tiistai 11. helmikuuta 2020

Vaikuttava opetuksen kehittämistyö on joustavaa ja osallistavaa ongelmanratkaisua

Oppimisympäristöt, avoimet ja suljetut, perinteiset ja nykyaikaiset puhuttavat - arvioinnin lisäksi. Keskustelut limittyvät myös inklusiivisen koulun periaatteisiin. Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee mutta kuitenkin... Jos harppaa ajassa taaksepäin noin kymmenen vuoden takaiseen, muistanee moni KELPO -hanketoiminnan alkutahdit, jolloin ryhdyttiin kehittämään laatua perusopetukseen. Hankkeen tavoitteena oli edistää koulujen inklusiivisen toimintakulttuurin muodostumista sekä tukea opettajien pedagogisen osaamisen kasvua oppilaiden yksilöllisten oppimisen ja kasvun tarpeiden paremmaksi huomioinniksi. Kehittämistoiminta oli näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin fiksusti järjestetty, koska se pyrki vastaamaan yhteisesti koettuun ongelmaan ja erityisen ansiokasta toiminnassa oli se, että se aktivoi meidät opettajat ja rehtorit itse ja yhdessä etsimään, kokeilemaan ja löytämään pedagogisia ratkaisuja oppimisen ja kasvun tuen edistämiseksi. Kehittämistoiminta oli joustavaa ja vahvasti opettajia osallistavaa. Tavoite oli riittävän väljä ja ratkaisut tavoitteen toteuttamiseksi saatiin oivaltaa itse ja yhdessä. Vanhoissa hankkeen arviointimateriaaleissa mieleen on jäänyt erään rehtorin kommentti vuodelta 2010: "KELPO-hanke on ollut parasta, mitä perusopetuksessa on vuosikausiin tapahtunut." Hanke ja sen hyvät käytänteet kuitenkin hautautuivat, kun opetuksen laadun parantamisen rahoitus ohjattiin ryhmäkokojen pienentämiseen, jolloin hyvä kehittämistyö hiipui rahan puutteeseen. Lisäksi, tulkintani mukaan, perusopetuslain uudistus (2010) vaikutti osaltaan siihen, että kehitystyön hyvät käytänteet sekä oivallukset jäivät byrokratian eli kasvaneen kirjaamistyön ja "kaksiportaisen" oppilashuoltotyön jalkoihin.


Mekaaniset ratkaisut ja toimintatavat tuottavat ismejä, jotka vievät mahdollisuuden toteuttaa vaihtelevia työtapoja ja hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä, joissa todellinen yksilöllisyys pääsisi toteutumaan

Kun mietimme tänä päivänä koulun kehittämistä, oppimisympäristöjen kehittämistä, koulurakentamista, inklusiivisten käytänteiden vs. erityisryhmien perustamista, digitalisaation hyödyntämistä opetuksessa, matemaattisten aineiden, kielten tai taideaineiden merkitystä ja määrää koulussa, oppimisen arviointia ja arvioinnin yhdenmukaisuutta, pitäisi muistaa välttää mekaanisia, vastakkainasettelua ruokkivia ratkaisuja. Vastaavasti tulisi edistää joustavuutta, ajattelun erilaisuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia. Mekaanisuus piilee aina jossain ääripäässä: kollektiiviset, kaikille yhteiset tai vastaavasti täysin yksilölliset ratkaisut ja ajattelutavat ovat loppujen lopuksi luonteeltaan mekaanisia, eivät joustavia ratkaisuja. On oleellista huomata, että mitä mekaanisempaa toiminta on, sitä merkityksettömämmäksi yksilöllisyyden ajatus sekä toteuttaminen käyvät, vaikka sitä kuinka toiminnassa tavoittelisimme. Mutta mitä enemmän annamme koulutoiminnassamme merkitystä henkisten, moraalisten sekä tiedollisten ja taidollisten tekijöiden tasapainoiselle huomioinnille eli käytännöllisesti sanoen 1) hyödynnämme vaihtelevia työtapoja, 2) muodostamme vaihtelevia oppimisympäristöjä ja 3) näemme tiedon suhteellisena välineenä lapsen ja nuoren maailmankuvan rakentumisen tukemisessa, sitä paremmin mahdollistamme yksilöllisyyden toteutumisen koulutyössä. Kun tiedostamme tämän merkityksen, saavutamme lopulta useimpien oppilaiden ja myös omalla kohdallamme motivoitumisen oppimiseen sekä työhön ja luottamuksen omiin kykyihin. Opettajan pedagogiselle vapaudelle sekä pedagogiselle kasvulle on tärkeää antaa tilaa koulun kehittämistoiminnassa sekä opetuksen puitteiden rakentamisessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti