torstai 18. toukokuuta 2017

Ei ole ikävä perinteisiä työkirjoja ja perinteistä opetusta – digitaliset välineet toimivat oppimisen ja oppimismotivaation tukena lapsille ja aikuisille!

Kajaanissa on järjestetty parin vuoden ajan opettajien sisäisinä täydennyskoulutustilaisuuksina nk. digikahviloita. Toiminta on virinnyt ammattikorkeakoulun opettajien myötävaikutuksella ja on sittemmin laajennettu koskemaan kaikkia kouluasteita. Opettajat ovat kokoontuneet digikahviloihin esittelemään toisilleen hyviä opetuskäytäntöjä nyt parin vuoden ajan. Näkökulma on ollut nimensä mukaisesti digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöön ottamisessa ja toimintamallien esittelyssä. Pääsin tänään mukaan seuraamaan perusopetuksen opettajien ja digimentoreiden käytäntöjen esittelyä. TVT-mentorit Jukka ja Olli esittelivät mentoritoiminnan kokemuksia, ja erityisopettajat Marjo ja Kati esittelivät digipilottiluokkien toimintaa.


Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen (edessä vasemmalla)
pohjustaa iltapäivän digikahvilan alulle 


Mentorointi on koettu mielekkäänä ja tehokkaana opettajien osaamisen kehittämisen muotona 

Mentorointi on koettu vaikuttavaksi opettajien täydennyskoulutusmuodoksi.  Toiminta on tukenut uuden opetussuunnitelman jalkauttamista käytäntöön erityisesti opetuksen eheyttämisen näkökulmasta ja opettajat ovat harjoitelleet yhdessä mentoreiden kanssa digitaalisten välineiden hyödyntämistä opetuksensa rikastamiseksi. Toimintaa on toteutettu reilut kaksi vuotta Kajaanissa. Ensimmäisenä vuonna meillä on ollut neljä mentoria ja toisena vuonna kaksi mentoria. Mentoritoimintaan on käytetty sekä kunnan omaa rahaa että valtion erillisavustusta. Jatkoa toimintaan ja rahoitukseen toivottaan ja myös tarvitaan.

Mentorit ja opettajat ovat pitäneet hyvänä sitä, että jokaisella kajaanilaisella opettajalla on henkilökohtainen päätelaite. Oppilaiden laitekantaa on ryhdytty hankkimaan lisää ja opettajille on annettu mahdollisuus toteuttaa jatkossa myös ”oppikirjatonta” koulua ja hankkia oppilaille henkilökohtaiset laitteet kirjojen sijasta.

Opettajat ovat kokeneet mentoritoiminnan erittäin hyvänä täydennyskoulutuksen muotona. Tekemällä oppii huomattavasti paremmin, kuin luennoilla istumalla ja opetusta kuulemalla. Jukka ja Olli ovat nähneet tärkeänä, että lapset oppivat käyttämään sähköisiä välineitä järkevään ja oppimista kehittävään toimintaan pelkän viihdekäytön lisäksi. Toiminta on madaltanut opettajien kynnystä perehtyä toisten luokkien työhön ja myös ottaa itse vastaan toisen opettajan tukea omaan työhön. Olli muistutti vielä osaamisen jakamisen merkityksestä, jonka mahdollisuutta kouluissa tulisi vielä nykyistä paremmin hyödyntää. Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hyviä materiaaleja ja käytänteitä kannattaa jakaa. Kajaanissa eri kouluasteiden opettajille onkin tehty Sharepoint-sivustolle osaamisen ja oppimateriaalin jakamisen sivusto, jonka käyttöön tulisi oppia ja jonka mahdollisuuksia oman ammatillisuuden kehittämiseksi tulisi hyödyntää jatkossa nykyistä paremmin.

Mentorimallia tullaan Kajaanissa jatkamaan myös ensi lukuvuonna. Käytänteitä tultaneen hieman muuttamaan nykyisestä. Kesän korva näyttää, mihin suuntaan syksyllä lähdetään.


”Ei ole ikävä perinteisiä työkirjoja ja perinteistä opetusta”


TVT-mentorit Olli ja Jukka
Digikahvilassa esiteltiin perusopetuksen digipilottien toimintaa Lehtikankaan harjaantumisopetuksen luokkien työnä. Kahden vuoden kokemus ”oppikirjattomasta” toiminnasta on ollut erittäin hyvin onnistunut. Toiminta on edennyt koko ajan oppiminen ja opetussuunnitelman tavoitteet vahvasti edellä. Kaikki sovellukset ja laitteen käyttö on mietitty oppimisen näkökulmasta: miten tuetaan lapsen itseilmaisun, tekemisen ja ajattelun kehittymistä digitaalisin välinein. Luokkien käytössä ovat olleet iPadit, jokaisella oppilaalla henkilökohtainen laite.

Sovellukset ja OneNote-ympäristö tukevat opettajien kokemuksen mukaan vahvasti lapsen ilmaisua erinomaisesti vaikka lapselta puuttuisi kieli tai kyky itsensä ilmaisuun olisi rajoittunutta. Sähköiset oppimisympäristöt tukevat opetuksen ja opiskeltavan aineksen jäsentämistä lapselle selkeiksi ja hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Kynät, kirjat ja muut välinet eivät ole sikinsokin oppilaan pulpetilla vaan jäsentyneenä lapsen omassa ympäristössä. Tämä on tukenut tehokkaasti lasten tarkkavaisuuden kehittymistä ja tarkkaavaisuuden säilymistä oppimistilanteessa. Sähköiset ympäristöt tekevät koulussa tehdyn lapselle ja vanhemmille näkyväksi. OneNote on oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan muuttuva ja uudistuva ”oppikirja”, jonka sisältöihin voi palata aina uudelleen, muokata ja kehittää jo aiemmin tuotettua lapsen henkilökohtaista oppimateriaalia. Laite mahdollistaa tukea tarvitseville lapsille myös sujuvan integroitumisen yleiseen opetukseen: oppilaat pääsevät osallistumaan ja tekemään omalla tasollaan töitä muiden kanssa, osana yhteistä tavoitetta esimerkiksi projektitöissä.

Marjo totesi osuvasti, ettei ole ikävä perinteisiä oppikirjoja ja perinteistä opetusta, koska niin oppilaat kuin opettajat hyötyvät sähköisten oppimisympäristöjen ja välineiden käytöstä. Tietoa voidaan jakaa ja jalostaa tehokkaasti yhdessä. Kun opettajat tekevät yhdessä oppimateriaalia, kehittyy osaaminen ja myös ammatillisuus jatkuvasti. Monisteet ovat näillä luokilla jo täysin historiaa. Myös perheet ovat kokeneet opettajien mukaan laitteet mielekkääksi. Näiden pilottiluokkien toimintaan kahden vuoden ajalta voi tutustua blogista: www.ipadoppimisentukena.blogspot.com


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Haave luo tavoitteen, tavoite luo tahtoa ja tahto halua ponnistella haaveen toteuttamiseksi - tässäpä koululle tavoitetta!

Tänään julkistettiin tuoreet PISA-tutkimuksen tulokset otsikolla "Suomalaisnuoret tyytyväisiä elämäänsä". On ilo lukea, että 45 prosenttia suomalaisnuorista on erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Pojista yli puolet kokee olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä ja tytöistä kolmannes. Vain kuusi prosenttia kokee olevansa erittäin tyytymätön elämäänsä. Toki jokainen tyytymättömyyden prosentti on aina liikaa. Hyvää tulosta tällä henkisen elämän alueella selittää ainakin osin yhteenkuuluvuuden tunne, joka on Suomessa tutkimukseen osallistuneiden maiden korkein. Samalla on hyvä havaita tulosten osalta esitetty signaali yhteenkuuluvuuden tunteen laskusta maassamme aiempiin vuosiin verrattuna.

Tekemistä kuitenkin riittää koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä, sillä suomalaisten oppilaiden suoritusmotivaatio koulussa on edelleen vertailumaiden alhaisin. Motivaation ja PISA-kokeessa menestymisen välillä on yhteys: korkea motivaatio enteilee parempaa osaamista. Esimerkiksi luonnontieteissä ero eniten ja vähiten motivoituneen neljänneksen välillä oli 55 pistettä (566 ja 511 pistettä). Heikosta motivaatiosta huolimatta suomalaisnuoret ovat pärjänneet hyvin PISA-vertailussa, mutta voisimmeko pärjätä paremmin ja olla vieläkin onnellisempia, jos kokisimme korkeaa motivaatiota ja oppimisen iloa?

Voidaanko todeta, että suomalaiset pojat ovat laiskoja mutta onnellisia? Tytöt hitusen ahkerampia tai tunnollisempia mutta myös hitusen onnettomampia? Voidaanko todeta, että jos ei koe vastuuta, ei koe myöskään huolia? Lännen media julkaisi huhtikuun alussa suuren suomalaisen arvo- ja hyvekyselyn. Arvokyselyn perusteella suomalaiset arvioivat elämässään vähiten tärkeiksi hyveiksi kunnianhimon ja nöyryyden. Myös mielikuvitus ja luovuus arvioitiin vähemmän merkityksellisiksi. Arvoista hyvinvointi, onnellisuus ja oikeudenmukaisuus arvotettiin tärkeimmiksi. Minulle kyselyn tuloksessa yllätykselliseksi muodostui se, että meiltä suomalaisilta näyttäisi puuttuvan kunnianhimo, nöyryys sekä tahto luovuuteen elämässämme.

Olisiko nyt julkistetulla PISA-tuloksella yhtymäkohtia vallitseviin arvoihin? Jos julkaistua PISA-tulosta peilaa tähän arvo- ja hyvetutkimukseen, voi tehdä hataran johtopäätöksen, että pojilta puuttuu kunnianhimoa ja siten tahto menestyä elämässä. Kunnianhimottomuus näkyy siinä, että emme halua ponnistella ja nähdä vaivaa menestyksen eteen. Olisikin mielenkiintoista tietää, millaisia tulevaisuudenkuvia suomalaiset nuoret omaavat. Rakentuuko meidän nuorille peruskoulun aikana haaveita tulevaisuudesta, siitä mitä haluaisi olla isona? Sitran (2008) selvityksen mukaan vain 13 %:lla nuorista työ tai ammatti siintää mielessä, kun mietitään tulevaisuutta. Yleisesti nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on ollut myönteinen, mistä tämä PISA-tuloskin kertoo. Saila Sihvola (2010) toteaa gradussaan, että nuorten tulevaisuuskuvat ovat hyvin perinteisiä. Sihvola painottaakin, että nuorten tulevaisuuskuvien rakentumista tulisi tukea koulussa, jotta nuorille kehittyisi valmius kohdata muuttuva tulevaisuus sekä tahto ja taito toimia hyvän tulevaisuutensa eteen. Voisiko suomalaisten koululaisten motivaatiota tukea se, että jokaiselle nuorelle rakentuisi peruskoulun aikana selkeä haavekuva sille, mitä haluaa olla isona, mitä haluaa tulevaisuudeltaan? Mitä voisimme tehdä nykyistä paremmin sen eteen, että tukisimme koululaisten myönteisen ammatillisen tulevaisuuskuvan muodostumista, joka toimisi motivaattorina ja oppimista ja ponnistelua edistävän tahdon rakennusaineena ja koulutyön tukijana?


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Milloin oppiminen innostaa ja miten oppilaat saadaan kiinni oppimisen syrjään?

Sanni Grahn-Laasonen ilmaisi huolensa poikien alati heikkenevistä oppimistuloksista viime joulukuun Helsingin Sanomien haastattelussa "Opetusministeri Grahn-Laasonen: Lisää miesopettajia kouluihin – ”Koulutus on nyt osansa säästöistä kantanut”". Ministeri kommentoi tärkeää ja jatkuvasti ajankohtaista aihetta fiksuin ajatuksin. Tämä teksti on pyörinyt parin muun tekstin tavoin koneella kuukausikaupalla mutta nyt pääsiäisloma antoi aikaa blogin näpräilylle.

Kysymykseen, miksi koulu ja oppiminen eivät innosta (poikia), on haastava vastata ja näkemyksestä muodostuu helposti yksiulotteinen. Parhaimman vastauksen koulun kiinnostamattomuuteen tai kiinnostavuuteen saisi, kun asiaa kysyisi asiantuntijoilta, oppilailta. Pirkko Siltalaa lainaten huomaan, että minusta tulee tässäkin tekstissä lähetyssaarnaaja, joka ei luota tuleviin sukupolviin vaan kääntyy omaan subjektiiviseen menneisyyteen, josta ammentaa ehdotonta oppia toisille, etusormeaan heristäen. Tästä huolimatta kirjoitan tekstin, joka on lähtökohtaisesti oman ajattelun kainalosauva. Jos teksti herättää jossakin lukijassa ajatuksia, myönteisiä tai kielteisiä, sekin on ihan hyvä se.



Koulu ja oppiminen innostavat, kun...

Kun ryhdyn pohtimaan, miksi koulu ei kiinnosta ja eritoten poikia, olen varmasti monessa asiassa väärässä ja vieläpä epätieteellisen subjektiivinen näkökannassani. Kysymys ei aina liity poikiin, koulunkäynti voi tympiä tyttöjäkin ja innostaa poikia. Opettajallakin on väliä. Oppilas voi kokea tietyn opettajan oppitunnit erittäin innostavina työtavasta huolimatta ja päinvastoin. Motivaatioon ja kouluviihtyvyyteen liittyy lukuisa joukko inhimillisiä muuttujia ja näin absoluuttista vastausta tuskin koskaan saa selville. Joltain kantilta asiaan on kuitenkin syytä pureutua, koska vakava tosiasia on, että tietyllä osalla oppilaita, ja eritoten pojista, suhtautumisessa kouluun on ongelmia, mistä seuraa oppimisvaikeuksia, koulunkäymättömyyttä, syrjäytymistä. Älykkyydestä ei ole kysymys monenkaan kohdalla vaan motivaatiosta ja innostuksen herättämisestä. Seuraavaksi listaan, ilman erityistä tärkeysjärjestystä muutamia tekijöitä, joiden arvelen vaikuttavan myönteisesti toteutuessaan suotuisasti oppilaan koulumotivaatioon:
  1. Koulu ja oppiminen innostavat, kun vanhemmat ja erityisesti isät ovat kiinnostuneita koulusta, ja me opettajat olemme kiinnostuneita lasten koulun ulkopuolisesta elämästä. Perheiden rooli on merkittävä ja erityisesti isien merkitys poikien koulumenestykselle on suuri. Isät toimivat keskeisenä roolimallina pojilleen. Isät antavat mallin lukemiselle tai lukemattomuudelle, liikkumiselle tai liikkumattomuudelle, puhumiselle tai puhumattomuudelle jne. Poikien koulumenestys on kaikilla mittareilla mitattuna heikentynyt. Uusimmassa Kasvatus lehdessä on pari tuoretta tutkimusartikkelia kodin merkityksestä lukutaidolle sekä sukupuolten välisistä tämän hetkisistä oppimistulosten eroista Suomessa. Poikien syrjäytyminen koulutuksesta ja myöhemmin työelämästä on iso yhteiskunnallinen riski. Joutilaisuus ja välinpitämättömyys periytyvät. Isien osallisuutta lastensa koulutyötä kohtaan tulee edistää ja tukea. Toisaalta koulua on kehitettävä enemmän tekemistä ja toiminallisuutta edistävään suuntaan. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja esimerkiksi vapaa-ajalla tapahtuvaa tekemistä on tunnistettava paremmin osaksi kouluoppimista, olkoonpa kyse tietokonepeleistä, jääkiekosta tai kokkaamis- tai käsityötaidoista (ks. Oppiminen ei rajoitu vain kouluun - tunnistetaan ja tunnustetaan tämä paremman kasvun tukemiseksi!).
  2. Koulu ja oppiminen innostavat, kun opettaja on innostava esimerkki. Vaikka taulouden resurssit eivät ole täysin suorassa yhteydessä hyvään opetukseen ja hyviin oppimistuloksiin, on ainakin puheilla heikosta taloudesta negatiivinen vaikutus vallitsevaan henkeen. Säästöt ja talouspuhe latistavat herkimpiä. Jos koettujen tavoitteiden ja koettujen odotusten / koettujen resurssien välinen kuilu jäävät toisistaan liian kauaksi, iskee tunnolliseen työntekijään helposti huoli, sitten väsymys ja turhautuminen ja lopulta kyynisyys ja uupumus. Nämä tunteet heijastuvat kouluissa suoraan oppilaisiin. Opettajien ja rehtoreiden jaksaminen ja kohtuullisten opetuksen resurssien turvaaminen on tärkeä kysymys, aivan kuten Grahn-Laasonen HS:n haastattelussa toteaa. Opetuksen muutospaine ja -tarve on suuri. Muutoksessa opettajia ei saa jättää yksin, joskin omaa tahtoa ponnistella ja oppia täytyy nykypäivänä edellyttää jokaiselta. On tarjottava riittävästi tukea, kohtuullisia resursseja ja aikaa. Lisäksi on omaksuttava myös opettajan osaamisen ja uuden oppimisen tunnistamista muutoksessa menestymiseksi. 
  3. Koulu ja oppiminen innostavat, kun oppilas kokee onnistuvansa oppimisessa. Opettajan on haluttava jokaisen oppilaansa menestyvän. Opettajan on tehtävä töitä sen eteen, että jokaiselle oppilaalle löytyy parhaat tavat oppimiseen sekä onnistumisen kokemuksia. Hyvät oppilaat oppivat aina, olipa koulu millainen tahansa. Koulumenestykseltään heikot ja keskinkertaiset oppilaat vaativat opetusta ja mietintää, miten kukin opetettavan asian parhaiten oppisi. Se vaatii pedagogista osaamista, kiinnostusta oppimisen ja oppilaantuntemuksen kehittämiseen. Toisaalta jo aiemmin mainittua koulun ulkopuolisessa elämässä opittujen asioiden tunnistamista on myös kehitettävä. Lapsilla ja nuorilla on valtavasti potentiaalia, joka tulee aktiivisesti tunnistaa ja tunnustaa. Projektimetodi on loistava työtapa ulottaa koulutyötä osaksi lasten muuta elämää. Oppiminen on hyvä harrastus ja ei ole lainkaan haitallista, jos lapset oppivat huomaamaan, että se mitä teen kouluajan ulkopuolella, on yhtä tärkeää kuin se, mitä opiskelen koulussa.
  4. Koulu ja oppiminen innostavat, kun oppilas saa olla aktiivinen toimija ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Opettajajohtoinen opetus tappaa innostuksen, olipa opettaja kuinka hieno puhuja tahansa. Jos opettajan puheen määrä on yli 20 % oppitunnista, puhuu opettaja liikaa. Samaten, jos oppilaat ovat jatkuvasti vähemmän äänessä kuin 20 % oppitunnista, on työtapa motivaation tappavaa. Välillä pitää toki olla pitkäjänteistä työskentelyä mutta ei jatkuvasti, koska oppilaiden on päästävä kokeilemaan ja keskustelemaan kokemastaan. Lasten ajattelu on pitkään ääneen puhumista, ja jos oppitunti ei mahdollista oppilaille puhumista, keskustelua, ei tapahdu ajattelua. 
  5. Koulu ja oppiminen innostavat, kun koulussa ymmärretään lapsen kasvatuksellista taustaa. Perheet ovat erilaisia. Työttömyys, perheen alhainen tulotaso, ylisukupolvien periytyvät ongelmat... Koulun arvomaailma on helposti kaukana perheiden arvomaailmasta. Kun todellisuus ja arvot, joiden parissa lapsi varttuu, ovat kaukana opettajan ja koulun edustamasta arvomaailmasta, jäävät kaksi yhteen sovitettavaa mieltä kauaksi toisistaan ja yhteisen innostavan mielen rakentuminen ja löytyminen kuihtuvat. Opettaja on kasvatuksen ammattilainen. Merkittävä osa ammatillisuutta perustuu erilaisuuden tunnistamiseen ja hyväksymiseen.
  6. Koulu ja oppiminen innostavat, kun jokainen oppilas saa kokea olevansa osa yleistä ryhmää. Olen huolestunut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kohtaamiini, usein opettajien esittämiin kommentteihin siitä, että opettajan ei tulisi olla psykologi, sosiaalityöntekijä, tuomari, lääkäri... todetaan, että tukea tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut omissa opetusryhmissä liian suureksi ja nämä lapset ovat saatava toisaalle, erityisen tuen piiriin oppimaan. Opettajien ja koulun on pidettävä huolta heikoimmista. Kuka huolehtii heikoimmista, jos opettajat eivät sitä halua tehdä? Emme voi myöskään toimia yksinomaan niin, että resurssien vaatimuksen nimissä siirrämme heikoimmat oppilaat erityisiin ryhmiin. Inkluusiota on ryhdytty kyseenalaistamaan heikkenevien oppimistulosten yhtenä syynä. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus oppimisen ja kasvun oikea-aikaiseen tukeen mutta ennen kaikkea oikeus osallistua ja olla osallinen nk. normaalista. Uskallan väittää hieman populistisestikin, että sillä neljänneksellä nuoria miehiä, joilla on vaikeuksia luku- ja kirjoitustaidon kanssa, ei ole lähtökohtaisesti ollut kyse luki-vaikeudesta tai älykkyyden puutteesta vaan motivaation puutteesta. Kapasiteettia löytyy ja olisi löytynyt. Jossain vaiheessa voimme olla tosin heidänkin kanssa myöhässä mutta emme missään kohtaa peruskouluvaihetta.
  7. Koulu ja oppiminen innostavat, kun koulu on turvallisen tuntuinen paikka. Koulun on oltava paikka, jonne on mukava tulla ja jossa on hauska olla. Kiusaamiseen kouluympäristössä ja sen ulkopuolella törmätään, vaikka koulut tekevät paljon töitä kiusaamisen ehkäisemiseksi. Kyse on koulun toimintakulttuurin kehittämisestä, jossa oikea suunta on luoda kulttuuria iloisen yhdessä tekemisen suuntaan. Tekemällä oppiminen, yhteiset projektit ja yhteiset tapahtumat ovat tämä iloisen yhdessä tekemisen toimintakulttuurin luomisen ytimessä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koulussa keskityttäisi perusasioihin, oppimiseen ja oppilaiden ohjaamiseen. Kyse on yhteishengen luomisesta, jonka eteen on nähtävä vaivaa ja luotava tilanteita, joissa opitaan ymmärtämään erilaisuuden voimavara ihmisten sujuvan keskinäisen toiminnan perustana. Iloista yhdessä tekemistä vaalivassa koulussa osataan hyväksyä erilaisuus, tunnetaan omat vahvuudet, mahdollisuudet ja puutteet. Iloista yhdessä tekemistä vaalivassa koulussa ihmiset kokevat olevansa hyväksyttyjä sellaisenaan kuin ovat tähän maailmaan sattuneet syntymään.


Lopuksi

Vertaan usein opettajuutta ja johtajuutta toisiinsa. Ryhmän motivoinnin peruskysymykset eivät eroa, työskenneltiinpä aikuisten tai lasten kanssa: samat motivaatiotamme säätelevät nk. biopsyykkiset vakiot ohjaavat merkitys- ja mielekkyyskokemuksia toiminnassamme. Haluamme olla osallisia yhteisiin, tärkeäksi kokemiimme asioihin, vaikuttaa meitä koskevien tapahtumien kulkuun, kokea hallinnan tunnetta, onnistumisia, auttaa toisia ja kokea niin esteettisiä kuin fyysisiä kokemuksia. Näiden asioiden toteutumista elämässä kaipaa jokainen ihminen. Kun näitä asioita toteutuu niin lapsen kuin aikuisen arjessa, koemme innostusta ja motivaatiomme on vähintäänkin hyvä. Innostuksen resepti onkin melko yksinkertainen. Onnistuminen innostaa. Mielekäs toiminta ja toiminta, jossa kokee olevansa osallinen ja johon kokee voivansa vaikuttaa, innostaa. Innostunut ihminen jaksaa yrittää ja ei lannistu epäonnistumisesta. Innostunut ihminen onnistuu usein ja innostunut ihminen on vastaanottavainen uuden oppimiselle. Innostus on myös tarttuvaa.



Linkkejä

Oppimistulokset, KARVI

NEET-indikaattori kuvaa nuorten syrjäytymistä
Lauantaiessee: Tämän vuoksi pojat eivät pärjää koulussa


Pisa Suomi vs. Viro - oppimisessa on kyse motivaatiosta

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kainutlaatuisen oppimisen suunta 2025

Kajaanilaiset koulutustoimijat ovat tehneet viime vuosien aikana tiivistä yhteistyötä opetuksen kehittämiseksi. Haasteet ja myös tarpeet opetuksen järjestämisen osalta ovat kaikille samat. Opetussuunnitelmat ovat uudistuneet. Yhteiskunnan muutos edellyttää toimintakulttuurien uudistamista hyvän kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Digitalisaatio, työelämälähtöisyys, yritteliäisyyden sekä hyvien vuorovaikutustaitojen kasvun tukeminen ovat yhteisiä tavoitteita kouluasteesta riippumatta. Talouden niukkuus edellyttää niin ikään muuttumaan, kehittämään ja sopeuttamaan totuttuja toimintatapoja. 

Seuraava teksti on kajaanilaisten koulutustoimijoiden johtajien muotoilema visio ja tahtotilan kuvaus kouluillemme sekä oppilaitoksillemme siitä, mihin suuntaan tahdomme opetusta kaikilla kouluasteilla kehittää kajaanilaisten lasten ja nuorten entistä paremman oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Kirjelmä on lähetetty aiemmin maalis-huhtikuun aikana kouluille ja oppilaitoksille yksiköiden johdon ja henkilöstön käsiteltäväksi:  

"
Yhteiskunta ja työelämä ovat muuttuneet 2000-luvun aikana merkittävästi talouden epävarmuuden, kiihtyvän kansainvälistymisen sekä automatisaation ja digitalisaation seurauksena. Muutos tulee jatkossa vain voimistumaan. Kaikkien kouluasteiden opetussuunnitelmat ovat uudistettu kuluneen neljän vuoden aikana. Yhteiskunnan muutos on ohjannut keskeisesti uudistuksia. Koululaisilta ja opiskelijoilta odotetaan perustaitojen omaksumisen lisäksi laaja-alaisempien valmiuksien omaksumista, aktiivisuutta oman toiminnan ohjaamisessa sekä yhteistoiminnallisuutta tiedon käsittelyssä ja tuottamisessa.

Kajaanin kaupungin sivistystoimiala, toisen asteen koulutusliikelaitos sekä ammattikorkeakoulun johto ovat perustaneet viranhaltijoista muodostuvan pedagogisen johtamisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ohjata yhteistyössä koulujen sekä oppilaitosten toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämistä. Tavoitteena on kajaanilaisten nuorten oppimisen ja kasvun tukeminen muuttuvassa yhteiskunnassa sekä koulutuksen kehittäminen valtakunnan kehityksen kärjessä. Hyvä ja muuttuva koulujen sekä oppilaitosten johtaminen ja opettajuus ovat tämän tavoitteen toteutumisen perusta. Muutos edellyttää siten meiltä jokaiselta tahtoa kehittää omia laaja-alaisen osaamisen valmiuksia. Digitalisaatiossa on kysymys ensisijaisesti ihmisten asenteista sekä koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurista.

Pedagogisen johtamisen ohjausryhmä on linjannut, että opetuksen ja koulutuksen kehittäminen rakentuu seuraavien tekijöiden toteutumiselle kaikilla kouluasteilla:

  1. Ilmiöperusteinen opetus ja oppiminen (koulujen, ympäröivän yhteisön, tietoverkkojen sekä kirjastojen muodostamana yhteistyönä).
  2. Oppimista tapahtuu kaikkialla. Ubiikin ja avoimen oppimisympäristön kehittäminen. Koulut muuttuvat yksilöllisten oppimisprosessien johtajiksi, oppimista tapahtuu kaikkialla, oppimisessa hyödynnetään kiinteitä ja sähköisiä ympäristöjä.
  3. Tiedon jakamisen ja kehittämisen kulttuurin luominen, tiedon näkyväksi tekeminen. Koulut ovat resurssiviisaita potentiaalikeskuksia.
  4. Oppimismotivaatiota ja onnistumista edistävien oppimisympäristöjen vuorovaikutus kouluissa sekä yritysten, erilaisten työyhteisöjen sekä kulttuuriympäristön kanssa.
Tavoitteena on visioida ja johtaa kajaanilainen ja kainuulainen oppiminen uudelle, psyykkistä kasvua, oppimista ja luovuutta edistävälle tasolle. Tämä tarkoittaa oppimiskäsitysten uudelleenarviointia niin, että päiväkodit ja oppilaitokset muodostavat kehittämisyhteisöjä (hubeja), joiden avulla voidaan ottaa haltuun se tietämys ja tarjonta, mitä globaali maailma tarjoaa ja jota jokainen opettaja pystyy edistämään aktiivisella, kokeilevalla ja kehittävällä työotteella. Tämä tarkoittaa myös uudentyyppisen vastuun ottamista erilaisista oppijoista / oppimistyyleistä. Kehittämisyhteisöt ja oppimisympäristöt ovat luovuuden, vastuun ja vapauden muodostama kokonaisuus.

Jokaisella kehittämisyhteisöllä on oma teemansa, mikä muodostaa viitekehyksen toimintatavalle. Periaatteessa oppija voi siirtyä jollakin periaatteella kehittämisyhteisöstä toiseen. Kehittämisyhteisöjä voi olla lukematon määrä, kunhan jollakin tavalla pystytään koostamaan tieto hyödynnettäväksi. Niitä voisi olla esim.

  1. Kulttuurin kehittäjäyhteisö (musiikki, kuvataide, näyttämötaide, historia, pelit jne. eri kouluasteilta)
  2. Luonnontieteiden kehittäjäyhteisö (matematiikka, fysiikka, kemia, luonnonvara-ala, CEMIS, …)
  3. Teknologian kehittäjäyhteisö (Kone-metalli, ICT, logistiikka, kaivos,…)
  4. Palvelujen kehittäjäyhteisö (hyvinvointiala, matkailu-ravitsemis, liiketalous,…)
  5. jne…
Käytännössä kehittämisyhteisötoiminta voi olla aluksi jo toiminnassa olevat digikahvilat, pedagogiset iltapäivät, SharePointissa julkaistava opettajien osaamisen kehittämisen ja jakamisen alusta sekä eri oppilaitosten mentoreiden välinen yhteistyötoiminta. Nämä kehittämisyhteisöt sisältäisivät jatkumon esiopetus-perusopetus-toinen aste, AMK, mutta toimisivat kuitenkin limittäin toistensa kanssa. Samojen virtuaalisten seinien sisällä, mutta etenkin kainuulaisten elinikäistä kasvua ja oppimista edistävää toimintakulttuuria kehittäen. Kaikissa toiminnoissa on huomioita läpimenevänä teemana yrittäjyys, osallisuus, tasa-arvo ja kestävä kehitys.

Tavoitteena on, että Kajaanissa/Kainuussa on maailman paras koulu vuonna 2025. Osaamisen kautta turvaamme kainuulaisille hyvän tulevaisuuden.

Edellytämme, että oppilaitoksissa käsitellään tämä asiakirja ja pohditaan, miten itse kukin sisäistää tulevaisuuden koulun ja miten nämä asiat otetaan osaksi arjen käytäntöjä.


Kajaanissa 17. maaliskuuta 2017

Mikko Saari, sivistysjohtaja 
Turo Kilpeläinen, toimitusjohtaja/rehtori (KAMK)
Anssi Tuominen, johtaja (toisen asteen koulutusliikelaitos)
Päivi Rissanen, perusopetuksen johtaja 
Eija Heikkinen, kehitysjohtaja (KAMK)
Raimo Sivonen, rehtori, ammatillinen koulutus
Markku Nissinen, rehtori, Kajaanin lukio
"

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt. Hyvän tulevaisuuden tekeminen
toteutuu, kun lapset saavat mahdollisuuden työskennellä tulevaisuuden
oppimisympäristöissä

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Positiivisen pedagogiikan päivä - Kaisa Vuorinen positiivisen pedagogiikan pilotti

Saimme Kajaaniin luennoimaan tukija, tietokirjailija, opettaja Kaisa Vuorisen. Kaisa piti päiväsaikaan seminaarin rehtoreille ja sen jälkeen iltapäivän koulutuksen kajaanilaisille opettajille. Innostavaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa ajattelua. Sitä vain miettii, miksi emme muista, ehdi, osaa tai jopa viitsi huomioida positiiviseen pedagogiikkaan liittyviä asioita työssämme? Eräs rehtori totesikin heti alkuun, että positiivisuus, myönteinen ajattelu, oppilaan vahvuuksien, yhden, pienenkin tunnistaminen sekä siihen tarttuminen ja siitä voiman ammentaminen oppilaalle on loppujen lopuksi ainut keino, jolla voidaan tukea esimerkiksi käytösongelmista kärsiviä oppilaita myönteiseen kasvuun.



Hyvä tehdään läsnä olevaksi tekemällä meissä oleva hyvä näkyväksi ja puhuttavaksi 

Kaisa kuvasi koulujen toimintaa, joissa hyvää kielellistetään ja tehdään näkyväksi arjessa. Myönteisten sanojen tuominen luokkiin, käytäville, opettajien ja oppilaiden nähtäväksi luo yhteisen "hyvänkielen" hyvän huomaamiselle. Kieli, sanat, jotka on näkyvillä, auttavat herkistymään hyvän äärelle. Ihminen oppii huomaamaan paremmin vahvuuksia, kun ne ovat näkyvissä sanoina. Oppilas ja opettaja oppivat huomaamaan hyvää itsessään sekä toisissaan ja käyttämään myönteisiä sanoja. Myönteisten, vahvuuksia kuvaavien sanojen tulisi olla itsestäänselviä ihmiselämässä. Miksi sorrumme kuitenkin helposti valittamiseen ja negatiivisen ajatteluun? Kun elämä takkuaa, on raskasta ja vastoinkäymisiä, myönteisyys ja positiivisuus ovat vaikeita löytää, tunnistaa. Sille ei ole helppoa löytää voimia. Tällöin ihminen hakee energiaa jaksamiseensa helpon eli negatiivisen kautta - valittamalla, suhtautumalla varauksella, sättimällä, nujertamalla toista, pahimmillaan pahoinpitelemällä lähellään olevia tai tielleen sattuvia.

Pahasta on vaikea päästä hyvään: perheiden vaikeat taustat, perheen rikkonaisuus, vanhempien työ- tai taloushuolet, väkivalta tai yleinen elämisen epävarmuus aiheuttavat sen, että tällaiselta taustalta ponnistaminen arkeen on haaste monelle lapselle ja myös aikuiselle. Kaisa kuitenkin painotti, että lapsiin voidaan  vaikuttaa myönteisesti, mutta pienin askelin. Myönteisyyttä voidaan oppia. Koulussa voidaan käyttää esimerkiksi myönteisten asioiden päiväkirja. Alkuun myönteisten asioiden kuvaaminen on vaikeaa mutta tuetusti ja sinnikkään harjoittelun avulla lapsi oppii näkemään ja kielellistämään myönteisiä asioita ympärillään.


Tekemisen kautta löytyy onni ja elämän tarkoitusta

Luennolla kysyttiin, miten kouluun luodaan myönteinen ilmapiiri. Tunteet tarttuvat. Se, että huomioidaan työkaverit ja oppilaat myönteisesti, kuunnellen ja aidosti hymyillen, on lähtökohta hyvän hengen rakentumiselle. Lisäksi tarvitaan työtä ja mahdollisuus onnistua. Sinnikkäästi työtä tekemällä mahdollistuu onnistuminen ja omien vahvuuksien löytyminen niin lapsille kuin aikuisille.

Kaisa totesi onnellisuuden perustuvan osaltaan mahdollisuuteen innostua ja uppoutua työhön ja kokea sitä kautta onnistumista sekä löytää omia vahvuuksia. Itse ajattelen, että luottamus ja luottamuksen osoittaminen ovat lähtökohdat onnellisuutta ruokkivalle ilmapiirille. Hyvässä työyhteisön ilmapiirissä osoitetaan toisille, että häneen luotetaan. Luottamusta henkivässä ilmapiirissä kenenkään ei tarvitse pelätä tekemistä, siellä saa kokeilla, onnistua tai epäonnistua. Luottamusta seuraa tekemisen meininki, mikä on tärkeintä. Tyyli on vapaa, kunhan tavoite on selkeä, yhdessä sovittu ja toiminta ei loukkaa ketään. Onnistuneeseen lopputulokseen on monta erilaista tietä. Se, miten itse ajattelisin asioiden sujuvan ja niitä tehtävän ei ole se oikein tie. Tärkeintä on, että ihmiset tekevät töitä yhteisesti sovitun suuntaisesti. Lopputuloksesta ei välttämättä tule täysin opettajan tai johtajan mielen mukaista. Tämä on tärkeää hyväksyä, että ihmiset uskaltavat tehdä. Luottamuksen ilmapiiri on tie uskaltavalle tekemiselle ja sitä kautta Kaisan painottamiselle uppoutumiselle ja onnellisuutta edistävän flown syntymiselle.



Koulun kehittämisen suunta

Vuorinen painotti, että perusopetuksen keskeiset tehtävät ovat:
  1. Oppilaiden ohjaus, 
  2. kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien tunnistaminen, 
  3. myönteisen minäkuvan ja ajattelun vahvistaminen, 
  4. toiveikkuuden rakentaminen tulevaisuutta kohtaan.
Oppimista tapahtuu kaikkialla. Lapsella on muutakin elämää kuin koulu ja oppimista tapahtuu muuallakin kuin koulussa. Oikeastaan paljon enemmän muualla ja tulevaisuudessa entistä enemmän muualla kuin koulussa. Tämä muualla opittu on osattava valjastaa osaksi lapsen akateemista kasvua. Koulun on muututtava tässä suhteessa. Koulu ei ole enää paikka, jossa opetetaan vain opsiin määritetyt sisällöt ja annetaan valmiudet jatko-opiskelulle. Koulun on oltava mahdollisuuksien muodostumisen ja voimavarojen syntymisen keskus (ks. Oppiminen ei rajoitu vain kouluun - tunnistetaan ja tunnustetaan tämä paremman kasvun tukemiseksi!Osaaminen kehittyy tekemällä ja osaamista jakamalla.)

Oppilaille on luotava myönteistä käsitystä itsestään, myönteistä tulevaisuuden kuvaa ja haaveita sille, mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Aikuiset välittävät paitsi tunteita myös uskomuksia lapsesta - mihin pystyn, mitä osaan, mitä voin osata, mihin voin pystyä. Lapselle uskomukset omasta itsestään ja kykeneväisyydestään kehittyvät jo varhain. Me aikuiset olemme näiden uskomusten takana. Opettajan ja vanhemman on oltava tarkka, miten lapselle asioita hänen osaamisestaan ilmaistaan. On oltava tarkka, millaista kieltä käytämme.


Lopuksi

Vuorisen luento oli innostava, ajatuksia herättävä. Tekevä ja unelmoiva ihminen on onnellinen. Positiivinen pedagogiikka rohkaisee luottamaan omiin kykyihin. Positiivisuutta voi oppia ja se voi tarttua. Positiivisia sanoja on opeteltava. Kun luennon aikana täytyi miettiä itsestä viisi myönteistä vahvuutta, jäi lista lyhyeksi. Syynä on ehkä itsekritiikki mutta ennen kaikkea kyvyttömyys löytää myönteisiä käsitteitä. Koulut, joissa myönteiset, vahvuussanat ovat jatkuvasti näkyvissä, osataan näitä sanoja käyttää omien ja kavereiden vahvuuksien tunnistamiseksi ja näkyväksi tekemiseksi. Iltapäivästä kajaanilaiset opettajat pääsevät (pääsivät) kuulemaan Kaisan luennon. Toivon, että se herättää innostusta opetuksen kehittämiseen. Toivon myös sitä, että koulut ottavat vahvuussanoja aktiivisesti käyttöön kouluissa ja laittavat niitä seinille näkyviin, muistiksi ja käyttävät niitä koulutyössä lasten vahvuuksien todentamiseksi.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tarkoitus sanelee muodon opetuksessakin - pedaloikkia ja parempia oppijoita

Pääsin viime viikolla mielenkiintoiseen tilaisuuteen keskustelemaan ja kuulemaan ajatuksia opetuksen sekä oppimisen tilasta, kun uutta opsia ajetaan käytäntöön ja koulujen toimintakulttuuria sekä oppimisympäristöjä uudistetaan. Kirjasin tilaisuudesta pari mieltäni askarruttanutta nostoa tähän blogitekstiin:

  1. digiloikka ei olekaan enää hyvä käsite vaan on otettava pedaloikkaa,
  2. oppilaiden tuen tarve on kasvavaa, mikä näkyy oppimateriaalien laadussa eli kirjojen sisältöä on jouduttu helpottamaan ja
  3. digilaitteet eivät ole sinänsä hyviä tai pahoja vaan mahdollisuus oppimisen tukemiseen. Siksi tarkoitus sanelee opetuksessa muodon eli sen, mitä tehdään, miten ja miksi.


Digiloikkaa, pedaloikkaa - ymmärrystä opetuksen taustalle

Digiloikka on muuttunut pedaloikaksi. Digiloikka ei ole enää avainsana. Hyvä näin, koska digiloikka-käsite on ohjannut kuulema ajattelemaan väline edellä, kun taas pedaloikka nostaa opetuksen välineen edelle. Ymmärrettävää, ja ymmärrettävää asian tulee olla erityisesti opettajille ja vanhemmille. Loppujen lopuksi on sikäli yhdentekevää, mitä käsitettä käytetään, kunhan ajatus ja siitä kumpuava toiminta on hyvää opetusta ja oppimista edistävää. Enpä malta olla kuitenkaan arvioimatta tätä opetuksen ympärillä kuplivaa käsitteellistämistä: opetuksen kehittämiseen liittyvät asiat ja käsitteet tuntuvat ailahtelevan kuin erilaiset muotivirtaukset tai hetken pinnalla olevat villitykset. Mutta "peda" on melkein pedagoginen käsite, toisin kuin digitalisaatio, jonka sisältö on käsitteenä monelle vieras ja toisaalta kattaa laajasti kaikki yhteisöllisen elämän alueet ja palvelut - ja vieläpä liian yleisessä mielessä. Pedagogiikkaan ei kannata sälyttää kasvatukselle vieraita sanoja... vaikka onhan peruspedagogisen ajattelun rinnalla vierinyt jos minkälaista psykologista, teknologista, ohjelmoitua tai matemaattista ajattelutapaa. Esimerkiksi Yrjö Yrjönsuuri määritteli aikanaan, 90-luvun alussa, opetusta ja oppimista intentionaalisena toimintana matemaattisella otteella: "...saavuttaako X p:n aiotulla tavalla.... opetuksen määritelmä olisi a=df(b, c, ...)" Tai DPA-Helsinki -projekti 1980-luvulla, jossa opetus jaettiin systemaattisesti ymmärrettävissä oleviin, praktisiin, opetuksen ja oppimisen osatekijöihin, joiden tarkempaa ilmentymistä oli selkeä ryhtyä tutkimaan. Aikanaan väitöskirjassani kysyinkin, missä vaiheessa suomalainen opetuksen ja kasvatuksen tutkimus siirtyi kokonaisvaltaisesta kasvun tutkimuksesta atomistiseen oppimisen ja opetuksen "tutkittavissa olevien ilmiöiden tutkimiseen". Seppo Saanion (2003) tutkimukseen viitaten totesin, että peruskoulujärjestelmään siirtyminen sekä samanaikainen positivismin painottaminen käyttäytymistieteissä johti Suomessa saksalaisen henkitieteellisen näkökulman hämärtymiseen psykologisen kustannuksella. Digi- tai pedaloikkakeskustelu on jossain määrin verrannollinen edellä mainittuun opetustapahtuman "ajan henkeen perustuvaan näkökulmalliseen määrittelyyn" nähden.


Oppilaat vaativat yhä enemmän tukea ja konkreettisempaa materiaalia

Keskustelussa todettiin, että oppimateriaalin haastavuus on jatkuvasti tippunut, koska oppilaiden taidot käsitellä tietoa ovat muuttuneet. Oppimisen sujumiseen tarvitaan yhä enemmän tukea. Tämän vuoksi myös oppikirjojen sisällöt ovat muuttuneet yhä yksinkertaisemmiksi. Kieltämättä vilkaisu uusimpaan matematiikan kirjaan näyttää, että aukeaman tehtävät ovat suhteellisen tasapaksuja (luokka-aste 4) ja tehtävissä eriyttäminen haasteellisempaan suuntaan on vähäinen. Ympäristötiedon sähköisessä lukumateriaalissa (4. luokka) todetaan esimerkiksi suon olevan "vetisempi paikka kuin metsä". Suolla todetaan kasvavan rahkasammalta, koska sammaleet pystyvät elämään märillä paikoilla. Kuolleesta rahkasammaleesta todetaan muodostuvan turvetta. Samassa kappaleessa kuvataan lyhyesti myös metsää (lehti- ja havumetsä). Kolmekymmentä vuotta vanhemmassa materiaalissa kuvataan puolestaan omina kappaleinaan metsät ja suot. Esimerkiksi suon osalta kuvataan diagrammina ja sanoin, kuinka suuri osa Suomen pinta-alasta on suota. Erotellaan suotyypit korpi, räme, letto ja neva sekä kerrotaan lyhyesti turvetuotannosta ja soiden ojituksesta. Metsien osalta kuvataan kasvillisuusvyöhykkeet ja puhutaan mm. "pioneeripuista" lepän, koivun ja männyn osalta. Kyseessä on 3. luokan materiaali vuodelta 1985. Näin pikaisella vertailevalla vilkaisulla sisältöön kuulemassani kommentissa on itua...

Yhteiskunta ja ihminen muuttuvat kuitenkin ajassaan ja tavallaan. Emme voi enää elää sitä koulun todellisuutta, jota se oli vuonna 1985. Iso kysymys on, mikä on sähköisen oppimateriaalin rooli oppimisen tukemisessa ja mikä arvo tulisi olla "perinteisellä" luku- ja työkirjalla, kynällä ja paperilla? Joissain kunnissa on siirrytty vankasti sähköisiin oppimateriaaleihin. Perinteisiä kirjoja on korvattu oppilaskohtaisilla päätelaitteilla ja sähköisillä materiaaleilla. Osa oppilaiden vanhemmista ja opettajista on kokenut, että tämä on heikentänyt oppimista entisestään. Kouluihin on vaadittu takaisin kyniä, vihkoja ja kirjoja. Kultainen keskitie ja tarkoituksenmukaisuus ovat tässäkin avainasemassa. Peukalo-etusormi-ote ja käsillä tekeminen ovat tehneet ihmisestä ihmisen - ihmisten välistä vuorovaikutusta, kosketusta ja tunteiden ilmaisua ja kokemista unohtamatta. On selvää, että kun mennään mihin tahansa ääripäähän, missä tahansa asiassa, mennään metsään - enkä viittaa edellisiin kuvauksiin ympäristötiedon kirjoista.


Tarkoitus sanelee toiminnan muodon 

Kajaanilaisilla digipiloteilla on kertynyt parin viime vuoden aikana hyvää kokemusta sähköisten materiaalien käytöstä. Kiitos OPHn hankerahoituksen ja paikallisten päättäjien näkemyksestä opetuksen kehittämistä kohtaan. On voitu havaita, että kun lapsen tuen tarve on suuri, ovat sähköiset materiaalit ja päätelaitteet oppimiselle erinomainen tuki. Yleisen tuen piirissä olevat oppilaat tarvitsevat ja hyötyvät siitä, että töitä tehdään välillä ja tietenkin suunnitellusti ihan paperilla ja kynällä, vaikka perinteiseen työkirjaan täyttäen. Oppimisessa on kysymys kielen käytöstä, oman ajattelun kehittämisestä ja ilmaisusta. Esimerkiksi kehitysvammainen lapsi hyötyy selkeästi siitä, että pääsee koneen avulla kielellistämään, ilmaisemaan ajatuksiaan toisille. Kun lukeminen ei onnistu, tarjoaa päätelaite ja yksilöllistetty materiaali järkevän tien opiskeltavan asian pilkkomiseen kuulluksi puheeksi ja kuviksi. Jos lasten oppimiskyky sekä kielelliset valmiudet ovat yleisesti heikkenevät ja on huomattavissa, että tukea tarvitsevat lapset hyötyvät selkeästi sähköisestä oppimisympäristöstä, niin mikseivät yleisopetuksen oppilaat hyötyisi digitaalisista oppimisympäristöistä? Väitän, että hyötyvät ja jopa merkittävissä määrin, kun sähköisiä välineitä käytetään lapsen ajattelun sekä ilmaisun tukena, opiskeltavia asioita konkretisoivana ja itseilmaisua sekä vuorovaikutusta monipuolistavina ympäristöinä.  Aivan kuten Maria Montessori, joka kehitti metodinsa alun perin debrivoituneiden lasten kasvun tueksi, ja menetelmän hyödyt ymmärrettiin sittemmin laajemmin lasten kasvua ja oppimista tukeviksi.

Oppimiseen liittyen voidaan todeta: kun oppii kirjoittamaan, kuvaamaan sekä jäsentämään ajatustaan toisille, oppii ajattelemaan. Oppii oppimaan. Tästä on kysymys myös sähköisten välineiden eli digilaitteiden käytössä. Joskus olen miettinyt, miten hyvin huomioimme opetuksessa Piagetin teoriaa lapsen älyllisestä kehityksestä. Lapsille ja vielä nuorillekin on konkretisoitava asioita, on käsiteltävä tietoa useammasta kanavasta - näkemällä, kuulemalla, puhumalla, kirjoittamalla, tekemällä ja kokemalla. Samalla on haastettava ajattelemaan ja muovaamaan ymmärrystä opiskeltavaan asiaan. Sähköiset oppimisympäristöt ja välineet ovat loistava mahdollisuus monipuoliseen tiedon käsittelyyn, opitun ja oppimisprosessin kuvaamiseen, näkyväksi tekemiseen. Oppilaan täytyy tulevaisuudessakin käyttää kynää, piirtää ja kirjoittaa käsin. Oppilaita on edelleen tarpeen opettaa lukemaan kirjoja, faktaa tai fiktiota, alusta loppuun saakka. Oppilaita tulee edelleen opettaa käyttämään ja kehittämään mielikuvitustaan, leikkimään, tekemään käsitöitä ja nikkaroimaan. Sähköinen oppimisympäristö voi olla yksinkertaisimmillaan ja jopa parhaimmillaan sitä, että tätä manuaalisessa maailmassa elämistä ja kokemista tehdään sähköisin välineinen itselle ja toisille konkreettiseksi, näettäväksi, koettavaksi ja jaettavaksi. Tarkoitus sanellee muodon opetuksessa.


Lopuksi

Olen suhtautunut valmiisiin sähköisiin oppimateriaaleihin hieman nihkeästi, koska sellaisenaan ne eivät mielestäni uudista koulun toimintakulttuuria toiminnalliseen ja oppilasta osaalistavaan suuntaan. Oppikirjan yksilöllisyyttä sekä pääosin yksilöllistä ja passiivista tekemistä ylläpitävä toimintakulttuurin muoto säilyy. Toisaalta tosiasia on se, että opettajat tarvitsevat työn tueksi valmista materiaalia. Myös oppilaat tarvitsevat toistoja, harjoitusta ja paikkaa palata aina uudelleen opittavien asioiden äärelle. Tässä oppikirja on oivallinen väline. Kuvasin blogitekstissä "Kohti uutta luovaa ja oppimista rakastavaa tulevaisuuden koulua - opettajan TVT:n kehityksen portaat" digi- eli pedaloikan tasoja, joissa valmiit materiaalit ovat ensimmäinen askel kohti uudistuvaa koulua. Sähköinen valmismateriaali, kun se käyttö on tarkoituksenmukaista, on parempi kuin ei mitään pedaloikan ottamisessa, kunhan koulutyössä muistetaan nimenomaan edellä kuvattu tarkoituksenmukaisuus ja oppimista sekä oppimisen iloa edistävän toimintakulttuurin kehittyminen. Edelleen pitäisin kannattavana rytmittää "perinteinen" ja "uusi" koulutyö toisiaan palvelevaksi kokonaisuudeksi, jossa esimerkiksi kolme viikkoa työskennellään perustaitoja harjoitellen ja kolme viikkoa taitoja soveltaen yhteistoiminnallisen, tiedollisesti merkityksellisen kokonaisuuden, projektin tai ongelman ratkaisemiseksi. Tästä kirjoitin tekstissä "Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, oppiainejakoisuuden ja aihekokonaisuuksien "pirullisen dilemman" yhteensovittaminen".




Linkkejä

Ipad oppimisen tukena - kajaanilaisen digipilottiluokan kokemuksia, kun oppimisen tuen tarve on lapsella suuri

Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 3 fyysisen oppimisympäristön struktuuri ja eheys - voiko oppilaan toiminnallisuutta edistävä oppimisympäristö olla yhtä selkeä ja jäsentynyt kuin oppikirjan aukema?

Seppo Saanio 2003.  Kasvatus. Kasvatustieteen kielen loogisesta syntakstista filosofiseen kielioppiin 

lauantai 25. helmikuuta 2017

Millaisessa Suomessa lapsemme elävät vuonna 2117 - koulutuksen avulla sata hyvää askelta Suomen tulevaisuuteen

Kansanvalistusseura järjesti yhteistyössä Kajaanin Kaukametsän opiston kanssa World Cafe - deliberatiivisen keskustelun käytänteitä hyödyntävän seminaarin, jossa pohdittiin, millainen on hyvä Suomi vuonna 2117. Sain ilon pitää seminaarissa keskustelua alustavan esityksen tulevaisuuden näkymistä ja esittää arvailuja siitä, millaisessa maailmassa lapsemme elävät sadan vuoden kuluttua. Seuraavassa muutamia poimintoja esityksestä.


Tulevaisuus tehdään tässä hetkessä

Tulevaisuutta voidaan tarkastella useasta näkökulmasta, kuten muun muassa ekologisesta ja ekosysteemisestä, teknologian kehittymisen, työntekemisen ja työn muutoksen, hyvinvoinnin ja ihmisyyden. Ylipäätään tulevaisuutta voi jaotella uhkien ja mahdollisuuksien näkökulmiin. 

Oma ammatillinen taustani on vahvasti kasvatustieteellinen. Kasvatuksessa tulevaisuus on aina vahvasti läsnä. Johtaminen on valtaosin tähyämistä tulevaisuuteen ja pyrkimystä selkeyden luomiseen tulevaisuuden mahdollisuudet ja uhkat huomioiden. Kasvatuksessa ja johtamisessa tähtäyspiste on tosin huomattavasti lähempänä kuin 100 vuoden eli noin neljän sukupolven päässä. 


Maaseudun tulevaisuus -lehden artikkeli
Tulevaisuus tehdään kuitenkin nyt, tässä hetkessä. Tämän hetken valinnat ja toiminta lastemme kanssa määrää sen, millaisessa maailmassa lapsemme elävät tulevaisuudessa. Sanotaan, että isien tämän päivän teot näkyvät kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa - niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkiksi vähemmistökieli elää vain kolme sukupolvea, jos kielelle ei annetta asemaa esimerkiksi koulutuksessa. Samaa analogiaa voinee soveltaa moneen muuhun asiaan ihmiselämässä. Näin esimerkiksi mikä tahansa kollektiivinen kokemus elää tunnetasolla noin kolme sukupolvea, jonka jälkeen uudet sukupolvet "joutuvat" elämään kokemuksen uudelleen, jos esimerkiksi oman (kulttuuri)historian tuntemus ei anna eväitä ymmärrykselle. Uhkien näkökulmasta ja tässä ajatusmallissa esimerkiksi isosta merkittävästä sodan kokemuksesta on kulunut noin kolme sukupolvea Suomessa ja Euroopassa. Miten käy neljännen ja viidennen sukupolven? Onko kokemus edelleen niin vahva, että ihmiset pystyvät elämään sovussa ja rauhassa, välttäen tuon traumaattisen kokemuksen elämistä ymmärtämällä historian kirjoituksen ja siitä tiedosta välittyvän kokemuksen aina uudelleen?


Sata vuotta on kaukana mutta sittenkin niin lähellä

Vuonna 1917 Suomessa syntyi 81 046 lasta (v. 2015 syntyi 55 472). Keskimääräinen elinikä oli tuolloin suomalaisilla miehillä 43 vuotta ja naisilla 49 vuotta (v. 2015 miehillä 78,5 vuotta ja naisilla 84,1 vuotta). Kun vuonna 1980 Suomessa oli yli 90-vuotiaita 6 017, niin vuonna 2012 yli 90-vuotiaita oli jo 38 525, ja samalla aikavälillä 100-vuotiaiden lukumäärä kasvoi 53:sta 709:ään. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan esimerkiksi vuonna 2060 yli 90-vuotiaita arvioidaan Suomessa olevan jo yli 205 000. Tänä vuonna eli vuonna 2017 syntyneistä pienokaisista jopa kymmenet tuhannet tulenevat näkemään vuoden 2117. Elämme fyysisesti ja eliniän näkökulmasta parempia aikoja kuin koskaan! Syntyvyys tyrehtyy tuskin koskaan, vaikka sen lasku ja huoltosuhteen kasvu ovatkin merkittävimpiä ongelmia tulevaisuutemme kannalta.

Aikaa ei ole haaskattavaksi, sillä se kuluu erittäin nopeaan. Lapsuus on lyhyt. Ajankulun nopeuden ja lapsuuden lyhyyden huomaa omista lapsistaan. Vasta äsken he konttasivat ja leikkivät isän ja äidin helmoissa ja jo nyt he ottavat eroa kotiinsa, perustavat omaansa ja itsenäistyvät. Huomatkaa, että tänä vuonna syntyneet pienokaiset ovat 16-vuotiaita ja päättävät peruskoulunsa jo 2033! Tuo aika tulee kulumaan kuin siivillä. Se on aivan nurkan takana. He valmistuvat työelämään nykymittareilla vuosien 2036 - 2040 välillä ja tekevät työuraa vuosien 2085 - 87 korville. Matkaa on vielä vuoteen 2117 mutta tänä vuonna syntyneistä moni tulee vielä tuon ajan kokemaan.


Maailma tulee muuttumaan seuraavan 30 vuoden aikana enemmän kuin muutos on ollut edellisen 300 vuoden aikana

Tiedon määrän sanotaan moninkertaistuvan aina parin vuoden välein. Tämän päivän teknologia on vanhanaikaista viiden vuoden päästä. Tekniikka ja innovaatiot kehittyvät kuitenkin vain käytön ja käyttökokemuksen kautta, yhdistettynä tietenkin hyvään koulutukseen. Robotisaation ja automatisaation sanotaan mullistavan työtä. Se puolittaa nykyiset työt viimeistään vuoteen 2030. Toisaalta uutta työtä tulee tilalle. Seminaarin keskustelussa yksi pöytäkeskustelija totesi, että kun raha nousee alati "pyramidin huipulle", muodostuu pyramidin alaosaan, sen puoliväliin saakka, täysin uudet markkinat. Valtaosa jo tänä vuonna koulunsa aloittaneista lapsista tuleekin tekemään työtä, jota emme vielä tänä päivänä tiedä edes olevan olemassa.

Iltasanomien otsikko ja kuva
Teknologia tulee mullistamaan ihmiselämää niin hyvässä kuin pahassa. Riskit on syytä tunnistaa mutta huomata myös mahdollisuudet. Uusiutuvan energian hyödyntäminen on vielä lapsenkengissä. Aurinkoenergia ja sen talteen ottaminen mullistaa maailmaa. Se tulee mullistamaan esimerkiksi ruuantuotantoa, liikennettä ja luomaan väljyyttä yksityiseen talouteen. Energian hinta tippuu kymmenesosaan nykyisestä ja samalla liikkuminen halpenee sekä nopeutuu uusilla ratkaisuilla. Perinteinen vientivetoinen ruuantuotanto korvautuu ekologisimmilla ja yksityisimmillä ratkaisuilla. Ruokaa tuotetaan itse kellareissa tehostunutta energiantuotantoa hyödyntäen. Ruuantuotannon ja muunkin toiminnan apuna ovat robotit ja 3d-printterit. Ylipäätään 3d-printtaus edistyy nykyisestään jättiharppauksin. Tämä tarkoittanee sitä, että esimerkiksi perinteiset käyttötavarat häviävät kaupoista ja myös fyysiset kaupat häviävät: tuotteet ovat dataa ja ihmiset ostavat koodin, jonka he tulostavat tuotteeksi suoraan kotiinsa, ilman logistiikkaa ja postipalveluja. 

Ihmisten välinen vuorovaikutus mullistuu hologrammitekniikan avulla. Holoportaatio on jo nyt todellisuutta ja pian se on meidän jokaisen saatavilla. Pian skannaamme fyysisen tilamme älypuhelimella ja pystymme holoportaamaan itsemme kasvokkain toisten kanssa minne päin maailmaa ja tilaa tahansa. Keinoäly korvaa ihmistä, helpottaa ja mullistaa elämäämme jo lähitulevaisuudessa. Jo nyt keinoäly on osoittanut ylivertaisuuttaan ihmiseen nähden: AI:n kirjoittama novelli kilpailee kirjallisuuspalkinnosta, AI ennustaa vaalien tuloksen paremmin kuin ihminen, AI voittaa ihmisen taistelulennossa ja matemaattisten ongelmien ratkaisussa, tunnistaa vaikeat sairaudet ja tarjoaa persoonallisuuden omaavaa robottiseuraa sitä kaipaaville. Jos antibiooteille resistenssien bakteerien kehityksen katsotaan olevan uhka ihmiskunnalle, tekee tiede koko ajan työtä esimerkiksi tällaisen uhkan poistamiseksi. Lääketieteessä ollaan kehittämässä tätä uhkaa vastaan bakteereita tappavia viruksia, jotka tulenevat korvaamaan antibiootit tulevaisuudessa. Jos mietii antibioottien keksimisen merkitystä tähän päivään eliniän kasvun taustalla ja nyt toisaalta uhkana terveydelle, tulenee tällainen lääketieteen edistyminen vaikuttamaan edelleen suotuisasti ihmisen olemassa oloon. Vuonna 2117 ihmiset ovat kokemassa ihmisen reviirin laajentumisen Maan ulkopuolelle. Se, mitä hyötyä tästä on, jää nähtäväksi.


Ihmisyys ei muutu ja ihminen on tulevaisuuden suurin mahdollisuus mutta samalla myös suurin uhka

Tulevaisuutemme suurimmat uhkat ovat ilmastonmuutos, bakteerien resistenssi, luonnonmullistukset kuten suuret tulivuorten purkaukset, individualismin kasvu ja epävakaat valtionpäämiehet. On hyvä muistaa, että ihmisen ja ihmisyyden kasvun edellytykset eivät muutu. Ihminen tarvitsee tulevaisuudessakin hyvän kasvunsa ja oppimisen perustaksi kiitosta ja tunnustusta. Ihminen haluaa kokea uutta, tietää ja taitaa uutta sekä hankkia uusia valmiuksia. Ihmisellä on tulevaisuudessakin tarve kokea perusturvallisuutta, vapautta sekä asioitten alkuun panemista. Haluamme edelleen sadan vuoden päästä vaikuttaa ja ottaa vastuuta itsestä sekä toisista ihmisistä. Hyvä kasvu edellyttää tulevaisuudessakin mahdollisuuksia spontaaniin itseilmaisuun ja tarvitsemme esteettisiä kokemuksia.

Iltalehden uutisointi
Teknologia on mahdollisuus mutta myös suuri uhka ihmisyyden kehittymiselle. Suurin uhka on teknologian luoma valmis maailma, jossa ihmisten ei tarvitse ponnistella, nähdä vaivaa ja kokea voimaannuttavia haasteita. Jo nyt ihmisen sanotaan tyhmentyneen ja tämän tyhmentymisprosessin vain voimistuvan. Väitteessä on itua. John Dewey on todennut, että yhteisön jatkuvuuden ja kehittymisen perustana on vaivannäkeminen elämässä: jos yhteisön ja yksilön elämästä häviää vaivannäkö, alkaa yhteisö taantumaan barbaarisuuden tasolle. Sinänsä selvää mutta siltikin ilmeisen vaikea ymmärtää omassa elämässä. Samalla kun teknologia tulee helpottamaan ihmisen elämää, muuttaa elämää vaivattomaksi, tulee meidän pystyä kehittämään henkisyyttä ja ponnistelua henkisellä tasolla. Koulu ja koulun kehittäminen ponnistelua innostavaan suuntaan on tässä keskeisessä asemassa. Kasvava joutilaisuus ja tasa-arvoisuuttaa edistävän koulutuksen rapistuminen ovat suuri uhka yhteisön tulevaisuudelle. Joutilaisuus ja siitä kasvava merkityksettömyys luovat edellytyksiä esimerkiksi epävakaiden valtionpäämiesten nousulle. Individualismi ruokkii itsekkyyttä ja käpertymistä yksilötasolla. Kun tähän yhdistetään talouden epävakaus ja varallisuuden epätasainen jakautuminen, ruokkii se jo nyt nähtävissä olevaa yhteiskuntien käpertymistä ja sitä kautta konfliktien uhkaa, hyvinvointia nakertavaa epävarmuutta. Kolmansien sukupolvien on tärkeää tuntea historiansa. 


Lopuksi: tasa-arvoisuutta edistävä koulutus, koulutus ja koulutus ja tästä kumpuava sivistys ovat suurin mahdollisuus hyvälle elämälle edelleen sadan vuoden kuluttua 

Tasa-arvoa edistävä koulutus on parhain "innovaatiomme", joka toimii tulevaisuudessakin ja jota tulee vaalia myös tulevaisuudessa, tunnistaen ja välttäen koulutusta eriarvoistavat ratkaisut. On äärettömän arvokasta, että lapset ovat voineet kouluttautua ja hankkia hyvä koulutuksen taipumustensa ja mielenkiintonsa mukaisesti, sosiaalisesta taustastaan riippumatta. Suomi on pieni, vain noin viiden miljoonan ihmisen yhteiskunta. Meidän on pienenä yhteiskuntana vaalittava tasa-arvoa edistävää koulujärjestelmäämme, jos haluamme menestyä myös tulevaisuudessa ja jos haluamme, että kolmannet ja neljännet sukupolvet voivat hyvin ja jopa nykyistä paremmin vielä sadan vuoden kuluttua. Tasa-arvoa edistävä ja samalla sisällöiltään sekä pedagogisilta toimintatavoiltaan muuttavan maailman huomioiva kehittyvä koulutus on paras lääke tulevaisuuden uhkia vastaan ja paras mahdollisuus kehittyvän sekä muuttuvan maailman hallintaan niin yksilön kuin yhteisön näkökulmista. 


Linkkejä

Hologrammi teleporttaa chattikaverin suoraan eteesi – tältä näyttää holoportaatio

Ottaisitko tekoälyn töihin?

Tutkija ennustaa: Ruuan kasvatus siirtyy pelloilta kellareihin

IDC: Digitaalisen tiedon määrä räjähtää vuoteen 2020 mennessä


Aiempia tekstejäni aihetta sivuten

Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys

Tasapäistääkö peruskoulu - miten käy lahjakkuudelle ja yksilöllisyydelle?

Koulushoppailuko olisi uhka tasa-arvolle?

Kuva tulevaisuuden kouluun - OSA 2 toiminnan ja sisällön muutos




torstai 19. tammikuuta 2017

Maailman Suurin Vanhempainilta - kodin ja koulun yhteistyöllä lapsen hyvään kasvuun ja oppimisen arvostukseen

Kajaanin Lyseo (kuva Marko Kuvaja)
Järjestimme 18.1.17 monen muun kaupungin ja koulun tavoin Maailman Suurimman Vanhempainillan myös Kajaanissa. Rehtorit suunnittelivat toimivan ratkaisun siten, että vanhempainilta järjestettiin Kajaanin Keskuskoululla koko kaupungin yhteisenä tilaisuutena. Tilaisuus myötäili suositeltua valtakunnallista konseptia (www.maailmansuurinvanhempainilta.fi)

Paikalla tilaisuudessa vanhempia oli noin kolmisen sataa ja eri koulut sekä luokka-asteet olivat hyvin edustettuina. Kouluilta tilaisuudessa olivat mukana peruskoulujen rehtorit sekä opettajia jokaiselta koululta. Harmillista on, että en ehtinyt napsimaan kuvia tilaisuudesta...

Ilta startattiin käyntiin Keskuskoulun rehtori Marjaana Aapakarin tervetulotoivotuksella. Omassa puheenvuorossani tein lyhyen katsauksen yhteiskunnan muutoksen ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen muutosta vastaavaksi. Halusin painottaa vanhemmille, että kaikki se hyvä, josta nykypäivänä nautimme, on koulutuksen tulosta. Siellä missä halutaan rakentaa uutta ja kehittää yhteiskuntaa, kehitetään ja arvostetaan koulutusta. Monet nykypäivän lieveilmiöt ovat puolestaan seurausta kouluttamattomuudesta ja merkki koulutuksen epätasa-arvon kasvusta. Koulutuksen tasa-arvon turvaaminen ja edistäminen onkin tärkein tavoite koulun kehittämisessä. Hyvä koulutus on yksilön hyvinvoinnin ja hyvän elämän tae.

Digipilotointia
Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen kuvasi puheessaan, mitä kaikkea hienoa kajaanilaisessa perusopetuksessa on tapahtunut. Ja hienoahan tapahtuu. Kouluja on peruskorjattu ja uudisrakennettu urakalla. Uusia peruskorjaushankkeita aloitellaan. Opetuksen kehittämiseen on panostettu hankkeiden turvin ja myös kaupungin omalla rahalla. Koulupäivän liikunnallistaminen sekä oppimisympäristöjen kehittäminen ovat olleet tässä paikalliset kehittämisen kärjet. Jaana Karin, Olli Vatasen sekä Ari-Pekka Steinin opetuksen käytänteitä esittelevät loistavat puheenvuorot kuvasivat tarkemmin koulujen toimintakulttuurin uudistuksen arkea. Liikkuva koulu -hankkeen käytänteet ovat vahvasti koulujen arjessa mukana, ja opetuksen digitaalisten käytänteiden omaksuminen hyvässä vauhdissa. Kehitettävää on erityisesti laitekannassa sekä langattomien verkkojen toimivuuden varmistamisessa.

Vesa Kaikkonen ja Salla Ventonen arvioivat vanhemman näkökulmasta lapsen opintietä ja koulun merkitystä. Sallan analyyttinen esitys pureutui pohtimaan kysymystä, mitä työelämä odottaa koululta. Vaikka yhteiskunnan muutos on valtaisa, eivät ihmisenä olemisen ja ihmiseksi kasvun tarpeet ole muuttuneet. Ihmisten on edelleen syytä omaksua laaja sivistyspohja ja näkemystä elämästä sekä ihmisyydestä. Esimerkiksi filosofialla, uskonnolla ja psykologialla oppiaineina on tässä merkitystä. Hyvä luku- ja kirjoitustaito ovat kaiken a ja o. Sinnikkyys, hyvä asenne työtä kohtaan sekä toisten ihmisten kunnioittaminen ovat taitoja, joita tarvitaan myös tulevaisuudessa. Vesa Kaikkonen aloitti puheenvuoronsa muistelemalla omaa lapsuuttaan, jolloin riitti että oppii lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Maailma oli tuolloin täysin toisenlainen kuin nykypäivän moniarvoinen ja -mutkainen maailma on. Yksi merkittävä muutos, joka yhteiskunnassamme on tapahtunut, on ollut se, että ennen jokainen kylän aikuinen huolehti jokaisesta lapsesta. Jos lasten toiminta ajautui huonoille teille, siihen puututtiin ja tällä tavalla jokainen aikuinen osoitti, että lapsista välitetään ja heistä huolehditaan. Koko kylä kasvatti ja loi lapsille tärkeän perusturvallisuuden tunteen. Nykyään perheet ovat usein yksin kasvatustehtävänsä kanssa ja siksi kodin ja koulun yhteistyön merkitys on entistä tärkeämpi. Kodin ja koulun yhteistyötä on jatkuvasti kehitettävä. Vesa painotti viestissään lapsen rakastamista ja hyväksymistä sellaisenaan kuin lapsi tarpeineen on. Välittämistä ja rakastamista osoitetaan elämällä tavallista arkea lapsen kanssa, kuuntelemalla ja olemalla kiinnostunut lapsen arjesta ja ajatuksista.


Lehtikankaan monitoimitalo valmistuu
Lopuksi

Kokemus Maailman Suurimmasta Vanhempainillasta oli myönteinen. Koulun liikuntasalissa järjestetty luentotyyppinen tilaisuus ei mahdollistanut keskustelua mutta silti vanhemmista ja opettajista huokui kiinnostus yhteistä kasvatustehtävää kohtaan. Tapahtuma on yksi keino rikastaa kodin ja koulun yhteistyötä ja se on konseptina myös hyvä keino edistää koulun ja oppimisen arvostusta. Koulumenestyksestä sinänsä siis viis! Keskeistä on oppimisen arvostuksen ja yleensä arvostavan asenteen kasvattaminen lapsissa. On opittava arvostamaan itseä ja toisia ihmisiä. On opittava arvostamaan koulua ja oppimista. On opittava arvostamaan työtä ja sinnikkyyttä. Arvostavan asenteen oppiminen riippuu meistä aikuisista. Meidän aikuisten on osoitettava tätä arvostusta lapsillemme niin kotona kuin koulussa. On muistettava, että oppiminen ja kasvu ovat kokonaisvaltainen asia ihmisen elämässä. Esimerkiksi oppiminen ei rajoitu vain kouluun, eikä kasvatus vain kotiin. Oppimista ja kasvua tapahtuu kaikkialla. Kotona tai vapaa-ajan harrastuksissa ja leikeissä opitut asiat ja tehdyt työt pitää oppia tunnistamaan ja tunnustumaan tulevaisuudessa yhtä arvokkaiksi tiedoiksi ja taidoiksi kuin koulussa opittu. Koulun ulkopuolista elämää on kytkettävä osaksi koulun todellisuutta. Oppiminen on ja siitä pitää tulla osa lasten elämää. Tällöin oppimisesta tulee myös innostavaa. Tämä meidän aikuisten on opetettava lapsille.


Linkkejä

Ilmiömäistä oppimista! Digipilotointia ja oppimisen pelillistämistä

Ops2016 ja yritysyhteistyö koulun toimintakulttuurin kehittämiseksi - STEP! askel eteenpäin taas

Oppiminen ei rajoitu vain kouluun - tunnistetaan ja tunnustetaan tämä paremman kasvun tukemiseksi!