maanantai 27. maaliskuuta 2017

Positiivisen pedagogiikan päivä - Kaisa Vuorinen positiivisen pedagogiikan pilotti

Saimme Kajaaniin luennoimaan tukija, tietokirjailija, opettaja Kaisa Vuorisen. Kaisa piti päiväsaikaan seminaarin rehtoreille ja sen jälkeen iltapäivän koulutuksen kajaanilaisille opettajille. Innostavaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa ajattelua. Sitä vain miettii, miksi emme muista, ehdi, osaa tai jopa viitsi huomioida positiiviseen pedagogiikkaan liittyviä asioita työssämme? Eräs rehtori totesikin heti alkuun, että positiivisuus, myönteinen ajattelu, oppilaan vahvuuksien, yhden, pienenkin tunnistaminen sekä siihen tarttuminen ja siitä voiman ammentaminen oppilaalle on loppujen lopuksi ainut keino, jolla voidaan tukea esimerkiksi käytösongelmista kärsiviä oppilaita myönteiseen kasvuun.



Hyvä tehdään läsnä olevaksi tekemällä meissä oleva hyvä näkyväksi ja puhuttavaksi 

Kaisa kuvasi koulujen toimintaa, joissa hyvää kielellistetään ja tehdään näkyväksi arjessa. Myönteisten sanojen tuominen luokkiin, käytäville, opettajien ja oppilaiden nähtäväksi luo yhteisen "hyvänkielen" hyvän huomaamiselle. Kieli, sanat, jotka on näkyvillä, auttavat herkistymään hyvän äärelle. Ihminen oppii huomaamaan paremmin vahvuuksia, kun ne ovat näkyvissä sanoina. Oppilas ja opettaja oppivat huomaamaan hyvää itsessään sekä toisissaan ja käyttämään myönteisiä sanoja. Myönteisten, vahvuuksia kuvaavien sanojen tulisi olla itsestäänselviä ihmiselämässä. Miksi sorrumme kuitenkin helposti valittamiseen ja negatiivisen ajatteluun? Kun elämä takkuaa, on raskasta ja vastoinkäymisiä, myönteisyys ja positiivisuus ovat vaikeita löytää, tunnistaa. Sille ei ole helppoa löytää voimia. Tällöin ihminen hakee energiaa jaksamiseensa helpon eli negatiivisen kautta - valittamalla, suhtautumalla varauksella, sättimällä, nujertamalla toista, pahimmillaan pahoinpitelemällä lähellään olevia tai tielleen sattuvia.

Pahasta on vaikea päästä hyvään: perheiden vaikeat taustat, perheen rikkonaisuus, vanhempien työ- tai taloushuolet, väkivalta tai yleinen elämisen epävarmuus aiheuttavat sen, että tällaiselta taustalta ponnistaminen arkeen on haaste monelle lapselle ja myös aikuiselle. Kaisa kuitenkin painotti, että lapsiin voidaan  vaikuttaa myönteisesti, mutta pienin askelin. Myönteisyyttä voidaan oppia. Koulussa voidaan käyttää esimerkiksi myönteisten asioiden päiväkirja. Alkuun myönteisten asioiden kuvaaminen on vaikeaa mutta tuetusti ja sinnikkään harjoittelun avulla lapsi oppii näkemään ja kielellistämään myönteisiä asioita ympärillään.


Tekemisen kautta löytyy onni ja elämän tarkoitusta

Luennolla kysyttiin, miten kouluun luodaan myönteinen ilmapiiri. Tunteet tarttuvat. Se, että huomioidaan työkaverit ja oppilaat myönteisesti, kuunnellen ja aidosti hymyillen, on lähtökohta hyvän hengen rakentumiselle. Lisäksi tarvitaan työtä ja mahdollisuus onnistua. Sinnikkäästi työtä tekemällä mahdollistuu onnistuminen ja omien vahvuuksien löytyminen niin lapsille kuin aikuisille.

