maanantai 19. elokuuta 2019

Nuorten koulurauhaviesti: Pidetään huolta ja otetaan vastuuta. Ja me aikuiset, annetaan tämän viestin näkyä arjessamme vanhemmuudesta päätöksentekoon ja aina median tuottamaan koulu-uutisointiin saakka!

MLL:n järjestämä vuotuinen koulurauha julistetaan lukuvuodelle 2019-2020 Kajaanista. Tilaisuus järjestetään 20.8.19 Lehtikankaan koululla. Julistus on järjestyksessään 29. Tervetuloa mukaan julistamaan koulurauhaa. Tilaisuutta voi seurata livestreamina koulurauhasivustolla olevan linkin kautta.



Vastuuta ja huolenpitoa

Oppilaat ovat valinneet koulurauhan teemaksi tänä vuonna "vastuun" ja sloganiksi "pidetään huolta". Koulurauhan verkkosivuilla todetaan teemasta, että "se kuvastaa hyvin vastuun eri puolia: vastuuta omasta itsestä, koulukavereista, kouluyhteisöstä sekä myös koko yhteiskunnasta. Pidetään huolta luonnosta, toisista sekä itsestä. Koulussa kaikkien yhteinen vastuu on, että siellä on hyvä ja turvallinen olo opiskella, ja että jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi omana itsenään."

Teema ja sen kuvaus osoittavat suomalaisten nuorten fiksuutta. Yllä siteeratussa lauseessa kiteytyy oikeastaan kaikki oleellinen, mitä ihminen ja hänen ympäristönsä tarvitsevat hyvään kasvuun ja kehitykseen. Koulurauhan julistustekstissä painotetaan jokaisen vastuuta omasta positiivisesta asenteesta toisia ihmisiä ja ympäristöään kohtaan. Jokainen vaikuttaa vallitsevan ilmapiirin muodostumiseen omalla asenteellaan sekä omalla käytöksellään toisia kohtaan. Nuoret muistuttavat tekstissä sanojen ja tekojen välistä yhteyttä: "mieti tarkkaan, ennen kuin teet tai sanot mitään. Sanat ja teot vaikuttavat toisiinsa." Julistuksessa painotetaan myös jokaisen vastuuta sosiaalisessa mediassa toimimisesta: "älä sano somessa mitään, mitä et voi sanoa kasvotusten." Hyvä muistutus myös meille aikuisille!

Koulurauhan syvintä merkitystä on se, että jokainen saa päivittäin kokea olevansa osallinen omaan viiteryhmäänsä ja tulla siinä hyväksytyksi syrjimisen ja kiusatuksi tulemiseen sijaan. Meidän on tehtävä päivittäin töitä ja otettava vastuuta jokaisella sektorilla myönteisen koulupäiväkokemuksen muodostumisen eteen. Toteutuakseen tämä vaatii koulun yhteisöllistä ja yhteistyötä edistävää toimintakulttuuria sekä aikuisten vahvaa arvostusta lasta ja lapsuutta, opetusta ja opettajuutta sekä kasvua, kasvatusta ja vanhemmuutta kohtaan. Se, mitä me aikuiset olemme, välittyy helposti myös lapsiin ja siihen, mitä he ovat. Siksi toivon koulurauhaa vaalivaa asennetta koulujen ja kotien lisäksi myös muulta yhteiskunnalta. On tärkeää, että koulun arvostus näkyy kunnallisessa ja valtakunnallisessa päätöksenteossa niin puheissa mutta ennen kaikkea teoissa. Käytännössä tämä on sitä, että kasvatukselle ja opetukselle taataan riittävät resurssit. Vastaavasti koulut ovat valmiita edistämään myönteisellä asenteella opetusta ja opettajuutta. Myös medialla, neljännellä valtiomahdilla on vastuunsa tässä ketjussa. Yksittäisten negatiivisten koulukokemusten ja niistä johdettujen yleistysten esittäminen ei kerro totuutta koulusta. Kouluissa tapahtuu paljon hyvää ja kokemukset oppimisesta ja opettajuudesta ovat pääosin myönteisiä, kun tarkastellaan kuvaa vaikkapa erilaisten kansallisten arviointitulosten valossa (alla pari Karvin uusinta julkaisua malliksi). Tämän kouluissa olevan hyvän sekä aivan normaalin sujuvan kouluarjen olisi tarpeellista saada parempi näkyvyys myös valtamedioissa. Näiden tavallisten meikäläisten blogien, kuten tämän ja muiden sosiaalisten yksityismedioiden voima ei siihen riitä.


Lopuksi

Pidetään yhdessä huolta suomalaisesta koulusta, lasten hyvästä kasvusta ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta huolehtimalla koulurauhasta myös lukuvuonna 2019 - 2020. Pidetään huolta ja otetaan myös vastuuta siitä, että suomalainen koulu pystyy toimimaan täysillä lasten hyvän kasvun edistäjänä yhteistyössä perheiden sekä keskeisten sidosryhmien kanssa, ja annetaan opetuksen ammattilaisille ja kouluille mahdollisuus kehittää työtään hyvää oppimista ja kasvua edistävään suuntaan. Pidetään huolta ja otetaan vastuuta siitä, että opettajuus kaikilla koulutussektorin tasoilla, varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle, näyttäytyy nuorille kiinnostavana ja potentiaalina ammattina myös tulevaisuudessa. Muistetaan siis vielä tulevaisuudessakin nuorten tänään lähettämä koulurauhaviesti: Pidetään huolta ja otetaan vastuuta. Ja me aikuiset, annetaan tämän viestin näkyä arjessamme vanhemmuudesta päätöksentekoon ja aina median tuottamaan koulukuvaan saakka!


Linkkejä 

MLL - koulurauha -sivusto

Opetushallitus, uutiset 20.11.2018 "Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan itseohjautuvuudesta, digitalisaatiosta ja ilmiöoppimisesta?"

OPS-TYÖN ASKELEITAEsi- ja perusopetuksenopetussuunnitelmien perusteiden2014 toimeenpanon arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 1:201

”ETTÄ TIETÄÄ MISSÄON MENOSSA”Oppimisen ja osaamisen arviointiperusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 7:2019

Opettajien näkemyksiä historian opetussuunnitelmaperusteista. Jukka Rantala ja Najat Ouakrim-Soivio. Kasvatustieteiden osasto, Helsingin yliopisto. Ainedidaktiikka 2(2) (2018), 2–20.







perjantai 9. elokuuta 2019

Kaikille yhteinen koulu - edellytyksiä onnistuneeseen inkluusioon

Kritiikki inkluusion toimimattomuudesta on kiehunut julkisessa keskustelussa ainakin kuluneen vuoden ajan. Viimeisimpänä keskustelun avauksina ovat olleet Iltalehden "miesopettajan rankka avautuminen" sekä YLE:n uutisointi, jossa "asiantuntijat puolustavat inkluusiota". VIP-verkoston asiaa rakentavasti avaava tiedote "Kaikille yhteinen koulu voi onnistua!" julkaistiin 8.8.19. Tiedote ei näyttänyt saavan juurikaan huomiota sosiaalisessa mediassa mutta tämän selkeän kirjelmän pohjalta tutkailen inklusiivisen koulun toiminnan onnistumisen edellytyksiä. Lähestyn inklusiivisuutta melko kapeasta ja subjektiivisen arkisesta näkökulmasta eli siitä, että on pieniluokka sekä yleisopetuksen ryhmä, joiden välillä vastavuoroisesti ja suunnitellusti inkluusiota toteutetaan.

VIP-verkoston tiedotteessa todetaan: "jokaisen lapsen ja nuoren oikeus on saada mahdollisuus käydä koulua ikätovereittensa joukossa omassa lähikoulussaan.". Toisaalta "...luokkamuotoinen erityisopetus on tärkeä osa kaikille yhteisen koulun erityisen tuen oppilaille tarjoamia palveluita". Lisäksi tiedotteessa painotetaan, että "oppilaalla on oikeus saada erityistä tukea ja kuntoutua, jotta hänen on mahdollista toimia ja olla osallisena oppimisessaan, vahvistuneena omana itsenään"Nämä kolme asiaa ovat mielestäni inkluusion merkityksen ymmärtämisen ja sitä kautta toteutumisen kannalta keskeiset. Näistä juontuu myös ajatus vertaisuuteen, vertaisten merkitykseen ja vertaisoppimisen merkitykseen.  

Näen nimenomaan vertaisuuden käsitteen avaamisen tärkeänä inkluusioon liittyen. Jos tätä ei ymmärretä toiminnan taustalla, inkluusion idea ei toimi vaikka kunnassa olisi kuinka resurssia opetuksen toteuttamiseksi. Toinen puoli eli resurssin puuttuminen (riittävä määrä opettajia, muuta henkilöstöä, koulutusta ja tiloja) johtaa tietenkin siihen, että inkluusiota on käytännössä mahdoton toteuttaa koulussa. Se, että inkluusion merkitys ymmärretään, voi myös edistää parhaassa tapauksessa riittävän resurssin saamista opetukseen.


Lapsen mahdollisuus oppimiseen vertaistensa kanssa

Inkluusion suunnittelussa ja toteuttamisessa vuorovaikutuksen tulee olla opetusryhmien välillä kaksisuuntaista sekä johdettua ja suunniteltua, kuten VIP-tiedotteessa todetaan. Opetusryhmillä viittaan yleisopetuksen ryhmiin sekä erityisen tuen pienryhmiin. Pienryhmiä tarvitaan ja niissä olevaa ammattitaitoista henkilöstöä. Mutta pienryhmä ei voi olla mikään lapsen sijoituspaikka ja sitä kautta pysyvä olotila. Erityisen tuen lähtökohtana tulee olla pyrkimys lapsen kasvun tukemiseen niin, että jossain vaiheessa erityisen tuen päätös voidaan jopa purkaa. Toki osalla lapsista luontainen olemuksellisuus ja tuen tarpeet ovat niin suureet, että pienryhmän tarve on lapsella läpi perusopetuksen ja myös sen jälkeisessä koulutuksessa. Mutta silti paljon tukea tarvitsevankin lapsen kasvu ja kehitys hyötyvät suunnitellusti toteutetusta inkluusiosta.

Inkluusiota tulee katsoa kokonaisuutena ja sen on oltava mahdollista jokaiselle oppilaalle koulussa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppimisen tukeen, vertaistensa seuraan ja siten myös vertaisten tarjoamaan tukeen oppimisessa. Vertaisuus on siten ainakin kaksiulotteinen käsite. Vaikka erityistä tukea tarvitseva oppilas tarvitsee usein lähtökohtaisesti opetusta pienemmässä ryhmässä, niin jokaisella lapsella on vahvuuksia, joita hänen tulisi saada toteuttaa sekä vahvistaa yleisopetuksessa, vertaistensa ikätovereiden kanssa. Se, että lapsi pääsee toteuttamaan ja kokemaan oppimista yleisopetuksen ryhmässä omien vahvuuksiensa ja rajoitteidensa puitteissa, vahvistaa lapsen luottamusta itseensä oppijana. Kun lapselle tarjotaan mahdollisuus oppia ja saada oppimisen sekä tekemisen mallia vertaisiltaan, edistää inkluusio tällöin lapsen luottamusta omiin kykyihin sekä vahvistaa itsetuntoa ja -tuntemusta.

Vastavuoroisesti yleisopetuksen oppilailla on yksilöllisiä, yksittäisiä tuen tarpeita. Suunnitelmallisesti ja vastavuoroisesti inkluusiota toteuttaen yleisopetuksen oppilaan tai tehostetun tuen piirissä olevan oppilaan on tarpeellista päästä oppimaan pienempään ryhmään erityisopettajan ohjaukseen. Suunnitelmallisesti ja vastavuoroisesti toimien inklusiiviset järjestelyt eivät kuormita yleisopetuksen ryhmäkokoja. Viimeistään tässä kohtaa tarvitaan johtamista. Johtaja määrittää ja huolehtii vastavuoroisuuden toteutumisesta ja sitä kautta koulun erityisen tuen resurssin tehokkaasta ja tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä kaikkina koulupäivinä.

Erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle oma pieni ryhmä on opetuksen järjestämisen lähtökohta. Erityisen tuen ryhmä on lapsen oppimisen ja kasvun tuen tarpeen näkökulmasta hänen vertaisryhmänsä. Erityistä tukea ja pienryhmästä selkeästi hyödyn saava lapsi tarvitsee kotipesäkseen vertaisryhmän, jossa taitava erityisopettaja osaa sekä pystyy järjestämään opetuksen yksilöllisesti, lapsen kasvua ja kehitystä edistäväksi, joissain tapauksissa jopa kuntouttavaksi toiminnaksi. Tämä on vertaiskäsitteen toinen puoli ja myös lapsen kasvun tarve sekä etu.


Lopuksi - muistilista inkluusiivisen koulun perustaksi

VIP-tiedotteessa todetaan (oikein), että inklusiivisen koulun on mahdollista toteutua, kun resurssit ovat riittävät, inklusiiviset käytänteet ovat suunnitellut ja johdetut. Lisäisin listaan vielä sen, että inkluusio toteutuu ryhmien välillä vastavuoroisesti ja vertaisoppimisen mahdollisuuksia toteuttaen, lapsen tarpeen mukaisesti. Suunnitelmallisuus ja johtaminen ovat kuitenkin toiminnan kivijalkaa. Vaikka resurssit olisivat kunnossa ja kouluissa olisi pieniryhmiä sekä riittävästi henkilöstöä mutta suunnitelmallisuus tai johtaminen ontuvat, toimiva inkluusio ei välttämättä toteudu. Toimintakulttuuri voi rakentua joko sellaiseksi, että pienryhmät ja yleisopetuksen ryhmät toimivat toisistaan erillään ja opettajat eivät tee juurikaan keskinäistä yhteistyötä tai vain erityistä tukea tarvitsevia lapsia integroidaan yleisopetukseen. Inkluusiosta tulee summittaista, erityisopetukseen annettua resurssia haaskaavaa sekä oppilaita ja henkilöstä kuormittavaa toimintaa, jossa lapsen etu häviää resurssikeskustelun jalkoihin.

Jotta inklusiivisen koulun idea saataisiin toimivaksi ja kehittyväksi käytänteeksi, voisi seuraava kysymyslista toimia päättäjistä oppilaisiin - miten koet inkluusion ja sen taustalla olevien asioiden toteutuvan kohdallasi:

Resursseista päättävät ja päätöksentekoa valmistelevat henkilöt:
  • Tiedätkö, mikä on erityisen ja tehostetun tuen tarve alueenne kouluissa? 
  • Tiedätkö, miten erityisen tuen järjestelyt ovat hoidettu alueenne kouluissa?
  • Tiedätkö, kuinka paljon käytätte vuosittain rahaa erityisen tuen järjestelyihin alueenne kouluissa?
  • Tiedätkö, mitä opetuksen inkluusiolla tarkoitetaan ja mitä toimiva inkluusio edellyttää?
  • Tiedätkö, miten täydennyskoulutuksen varattu resurssi käytetään alueenne kouluissa?
  • Miten arvostuksesi koulua ja koulutusta kohtaan näkyy käytännön tekoina?

Koulun erityisopetuksesta vastaava rehtori / koulun rehtori:
  • Tiedätkö, miten aktiivisesti ja millaista yhteistoimintaa erityisen tuen ryhmät ja yleisopetuksen ryhmät toteuttavat keskenään?
  • Arvioitteko ja suunnitteletteko rehtorin johdolla säännöllisesti koulunne inklusiivisia käytänteitä ja niiden toimivuutta?
  • Kuka määrittää koulussanne, miten inkluusiota toteutetaan koulussanne?
  • Oletko tietoinen, millaisia täydennyskoulutustarpeita opettajilla ja muulla henkilöstöllä on inklusiiviseen toimintaan liittyen?
  • Oletko tyytyväinen koulunne tiimitoimintaan ja opettajien yhteistoimintaan?

Opettaja:
  • Teetkö aktiivisesti yhteistyötä tiimisi / vuosiluokkaasi kuuluvan erityisopettajan kanssa / ja vastaavasti erityisopettaja yleisopetuksen opettajan kanssa?
  • Suunnitteletteko yhdessä opetusta ja oppilaiden tarkoituksenmukaisia opetusjärjestelyjä?
  • Toteutatteko koulussanne samanaikaisopetusta?
  • Onko koulunne tiimitoiminta aktiivista ja vaikuttavaa?
  • Ovatko inklusiiviset käytänteet, joita toteutatte, vastavuoroisia siten, että oppilaan siirtymä pienryhmästä yleisopetukseen ja toisinpäin on sujuvaa?
  • Voitteko yhdessä tuumin todeta, että opetukseen annettu resurssi on tehokkaasti käytössä eli yleisopetuksen ryhmät eivät kasva ja kuormitu inkluusion seurauksena ja erityisen tuen ryhmissä olisi tilaa tuen tarpeessa oleville oppilaille?
  • Arvioitko, että luokkasi oppilaat kokevat olevansa tasavertaisia kouluyhteisön jäseniä?

Vanhempi:
  • Onko sinulle kerrottu, miten koulun erityinen tuki sekä mahdolliset inklusiiviset käytänteet ja mahdollisuudet ovat järjestetty?
  • Kokeeko lapsesi olevan tasavertainen jäsen osana koulua?

Oppilas:
  • Koetko olevasi osa kouluanne ja muita ikäsiäsi oppilaita?
  • Koetko saavasi riittävästi apua oppimiseesi?
  • Tuntuuko oppiminen ja koulunkäynti mielekkäältä?




torstai 8. elokuuta 2019

Yhteistyön innoittamaa lukuvuotta!

Uusi lukuvuosi alkaa tänään monessa koulussa ympäri Suomen. Tehdään kouluvuodesta jokaiselle mahdollisimman hyvä ja turvallinen. Perustana tälle on koulu sisäisen yhteistyön sujuminen sekä kodin ja koulun välinen sujuva yhteistyö. Tästä sujuvuudesta päätämme jokainen itse, joka ikinen päivä, asennoituessamme työhön ja yhteistyöhön. Puhalletaan eri tahoilla yhteiseen hiileen, ei kynttilään. Seuraavassa muutama "pointti" sille, mitä sujuva koulutyö edellyttää niin oppilaalta, opettajalta, avustajilta, rehtoreilta sekä vanhemmilta:

Muistetaan, että jokainen opettaja ajattelee lapsen parasta. Koulun arjessa vuorovaikutus on monimuotoista ja aina ei vältytä ongelmilta. Jos opettaja esittää huolta lapsen oppimisesta tai käyttäytymisestä kotiin päin, kannattaa meidän vanhempien muistaa, että kiusallaan yksikään opettaja ei huoltaan ilmaise. Opettaja näkee päivittäin laajan lapsiryhmän elämää ja osaa siten arvioida, milloin lapsi tarvitsee kasvuunsa tukea. Vastaavasti opettajan on muistettava kuunnella vanhempia, lastensa parhaita asiantuntijoita. Kodin ja koulun hyvällä yhteistyöllä tuemme lasten kasvua.

