keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Stop (koulu)kiusaamiselle

Tämä teksti on ollut koneella pitkään luonnoksena mutta ajattelin nyt olevan aika sen julkaisuun, kun aihe on jälleen noussut julkiseen keskusteluun (Rehtorin puheet hutsahtavasta pukeutumisesta ja seksuaalivähemmistöistä tyrmistyttävät – Opetusministeri: "Kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika").

Heti alkuun haluan muistuttaa, ettei mikään ominaisuus, olemus, tapa, ideologia tms. anna kellekään oikeutta toisen kiusaamiseen ja syrjimiseen. Kiusaaminen on edelleen kuitenkin valitettavan yleistä ja jokaisella koululla sekä luokalla on töitä tehtävänään kiusaamisen ehkäisemiseksi tai kitkemiseksi, ei vain uutisoidussa Sysmäläisessä koulussa tai muilla uutisoinnissa esiin nostetuilla kouluilla. Kiusaamisen ehkäisy on koulun toimintakulttuuria koskeva kysymys. Toimintakulttuuri kehittyy jatkuvasti ja sen kehittymisen taustalla ovat ihmiset tekoineen ja sanoineen. Kun seurasin sosiaalisessa mediassa aihetta käsittelevää keskustelua, oli kommenteissa havaittavissa samaa henkeä, mitä kiusaamisen mekanismissa, kiusaamista edistävässä toimintakulttuurissa on. Sosiaalisessa mediassa tai muilla ilmaisupalstoilla meidän aikuisten ei pidä lähteä lyömään lyötyjä tai mahdollisesti virheitä tehneitä ihmisiä. Tällaisesta näyttää kuitenkin muodostuneen ajanhenki, jonka kasvua ja voimistumista ruokimme, jos itse sorrumme negatiivisten tunteiden lietsontaan ja ihmisten mollaamiseen. Hienoa on se, että tärkeästä asiasta keskustellaan mutta muistetaan olla samalla armeliaita ja ratkaisuhakuisia. Ei lähdetä rankaisemaan. Meitä jokaista viranhaltijaa kyllä ohjataan esimiestemme taholta, jos sellaiseen tarvetta ilmenee.


Kiusatuksi tulemisen tunne on tunne, joka tulee ottaa vakavasti

Kiusaamisen ehkäisy on yksi tärkeimmistä koulun tehtävistä turvallisen koulupäivän ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kiusaamisen yleensä huomaa, kun elää oppilaiden kanssa arkea intensiivisesti mutta se on myös ilmiö, joka jää helposti arjen tilanteiden ja toiminnan varjoon - nopeasti ohimeneviä katseita ja eleitä, joita vain kiusaajat ja kiusattu hetkessä tuntevat. Myös sosiaalisen median aikakausi on tehnyt kiusaamisesta mutkikkaan ja jopa raa'an ilmiön. Kiusaaminen voi olla tällöin vaikeasti selviteltävä asia. Selvää on se, että kaikissa muodoissaan kiusattu ja myös kiusaaja ovat pikaisen avun tarpeessa. On pystyttävä palauttamaan turvallisuuden tunne koulukäyntiin ja muuhun elämään ja saatava apua pahan olon purkamiseen. Ratkaisemattomana kiusaaminen voi jättää kiusatulle mutta myös kiusaajalle elinikäisen taakan kannettavakseen. Kiusaaminen koskettaa lähes aina myös kokonaisvaltaisesti kiusatun lapsen elämää ja hänen perheensä arkea.

Kiusaaminen on aiheena vaikea myös siksi, että akuutissa tilanteessa joudutaan usein kysymään, mitä kiusaaminen on ja onko kyse kiusaamisesta vai jostain muusta. Opettajan urani alkuvaiheissa 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa kiusaaminen oli tavallaan selkeää ja siihen oli suhteellisen helppo puuttua. Saattoi ilmetä, että oppilaat olivat opettajalta salaa kirjelappusin pilkanneet luokkakaveriaan oppitunnin aikana tai oppilaiden lausahduksista ja olemuksesta selvisi, että oppilas on jäänyt muiden hampaisiin. 2000-luvulle tultaessa kiusaamistapauksissa alkoi olla mukana myös sellaista, että yksittäinen oppilas saattoi jostain syystä kokea luokan normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuvia asioita kiusaamiseksi. Kiusaamista kokeva oppilas saattoi jäädä hetkeksi jonkin ryhmän ulkopuolelle ja toisten ilkamointi saattoi aiheuttaa tunnetta, että on joutunut kiusatuksi, kun ei juuri tuossa hetkessä ollut tietoinen siitä, mistä toisten ilmaisemat tunteet johtuvat. Lasten kyky aistia toisten tunteita erilaisissa tilanteissa on muuttunut ja tunnetaitojen opettaminen on muodostunut merkitykselliseksi. Mutta olipa kiusaaminen totta tai ei, on kiusatuksi tulemisen kokemus aina aito, eikä sitä voida eikä sitä pidä tällöin vähätellä. Luokan hengen on oltava sellainen, että jokainen voi tuntea siellä olonsa turvalliseksi. Jos näin ei ole, on ryhdyttävä tekemään töitä hyvän yhteishengen ja turvallisuuden tunteen luomiseksi.