Kaisa totesi onnellisuuden perustuvan osaltaan mahdollisuuteen innostua ja uppoutua työhön ja kokea sitä kautta onnistumista sekä löytää omia vahvuuksia. Itse ajattelen, että luottamus ja luottamuksen osoittaminen ovat lähtökohdat onnellisuutta ruokkivalle ilmapiirille. Hyvässä työyhteisön ilmapiirissä osoitetaan toisille, että häneen luotetaan. Luottamusta henkivässä ilmapiirissä kenenkään ei tarvitse pelätä tekemistä, siellä saa kokeilla, onnistua tai epäonnistua. Luottamusta seuraa tekemisen meininki, mikä on tärkeintä. Tyyli on vapaa, kunhan tavoite on selkeä, yhdessä sovittu ja toiminta ei loukkaa ketään. Onnistuneeseen lopputulokseen on monta erilaista tietä. Se, miten itse ajattelisin asioiden sujuvan ja niitä tehtävän ei ole se oikein tie. Tärkeintä on, että ihmiset tekevät töitä yhteisesti sovitun suuntaisesti. Lopputuloksesta ei välttämättä tule täysin opettajan tai johtajan mielen mukaista. Tämä on tärkeää hyväksyä, että ihmiset uskaltavat tehdä. Luottamuksen ilmapiiri on tie uskaltavalle tekemiselle ja sitä kautta Kaisan painottamiselle uppoutumiselle ja onnellisuutta edistävän flown syntymiselle.



Koulun kehittämisen suunta

Vuorinen painotti, että perusopetuksen keskeiset tehtävät ovat:
  1. Oppilaiden ohjaus, 
  2. kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien tunnistaminen, 
  3. myönteisen minäkuvan ja ajattelun vahvistaminen, 
  4. toiveikkuuden rakentaminen tulevaisuutta kohtaan.
Oppimista tapahtuu kaikkialla. Lapsella on muutakin elämää kuin koulu ja oppimista tapahtuu muuallakin kuin koulussa. Oikeastaan paljon enemmän muualla ja tulevaisuudessa entistä enemmän muualla kuin koulussa. Tämä muualla opittu on osattava valjastaa osaksi lapsen akateemista kasvua. Koulun on muututtava tässä suhteessa. Koulu ei ole enää paikka, jossa opetetaan vain opsiin määritetyt sisällöt ja annetaan valmiudet jatko-opiskelulle. Koulun on oltava mahdollisuuksien muodostumisen ja voimavarojen syntymisen keskus (ks. Oppiminen ei rajoitu vain kouluun - tunnistetaan ja tunnustetaan tämä paremman kasvun tukemiseksi!Osaaminen kehittyy tekemällä ja osaamista jakamalla.)

Oppilaille on luotava myönteistä käsitystä itsestään, myönteistä tulevaisuuden kuvaa ja haaveita sille, mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Aikuiset välittävät paitsi tunteita myös uskomuksia lapsesta - mihin pystyn, mitä osaan, mitä voin osata, mihin voin pystyä. Lapselle uskomukset omasta itsestään ja kykeneväisyydestään kehittyvät jo varhain. Me aikuiset olemme näiden uskomusten takana. Opettajan ja vanhemman on oltava tarkka, miten lapselle asioita hänen osaamisestaan ilmaistaan. On oltava tarkka, millaista kieltä käytämme.


Lopuksi

Vuorisen luento oli innostava, ajatuksia herättävä. Tekevä ja unelmoiva ihminen on onnellinen. Positiivinen pedagogiikka rohkaisee luottamaan omiin kykyihin. Positiivisuutta voi oppia ja se voi tarttua. Positiivisia sanoja on opeteltava. Kun luennon aikana täytyi miettiä itsestä viisi myönteistä vahvuutta, jäi lista lyhyeksi. Syynä on ehkä itsekritiikki mutta ennen kaikkea kyvyttömyys löytää myönteisiä käsitteitä. Koulut, joissa myönteiset, vahvuussanat ovat jatkuvasti näkyvissä, osataan näitä sanoja käyttää omien ja kavereiden vahvuuksien tunnistamiseksi ja näkyväksi tekemiseksi. Iltapäivästä kajaanilaiset opettajat pääsevät (pääsivät) kuulemaan Kaisan luennon. Toivon, että se herättää innostusta opetuksen kehittämiseen. Toivon myös sitä, että koulut ottavat vahvuussanoja aktiivisesti käyttöön kouluissa ja laittavat niitä seinille näkyviin, muistiksi ja käyttävät niitä koulutyössä lasten vahvuuksien todentamiseksi.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tarkoitus sanelee muodon opetuksessakin - pedaloikkia ja parempia oppijoita

Pääsin viime viikolla mielenkiintoiseen tilaisuuteen keskustelemaan ja kuulemaan ajatuksia opetuksen sekä oppimisen tilasta, kun uutta opsia ajetaan käytäntöön ja koulujen toimintakulttuuria sekä oppimisympäristöjä uudistetaan. Kirjasin tilaisuudesta pari mieltäni askarruttanutta nostoa tähän blogitekstiin:

  1. digiloikka ei olekaan enää hyvä käsite vaan on otettava pedaloikkaa,
  2. oppilaiden tuen tarve on kasvavaa, mikä näkyy oppimateriaalien laadussa eli kirjojen sisältöä on jouduttu helpottamaan ja
  3. digilaitteet eivät ole sinänsä hyviä tai pahoja vaan mahdollisuus oppimisen tukemiseen. Siksi tarkoitus sanelee opetuksessa muodon eli sen, mitä tehdään, miten ja miksi.


Digiloikkaa, pedaloikkaa - ymmärrystä opetuksen taustalle

Digiloikka on muuttunut pedaloikaksi. Digiloikka ei ole enää avainsana. Hyvä näin, koska digiloikka-käsite on ohjannut kuulema ajattelemaan väline edellä, kun taas pedaloikka nostaa opetuksen välineen edelle. Ymmärrettävää, ja ymmärrettävää asian tulee olla erityisesti opettajille ja vanhemmille. Loppujen lopuksi on sikäli yhdentekevää, mitä käsitettä käytetään, kunhan ajatus ja siitä kumpuava toiminta on hyvää opetusta ja oppimista edistävää. Enpä malta olla kuitenkaan arvioimatta tätä opetuksen ympärillä kuplivaa käsitteellistämistä: opetuksen kehittämiseen liittyvät asiat ja käsitteet tuntuvat ailahtelevan kuin erilaiset muotivirtaukset tai hetken pinnalla olevat villitykset. Mutta "peda" on melkein pedagoginen käsite, toisin kuin digitalisaatio, jonka sisältö on käsitteenä monelle vieras ja toisaalta kattaa laajasti kaikki yhteisöllisen elämän alueet ja palvelut - ja vieläpä liian yleisessä mielessä. Pedagogiikkaan ei kannata sälyttää kasvatukselle vieraita sanoja... vaikka onhan peruspedagogisen ajattelun rinnalla vierinyt jos minkälaista psykologista, teknologista, ohjelmoitua tai matemaattista ajattelutapaa. Esimerkiksi Yrjö Yrjönsuuri määritteli aikanaan, 90-luvun alussa, opetusta ja oppimista intentionaalisena toimintana matemaattisella otteella: "...saavuttaako X p:n aiotulla tavalla.... opetuksen määritelmä olisi a=df(b, c, ...)" Tai DPA-Helsinki -projekti 1980-luvulla, jossa opetus jaettiin systemaattisesti ymmärrettävissä oleviin, praktisiin, opetuksen ja oppimisen osatekijöihin, joiden tarkempaa ilmentymistä oli selkeä ryhtyä tutkimaan. Aikanaan väitöskirjassani kysyinkin, missä vaiheessa suomalainen opetuksen ja kasvatuksen tutkimus siirtyi kokonaisvaltaisesta kasvun tutkimuksesta atomistiseen oppimisen ja opetuksen "tutkittavissa olevien ilmiöiden tutkimiseen". Seppo Saanion (2003) tutkimukseen viitaten totesin, että peruskoulujärjestelmään siirtyminen sekä samanaikainen positivismin painottaminen käyttäytymistieteissä johti Suomessa saksalaisen henkitieteellisen näkökulman hämärtymiseen psykologisen kustannuksella. Digi- tai pedaloikkakeskustelu on jossain määrin verrannollinen edellä mainittuun opetustapahtuman "ajan henkeen perustuvaan näkökulmalliseen määrittelyyn" nähden.


Oppilaat vaativat yhä enemmän tukea ja konkreettisempaa materiaalia

Keskustelussa todettiin, että oppimateriaalin haastavuus on jatkuvasti tippunut, koska oppilaiden taidot käsitellä tietoa ovat muuttuneet. Oppimisen sujumiseen tarvitaan yhä enemmän tukea. Tämän vuoksi myös oppikirjojen sisällöt ovat muuttuneet yhä yksinkertaisemmiksi. Kieltämättä vilkaisu uusimpaan matematiikan kirjaan näyttää, että aukeaman tehtävät ovat suhteellisen tasapaksuja (luokka-aste 4) ja tehtävissä eriyttäminen haasteellisempaan suuntaan on vähäinen. Ympäristötiedon sähköisessä lukumateriaalissa (4. luokka) todetaan esimerkiksi suon olevan "vetisempi paikka kuin metsä". Suolla todetaan kasvavan rahkasammalta, koska sammaleet pystyvät elämään märillä paikoilla. Kuolleesta rahkasammaleesta todetaan muodostuvan turvetta. Samassa kappaleessa kuvataan lyhyesti myös metsää (lehti- ja havumetsä). Kolmekymmentä vuotta vanhemmassa materiaalissa kuvataan puolestaan omina kappaleinaan metsät ja suot. Esimerkiksi suon osalta kuvataan diagrammina ja sanoin, kuinka suuri osa Suomen pinta-alasta on suota. Erotellaan suotyypit korpi, räme, letto ja neva sekä kerrotaan lyhyesti turvetuotannosta ja soiden ojituksesta. Metsien osalta kuvataan kasvillisuusvyöhykkeet ja puhutaan mm. "pioneeripuista" lepän, koivun ja männyn osalta. Kyseessä on 3. luokan materiaali vuodelta 1985. Näin pikaisella vertailevalla vilkaisulla sisältöön kuulemassani kommentissa on itua...

Yhteiskunta ja ihminen muuttuvat kuitenkin ajassaan ja tavallaan. Emme voi enää elää sitä koulun todellisuutta, jota se oli vuonna 1985. Iso kysymys on, mikä on sähköisen oppimateriaalin rooli oppimisen tukemisessa ja mikä arvo tulisi olla "perinteisellä" luku- ja työkirjalla, kynällä ja paperilla? Joissain kunnissa on siirrytty vankasti sähköisiin oppimateriaaleihin. Perinteisiä kirjoja on korvattu oppilaskohtaisilla päätelaitteilla ja sähköisillä materiaaleilla. Osa oppilaiden vanhemmista ja opettajista on kokenut, että tämä on heikentänyt oppimista entisestään. Kouluihin on vaadittu takaisin kyniä, vihkoja ja kirjoja. Kultainen keskitie ja tarkoituksenmukaisuus ovat tässäkin avainasemassa. Peukalo-etusormi-ote ja käsillä tekeminen ovat tehneet ihmisestä ihmisen - ihmisten välistä vuorovaikutusta, kosketusta ja tunteiden ilmaisua ja kokemista unohtamatta. On selvää, että kun mennään mihin tahansa ääripäähän, missä tahansa asiassa, mennään metsään - enkä viittaa edellisiin kuvauksiin ympäristötiedon kirjoista.


Tarkoitus sanelee toiminnan muodon 

Kajaanilaisilla digipiloteilla on kertynyt parin viime vuoden aikana hyvää kokemusta sähköisten materiaalien käytöstä. Kiitos OPHn hankerahoituksen ja paikallisten päättäjien näkemyksestä opetuksen kehittämistä kohtaan. On voitu havaita, että kun lapsen tuen tarve on suuri, ovat sähköiset materiaalit ja päätelaitteet oppimiselle erinomainen tuki. Yleisen tuen piirissä olevat oppilaat tarvitsevat ja hyötyvät siitä, että töitä tehdään välillä ja tietenkin suunnitellusti ihan paperilla ja kynällä, vaikka perinteiseen työkirjaan täyttäen. Oppimisessa on kysymys kielen käytöstä, oman ajattelun kehittämisestä ja ilmaisusta. Esimerkiksi kehitysvammainen lapsi hyötyy selkeästi siitä, että pääsee koneen avulla kielellistämään, ilmaisemaan ajatuksiaan toisille. Kun lukeminen ei onnistu, tarjoaa päätelaite ja yksilöllistetty materiaali järkevän tien opiskeltavan asian pilkkomiseen kuulluksi puheeksi ja kuviksi. Jos lasten oppimiskyky sekä kielelliset valmiudet ovat yleisesti heikkenevät ja on huomattavissa, että tukea tarvitsevat lapset hyötyvät selkeästi sähköisestä oppimisympäristöstä, niin mikseivät yleisopetuksen oppilaat hyötyisi digitaalisista oppimisympäristöistä? Väitän, että hyötyvät ja jopa merkittävissä määrin, kun sähköisiä välineitä käytetään lapsen ajattelun sekä ilmaisun tukena, opiskeltavia asioita konkretisoivana ja itseilmaisua sekä vuorovaikutusta monipuolistavina ympäristöinä.  Aivan kuten Maria Montessori, joka kehitti metodinsa alun perin debrivoituneiden lasten kasvun tueksi, ja menetelmän hyödyt ymmärrettiin sittemmin laajemmin lasten kasvua ja oppimista tukeviksi.