Osoitetaan kiinnostusta lapsen koulunkäyntiä kohtaan. Muistetaan kysyä kotona lapselta, miten koulussa meni, mitä tuli kotitehtäväksi, tarvitsetko neuvoa. Puhutaan lapselle myönteiseen sävyyn koulusta ja osoitetaan näin arvostusta koulua ja oppimista kohtaan. Vanhempien osoittama arvostus koulua kohtaan kantaa lasta pitkälle ja vie vaikeidenkin asioiden yli.

Muistetaan, että oppiminen vaatii aina ponnistelua. Huolehditaan opettajina siitä, että lapsi ja myös vanhemmat tietävät lukuvuoden aikana, missä oppimisen osalta mennään. Säännöllisen oppimisen arvioinnin avulla lapsi oppii huomaamaan yritteliäisyyden ja lopputuloksen välisen merkityksen. Opetuksesta muodostuu kasvattavaa, lapsen kasvua tukevaa opetusta. Muistetaan myös vanhempina, että tärkeintä on yritteliäisyys, eivät huippuarvosanat. Välttävä arvosana on kiitettävä, kun sen takana on ponnistelua ja työtä. Kiitettävä arvosana on heikko, jos se tulee ponnistelematta.

Lapsen kasvua tukevassa koulussa vaalitaan aktiivisesti iloista yhdessä tekemistä. Yhteiset projektit ja tapahtumat luovat kouluun yhteisöllisyyttä. Projekteissa opitaan, onnistutaan ja epäonnistutaan aina yhdessä. Ne kasvattavat lapsia huomaamaan yhteistyön ja erilaisuuden voimaa. Erilaisuutta kokien lapsi oppii vahvuuksistaan sekä kehittymisen tarpeistaan. Koulu alkaa kasvattamaan lapsen
itsetuntemusta.

Innostavaa lukuvuotta!

Loma loppuu ja työ alkaa - kissanpäivät ovat ohitse

Olen julkaissut tämän tekstin osin samana aiempina vuosina mm. Kotiseurakuntani -lehdessä.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Kajaanilaisen koulun historiaa

Hyvä Nakertajan koulun väki! Kiitos kutsusta juhlaanne. Kuulin, että olette tutkineet Nakertajan koulun historiaa ja rakentaneet Elias-rehtorin johdolla tämän juhlan käsikirjoituksen teeman mukaiseksi. Minulta pyydettiin juhlaan teeman mukaista puhetta eli tässäpä 6 minuuttinen kajaanilaisen koulun historiasta. Ensin on lyhyt kuvaus 1600-lukua, sitten siirrytään 1800-luvulle ja lopussa hieman kansakoulun vaiheita 1900-luvulta.


Kajaanilaista kouluverkkoa keskustan alueella 1700-1900 -luvuilla. Mustavalkokuva Kirkkokadun kohdalla
on kuvittellinen rakennus.

Kajaanilaisen alkukoulun elämää 1600-luvulla

Kajaaniin perustettiin ensimmäisen koulu vuonna 1650. Ja jotta koulu voi olla koulu, tarvitaan opettaja, oppilaat ja koulutilat. Pedagogion eli koulun ensimmäinen koulumestari eli opettaja oli Jaakko Pietarinpoika Theudschovius. Hän oli karun ulkonäön omaava linnansaarnaaja. Se, milloin ensimmäinen fyysinen koulurakennus saatiin Kajaanin, ei ole tarkkaan tiedossa mutta oletettavasti tilat valmistuivat kaupunkiin vuonna 1655. Ennen tätä koululla oli käytössä kaksi huonetta käräjätalossa mutta niiden kunto oli ollut kyseenalainen. Varmaan sisäilmaongelma vaivasi luokkia, sillä piispan tarkastuksessa käräjätalon tiloihin tehtiin useita huomautuksia: ikkunat ja uuni vaativat kunnostusta ja talon eteiseen oli saatava ovi, jotta kaupungissa vapaana kulkevat lehmät eivät olisi työntyneet päivisin sisään opetusta häiritsemään.

Oppilaita kajaanilaisessa alkukoulussa oli vaivaiset 20. Opettajat eivät myöskään aina olleet kuuliaisimmasta päästä ja opetustehtävien laiminlyöminen johti siihen, että vanhemmat lähettivät lapsensa parempaan oppiin Ouluun tai Raaheen. Reijo Heikkinen kuvaa väitöskirjassaan esimerkiksi Tuomas Ulanderin toimia opettajan tehtävässä 1650-luvun lopulla seuraavasti: opettajan palkkaus oli onnetonta. Jopa niin onnetonta, että opettaja joutui ajoittain näkemään nälkää. Opettajan ammatin heikko arvostus ja pieni palkkaus johtivat erimielisyyksiin kaupunkilaisten kanssa ja Ulanderin alttiuteen tarttua miestä väkevämpään. Opetus jäi hoitamatta ja koulupojat sinnittelivät koulussa pitkälle omin avuin. Kaupunkilaiset syyttivät Ulanderia laiskuudesta, juoppoudesta ja virkatehtävien laiminlyönnistä. Brahe määräsi silloisen Paltamon kirkkoherran tekemään tarkastuksen koululle, jonka lopputuloksena koulumestari erotettiin. Koulussa oli jäljellä tuolloin enää kaksi oppilasta.

Koulua 1700-luvulta 1800-luvulle

Kajaanilaisen opinahjon jatko näytti kaikkinensa heikolta. Syrjäiseen kaupunkiin oli vaikeaa saada pätevää opettajaa tai edes luku- ja kirjoitustaitoista lukkaria. Koulumestari Theudschoviuksen palatessa erinäisten vaiheiden jälkeen takaisin opettajan työhön, alkoi opetustyö sujua ja Kajaanin pedagigossa oli pian jo liki 40 oppilasta. Tästä eteenpäin koulu nautti vuosikausia kreivillistä suosiota ja koulun kukoistus kesti aina 1700-luvulle. Sarkasota ja sen seuraukset vuonna 1716 tuhosivat paitsi linnan myös sen kupeella olevan kaupunkipahasen sekä koulun. Kajaanin kehitys taantui vuosikymmeniksi ja koulun alennustila jatkui pitkälle 1800-luvulle. Kun Suomeen säädettiin 1843 uusi koulujärjestys, jossa triviaalikoulut muuttuivat ala-alkeiskouluksi, alkoi kouluelämä jälleen kukoistaa Kajaanissakin.

Millaista lasten koulunkäynti oli 1800-luvun koulussa? Historian tekstien perusteella sen voidaan sanoa olleen ainakin ankaraa ja pintapuolista ulkoa oppimista. Reijo Heikkisen väitöskirjassa kuvataan nykyisen Kirkkokatu 23 tietämillä sijainneen koulun opetusta, rehtorin sijaisen Aleksander Wacklinin toimesta. Ruotsinkieliset rehtorin suosikit toteuttivat yleensä välitunnilla läksykuulustelun ja ilmoittivat rehtorille läksyjen hallinnasta. Luokassa rehtori ilmoitti ”primus, hemta ris!”. Primus haki kuuliaisesti rehtorille koulun kellokaapista pajuista sidotun pampun, jolla hän räpsäytti rehtorin käskystä osaamatonta sormille. Tällainen kurinpito ei ollut tuolle ajalle poikkeuksellista vaan perustui yleiseen tapaan toimia. Tästä kurista ja järjestyksestä Zacharias Cleve kirjoitti opettajankoulutuksen oppikirjassa vuonna 1886 seuraavasti: "Järjestys, ankara järjestys on koulun menestyksen ja hedelmällisen toiminnan ensimmäinen ja viimeinen ehto. ... Lasta on kodissa tuettava, kunnes se oppii kävelemään, koulussa komennettava ja äkseerautettava, kunnes se oppii käsittämään järjestyksen tärkeyden ja tottuu asettumaan sen vaatimusten mukaan."

Kansakoulun alkuvaiheita 1900-luvulla

Siirrytäänpä lopuksi 1900-luvulle ja kansakoulun syntyaikoihin Kajaanissa. Vuoden 1921 oppivelvollisuuslain asettaminen vauhditti kajaanilaista kansanopetusta oikein kukon harppauksin. Kajaanissa oli tuolloin neljä kansakoulua ja oppilaita oli noin 400. Koulut sijaitsivat Brahenkadulla, Kauppakadulla, Purolassa ja Linnankadulla. Lisäksi kaupungissa oli seminaarin harjoittelukoulu. Vuonna 1922 kaupunginvaltuusto hyväksyi kansakoulutoimikunnan esityksen uuden kansakoulun rakentamiseksi. Lönnrotin koulu eli nykyinen ase- ja varusmuseo Keskuskentän vieressä, valmistui tuolloin korvaamaan Brahenkadun koulua, jonka tilat siirtyivät kaupunginkirjaston käyttöön eli nykyisen Anorakin tiloihin. Lehtikankaalle saatiin koulu vanhempien vuosia kestäneen, lasten koulumatkan turvallisuuteen vetoavan kirjelmöinnin lopputuloksena vuonna 1930. Rakennuksessa toimii nykyään Montessori-päiväkoti. Nykyinen Lyseon koulu eli Väinämöisenkadun koulu valmistui 1925.

