keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Haave luo tavoitteen, tavoite luo tahtoa ja tahto halua ponnistella haaveen toteuttamiseksi - tässäpä koululle tavoitetta!

Tänään julkistettiin tuoreet PISA-tutkimuksen tulokset otsikolla "Suomalaisnuoret tyytyväisiä elämäänsä". On ilo lukea, että 45 prosenttia suomalaisnuorista on erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Pojista yli puolet kokee olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä ja tytöistä kolmannes. Vain kuusi prosenttia kokee olevansa erittäin tyytymätön elämäänsä. Toki jokainen tyytymättömyyden prosentti on aina liikaa. Hyvää tulosta tällä henkisen elämän alueella selittää ainakin osin yhteenkuuluvuuden tunne, joka on Suomessa tutkimukseen osallistuneiden maiden korkein. Samalla on hyvä havaita tulosten osalta esitetty signaali yhteenkuuluvuuden tunteen laskusta maassamme aiempiin vuosiin verrattuna.

Tekemistä kuitenkin riittää koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä, sillä suomalaisten oppilaiden suoritusmotivaatio koulussa on edelleen vertailumaiden alhaisin. Motivaation ja PISA-kokeessa menestymisen välillä on yhteys: korkea motivaatio enteilee parempaa osaamista. Esimerkiksi luonnontieteissä ero eniten ja vähiten motivoituneen neljänneksen välillä oli 55 pistettä (566 ja 511 pistettä). Heikosta motivaatiosta huolimatta suomalaisnuoret ovat pärjänneet hyvin PISA-vertailussa, mutta voisimmeko pärjätä paremmin ja olla vieläkin onnellisempia, jos kokisimme korkeaa motivaatiota ja oppimisen iloa?

Voidaanko todeta, että suomalaiset pojat ovat laiskoja mutta onnellisia? Tytöt hitusen ahkerampia tai tunnollisempia mutta myös hitusen onnettomampia? Voidaanko todeta, että jos ei koe vastuuta, ei koe myöskään huolia? Lännen media julkaisi huhtikuun alussa suuren suomalaisen arvo- ja hyvekyselyn. Arvokyselyn perusteella suomalaiset arvioivat elämässään vähiten tärkeiksi hyveiksi kunnianhimon ja nöyryyden. Myös mielikuvitus ja luovuus arvioitiin vähemmän merkityksellisiksi. Arvoista hyvinvointi, onnellisuus ja oikeudenmukaisuus arvotettiin tärkeimmiksi. Minulle kyselyn tuloksessa yllätykselliseksi muodostui se, että meiltä suomalaisilta näyttäisi puuttuvan kunnianhimo, nöyryys sekä tahto luovuuteen elämässämme.

Olisiko nyt julkistetulla PISA-tuloksella yhtymäkohtia vallitseviin arvoihin? Jos julkaistua PISA-tulosta peilaa tähän arvo- ja hyvetutkimukseen, voi tehdä hataran johtopäätöksen, että pojilta puuttuu kunnianhimoa ja siten tahto menestyä elämässä. Kunnianhimottomuus näkyy siinä, että emme halua ponnistella ja nähdä vaivaa menestyksen eteen. Olisikin mielenkiintoista tietää, millaisia tulevaisuudenkuvia suomalaiset nuoret omaavat. Rakentuuko meidän nuorille peruskoulun aikana haaveita tulevaisuudesta, siitä mitä haluaisi olla isona? Sitran (2008) selvityksen mukaan vain 13 %:lla nuorista työ tai ammatti siintää mielessä, kun mietitään tulevaisuutta. Yleisesti nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on ollut myönteinen, mistä tämä PISA-tuloskin kertoo. Saila Sihvola (2010) toteaa gradussaan, että nuorten tulevaisuuskuvat ovat hyvin perinteisiä. Sihvola painottaakin, että nuorten tulevaisuuskuvien rakentumista tulisi tukea koulussa, jotta nuorille kehittyisi valmius kohdata muuttuva tulevaisuus sekä tahto ja taito toimia hyvän tulevaisuutensa eteen. Voisiko suomalaisten koululaisten motivaatiota tukea se, että jokaiselle nuorelle rakentuisi peruskoulun aikana selkeä haavekuva sille, mitä haluaa olla isona, mitä haluaa tulevaisuudeltaan? Mitä voisimme tehdä nykyistä paremmin sen eteen, että tukisimme koululaisten myönteisen ammatillisen tulevaisuuskuvan muodostumista, joka toimisi motivaattorina ja oppimista ja ponnistelua edistävän tahdon rakennusaineena ja koulutyön tukijana?


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Milloin oppiminen innostaa ja miten oppilaat saadaan kiinni oppimisen syrjään?

Sanni Grahn-Laasonen ilmaisi huolensa poikien alati heikkenevistä oppimistuloksista viime joulukuun Helsingin Sanomien haastattelussa "Opetusministeri Grahn-Laasonen: Lisää miesopettajia kouluihin – ”Koulutus on nyt osansa säästöistä kantanut”". Ministeri kommentoi tärkeää ja jatkuvasti ajankohtaista aihetta fiksuin ajatuksin. Tämä teksti on pyörinyt parin muun tekstin tavoin koneella kuukausikaupalla mutta nyt pääsiäisloma antoi aikaa blogin näpräilylle.

Kysymykseen, miksi koulu ja oppiminen eivät innosta (poikia), on haastava vastata ja näkemyksestä muodostuu helposti yksiulotteinen. Parhaimman vastauksen koulun kiinnostamattomuuteen tai kiinnostavuuteen saisi, kun asiaa kysyisi asiantuntijoilta, oppilailta. Pirkko Siltalaa lainaten huomaan, että minusta tulee tässäkin tekstissä lähetyssaarnaaja, joka ei luota tuleviin sukupolviin vaan kääntyy omaan subjektiiviseen menneisyyteen, josta ammentaa ehdotonta oppia toisille, etusormeaan heristäen. Tästä huolimatta kirjoitan tekstin, joka on lähtökohtaisesti oman ajattelun kainalosauva. Jos teksti herättää jossakin lukijassa ajatuksia, myönteisiä tai kielteisiä, sekin on ihan hyvä se.



Koulu ja oppiminen innostavat, kun...

Kun ryhdyn pohtimaan, miksi koulu ei kiinnosta ja eritoten poikia, olen varmasti monessa asiassa väärässä ja vieläpä epätieteellisen subjektiivinen näkökannassani. Kysymys ei aina liity poikiin, koulunkäynti voi tympiä tyttöjäkin ja innostaa poikia. Opettajallakin on väliä. Oppilas voi kokea tietyn opettajan oppitunnit erittäin innostavina työtavasta huolimatta ja päinvastoin. Motivaatioon ja kouluviihtyvyyteen liittyy lukuisa joukko inhimillisiä muuttujia ja näin absoluuttista vastausta tuskin koskaan saa selville. Joltain kantilta asiaan on kuitenkin syytä pureutua, koska vakava tosiasia on, että tietyllä osalla oppilaita, ja eritoten pojista, suhtautumisessa kouluun on ongelmia, mistä seuraa oppimisvaikeuksia, koulunkäymättömyyttä, syrjäytymistä. Älykkyydestä ei ole kysymys monenkaan kohdalla vaan motivaatiosta ja innostuksen herättämisestä. Seuraavaksi listaan, ilman erityistä tärkeysjärjestystä muutamia tekijöitä, joiden arvelen vaikuttavan myönteisesti toteutuessaan suotuisasti oppilaan koulumotivaatioon:
  1. Koulu ja oppiminen innostavat, kun vanhemmat ja erityisesti isät ovat kiinnostuneita koulusta, ja me opettajat olemme kiinnostuneita lasten koulun ulkopuolisesta elämästä. Perheiden rooli on merkittävä ja erityisesti isien merkitys poikien koulumenestykselle on suuri. Isät toimivat keskeisenä roolimallina pojilleen. Isät antavat mallin lukemiselle tai lukemattomuudelle, liikkumiselle tai liikkumattomuudelle, puhumiselle tai puhumattomuudelle jne. Poikien koulumenestys on kaikilla mittareilla mitattuna heikentynyt. Uusimmassa Kasvatus lehdessä on pari tuoretta tutkimusartikkelia kodin merkityksestä lukutaidolle sekä sukupuolten välisistä tämän hetkisistä oppimistulosten eroista Suomessa. Poikien syrjäytyminen koulutuksesta ja myöhemmin työelämästä on iso yhteiskunnallinen riski. Joutilaisuus ja välinpitämättömyys periytyvät. Isien osallisuutta lastensa koulutyötä kohtaan tulee edistää ja tukea. Toisaalta koulua on kehitettävä enemmän tekemistä ja toiminallisuutta edistävään suuntaan. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja esimerkiksi vapaa-ajalla tapahtuvaa tekemistä on tunnistettava paremmin osaksi kouluoppimista, olkoonpa kyse tietokonepeleistä, jääkiekosta tai kokkaamis- tai käsityötaidoista (ks. Oppiminen ei rajoitu vain kouluun - tunnistetaan ja tunnustetaan tämä paremman kasvun tukemiseksi!).
  2. Koulu ja oppiminen innostavat, kun opettaja on innostava esimerkki. Vaikka taulouden resurssit eivät ole täysin suorassa yhteydessä hyvään opetukseen ja hyviin oppimistuloksiin, on ainakin puheilla heikosta taloudesta negatiivinen vaikutus vallitsevaan henkeen. Säästöt ja talouspuhe latistavat herkimpiä. Jos koettujen tavoitteiden ja koettujen odotusten / koettujen resurssien välinen kuilu jäävät toisistaan liian kauaksi, iskee tunnolliseen työntekijään helposti huoli, sitten väsymys ja turhautuminen ja lopulta kyynisyys ja uupumus. Nämä tunteet heijastuvat kouluissa suoraan oppilaisiin. Opettajien ja rehtoreiden jaksaminen ja kohtuullisten opetuksen resurssien turvaaminen on tärkeä kysymys, aivan kuten Grahn-Laasonen HS:n haastattelussa toteaa. Opetuksen muutospaine ja -tarve on suuri. Muutoksessa opettajia ei saa jättää yksin, joskin omaa tahtoa ponnistella ja oppia täytyy nykypäivänä edellyttää jokaiselta. On tarjottava riittävästi tukea, kohtuullisia resursseja ja aikaa. Lisäksi on omaksuttava myös opettajan osaamisen ja uuden oppimisen tunnistamista muutoksessa menestymiseksi. 
  3. Koulu ja oppiminen innostavat, kun oppilas kokee onnistuvansa oppimisessa. Opettajan on haluttava jokaisen oppilaansa menestyvän. Opettajan on tehtävä töitä sen eteen, että jokaiselle oppilaalle löytyy parhaat tavat oppimiseen sekä onnistumisen kokemuksia. Hyvät oppilaat oppivat aina, olipa koulu millainen tahansa. Koulumenestykseltään heikot ja keskinkertaiset oppilaat vaativat opetusta ja mietintää, miten kukin opetettavan asian parhaiten oppisi. Se vaatii pedagogista osaamista, kiinnostusta oppimisen ja oppilaantuntemuksen kehittämiseen. Toisaalta jo aiemmin mainittua koulun ulkopuolisessa elämässä opittujen asioiden tunnistamista on myös kehitettävä. Lapsilla ja nuorilla on valtavasti potentiaalia, joka tulee aktiivisesti tunnistaa ja tunnustaa. Projektimetodi on loistava työtapa ulottaa koulutyötä osaksi lasten muuta elämää. Oppiminen on hyvä harrastus ja ei ole lainkaan haitallista, jos lapset oppivat huomaamaan, että se mitä teen kouluajan ulkopuolella, on yhtä tärkeää kuin se, mitä opiskelen koulussa.
  4. Koulu ja oppiminen innostavat, kun oppilas saa olla aktiivinen toimija ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Opettajajohtoinen opetus tappaa innostuksen, olipa opettaja kuinka hieno puhuja tahansa. Jos opettajan puheen määrä on yli 20 % oppitunnista, puhuu opettaja liikaa. Samaten, jos oppilaat ovat jatkuvasti vähemmän äänessä kuin 20 % oppitunnista, on työtapa motivaation tappavaa. Välillä pitää toki olla pitkäjänteistä työskentelyä mutta ei jatkuvasti, koska oppilaiden on päästävä kokeilemaan ja keskustelemaan kokemastaan. Lasten ajattelu on pitkään ääneen puhumista, ja jos oppitunti ei mahdollista oppilaille puhumista, keskustelua, ei tapahdu ajattelua. 
  5. Koulu ja oppiminen innostavat, kun koulussa ymmärretään lapsen kasvatuksellista taustaa. Perheet ovat erilaisia. Työttömyys, perheen alhainen tulotaso, ylisukupolvien periytyvät ongelmat... Koulun arvomaailma on helposti kaukana perheiden arvomaailmasta. Kun todellisuus ja arvot, joiden parissa lapsi varttuu, ovat kaukana opettajan ja koulun edustamasta arvomaailmasta, jäävät kaksi yhteen sovitettavaa mieltä kauaksi toisistaan ja yhteisen innostavan mielen rakentuminen ja löytyminen kuihtuvat. Opettaja on kasvatuksen ammattilainen. Merkittävä osa ammatillisuutta perustuu erilaisuuden tunnistamiseen ja hyväksymiseen.
  6. Koulu ja oppiminen innostavat, kun jokainen oppilas saa kokea olevansa osa yleistä ryhmää. Olen huolestunut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kohtaamiini, usein opettajien esittämiin kommentteihin siitä, että opettajan ei tulisi olla psykologi, sosiaalityöntekijä, tuomari, lääkäri... todetaan, että tukea tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut omissa opetusryhmissä liian suureksi ja nämä lapset ovat saatava toisaalle, erityisen tuen piiriin oppimaan. Opettajien ja koulun on pidettävä huolta heikoimmista. Kuka huolehtii heikoimmista, jos opettajat eivät sitä halua tehdä? Emme voi myöskään toimia yksinomaan niin, että resurssien vaatimuksen nimissä siirrämme heikoimmat oppilaat erityisiin ryhmiin. Inkluusiota on ryhdytty kyseenalaistamaan heikkenevien oppimistulosten yhtenä syynä. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus oppimisen ja kasvun oikea-aikaiseen tukeen mutta ennen kaikkea oikeus osallistua ja olla osallinen nk. normaalista. Uskallan väittää hieman populistisestikin, että sillä neljänneksellä nuoria miehiä, joilla on vaikeuksia luku- ja kirjoitustaidon kanssa, ei ole lähtökohtaisesti ollut kyse luki-vaikeudesta tai älykkyyden puutteesta vaan motivaation puutteesta. Kapasiteettia löytyy ja olisi löytynyt. Jossain vaiheessa voimme olla tosin heidänkin kanssa myöhässä mutta emme missään kohtaa peruskouluvaihetta.
  7. Koulu ja oppiminen innostavat, kun koulu on turvallisen tuntuinen paikka. Koulun on oltava paikka, jonne on mukava tulla ja jossa on hauska olla. Kiusaamiseen kouluympäristössä ja sen ulkopuolella törmätään, vaikka koulut tekevät paljon töitä kiusaamisen ehkäisemiseksi. Kyse on koulun toimintakulttuurin kehittämisestä, jossa oikea suunta on luoda kulttuuria iloisen yhdessä tekemisen suuntaan. Tekemällä oppiminen, yhteiset projektit ja yhteiset tapahtumat ovat tämä iloisen yhdessä tekemisen toimintakulttuurin luomisen ytimessä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koulussa keskityttäisi perusasioihin, oppimiseen ja oppilaiden ohjaamiseen. Kyse on yhteishengen luomisesta, jonka eteen on nähtävä vaivaa ja luotava tilanteita, joissa opitaan ymmärtämään erilaisuuden voimavara ihmisten sujuvan keskinäisen toiminnan perustana. Iloista yhdessä tekemistä vaalivassa koulussa osataan hyväksyä erilaisuus, tunnetaan omat vahvuudet, mahdollisuudet ja puutteet. Iloista yhdessä tekemistä vaalivassa koulussa ihmiset kokevat olevansa hyväksyttyjä sellaisenaan kuin ovat tähän maailmaan sattuneet syntymään.


Lopuksi

Vertaan usein opettajuutta ja johtajuutta toisiinsa. Ryhmän motivoinnin peruskysymykset eivät eroa, työskenneltiinpä aikuisten tai lasten kanssa: samat motivaatiotamme säätelevät nk. biopsyykkiset vakiot ohjaavat merkitys- ja mielekkyyskokemuksia toiminnassamme. Haluamme olla osallisia yhteisiin, tärkeäksi kokemiimme asioihin, vaikuttaa meitä koskevien tapahtumien kulkuun, kokea hallinnan tunnetta, onnistumisia, auttaa toisia ja kokea niin esteettisiä kuin fyysisiä kokemuksia. Näiden asioiden toteutumista elämässä kaipaa jokainen ihminen. Kun näitä asioita toteutuu niin lapsen kuin aikuisen arjessa, koemme innostusta ja motivaatiomme on vähintäänkin hyvä. Innostuksen resepti onkin melko yksinkertainen. Onnistuminen innostaa. Mielekäs toiminta ja toiminta, jossa kokee olevansa osallinen ja johon kokee voivansa vaikuttaa, innostaa. Innostunut ihminen jaksaa yrittää ja ei lannistu epäonnistumisesta. Innostunut ihminen onnistuu usein ja innostunut ihminen on vastaanottavainen uuden oppimiselle. Innostus on myös tarttuvaa.



Linkkejä

Oppimistulokset, KARVI

NEET-indikaattori kuvaa nuorten syrjäytymistä
Lauantaiessee: Tämän vuoksi pojat eivät pärjää koulussa


Pisa Suomi vs. Viro - oppimisessa on kyse motivaatiosta

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kainutlaatuisen oppimisen suunta 2025

Kajaanilaiset koulutustoimijat ovat tehneet viime vuosien aikana tiivistä yhteistyötä opetuksen kehittämiseksi. Haasteet ja myös tarpeet opetuksen järjestämisen osalta ovat kaikille samat. Opetussuunnitelmat ovat uudistuneet. Yhteiskunnan muutos edellyttää toimintakulttuurien uudistamista hyvän kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Digitalisaatio, työelämälähtöisyys, yritteliäisyyden sekä hyvien vuorovaikutustaitojen kasvun tukeminen ovat yhteisiä tavoitteita kouluasteesta riippumatta. Talouden niukkuus edellyttää niin ikään muuttumaan, kehittämään ja sopeuttamaan totuttuja toimintatapoja. 

Seuraava teksti on kajaanilaisten koulutustoimijoiden johtajien muotoilema visio ja tahtotilan kuvaus kouluillemme sekä oppilaitoksillemme siitä, mihin suuntaan tahdomme opetusta kaikilla kouluasteilla kehittää kajaanilaisten lasten ja nuorten entistä paremman oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Kirjelmä on lähetetty aiemmin maalis-huhtikuun aikana kouluille ja oppilaitoksille yksiköiden johdon ja henkilöstön käsiteltäväksi:  

"
Yhteiskunta ja työelämä ovat muuttuneet 2000-luvun aikana merkittävästi talouden epävarmuuden, kiihtyvän kansainvälistymisen sekä automatisaation ja digitalisaation seurauksena. Muutos tulee jatkossa vain voimistumaan. Kaikkien kouluasteiden opetussuunnitelmat ovat uudistettu kuluneen neljän vuoden aikana. Yhteiskunnan muutos on ohjannut keskeisesti uudistuksia. Koululaisilta ja opiskelijoilta odotetaan perustaitojen omaksumisen lisäksi laaja-alaisempien valmiuksien omaksumista, aktiivisuutta oman toiminnan ohjaamisessa sekä yhteistoiminnallisuutta tiedon käsittelyssä ja tuottamisessa.

Kajaanin kaupungin sivistystoimiala, toisen asteen koulutusliikelaitos sekä ammattikorkeakoulun johto ovat perustaneet viranhaltijoista muodostuvan pedagogisen johtamisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ohjata yhteistyössä koulujen sekä oppilaitosten toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämistä. Tavoitteena on kajaanilaisten nuorten oppimisen ja kasvun tukeminen muuttuvassa yhteiskunnassa sekä koulutuksen kehittäminen valtakunnan kehityksen kärjessä. Hyvä ja muuttuva koulujen sekä oppilaitosten johtaminen ja opettajuus ovat tämän tavoitteen toteutumisen perusta. Muutos edellyttää siten meiltä jokaiselta tahtoa kehittää omia laaja-alaisen osaamisen valmiuksia. Digitalisaatiossa on kysymys ensisijaisesti ihmisten asenteista sekä koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurista.