Oppimiseen liittyen voidaan todeta: kun oppii kirjoittamaan, kuvaamaan sekä jäsentämään ajatustaan toisille, oppii ajattelemaan. Oppii oppimaan. Tästä on kysymys myös sähköisten välineiden eli digilaitteiden käytössä. Joskus olen miettinyt, miten hyvin huomioimme opetuksessa Piagetin teoriaa lapsen älyllisestä kehityksestä. Lapsille ja vielä nuorillekin on konkretisoitava asioita, on käsiteltävä tietoa useammasta kanavasta - näkemällä, kuulemalla, puhumalla, kirjoittamalla, tekemällä ja kokemalla. Samalla on haastettava ajattelemaan ja muovaamaan ymmärrystä opiskeltavaan asiaan. Sähköiset oppimisympäristöt ja välineet ovat loistava mahdollisuus monipuoliseen tiedon käsittelyyn, opitun ja oppimisprosessin kuvaamiseen, näkyväksi tekemiseen. Oppilaan täytyy tulevaisuudessakin käyttää kynää, piirtää ja kirjoittaa käsin. Oppilaita on edelleen tarpeen opettaa lukemaan kirjoja, faktaa tai fiktiota, alusta loppuun saakka. Oppilaita tulee edelleen opettaa käyttämään ja kehittämään mielikuvitustaan, leikkimään, tekemään käsitöitä ja nikkaroimaan. Sähköinen oppimisympäristö voi olla yksinkertaisimmillaan ja jopa parhaimmillaan sitä, että tätä manuaalisessa maailmassa elämistä ja kokemista tehdään sähköisin välineinen itselle ja toisille konkreettiseksi, näettäväksi, koettavaksi ja jaettavaksi. Tarkoitus sanellee muodon opetuksessa.


Lopuksi

Olen suhtautunut valmiisiin sähköisiin oppimateriaaleihin hieman nihkeästi, koska sellaisenaan ne eivät mielestäni uudista koulun toimintakulttuuria toiminnalliseen ja oppilasta osaalistavaan suuntaan. Oppikirjan yksilöllisyyttä sekä pääosin yksilöllistä ja passiivista tekemistä ylläpitävä toimintakulttuurin muoto säilyy. Toisaalta tosiasia on se, että opettajat tarvitsevat työn tueksi valmista materiaalia. Myös oppilaat tarvitsevat toistoja, harjoitusta ja paikkaa palata aina uudelleen opittavien asioiden äärelle. Tässä oppikirja on oivallinen väline. Kuvasin blogitekstissä "Kohti uutta luovaa ja oppimista rakastavaa tulevaisuuden koulua - opettajan TVT:n kehityksen portaat" digi- eli pedaloikan tasoja, joissa valmiit materiaalit ovat ensimmäinen askel kohti uudistuvaa koulua. Sähköinen valmismateriaali, kun se käyttö on tarkoituksenmukaista, on parempi kuin ei mitään pedaloikan ottamisessa, kunhan koulutyössä muistetaan nimenomaan edellä kuvattu tarkoituksenmukaisuus ja oppimista sekä oppimisen iloa edistävän toimintakulttuurin kehittyminen. Edelleen pitäisin kannattavana rytmittää "perinteinen" ja "uusi" koulutyö toisiaan palvelevaksi kokonaisuudeksi, jossa esimerkiksi kolme viikkoa työskennellään perustaitoja harjoitellen ja kolme viikkoa taitoja soveltaen yhteistoiminnallisen, tiedollisesti merkityksellisen kokonaisuuden, projektin tai ongelman ratkaisemiseksi. Tästä kirjoitin tekstissä "Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, oppiainejakoisuuden ja aihekokonaisuuksien "pirullisen dilemman" yhteensovittaminen".




Linkkejä

Ipad oppimisen tukena - kajaanilaisen digipilottiluokan kokemuksia, kun oppimisen tuen tarve on lapsella suuri

Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 3 fyysisen oppimisympäristön struktuuri ja eheys - voiko oppilaan toiminnallisuutta edistävä oppimisympäristö olla yhtä selkeä ja jäsentynyt kuin oppikirjan aukema?

Seppo Saanio 2003.  Kasvatus. Kasvatustieteen kielen loogisesta syntakstista filosofiseen kielioppiin