sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Löytyykö meiltä tulevaisuudessakin malttia vaalia hyvinvointia ja sivistystä edistäviä palveluja?

Yhdenvertaiset oikeudet koulutukseen ja sivistykseen sekä toimiva ja syrjäytymistä ehkäisevä sosiaaliturva ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja demokratian kivijalkaa. Yksilöllisyyttä korostava ja epävakaa globaali maailma haastaa jatkuvasti näitä arvoja. Hiipivä polarisaation kehitys 2000-luvun aikana (joka on konkretisoitunut mm. koulumaailmassa kasvavana erityisen tuen tarpeena) sekä viimeaikojen yhteiskuntarauhaa ja turvaa ravistelleet tapahtumat, Koronasta nuorten tekemiin väkivaltatekoihin ja Yhdysvaltojen levottomuuksiin, haastavat hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia. Tapahtumat ovat osoitus siitä, miten tärkeää on vaalia jokaisen oikeutta oppimiseenkoulutukseen ja hyvää elämään. Kun korona-pandemia saadaan kuriin, paineet valtiontalouden osalta nousevat pintaan ja tällöin tarvitaan viisautta ja ymmärrystä sille, miten kestävä sivistys ja hyvinvointi rakentuvat.  

Lasten ja nuorten hyvinvointi sekä lastensuojelun toimivuus ovat puhuttaneet erityisesti nyt korona-vuoden aikanpandemian aiheuttamiin lieveilmiöihin liittyen. Esimerkiksi HS uutisoi loppuvuodesta 2020 surulliseen tapahtumaan liittyen lastensuojelun tilanteesta “Koskelan tapahtumat kääntävät katseet kestämättömään epäkohtaan: Suomi epäonnistuu lasten suojelemisessaOnkin tärkeää, että lastensuojeluun liittyvä keskustelu on jatkuvaa, jotta tunnistamme tarpeita ja kehittämme ymmärrystämme tarvittavien toimien aikaansaamiseksi.


Kyky toimia moniammatillisen verkoston jäsenenä sekä kyky johtaa verkostojen toimintaa ovat edellytys hyvinvointia edistävään sosiaali- ja kasvatustyöhön

Lasten, nuorten ja perheiden tilanteelle on ollut jo vuosia leimallista se, että polarisaatio on voimistunut. Itse olen elänyt tätä muutosta reilun parinkymmen vuoden ajan opettajan, opettajankouluttajan, opetus- ja sivistystoimen erilaisten johtotehtävien sekä erilaisten paikallisten ja kansallisten sivistys- ja sosiaalialan työryhmien näkökulmista. Iso osa perheistä voi hyvin mutta tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden määrä on ollut kasvava ja ongelmat ovat osalla erittäin vaikeat. Lasten ja nuorten koulukielteisyys, päihteiden käyttö, kiusaaminen sekä lasten aggressiivinen käytös koulu- tai päiväkotiryhmässä ovat polarisaation ilmentymiä. Kouluissa ja päiväkodeissa koetaan olevan jopa kestämättömän ongelman edessä. Resurssien katsotaan olevan riittämättömät ja palvelurakenteiden sekä lainsäädännön arvioidaan olevan kankeat. Ne estävät ammattilaisten vaikuttavan puuttumisen ja siten oikea-aikaisen tuen tarjoamisen lasten ja perheiden tarpeeseen. Arjessa ilmenee tilanteita, että esimerkiksi voimakkaasti psyykkisesti oireilevalle lapselle ei yksinkertaisesti löydy hoitopaikkaa, eikä keinoja tukea kasvua ja kuntoutumista. Eri ammattiryhmien näkemykset lasten tarpeista voivat poiketa toisistaan ja mm. salassapitoa koskevat säädökset ja yksilönsuoja vaikuttavat asioiden käsittelyyn. Tuloksena on, että selkeää ymmärryksen rakentumista ja vaikuttavia tukitoimenpiteitä lapsen ja perheen elämäntilanteen tukemiseksi ei muodostu. Moniammatillisen työn tekemisen ja verkostojen johtamisen kyvykkyys onkin nyt ja tulevaisuudessa merkitystään kasvattavia taitoja, jotta verkostotyöstä ei muodostuisi Helsingin poliisin rikosylitarkastaja Jonna Turusen kuvaaman kaltaista hetkellistä ja heikosti vaikuttavaa, jopa päämäärätöntä työryhmä- ja selvitystyötä (https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/rikos-jonka-pitaisi-muuttaa-maailmaa). 


Kodin, päiväkodin / koulun, neuvolan / kouluterveyshuollon välinen luottamusta rakentava, kynnyksetön yhteistyö lapsen eri ikävaiheissa on ensiarvoisen tärkeää. Tämä edellyttää toimijoiden aktiivista yhteistyötä palvelujen tarpeen mukaiseen kehittämiseen. Perheille on oltava tarjolla erilaisia mahdollisuuksia ohjautua ja osallistua toimintaan sekä palveluun, erityisesti lapsen tai perheen tuen tarpeen niin vaatiessa. Hyvinvointia edistävää toimintakulttuuria kehitettäessä on myös muistettava, että koulu ja päiväkoti ovat kodin jälkeen lapsen merkittävimmät kasvuympäristöt. Tällöin nämä eivät voi olla muusta yhteiskunnasta vapaita saarekkeita. Harrastustoimijat sekä järjestöt ovat tärkeä resurssi arjen palveluja ja tukimuotoja suunniteltaessa.  


