lauantai 26. tammikuuta 2019

Osallisuudesta hyvään kasvuun - yksilöllisyydestä, joustavuudesta ja motivaatiosta osallisuuden oheistuotteena

Kuinka paljon opetus- ja kasvatusjärjestelmästämme löytyy joustoa lapsen kasvua ajatellen? Onko muotti, jota käytämme riittävän väljä vai löytyykö koulun ja päiväkodin työkalupakin sapluunoista useita erilisia muotoja, jotta emme yritä viedä kaikkia lapsia saman muotin lävitse? Miten hyvin osaamme tunnistaa lapsen luontaista olemuksellisuutta ja hyväksyä tämä olemuksellisuus opetus- tai kasvatustilanteessa? Muun muassa nämä kysymykset ovat olleet keskeisiä tällä viikolla, kun olen päässyt tutustumaan erään päiväkotimme leikkiprojektitoimintaan sekä käymään Educa2019 tapahtumassa.


Osallisuutta ja innostavaa leikkiä

Pääsin seuraamaan loppuviikosta Pikku-Ketun päiväkodin jo syksyllä alkanutta ja edelleen jatkuvaa leikkiprojektia. Lapset olivat rakentaneet päiväkodistaan linnan, jossa prinssit, ritarit ja prinsessat viettivät aikaansa leikkien, tanssien, rakennellen ja askarrellen sekä laulellen. Ryhmän lapset olivat iältään kolmesta kuuteen vuoteen. Tunnelma oli innostunutta ja rauhallista. Juuri sellainen, jossa saatoin nähdä lapsen kasvavan omana itsenään. Avainkäsite tällaisen ilmapiirin muodostumiselle on lasten osallisuuden vahvistaminen. Lasten osallisuuden vahvistaminen on ollut tärkeä osa päiväkotiemme toimintaa uuden vasun käyttöön ottamisen myötä.

Linnaleikkiprojekti oli lähtenyt liikkeelle lasten kiinnostuksesta aiheeseen. Syksyllä lapset olivat ensin halunneet rakentaa oman pahvilinnan kalusteineen ja hahmoineen. Tästä leikki oli laajentunut innostavaksi osaksi päiväkotipäivää ja leikki jatkuu edelleen, saaden uusia muotoja ja ulottuvuuksia sisältöönsä. Lapset ovat saaneet vuoden aikana mm. sisustaa päiväkodin leikki- ja ruokailutilaa linnaksi. Läheisestä kierrätyskeskuksesta on haettu sisustustarpeita sekä rooliasusteita linnanväelle. Tärkeää on ollut myös se, että aikuiset ovat uskaltaneet heittäytyä mukaan leikkiin mutta antaa samalla lapsille tilaa vaikuttaa leikin kulkuun ja tekemisiin. Toiminnassa konkretisoituu hyvin motivaation muodostumisen yksi keskeinen mekanismi: lapsen kiinnostus ei ole lelussa tai leikissä sinänsä vaan lasten ja aikuisten välisessä jaetussa toiminnassa. Lasta motivoiva voima on sosiaalisessa tilanteessa, jossa lapsi saa olla mukana ja pystyy vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Siksi mielekäs toiminta mielekkäiden välineiden tai asioiden parissa ei ole riittävää, vaan lapselle on muodostettava kokemus siitä, mitä mahdollisuuksia tilanne muodostaa lapsen tarpeille. John Deweyn sanoin lapsen kiinnostus on hänen omassa edussaan, jonka vuoksi hän haluaa pitää yllä sosiaalista, jaettua mielekästä toimintaa.

Esimerkkinä motivaatiota ruokkivalle aikuisen roolille sopii hyvin se, kun "tallipoika Jokke" pyörähti vierailumme aikana tuomassa lapsille maalia, pensselit ja suojavaatteet, koska keppihevosten talli piti maalata ja laittaa kuntoon. Tuossa lasten mielikuvitusta hersyttelevässä hetkessä, jossa aikuinen leikki lasten mukana, olemalla touhukas Jokke, lapset innostuivat ensinnäkin työmääräyksestä, oppivat hieman lukukäsitettä ja vaatteiden suojaamisesta maalatessa. Osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuutta kuvasi hyvin se, kun lapset kuitenkin määräsivät itse työn tahdin: ei siitä lähdetty aikuisen käskystä vuoronperään maalaamaan vaan lapset totesivat, että Sirpa ja Mikko ovat nyt vieraina päiväkodissa ja vierailu jatkuu yhteisillä linnantansseilla. Tallin maalaus tehdään myöhemmin. Niin lähdettiin seuraamaan spontaanisti edennyttä leikkiä tanssien merkeissä!