Koululla on velvollisuus huolehtia turvallisen ilmapiirin ja yhteisöllisyyttä edistävän toimintakulttuurin luomisesta

Koulukiusaaminen on sanana haastava, koska kiusaamista tapahtuu myös koulun ulkopuolella (HS Koulukiusaaminen siirtyi pihoilta nettiin – nyt kiusaaja seuraa kotiin asti). Arvioisin kuitenkin, että koulukiusaaminen sanana on hyvä. Sana koulukiusaaminen muistuttaa meitä siitä, että koulu on lapsen elämässä keskeisimpiä paikkoja vähintään 12 vuoden ajan, ja koulu on paikka jossa lapset ovat yhdessä suuren osan arjestaan. Koulu on keskeinen yhteiskunnan kasvua ja hyvinvointia luotaava instituutio, minkä vuoksi olemme velvollisia huolehtimaan siitä, että kiusaamiselle otollinen maaperä ei pääse kukoistamaan, ei koulussa eikä koulupäivän jälkeisessä arjessa. Se on selvää, että kotien ja koulun yhteistyöstä on keskeisesti kyse. On myös selvää, että opettajien sekä rehtoreiden harteille ei voi sysätä vapaa-ajan ongelmia mutta toisaalta koulu ei voi täysin kääntää myöskään niille selkää, jos ne heijastuvat lasten kouluarkeen, koulunkäyntiin ja oppimiseen.

Lopuksi listaan muutamia käytännön toimia, joiden katson edistävän koulurauhaa ja tukevan toista kunnioittavan hengen rakentumista luokkaan tai kouluun:
  • On elettävä oppilaiden kanssa koulutyön arkea intensiivisesti, oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta ja tunteiden ilmaisua tarkkaillen. Opettajan on luotava koulupäivään aikaa, jolloin hän pystyy seuraamaan sivusta oppilaiden toimintaa luokassa, vapaissa tilanteisessa, siirtymätilanteissa sekä välitunneilla.
  • On kuunneltava tarkoin verbaalia ja nonverbaalia viestintää ja puututtava välittömästi tilanteisiin, joissa herää epäily toisten epäasiallisesta käyttäytymisestä tai kohtelusta toisia kohtaan. Tapahtumat tulevat nopeasti eteen ja aikuiselta vaaditaan tässä herkkää kykyä tarttua tilanteeseen. Nopea puuttuminen on sikäli tehokasta, että se tekee siinä hetkessä ja samantien loukkaavan sanan sanojalle tai teon tekijälle selväksi, mistä on kysymys. Jälkeenpäin ei tarvitse puntaroida, oliko tilanne näin. Lapset oppivat näin huomaamaan myös sen, että aikuiset välittävät ja puuttuvat heidän tekemisiinsä.
  • Koulun toimintakulttuuria on rakennettava iloiseen yhdessä tekemiseen. Yhteiset projektit ja yhteiseen tavoitteeseen ponnistelu luovat yhteishenkeä vahvistavia yhteisiä kokemuksia. On vaalittava arjessa erilaisia tunteiden ilmaisumahdollisuuksia - musiikki, kuvataide, yhteiset esitykset ja tapahtumat sekä yön yli kestävät retket tarjoavat tälle oivia mahdollisuuksia. Lapset ja nuoret oppivat tuntemaan yhdessä tekemällä toisiaan paremmin, mitä yksilökeskeisessä / opettajajohtoisessa työskentelyssä on mahdollista.
  • Kodin ja koulun vapaamuotoiset yhteiset tilaisuudet kehittävät oppilaiden sekä opettajan ja vanhempien keskinäistä luottamusta ja välittämisen tunnetta. Tiedän, että tällainen vaatii aikaa ja kouluajan ulkopuolella tapahtuvaa työtä. Mutta yleensä aluksi. Kun luottamus ja hyvä yhteishenki kotien suuntaan saadaan luotua, opettaja saa vastaavasti aikaa - takaisin sen, mistä on uskaltanut luopua - ja mahdollisesti luokan, jonka kanssa työskentely on palkitsevaa ja innostavaa.
  • Kodin ja koulun välinen viestintä on ongelmatapauksissa ensisijaisesti puhelimessa tai kasvokkain tapahtuvaa keskustelua ja yhteyttä kotiin otetaan mahdollisimman nopeasti, kun siihen ilmenee tarvetta.