Pedagogisen johtamisen ohjausryhmä on linjannut, että opetuksen ja koulutuksen kehittäminen rakentuu seuraavien tekijöiden toteutumiselle kaikilla kouluasteilla:

  1. Ilmiöperusteinen opetus ja oppiminen (koulujen, ympäröivän yhteisön, tietoverkkojen sekä kirjastojen muodostamana yhteistyönä).
  2. Oppimista tapahtuu kaikkialla. Ubiikin ja avoimen oppimisympäristön kehittäminen. Koulut muuttuvat yksilöllisten oppimisprosessien johtajiksi, oppimista tapahtuu kaikkialla, oppimisessa hyödynnetään kiinteitä ja sähköisiä ympäristöjä.
  3. Tiedon jakamisen ja kehittämisen kulttuurin luominen, tiedon näkyväksi tekeminen. Koulut ovat resurssiviisaita potentiaalikeskuksia.
  4. Oppimismotivaatiota ja onnistumista edistävien oppimisympäristöjen vuorovaikutus kouluissa sekä yritysten, erilaisten työyhteisöjen sekä kulttuuriympäristön kanssa.
Tavoitteena on visioida ja johtaa kajaanilainen ja kainuulainen oppiminen uudelle, psyykkistä kasvua, oppimista ja luovuutta edistävälle tasolle. Tämä tarkoittaa oppimiskäsitysten uudelleenarviointia niin, että päiväkodit ja oppilaitokset muodostavat kehittämisyhteisöjä (hubeja), joiden avulla voidaan ottaa haltuun se tietämys ja tarjonta, mitä globaali maailma tarjoaa ja jota jokainen opettaja pystyy edistämään aktiivisella, kokeilevalla ja kehittävällä työotteella. Tämä tarkoittaa myös uudentyyppisen vastuun ottamista erilaisista oppijoista / oppimistyyleistä. Kehittämisyhteisöt ja oppimisympäristöt ovat luovuuden, vastuun ja vapauden muodostama kokonaisuus.

Jokaisella kehittämisyhteisöllä on oma teemansa, mikä muodostaa viitekehyksen toimintatavalle. Periaatteessa oppija voi siirtyä jollakin periaatteella kehittämisyhteisöstä toiseen. Kehittämisyhteisöjä voi olla lukematon määrä, kunhan jollakin tavalla pystytään koostamaan tieto hyödynnettäväksi. Niitä voisi olla esim.

  1. Kulttuurin kehittäjäyhteisö (musiikki, kuvataide, näyttämötaide, historia, pelit jne. eri kouluasteilta)
  2. Luonnontieteiden kehittäjäyhteisö (matematiikka, fysiikka, kemia, luonnonvara-ala, CEMIS, …)
  3. Teknologian kehittäjäyhteisö (Kone-metalli, ICT, logistiikka, kaivos,…)
  4. Palvelujen kehittäjäyhteisö (hyvinvointiala, matkailu-ravitsemis, liiketalous,…)
  5. jne…
Käytännössä kehittämisyhteisötoiminta voi olla aluksi jo toiminnassa olevat digikahvilat, pedagogiset iltapäivät, SharePointissa julkaistava opettajien osaamisen kehittämisen ja jakamisen alusta sekä eri oppilaitosten mentoreiden välinen yhteistyötoiminta. Nämä kehittämisyhteisöt sisältäisivät jatkumon esiopetus-perusopetus-toinen aste, AMK, mutta toimisivat kuitenkin limittäin toistensa kanssa. Samojen virtuaalisten seinien sisällä, mutta etenkin kainuulaisten elinikäistä kasvua ja oppimista edistävää toimintakulttuuria kehittäen. Kaikissa toiminnoissa on huomioita läpimenevänä teemana yrittäjyys, osallisuus, tasa-arvo ja kestävä kehitys.

Tavoitteena on, että Kajaanissa/Kainuussa on maailman paras koulu vuonna 2025. Osaamisen kautta turvaamme kainuulaisille hyvän tulevaisuuden.

Edellytämme, että oppilaitoksissa käsitellään tämä asiakirja ja pohditaan, miten itse kukin sisäistää tulevaisuuden koulun ja miten nämä asiat otetaan osaksi arjen käytäntöjä.


Kajaanissa 17. maaliskuuta 2017

Mikko Saari, sivistysjohtaja 
Turo Kilpeläinen, toimitusjohtaja/rehtori (KAMK)
Anssi Tuominen, johtaja (toisen asteen koulutusliikelaitos)
Päivi Rissanen, perusopetuksen johtaja 
Eija Heikkinen, kehitysjohtaja (KAMK)
Raimo Sivonen, rehtori, ammatillinen koulutus
Markku Nissinen, rehtori, Kajaanin lukio
"

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt. Hyvän tulevaisuuden tekeminen
toteutuu, kun lapset saavat mahdollisuuden työskennellä tulevaisuuden
oppimisympäristöissä