Joustavuutta ja tilaa lapsen kasvulle

Päiväkodin toiminnalle oli ominaista osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuden edistämisen lisäksi kunkin lapsen olemuksellisuuden arvostaminen. Kaikkia ei työnnetty samaan muottiin. Lapset olivat suunnitelleet meille vierailijoille esityksiä. Kun vuorossa oli yhteinen piirileikki, niin kaksi lasta ei halunnut siihen osallistua. Tilanteesta olisi saanut kiusallisen, jos aikuinen olisi alkanut maanittelemaan tai pakottamaan lapsen mukaan mutta erittäin luontevasti aikuinen totesi, että "käy sohvalle katsomaan ja saat olla kameramies, ottaa sinä kuvia toisten leikistä". Tämä sopi lapselle mainiosti. Aikansa kuvattuaan ja katsottuaan yhteistä leikkiä, hän halusi tulla mukaan ja nyt osallistuminen ei ollut enää mikään ongelma. Aikuiset toimivat tuossa tilanteessa erittäin hienosti. Turhaa olisi ollut pakottaa lasta samaan toimintaan toisten kanssa. Pakottaminen samaan, mitä muutkin tekevät johtaisi hiljalleen ja takuulla mutkikkaampiin ongelmiin. Puhuisimme pian sopeutumattomuudesta ryhmään ja kasvaneesta tuen tarpeesta.

Sama pätee muuten koulutoimintaan. Kyse ei ole sinänsä siitä, että haluaako lapsi vai ei vaan lapsen olemuksen tuntemisesta ja sitä kautta viisaasta joustamisesta sellaisten lasten kohdalla, jotka hyötyvät kasvussaan ympäristön ja aikuisten joustavuudesta. Tätä osin jopa intuitiivista lapsen tuntemusta edellytetään hyvältä opettajalta. On osattava tunnistaa, milloin toimia joustavasti, milloin määrätietoisemmin ja vähemmän joustavalla tavalla. Muotti, johon lapsia kasvatetaan, ei voi olla kaikille sama. Jos tämän ymmärtäminen tuntuu vaikealta, voi asiaa verrata meihin aikuisiin työssämme. Jos johtajana alan vaatia ja odottaa kaikilta samanlaista asennetta vaikkapa muutosprojektiin tai johonkin kehitystyöhön, törmään todennäköisesti seinään ja vastustukseen, joka alkaa hiljalleen nakertaa koko yhteisön asennetta, iloa ja yhteishenkeä. Kuin tuossa päiväkodin piirileikissä, on leikittävä innostuneiden ja asiasta kiinnostuneiden kesken, annettava aremmalle tai sille kuvitellulle vastarannankiiskille oman olemuksen mukainen rooli tehtävässä. Jokaista täytyy osata arvostaa, ja kun tiedämme että kyse on persoonasta tai olemuksellisuudesta, ei ilkeydestä tai tahallisuudesta, on kyettävä hyväksymään ja joustamaan erilaisissa tilanteissa. Jokaisen toiminta alkaa kyllä hiljalleen adaptoitua vallitsevaan toimintaan ja varsinkin innostuksella on joskus taipumus tarttua. Keskeistä on luottamusta ja arvostusta ruokkivan hengen rakentaminen ja ylläpitäminen.

Educa2019

"Mieli" on välillämme - empatia ja luottamusta ruokkiva vuorovaikutus motivaation perustana

Educassa Katri Saarikivi (Johtamisen neurotiede) sekä Juho Norrena (Oman oppimisen kapteeni – Itseohjautuvuuden ABC) puhuivat saman tyyppisistä asioista esityksissään. Saarikivi painotti esityksessään johtajan empatian sekä luottamusta rakentavan vuorovaikutuksen merkitystä tulevaisuuden hyvässä johtamisessa. Hyvä opettajuus ja opetus ovat edellyttäneet tätä aina opettajan työssä. Norrenan esitys oli edellä kuvatun päiväkotitoiminnan suhteen ytimessä. Oppimista ja lapsen itseohjautuvuuden kasvua tukevassa toiminnassa keskeistä on turvallisuutta ja luottamusta herättävän ilmapiirin synnyttäminen. Valinnanmahdollisuus edistää sisäisen motivaation kasvua ja mahdollistaa sitä kautta autonomian, joka puolestaan jälleen edistää sisäistä motivaatiota. Positiivinen noidankehä on valmis.


Jälkikirjoitus: Oppimisen arvioinnista löytyy luonnollisesti kytkökset edellä esitettyihin teemoihin. Karvin työryhmällä olimme esittelemässä Educassa alustavia tuloksia perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointia käsittelevään, myöhemmin keväällä julkaistavaan selvitykseen liittyen (Hyvä arviointi – numeroita, kokeita ja virheitä vai jotain muuta?). Kirjoittelen arviointi-teemasta ajatuksia, kun raportti on julkaistu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti