" itse ne asiat, jotka "keksittiin" jo 1980-luvulla tai 1930-luvulla. Ei koulussa ole sinänsä mitään uutta keksitty sen jälkeen, kun koulu on keksitty. Sen verran meistä on kuitenkin löydyttävä keksijää jokaisesta, että jokainen opettaja ja koulun johtaja "keksii" itse hyvän opetuksen idean ja OPSin idean suhteessa oppilaisiinsa ja heidän tarpeisiinsa.

OPS-keskustelusta löytyy myös hämmästyttävä näkökulma. Uusi OPS on ollut käytössä reilun vuoden. Silti osa ihmisistä tuntuu sälyttävän oppimistulosten notkahduksen uuden OPSin syyksi. Tosiasiassa luku- ja kirjoitustaidon heikkeneminen, kädentaitojen heikkeneminen, fyysisyyden rapautuminen, eriarvoisuuden kasvu eli kotitaustan vaikutus oppimistuloksiin tai käyttäytymisen ongelmat ovat alkaneet prosessina jo kauan sitten. Uudella OPSlla ei ole osaa eikä arpaa oppimistulosten heikkenemiselle. Uusi OPS pyrkii sen sijaan huomioimaan aiempia opetussuunnitelmia paremmin vallitsevan yhteiskunnan muutoksen, jonka "syytä" nämä aiheelliset huolet ovat.

Maailma, lasten kasvuympäristö, perheiden elinympäristö sekä työelämä muuttuvat kiivaasti. Koulun kehittämistyö on siksi välttämätöntä. Peruskoulun uusi OPS on erinomainen perusta koulun kehittämiselle mutta se sisältää riskejä, jotka meidän on huomioitava kehittämistyössä. Riskinä on em. opetuksen opetuksettomuus ja tavoitteiden puute "ilmiöviikoilla". Riskinä on, että emme osaa tukea riittävästi opettajia koulun toimintakulttuurin muutoksessa. Riskinä on, että opettajien sekä koulujen väliset erot teknisten laitteiden käytön osaamisessa, käytössä sekä laitekannan laadun ja määrän osalta kasvavat. Riskinä on, että koulun toimintakulttuurin uudistamista ei johdeta ja töitä tehdään samalla tavalla kuin tähänkin saakka on totuttu tekemään.

Jos emme huomioi riskejä ja toimi niiden selättämiseksi, tulemme toteamaan muutaman vuoden päästä koulujen välisten erojen kasvaneen ja oppilaiden perustaitojen edelleen heikenneen. Voimme todeta yleensä polarisaation kasvaneen ympärillämme. Alamme vaatia toisaalla paluuta perustaitoihin ja tasoryhmityksiin, mikä tarkoittaa koulun pedagogiikan kapea-alaistumista. Toisaalla alamme vaatia lastemme yksilöllisyyden paremmin huomioivampia ratkaisuja, mikä tarkoittaa käytännössä julkisen, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistävän koulun päättymistä. Jotta pystymme kehittämään koulua, joka takaa kaikille lapsille sosiaalisesta taustasta, sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumattoman, yhdenvertaisen ja yksilöllisen mahdollisuuden oppia, kasvaa ja edetä koulutuksen poluilla itseään kehittäen, edellyttää se opetuksen ja koulun jatkuvaa kehittämistä. Uusi POPS on mahdollisuus koulun kehittämistyölle ja erinomaisen peruskoulumme hyvälle tulevaisuudelle.

Menestystä hallituksen koulun ja oppimisen uudistumista edistävälle kärkihankkeelle ja sen parissa töitä tekevälle tiimille sekä mukana oleville kouluille ja kunnille!