Jos koemme tänä päivänä, että kuntataloudessa on tiukkaa, ei se ole ollut sen helpompaa 1900-luvun alun koululaitoksessakaan. Heikkokuntoiset koulutilat, tilan ahtaus ja talouden niukkuus vaivasivat kouluja. Väinämöisenkadun kansakoulun liikuntasalin ja poikien käsityöluokan rakentamisesta oli tarpeesta huolimatta luovuttava vuonna 1931. Koulutilojen ahtaus ja kasvava oppilasmäärä aiheuttivat sen, että koulua käytiin ajoittain jopa kolmessa vuorossa: aamulla, päivällä ja alkuillasta. Säästöjä tehtiin kaikesta mahdollisesta. Opetusvälineitä ei hankittu, retkiä ei tehty jos niistä oli kustannuksia ja oppilaiden hammashoitoon varattuja rahoja leikattiin. Opettajien palkat päätettiin alentaa vuonna 1931 kaikkien muiden paitsi perheellisten opettajien ja vahtimestareiden palkan osalta.

Lopuksi


Nykypäivänä kajaanilainen koululaitos voi hyvin. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa sekä toisella asteella oppilaita on reilut 6 000 ja opettajia sekä muuta henkilöstöä noin 1000 henkilöä. Koulu- ja päiväkoteja on rakennettu uusia tai kunnostettu entisiä viimeisen kymmenen vuoden aika noin 100 miljoonalla eurolla.

Näinä päivinä kääntyy yksi kajaanilaisen peruskoulun iso historianlehti vaihtuen uuteen. Elias-rehtori siirtyy nimittäin ansaitulle eläkkeelle ja Jukka-Pekka ottaa Nakertajan koulun ohjat käsiinsä. Historian kuvauksen myötä haluan kiittää sinua Elias vuosikymmenten työstä, jota olet Kajaanin kaupungille ja perusopetukselle tehnyt opettajana ja rehtorina. Ensin opettajan vuodesta 86 alkaen ja sitten rehtorina Nakertajan koululla vuodesta 94 alkaen. Ennen kaupungin palvelukseen astumista ehdit tehdä muutaman vuoden töitä Kajaanin opettajankoulutuslaitoksella. Olet innostuneella asiantuntemuksella johtanut koulua ja kehittänyt sekä myös päivittäin toteuttanut opetusta ja mahdollistanut oppilaille ja opettajille edellytykset hyvään kasvuun. Tämä illan juhla ohjelmineen on hyvä esimerkki pedagogisesta otteestasi ja konkreettisena viimeisimpänä isona tekona olet päässyt jättämään jäljen Nakertajan kouluun peruskorjauksen ja uudisrakennuksen muodossa. Kiitos Elias työstäsi ja antoisia vapaa-ajan hetkiä tulevaan!

JK: Tällainen puhe oli aie pitää Nakertajan koulun juhlassa. Loppujen lopuksi puheesta tuli pieni vuoropuhelu-tietokilpailu Eliaksen kanssa.


Lähteet ja linkkejä:

Reijo Heikkinen 1995. Kasvatus ja koulutus Kainuussa. Kainuun koulutusjärjestelmän kehitys syyskuuhun 1945 mennessä. Kajaanin opettajankoulutuslaitos, Oulun yliopisto. Kajaanin kaupungin painatuskeskus, Kajaani 1995.

Z. J. Cleve. 1886. Koulujen kasvatusoppi. Suom. J. G. Sonck. Huvudstadsbladetin kirjapaino.

Kajaanin kaupungin koululaitoksen historiaa - Tästä lähdettiin 1650 ja tähän on tultu 2016


maanantai 20. toukokuuta 2019

Jotain arvokasta - Kajaanin keskuskoulun musiikkiluokat täyttävät 50 vuotta

Jotain arvokasta 16.5.2019 - Kajaanin keskuskoulun musiikkiluokkien 50-vuotisjuhlakonsertti

Toivotan Kajaanin kaupungin puolesta lämpimät onnittelut 50 vuotta täyttäville musiikkiluokillemme. Kiitos nykyiset ja entiset oppilaat, opettajat, rehtorit sekä huoltajat ja vanhempainyhdistys siitä, että olette olleet kehittämässä kajaanilaista musiikki- ja kulttuurielämää omalla merkittävällä panostuksellanne. Saamme olla reilusti ylpeitä, että meillä on kaupungissamme lasten kasvua, luovuutta ja myös kaupungin vetovoimaa edistävää korkeatasoista musiikkiluokkatoimintaa 50 vuoden kokemuksella. Tämä on jotain arvokasta!

Keskuskoulun musiikkiluokkien juhlakonsertin yleisöä
Keskuskoulun musiikkiluokilla on vankka historia, jonka varaan on hyvä rakentaa vankkaa tulevaisuutta. Tähän historiaan peilaten voidaan todeta, että koulurakentaminen ei ole koskaan pikkujuttu. Rakentaminen on paitsi yksittäisenä investointina suuri mutta ennen kaikkea rakennuksessa toteutettavan opetuksen henkiset vaikutukset ovat suuret koulua ympäröivälle alueelle. Näin on ollut erityisesti keskuskoulun kohdalla. Keskuskoulun musiikkiluokkien historiaa käsittelevässä Aki Kähkösen tutkielmassa todetaan, että juuri koulun perustamisella oli iso merkitys kajaanilaisen musiikinopetuksen ja musiikkitoiminnan kehittymiselle nykyiselle tasolleen. Silloiset uudet pedagogiset vaikutteet kulkeutuivat hyvin uuteen kouluun ja isossa yksikössä uusien tuulien vaikutukset ulottuivat laajalle oppilas- ja opettajakunnassa.

Kähkönen arvioikin, että sekä kouluun asetetut rahalliset panostukset mutta myös muita kouluja suurempi tiedollinen resurssi eli osaavat ja työstään innostuneet opettajat takasivat sen, että musiikkiluokkatoiminta pääsi jalkautumaan vahvasti käytäntöön, ja alun pienten kasvukipujen jälkeen toiminta pääsi myös juurtumaan osaksi Keskuskoulun arkea ja toimintakulttuuria. Kajaanin Keskuskansakoululla musiikin tuntiopettaja Gudrun Viergutz oli musiikkikasvatuksesta innostunut opettaja ja hän perusti Keskuskoululle jo vuonna 1966 epävirallisen musiikkiluokan, eli pari vuotta ennen virallista perustamispäätöstä. Varsinainen päätös musiikkiluokan perustamisesta Kajaaniin tehtiin kesäkuun 19. päivänä 1968, jolloin kansakoulujen johtokunnan päätöksellä todettiin, että ”ensi lukuvuoden alusta lukien varsinaiseen kansakouluun perustetaan musiikkiluokka, jonka oppilasvahvuudeksi tulee n. 30 ja musiikkituntien lukumääräksi 4 t”. Gudrun Viergutzin lisäksi ratkaisevassa asemassa musiikkiluokkatoiminnan juurtumisen kannalta olivat opettajat Pauli Kukko sekä Sakari Jankko.

Musiikkiluokat tarvitsevat toimiakseen innostuneet ja motivoituneet oppilaat. Keskuskoulun musiikkiluokkien alkutaival ei ollut aivan helppo mutta opettajien mukaan juuri oppilaiden innokkuus ja motivoituneisuus mahdollistivat opetustyön kehittämisen sekä onnistumisen musiikkiluokkatoiminnassa. Tämä innostuneiden opettajien ja oppilaiden ketju on ulottunut tähän päivään saakka. Musiikkiluokkiemme oppilaat ja opettajat ovat paitsi kyvykkäitä niin aina valmiit tuomaan iloisen musiikillisen tervehdyksen tai tuottamaan isomman produktion tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Erilaiset konsertit ja esiintymiset kasvattavatkin oppilaiden esiintymistaitoja ja vahvistavat musiikillisten taitojen ja valmiuksien kehittymistä. Opinpolku musiikkiluokalla onkin tarjonnut monelle lahjakkaalle kajaanilaisnuorelle tien myös musiikin ammattilaisuuteen, vaikka tämä ei ole ollutkaan toiminnan ensisijainen tarkoitus.

Taiteen tekemisellä ja kokemisella on myönteinen vaikutus lasten kasvuun. Erityisesti musiikkiluokkien toiminnan yhteisöllinen luonne kasvattaa lapsia ja tukee heidän oppimistaan. Kähkönen kuvaa tutkielmassaan musiikkiluokkien entisten oppilaiden kokemuksia musiikkiluokkalaisena olemisesta ja siitä, kuinka toiminta itselle mielekkään asian, musiikin parissa vaikutti nuoren elämässä. Yksi oppilaista toteaa, että ”sain tuona aikana oikein hyvän pohjan myöhemmille musiikkiopinnopille ja kannustusta siihen… Etenkin se, että sai ystävikseen ihmisiä, joille musiikki merkitsi samaa kuin minulle, vaikutti valtavasti omaan arvomaailman.” Toinen toteaa puolestaan, että ”Kaiken kaikkiaan musiikkiluokalle pääseminen oli minulle… ainutlaatuinen väylä päästä havaitsemaan omat erityistaitonsa. On ollut hienoa, että se on ollut mahdollista Kajaanin kokoisessa kaupungissa. Olen kiitollinen siitä ajasta.” Pari päivää sitten julkaistussa Kainuun Sanomien haastattelussa Keskuskoulun entinen oppilas, muusikko Kalle Torniainen puntaroi, mitä musiikkiluokat antoivat elämään ja toteaa toiminnan luonteesta, että ”yhdessä tekeminen, toisten kuunteleminen, kunnioittaminen, luovuus ja ikuinen oppiminen. Ne ovat taitoja, joista on hyötyä kelle tahansa kaikilla elämän osa-alueilla… Musiikin harrastaminen ja yhteiset kokemukset luovat ikuisia verkkoja.

Onnistuminen koulussa ja harrastuksen parissa edellyttää, että vanhemmat ovat sitoutuneet tukemaan lastaan. Tämäkin tilaisuus on hieno osoitus siitä, että musiikkiluokkalaisten vanhemmat ovat aktiivisesti mukana tukemassa lasten koulunkäyntiä ja edistävät siten omalla myönteisellä esimerkillään ja toiminnallaan lasten oppimisen ja kasvun edellytyksiä. Iso kiitos musiikkiluokkien pitkälle historialle ja menestykselle kuuluu myös teille, hyvät oppilaiden vanhemmat.

Näillä sanoilla haluan esittää Kajaanin kaupungin puolesta musiikkiluokille kiitoksen yhteisöllemme arvokkaasta työstä ja toivottaa menestystä ja innokkuutta oppimiseen ja opetukseen tuleville vuosille.

Lähde
Aki Kähkönen 2006. Musiikkiluokkatoiminta Kajaanin Keskuskoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto, Kajaanin opettajankoulutusyksikkö

Kainuun Sanomat 14.5.2016. Musiikkiluokat täyttää 50 vuotta - entinen oppilas Kalle Torniainen: En voisi olla kiitollisempi


tiistai 16. huhtikuuta 2019

Hyvä kasvatus perustuu kasvattajan hyvään itsetuntemukseen ja -arvostukseen - Kainuulainen varhaiskasvattaja 2019

Vasut ja OPSit ovat uudistettu ja niiden pedagogista sisältöä on tuotettu todellisuudeksi eri kouluasteilla parin vuoden ajan. Kaikkia näitä uudistuksia varhaiskasvatuksesta lukiokoulutukseen kuvaa halu kehittää kasvatuksen toimintakulttuuria lasten ja nuorten psyykkistä kasvua sekä kaikkinaista hyvinvointia edistäväksi.

Paikalle oli saapunut reilut 500
varhaiskasvattajaa Kainuusta
Vaikka maailma ja olosuhteet, joissa lapset lapsuuttaan elävät, muuttuvat, niin hyvän lapsuuden edellytykset eivät ole muuttuneet. Lapsi omaa samat tarpeet hyvälle kasvulle kuin ennenkin. Kun kysyimme uuteen kaupunkistrategiaan liittyen kajaanilaisilta päiväkoti-ikäisiltä lapsilta, mitä he arvostavat elämässään ja miksi Kajaanissa on hyvä asua, niin jokaisesta vastauksesta löytyi yhteisiä nimittäjiä: lapset rakastavat viettää aikaa perheen kanssa lautapelejä pelaillen, leikkien ja kirjoja yhdessä lukien. Leikkipuistot, päiväkotien lelut ja muut aktiivisen tekemisen edellytykset on oltava lasten mukaan kunnossa. Kun katsoo esimerkiksi perhepiirissä nuorimpia lapsia tai käy vierailulla päiväkodeissa, huomaa että leikki ja mielikuvitus innostavat ehtymättä. Nuket, pikkuautot ja muut perinteiset lelut ovat lapsille tärkeitä. Mielikuvitusleikit ja yhdessä jaettu mielikuvituksellinen todellisuus kasvattavat valmiuksia, joita myöhemmin tarvitaan. Lapsuus ja lapsen hyvän kasvun tarpeet ovat ikiaikaiset.

Silti jotain on muuttunut ainakin osalla lapsista ja perheitä. Tarvitsemme aiempaa enemmän tietoisempaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Osa lapsista tarvitsee paljon ohjausta ja tukea aggression hallintaan. Osalla lapsista psyykkinen hyvinvointi horjuu jo valitettavan varhain. Näissä tapauksissa lähes pääsääntöisesti vanhemmuuden tuen tarve on kasvanut. Syyllisiä ei kuitenkaan kaivata vaan mielekkäitä tukimuotoja, joilla tuetaan vanhempia hyvään vanhemmuuteen. Luotan, että 99 prosenttia vanhemmista haluaa lapselleen hyvää. Edellytykset tämän hyvän tuottamiselle ovat osalla vanhempia vain murentuneet tai kadonneet. Ehkä oma lapsuus ja opittu vanhemmuus ovat olleet hataralla pohjalla, tai sitten vanhempien huolet perheen hyvinvoinnista, toimeentulosta, työstä tai vaikkapa koulutuksesta ovat ottaneet valtaa, mikä syö vanhempien psyykkistä jaksamista sekä sitä kautta vakaata vanhemmuutta sekä sujuvan arjen rytmiä, rutiineja ja rakkautta.

Tämä teidän koulutuspäivä on sisällöltään uuden vasun ja uusien opetussuunnitelmien ytimessä. Pääsette työstämään monipuolisesti omaa pedagogista ajattelutapaanne siinä, miten päiväkodin toimintakulttuuria uudistetaan niin lasten kuin aikuisten kasvua tukevaksi oppivaksi yhteisöksi. Kun haluamme edistää lasten kasvua VASUn suuntaisesti eli tukea muun muassa vuorovaikutus- ja ilmaisutaitojen edistymistä, itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen kehittymistä tai edistää osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista, niin näiden asioiden tulee olla osa meidän aikuisten osaamista ja ajattelutapaa, ja toteutua meidän omassa arjessa.

Kaisa Vuorinen luennoi myötätunnon ja
myötäinnon kasvattavasta vaikutuksesta
Kaisa Vuorisen ajatuksia lainaten meidän on huomattava hyvä lapsessa ja vahvistettava sen toteutumista kasvussa. Tuntematta Sivi Harkoman tutkimuksen alaa mutta arvailemalla luennon otsikkoa on todettava, että kasvua tukevaksi oppivaksi yhteisöksi kasvaminen edellyttää meiltä aikuisilta kykyä tunnistaa lasten yksilöllistä erilaisuutta sekä kykyä toimia sen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että arvostetaan lasta ja hänen ainutkertaisuuttaan mutta osataan aikuismaisesti ohjata lasta hyvään ja puututaan huonoon käytökseen. Tämä lienee kasvatuksessa kaikkein vaativin tehtävä: kuinka tuntea lapsen luontainen olemuksellisuus ja arvostaa sitä? Kuinka osaamme nähdä erilaisuuden, arvostaa sitä niin että toisaalta emme puutu jokaiseen mielestämme normista poikkeavaan toimintaan tai niin, että välinpitämättömästi annamme lapsen tulla toimeen omillaan oppimatta huomioimaan toisia. Paljon oletan tästä kasvatustaidosta kulminoituvan päivän viimeiseen esitykseen Tom Pöystin ”Uskalla olla sellainen kuin olet”. Erilaisuuden tunnistamisen ja arvostamisen perusta sekä kyky toimia kasvattavasti lähtee aikuisen kyvystä tuntea itsensä sekä kyvystä hyväksyä erilaisuus itsessään.

Teksti on Kainuulainen varhaiskasvattaja 2019 koulutustapahtumassa (13.4.2019) pidetty tilaisuuden avauspuhe.

 


perjantai 1. helmikuuta 2019

Hyvä johtaminen muuttuvassa maailmassa - organisaation hyvinvointi ja menestyminen pohjaavat johtajuutta ohjaaviin arvoihin

Mikä on ylhäällä, on alhaalla. Papit ovat piispojensa näköisiä. Johtajan rooli on keskeinen työyhteisön hengen sekä toimintakulttuurin muodostumiselle. Työyhteisöstä tulee ajan oloon johtajansa näköinen ja johtajansa kuuloinen. On toki tunnustettava, että kaikkea painetta organisaation luonteesta ja menestymisestä ei voi ladata yksistään johtajan niskaan, sillä osaavilla sekä motivoituneilla työntekijöillä on keskeinen merkitys työyhteisön toimivuudelle. Johtajaa etevämmät, innostuneet työntekijät ovat työyhteisön aivot sekä selkäranka ja organisaation menestyksekkään työn ehdoton edellytys. Johtaja on kuitenkin parhaimmillaan työyhteisön sydän ja johtamisella on perustavanlaatuinen rooli organisaation asenteen ja arvomaailman rakentumiselle. Tästä jokaisen menestyvän johtajan ja organisaation kannattaa olla kiinnostunut.


Klassinen Milgramin tottelevaisuuskoe antaa suuntaa sille, mikä merkitys auktoriteetilla on käyttäytymisellemme. Milgramin koe toteutettiin ensimmäisen kerran 1960-luvulla ja se on toistettu uudelleen 2000-luvulla. Kokeessa tutkittiin osallistujien halukkuutta totella auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia käskyjä, jotka olivat yleisen eettisen käsityksen mukaan koehenkilöiden omantunnon vastaisia. Kun auktoriteetti kertoi ottavansa vastuun mahdollisista seurauksista, noin 90 prosenttia koehenkilöistä oli pienen vastustelun ja taivuttelun jälkeen valmis antamaan, vastoin omatuntoaan, "tutkittavalle henkilölle" aina vain kovempia ja lopulta jopa kuolettavan vaarallisia sähköiskuja. Milgramin koe laittaa miettimään johtajan roolia ja merkitystä organisaation johdossa. Millaiseen vuorovaikutukseen ja työhön johtaja kannustaa työntekijöitä? Millaisen luvan toimia ja käyttäytyä johtaja antaa johdettavilleen - joko tietoisesti tai tiedostamattaan? Miten johtaja käyttää auktoriteettiasemaansa suhteessa työntekijöihin? Millaiset arvot ja motiivit ohjaavat johtajaa työssään? Millaiseksi organisaation osin tiedostamaton toimintakulttuuri loppujen lopuksi muodostuu?


Monimutkainen ja moniarvoinen aika haastaa johtajuutta

Yhteiskunnallemme on nykyään leimallista, että erilaiset intressit kamppailevat voimallisesti keskenään, olkoonpa kyse sote-uudistuksesta, koulutuksen uudistamisesta tai paikallisista organisaation muutoksista. Asioita, niiden merkityksiä ja paremman tulevaisuuden suuntaa määritellään helposti yksilöllisistä ja ideologisista periaatteista käsin. Lisäksi aika, jossa tiedon jakamisen ja tuottamisen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, tarjoaa meille mahdollisuuksia vaikuttaa asioiden kulkuun täysin eri tavalla ja eri intensiteetillä kuin aiemmin. Reilut kymmen vuotta sitten vain harvat ja valitut saivat mahdollisuuden vaikuttaa asioiden kulun, nyt jokaisella on lähes reaaliaikainen vaikutusmahdollisuus eri medioiden avulla. Yksilöllisyyden merkityksen korostuminen yhteisöllisyyden sijasta on myös vahvasti tätä päivää. Tarpeet yksilöllisten ratkaisujen muodostamiselle ovat alati kasvavat. Retoriikka ottaakin tänä päivänä helposti valtaa asioiden hoitamisessa.

Muuttunut aika luo epävarmuutta ja haastaa johtajuutta. Kuinka huomioida yksilölliset tarpeet ja ratkaisut sekä toimia samaan aikaan yleisen edun mukaisesti? Miten erottaa oleellinen epäoleellisesta? Miten toimia itse johtajana rakentavilla foorumeilla ja luoda retoriikan sijaan luottamusta sekä koheesiota edistäviä foorumeita?


On tärkeää pysähtyä kysymään, millaiset arvot ohjaavat johtajuutta?

Organisaation kulttuurin muodostumisen perusta on Edgar H. Scheinin mukaan johtajan yksilöllisten intressien yhteisöllistymisessä. Johtajan yksilöllisten intressien taustalla vaikuttavat hänen ihmiskäsityksensä sekä arvot. Millaista arvomaailmaa johtajalta voidaan edellyttää muuttuvassa ja yksilöllistyneessä maailmassa?

Johtaessa käytetään aina tavalla tai toisella valtaa ihmisiin tai asioihin. Vallankäyttö tekee johtamisesta haastavan työn. Johtajan ihmiskäsitys, arvot sekä yksilölliset intressit todentavat vallan arjen teoiksi. Johtajan vallankäytössä kyse on sosiaalisten sekä mahtiarvojen välisestä jännitteestä. Kasvatustieteen tohtori, opettajankouluttaja Marjatta Hautala kirjoitti väitöskirjassaan "Tule siksi, mikä olet : Erik Ahlmanin ihmiskäsityksestä kasvatusajatteluun" (1994) näiden arvojen ilmenemisestä elämässä. Mahtiarvot kytkeytyvät valta- ja alistussuhteisiin. Sosiaaliset arvot perustuvat siihen, että edistetään toisten etua huomioiden se, mikä toiselle on arvokasta. Jälkimmäiseen arvoon kasvanut ihminen on taipuvainen näkemään ihmisessä arvokasta ja hyvää sekä auttamista ja kehittämistä. Mahti-ihminen etsii ihmisissä taipumuksia, joita hän pystyisi hyödyntämään saadakseen ihmiset edistämään omaa valtaansa, asemaansa tai etuaan. Jos mahtiarvoja toteuttavan ihmisen sielunrakenne ottaa vallan kulttuurissa, kuihduttaa tämä hiljalleen yhteisön totuudentajun sekä objektiivisuuden. Tilalle astuu retoriikka, pelko sekä nöyristely ja lopulta kehityksen pysähtyminen. Omaa valtaa tavoitteleva ihminen elää ns. kultaisessa häkissään, valtaansa ja asemaansa rakasten, jonka vuoksi hän ei kykene rakastamaan aidosti toista ihmistä. Tällainen vallankäyttö sulkee pois lopulta oikeuden. Organisaatiossa valtaan eivät pääse ne asiat tai ihmiset, joiden yleisen oikeuden käsityksen mukaan sinne kuuluisi päästä ja käyttää valtaa. Esa Lehtinen on kirjoittanut aiheesta osuvan analyysin "Narsistinen esimies tappaa työnilon työyhteisössään." (Hämeen Sanomat 17.11.14).


Lopuksi - empatia, hyvä vuorovaikutus ja luottamus ovat johtajan menestyksen avaimet

Hyvä johtajuus on organisaation menestymisen perusta. Jokaisen organisaation on mietittävä, miten kehitettään johtajien johtajuustaitoja ja toisaalta, kuinka saada rekrytoitua organisaatioon johtajia, joilla on kykyä menestykselliseen johtamiseen? Johdon täydennyskoulutuksessa sekä uusien johtajien rekrytoinnissa on painotettava vuorovaikutustaitoja eli tapaa toimia toisten ihmisten kanssa erilaisissa ja muuttuvissa tilanteissa. Tapaa suhtautua muuttuviin ja myös painetta aiheuttaviin tekijöihin. Tapaa suhtautua toisiin ihmisiin, tietoon, tietämiseen, työhön ja toimintaan. On luotava mahdollisuuksia reflektoida sekä tunnistaa, millaisen arvomaailman omaamme toisia ihmisiä, erilaisuutta ja arvohierarkioita kohtaan, sillä tulevaisuuden menestyvät organisaatiot tarvitsevat ihmisten johtajia, leadership-tyyppisiä empaattisia ja kuuntelevia mutta määrätietoisia, ajattelun sekä toiminnan selkeyttä omaavia johtajia.

Valmentavan johtamisen merkitys korostuu moniarvoisessa ajassa. On alettu ymmärtämään, että voimaantumista ja motivoitumista säätelevät tekijät eivät ole ulkoisia vaan yksilöllisiä tarpeita ja niiden toteutumista (osaallisuuden ja vaikuttamisen tarve, autonomian ja hallinnan tunteen tarve, kuulluksi tulemisen tarve, vastuunkantamisen tarve jne.). Hyvä johtaminen, jonka tavoitteena on saada ihmiset innostumaan ja antamaan oma potentiaalinsa organisaation menestymiseksi, kulminoituu vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksen pohjalta löytyy aina johtajan empatiakyky, ja hyvän vuorovaikutuksen tavoitteena on aina halu ja myös kyky rakentaa organisaation vahvaa luottamuksen kulttuuria. Se mikä on ylhäällä, on alhaalla omaa tärkeän empatiaan ja vuorovaikutukseen liittyvän merkityksen eli kyse ei ole ylemmän ja alemman välisestä hierarkiasta. Johtajan on osattava olla "alhaalla" työntekijän tukena ja turvana vaikeissa tilanteissa. Johtajan yksi tehtävä on palvella työntekijöitään niin, että he voivat menestyä tehtävässään.

Johtajaa ei saa kuitenkaan jättää yksin vaativan tehtävänsä kanssa. Jos organisaation kehittämisen kolme keskeistä aluetta ovat 1) työntekijöiden autonomisuuden edistäminen, 2) työntekijöiden kyvykkyyden edistäminen ja 3) työyhteisön yhteisöllisyyden edistäminen, pitää näiden näkyä kaikilla organisaation tasoilla. Hyväksi johtajaksi ei synnytä vaan johtajaksi kasvetaan. Johtajaksi kasvaminen on jatkuva prosessi, joka edellyttää säännöllistä formaalia tai informaalia kouluttautumista sekä mahdollisuutta kouluttautumiseen, säännöllistä palautteen keräämistä ja itsereflektiota palautteen perusteella sekä aitoa halua itsensä jatkuvaan kehittämiseen tältä perustalta.

Johtaja: kun et tiedä, mutise. Kun olet pulassa, delegoi...

Johtajuus ja tilannetaju - suuntaa edellä näyttäen vai tahtia takana määräten?

Ajettu ja uupunut johtaja tai työntekijä - kuinka irtautua kultaisesta häkistä?


lauantai 26. tammikuuta 2019

Osallisuudesta hyvään kasvuun - yksilöllisyydestä, joustavuudesta ja motivaatiosta osallisuuden oheistuotteena

Kuinka paljon opetus- ja kasvatusjärjestelmästämme löytyy joustoa lapsen kasvua ajatellen? Onko muotti, jota käytämme riittävän väljä vai löytyykö koulun ja päiväkodin työkalupakin sapluunoista useita erilisia muotoja, jotta emme yritä viedä kaikkia lapsia saman muotin lävitse? Miten hyvin osaamme tunnistaa lapsen luontaista olemuksellisuutta ja hyväksyä tämä olemuksellisuus opetus- tai kasvatustilanteessa? Muun muassa nämä kysymykset ovat olleet keskeisiä tällä viikolla, kun olen päässyt tutustumaan erään päiväkotimme leikkiprojektitoimintaan sekä käymään Educa2019 tapahtumassa.


Osallisuutta ja innostavaa leikkiä

Pääsin seuraamaan loppuviikosta Pikku-Ketun päiväkodin jo syksyllä alkanutta ja edelleen jatkuvaa leikkiprojektia. Lapset olivat rakentaneet päiväkodistaan linnan, jossa prinssit, ritarit ja prinsessat viettivät aikaansa leikkien, tanssien, rakennellen ja askarrellen sekä laulellen. Ryhmän lapset olivat iältään kolmesta kuuteen vuoteen. Tunnelma oli innostunutta ja rauhallista. Juuri sellainen, jossa saatoin nähdä lapsen kasvavan omana itsenään. Avainkäsite tällaisen ilmapiirin muodostumiselle on lasten osallisuuden vahvistaminen. Lasten osallisuuden vahvistaminen on ollut tärkeä osa päiväkotiemme toimintaa uuden vasun käyttöön ottamisen myötä.

Linnaleikkiprojekti oli lähtenyt liikkeelle lasten kiinnostuksesta aiheeseen. Syksyllä lapset olivat ensin halunneet rakentaa oman pahvilinnan kalusteineen ja hahmoineen. Tästä leikki oli laajentunut innostavaksi osaksi päiväkotipäivää ja leikki jatkuu edelleen, saaden uusia muotoja ja ulottuvuuksia sisältöönsä. Lapset ovat saaneet vuoden aikana mm. sisustaa päiväkodin leikki- ja ruokailutilaa linnaksi. Läheisestä kierrätyskeskuksesta on haettu sisustustarpeita sekä rooliasusteita linnanväelle. Tärkeää on ollut myös se, että aikuiset ovat uskaltaneet heittäytyä mukaan leikkiin mutta antaa samalla lapsille tilaa vaikuttaa leikin kulkuun ja tekemisiin. Toiminnassa konkretisoituu hyvin motivaation muodostumisen yksi keskeinen mekanismi: lapsen kiinnostus ei ole lelussa tai leikissä sinänsä vaan lasten ja aikuisten välisessä jaetussa toiminnassa. Lasta motivoiva voima on sosiaalisessa tilanteessa, jossa lapsi saa olla mukana ja pystyy vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Siksi mielekäs toiminta mielekkäiden välineiden tai asioiden parissa ei ole riittävää, vaan lapselle on muodostettava kokemus siitä, mitä mahdollisuuksia tilanne muodostaa lapsen tarpeille. John Deweyn sanoin lapsen kiinnostus on hänen omassa edussaan, jonka vuoksi hän haluaa pitää yllä sosiaalista, jaettua mielekästä toimintaa.

Esimerkkinä motivaatiota ruokkivalle aikuisen roolille sopii hyvin se, kun "tallipoika Jokke" pyörähti vierailumme aikana tuomassa lapsille maalia, pensselit ja suojavaatteet, koska keppihevosten talli piti maalata ja laittaa kuntoon. Tuossa lasten mielikuvitusta hersyttelevässä hetkessä, jossa aikuinen leikki lasten mukana, olemalla touhukas Jokke, lapset innostuivat ensinnäkin työmääräyksestä, oppivat hieman lukukäsitettä ja vaatteiden suojaamisesta maalatessa. Osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuutta kuvasi hyvin se, kun lapset kuitenkin määräsivät itse työn tahdin: ei siitä lähdetty aikuisen käskystä vuoronperään maalaamaan vaan lapset totesivat, että Sirpa ja Mikko ovat nyt vieraina päiväkodissa ja vierailu jatkuu yhteisillä linnantansseilla. Tallin maalaus tehdään myöhemmin. Niin lähdettiin seuraamaan spontaanisti edennyttä leikkiä tanssien merkeissä!


Joustavuutta ja tilaa lapsen kasvulle

Päiväkodin toiminnalle oli ominaista osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuden edistämisen lisäksi kunkin lapsen olemuksellisuuden arvostaminen. Kaikkia ei työnnetty samaan muottiin. Lapset olivat suunnitelleet meille vierailijoille esityksiä. Kun vuorossa oli yhteinen piirileikki, niin kaksi lasta ei halunnut siihen osallistua. Tilanteesta olisi saanut kiusallisen, jos aikuinen olisi alkanut maanittelemaan tai pakottamaan lapsen mukaan mutta erittäin luontevasti aikuinen totesi, että "käy sohvalle katsomaan ja saat olla kameramies, ottaa sinä kuvia toisten leikistä". Tämä sopi lapselle mainiosti. Aikansa kuvattuaan ja katsottuaan yhteistä leikkiä, hän halusi tulla mukaan ja nyt osallistuminen ei ollut enää mikään ongelma. Aikuiset toimivat tuossa tilanteessa erittäin hienosti. Turhaa olisi ollut pakottaa lasta samaan toimintaan toisten kanssa. Pakottaminen samaan, mitä muutkin tekevät johtaisi hiljalleen ja takuulla mutkikkaampiin ongelmiin. Puhuisimme pian sopeutumattomuudesta ryhmään ja kasvaneesta tuen tarpeesta.

Sama pätee muuten koulutoimintaan. Kyse ei ole sinänsä siitä, että haluaako lapsi vai ei vaan lapsen olemuksen tuntemisesta ja sitä kautta viisaasta joustamisesta sellaisten lasten kohdalla, jotka hyötyvät kasvussaan ympäristön ja aikuisten joustavuudesta. Tätä osin jopa intuitiivista lapsen tuntemusta edellytetään hyvältä opettajalta. On osattava tunnistaa, milloin toimia joustavasti, milloin määrätietoisemmin ja vähemmän joustavalla tavalla. Muotti, johon lapsia kasvatetaan, ei voi olla kaikille sama. Jos tämän ymmärtäminen tuntuu vaikealta, voi asiaa verrata meihin aikuisiin työssämme. Jos johtajana alan vaatia ja odottaa kaikilta samanlaista asennetta vaikkapa muutosprojektiin tai johonkin kehitystyöhön, törmään todennäköisesti seinään ja vastustukseen, joka alkaa hiljalleen nakertaa koko yhteisön asennetta, iloa ja yhteishenkeä. Kuin tuossa päiväkodin piirileikissä, on leikittävä innostuneiden ja asiasta kiinnostuneiden kesken, annettava aremmalle tai sille kuvitellulle vastarannankiiskille oman olemuksen mukainen rooli tehtävässä. Jokaista täytyy osata arvostaa, ja kun tiedämme että kyse on persoonasta tai olemuksellisuudesta, ei ilkeydestä tai tahallisuudesta, on kyettävä hyväksymään ja joustamaan erilaisissa tilanteissa. Jokaisen toiminta alkaa kyllä hiljalleen adaptoitua vallitsevaan toimintaan ja varsinkin innostuksella on joskus taipumus tarttua. Keskeistä on luottamusta ja arvostusta ruokkivan hengen rakentaminen ja ylläpitäminen.

Educa2019

"Mieli" on välillämme - empatia ja luottamusta ruokkiva vuorovaikutus motivaation perustana

Educassa Katri Saarikivi (Johtamisen neurotiede) sekä Juho Norrena (Oman oppimisen kapteeni – Itseohjautuvuuden ABC) puhuivat saman tyyppisistä asioista esityksissään. Saarikivi painotti esityksessään johtajan empatian sekä luottamusta rakentavan vuorovaikutuksen merkitystä tulevaisuuden hyvässä johtamisessa. Hyvä opettajuus ja opetus ovat edellyttäneet tätä aina opettajan työssä. Norrenan esitys oli edellä kuvatun päiväkotitoiminnan suhteen ytimessä. Oppimista ja lapsen itseohjautuvuuden kasvua tukevassa toiminnassa keskeistä on turvallisuutta ja luottamusta herättävän ilmapiirin synnyttäminen. Valinnanmahdollisuus edistää sisäisen motivaation kasvua ja mahdollistaa sitä kautta autonomian, joka puolestaan jälleen edistää sisäistä motivaatiota. Positiivinen noidankehä on valmis.


Jälkikirjoitus: Oppimisen arvioinnista löytyy luonnollisesti kytkökset edellä esitettyihin teemoihin. Karvin työryhmällä olimme esittelemässä Educassa alustavia tuloksia perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointia käsittelevään, myöhemmin keväällä julkaistavaan selvitykseen liittyen (Hyvä arviointi – numeroita, kokeita ja virheitä vai jotain muuta?). Kirjoittelen arviointi-teemasta ajatuksia, kun raportti on julkaistu.


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Stop (koulu)kiusaamiselle

Tämä teksti on ollut koneella pitkään luonnoksena mutta ajattelin nyt olevan aika sen julkaisuun, kun aihe on jälleen noussut julkiseen keskusteluun (Rehtorin puheet hutsahtavasta pukeutumisesta ja seksuaalivähemmistöistä tyrmistyttävät – Opetusministeri: "Kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika").

Heti alkuun haluan muistuttaa, ettei mikään ominaisuus, olemus, tapa, ideologia tms. anna kellekään oikeutta toisen kiusaamiseen ja syrjimiseen. Kiusaaminen on edelleen kuitenkin valitettavan yleistä ja jokaisella koululla sekä luokalla on töitä tehtävänään kiusaamisen ehkäisemiseksi tai kitkemiseksi, ei vain uutisoidussa Sysmäläisessä koulussa tai muilla uutisoinnissa esiin nostetuilla kouluilla. Kiusaamisen ehkäisy on koulun toimintakulttuuria koskeva kysymys. Toimintakulttuuri kehittyy jatkuvasti ja sen kehittymisen taustalla ovat ihmiset tekoineen ja sanoineen. Kun seurasin sosiaalisessa mediassa aihetta käsittelevää keskustelua, oli kommenteissa havaittavissa samaa henkeä, mitä kiusaamisen mekanismissa, kiusaamista edistävässä toimintakulttuurissa on. Sosiaalisessa mediassa tai muilla ilmaisupalstoilla meidän aikuisten ei pidä lähteä lyömään lyötyjä tai mahdollisesti virheitä tehneitä ihmisiä. Tällaisesta näyttää kuitenkin muodostuneen ajanhenki, jonka kasvua ja voimistumista ruokimme, jos itse sorrumme negatiivisten tunteiden lietsontaan ja ihmisten mollaamiseen. Hienoa on se, että tärkeästä asiasta keskustellaan mutta muistetaan olla samalla armeliaita ja ratkaisuhakuisia. Ei lähdetä rankaisemaan. Meitä jokaista viranhaltijaa kyllä ohjataan esimiestemme taholta, jos sellaiseen tarvetta ilmenee.


Kiusatuksi tulemisen tunne on tunne, joka tulee ottaa vakavasti

Kiusaamisen ehkäisy on yksi tärkeimmistä koulun tehtävistä turvallisen koulupäivän ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kiusaamisen yleensä huomaa, kun elää oppilaiden kanssa arkea intensiivisesti mutta se on myös ilmiö, joka jää helposti arjen tilanteiden ja toiminnan varjoon - nopeasti ohimeneviä katseita ja eleitä, joita vain kiusaajat ja kiusattu hetkessä tuntevat. Myös sosiaalisen median aikakausi on tehnyt kiusaamisesta mutkikkaan ja jopa raa'an ilmiön. Kiusaaminen voi olla tällöin vaikeasti selviteltävä asia. Selvää on se, että kaikissa muodoissaan kiusattu ja myös kiusaaja ovat pikaisen avun tarpeessa. On pystyttävä palauttamaan turvallisuuden tunne koulukäyntiin ja muuhun elämään ja saatava apua pahan olon purkamiseen. Ratkaisemattomana kiusaaminen voi jättää kiusatulle mutta myös kiusaajalle elinikäisen taakan kannettavakseen. Kiusaaminen koskettaa lähes aina myös kokonaisvaltaisesti kiusatun lapsen elämää ja hänen perheensä arkea.

Kiusaaminen on aiheena vaikea myös siksi, että akuutissa tilanteessa joudutaan usein kysymään, mitä kiusaaminen on ja onko kyse kiusaamisesta vai jostain muusta. Opettajan urani alkuvaiheissa 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa kiusaaminen oli tavallaan selkeää ja siihen oli suhteellisen helppo puuttua. Saattoi ilmetä, että oppilaat olivat opettajalta salaa kirjelappusin pilkanneet luokkakaveriaan oppitunnin aikana tai oppilaiden lausahduksista ja olemuksesta selvisi, että oppilas on jäänyt muiden hampaisiin. 2000-luvulle tultaessa kiusaamistapauksissa alkoi olla mukana myös sellaista, että yksittäinen oppilas saattoi jostain syystä kokea luokan normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuvia asioita kiusaamiseksi. Kiusaamista kokeva oppilas saattoi jäädä hetkeksi jonkin ryhmän ulkopuolelle ja toisten ilkamointi saattoi aiheuttaa tunnetta, että on joutunut kiusatuksi, kun ei juuri tuossa hetkessä ollut tietoinen siitä, mistä toisten ilmaisemat tunteet johtuvat. Lasten kyky aistia toisten tunteita erilaisissa tilanteissa on muuttunut ja tunnetaitojen opettaminen on muodostunut merkitykselliseksi. Mutta olipa kiusaaminen totta tai ei, on kiusatuksi tulemisen kokemus aina aito, eikä sitä voida eikä sitä pidä tällöin vähätellä. Luokan hengen on oltava sellainen, että jokainen voi tuntea siellä olonsa turvalliseksi. Jos näin ei ole, on ryhdyttävä tekemään töitä hyvän yhteishengen ja turvallisuuden tunteen luomiseksi.


Koululla on velvollisuus huolehtia turvallisen ilmapiirin ja yhteisöllisyyttä edistävän toimintakulttuurin luomisesta

Koulukiusaaminen on sanana haastava, koska kiusaamista tapahtuu myös koulun ulkopuolella (HS Koulukiusaaminen siirtyi pihoilta nettiin – nyt kiusaaja seuraa kotiin asti). Arvioisin kuitenkin, että koulukiusaaminen sanana on hyvä. Sana koulukiusaaminen muistuttaa meitä siitä, että koulu on lapsen elämässä keskeisimpiä paikkoja vähintään 12 vuoden ajan, ja koulu on paikka jossa lapset ovat yhdessä suuren osan arjestaan. Koulu on keskeinen yhteiskunnan kasvua ja hyvinvointia luotaava instituutio, minkä vuoksi olemme velvollisia huolehtimaan siitä, että kiusaamiselle otollinen maaperä ei pääse kukoistamaan, ei koulussa eikä koulupäivän jälkeisessä arjessa. Se on selvää, että kotien ja koulun yhteistyöstä on keskeisesti kyse. On myös selvää, että opettajien sekä rehtoreiden harteille ei voi sysätä vapaa-ajan ongelmia mutta toisaalta koulu ei voi täysin kääntää myöskään niille selkää, jos ne heijastuvat lasten kouluarkeen, koulunkäyntiin ja oppimiseen.

Lopuksi listaan muutamia käytännön toimia, joiden katson edistävän koulurauhaa ja tukevan toista kunnioittavan hengen rakentumista luokkaan tai kouluun:
  • On elettävä oppilaiden kanssa koulutyön arkea intensiivisesti, oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta ja tunteiden ilmaisua tarkkaillen. Opettajan on luotava koulupäivään aikaa, jolloin hän pystyy seuraamaan sivusta oppilaiden toimintaa luokassa, vapaissa tilanteisessa, siirtymätilanteissa sekä välitunneilla.
  • On kuunneltava tarkoin verbaalia ja nonverbaalia viestintää ja puututtava välittömästi tilanteisiin, joissa herää epäily toisten epäasiallisesta käyttäytymisestä tai kohtelusta toisia kohtaan. Tapahtumat tulevat nopeasti eteen ja aikuiselta vaaditaan tässä herkkää kykyä tarttua tilanteeseen. Nopea puuttuminen on sikäli tehokasta, että se tekee siinä hetkessä ja samantien loukkaavan sanan sanojalle tai teon tekijälle selväksi, mistä on kysymys. Jälkeenpäin ei tarvitse puntaroida, oliko tilanne näin. Lapset oppivat näin huomaamaan myös sen, että aikuiset välittävät ja puuttuvat heidän tekemisiinsä.
  • Koulun toimintakulttuuria on rakennettava iloiseen yhdessä tekemiseen. Yhteiset projektit ja yhteiseen tavoitteeseen ponnistelu luovat yhteishenkeä vahvistavia yhteisiä kokemuksia. On vaalittava arjessa erilaisia tunteiden ilmaisumahdollisuuksia - musiikki, kuvataide, yhteiset esitykset ja tapahtumat sekä yön yli kestävät retket tarjoavat tälle oivia mahdollisuuksia. Lapset ja nuoret oppivat tuntemaan yhdessä tekemällä toisiaan paremmin, mitä yksilökeskeisessä / opettajajohtoisessa työskentelyssä on mahdollista.
  • Kodin ja koulun vapaamuotoiset yhteiset tilaisuudet kehittävät oppilaiden sekä opettajan ja vanhempien keskinäistä luottamusta ja välittämisen tunnetta. Tiedän, että tällainen vaatii aikaa ja kouluajan ulkopuolella tapahtuvaa työtä. Mutta yleensä aluksi. Kun luottamus ja hyvä yhteishenki kotien suuntaan saadaan luotua, opettaja saa vastaavasti aikaa - takaisin sen, mistä on uskaltanut luopua - ja mahdollisesti luokan, jonka kanssa työskentely on palkitsevaa ja innostavaa.
  • Kodin ja koulun välinen viestintä on ongelmatapauksissa ensisijaisesti puhelimessa tai kasvokkain tapahtuvaa keskustelua ja yhteyttä kotiin otetaan mahdollisimman nopeasti, kun siihen ilmenee tarvetta.