Luottamuksellisen ja voimaannuttavan vuorovaikutussuhteen rakentamista perheiden ja kasvua tukevien verkostojen välille

Jokainen vanhempi haluaa olla hyvä vanhempi lapselleen. Osalla jaksaminen tai psyykkinen tila ovat vain sellaiset, että tämä hyvän haluaminen ei pääse toteutumaan tavalla, jolla sen tulisi toteutua. Tällöin tarvitaan raskaampia tukitoimia ja lastensuojelun toimenpiteitä. Ihmiselämän ja -mielen monimutkaisuus haastavat jatkuvasti lastensuojelun ammattilaisia. Yksinkertaista, jokaiselle sopivaa toimintamallia tai menetelmää ei löydy helposti. Lisäksi lastensuojelun resurssien koetaan paikoin olevan erittäin tiukat. Aikaa voimaannuttavalle kohtaamiselle ja ohjaamiselle ei koeta olevan riittävästi. Moniammatillinen yhteistyö ja verkostojen toiminta on kuitenkin tässäkin keskiössä, koska sen avulla voidaan saada laajaa ja jopa piilossa olevaa palveluresurssia ja osaamista yhteiseen käyttöön lapsen kasvun tukemiseksi. Sote-uudistuksen pyörteissä on keskeistä huomioida, että sivistys- ja sote-palvelut eivät pääse eriytymään toisistaan erillisiksi tai liian kaukaisiksi palveluiksi. 


Perheillä voi olla myös sosiaalipalveluja ja lastensuojelua kohtaan ennakkoluuloja ja pelkoja. Helposti ajatellaan, että lastensuojelun mukaantulo tarkoittaa ennemmin tai myöhemmin lapsen huostaanottamista. Perheet saattavat vältellä viimeiseen saakka avun pyytämistä tai vastaanottamista. Myös ammattilaiset saattavat arastella toiminnassaan vanhempien mahdollista negatiivista reaktiota ja yhteistyön hankaloitumista. Itse olen aina ajatellut, että vanhemman jopa hyökkäävä puolustus lapsen asiassa on vain hyvä merkki vanhemman halusta puolustaa omaa lastaan ja vanhemmuuttaan. Vanhemmalla on halua olla hyvä vanhempi ja toimia lapsen edun mukaisesti. Sujuvan yhteistyön tekeminen vaatii tällöin ammatillisuutta ja osaamista yhteisen näkemyksen löytämiseksi. Ammattilaisilla ja mahdollisella moniammatillisella verkostolla on tällöin avaimet asian suotuisaksi ratkaisuksi. Toimivuus edellyttää taitoa toimia verkostossa ja erityisesti taitoa johtaa verkoston toimintaa. 


Sosiaalialaan liittyen perheiden pelko tai kielteinen asennoituminen esimerkiksi lastensuojelun palvelujen vastaanottamiseksi vaatii myös luottamukseen tähtäävää vuorovaikutusta. Yksi tärkeä tekijä tässä on, että ammattilaiset “kääntävät” sosiaalialan kielen asiakkaalle ymmärrettäväksi. Uskallan väittää, että nyt kieli on valtaosalle perheitä vierasta ja jopa pelottavaa. On mietittävä samalla tavalla kuin jo vuosikymmenet sitten opettajankoulutuksessa opiskelijoille opetettiin, kuinka on tärkeää kääntää kasvatustieteen termistö perheille ymmärrettäväksi puheeksi. Vanhemmille on luotava mahdollisuus osallistua taustastaan riippumatta vanhemmuutta ja kasvatusta tukevaan keskusteluun. Sosiaalialalla tätä olisi tärkeää kehittää niin palvelujen kuin koulutuksen tasoilla. Mitä tarkoittavat esimerkiksi systeeminen lastensuojelu, lastensuojeluilmoitus, kirjaaminen ja dokumentaatio, perhepalvelut ja -keskukset tai muut alan käsitteet asiakkaiden arjessa? Kielen ja käsitteiden avulla voidaan kasvattaa luottamusta ja turvallisuuden tunnetta tai heikoimmillaan herättää huolta ja epätietoisuutta. Yhteisen kielen avulla vanhemmille, lapsille ja nuorille mahdollistetaan aito osallisuus ja vaikuttaminen asiassaan.


Lopuksi: mitä tarvitaan toimivaan hyvinvointia edistävään kasvatus- ja sosiaalialan työhön?

  • Moniammatillisen työn ja verkostojen johtamisen osaamisen tulee olla sosiaali- ja kasvatusalojen koulutuksen ja täydennyskoulutuksen keskeisiä sisältöjä. Moniammatillisen verkostotyön avulla saadaan monipuolinen osaaminen ja palvelut asiakkaan käyttöön. Toimiakseen vaikuttavasti tämä edellyttää verkostoissa toimimisen sekä niiden koordinoinnin ja johtamisen osaamista.
  • Moniammatillisen työn ja verkostojen johtamisen osaamiseen liittyy myös verkostojen palvelujen ja osaamisen tunnistaminen ja kyky näiden hyödyntämiseen perheiden, lasten ja nuorten haastavien elämäntilainteiden tukemiseksi. 
  • Koulu ja päiväkoti ovat lapsen keskeiset kasvuympäristöt kodin lisäksi. Tämän vuoksi koulujen ja päiväkotien on osattava valjastaa kasvua ja hyvinvointia edistävät toimijat ja palvelut osaksi hyvinvointia rakentavaa toimintakulttuuria. Sote-palvelujen lisäksi tämä tarkoittaa myös harrastus- ja vapaa-ajan toimijoiden entistä vahvempaa mukaantuloa koulujen ja myös päiväkotien arkeen.
  • Jatkuvaa yhteistyön kehittämistä kotien, päiväkodin / koulun ja näissä toimivien muiden ammattilaisten välille edellä kuvatun verkostotyön viitekehyksessä. Palvelujen tavoitteena tulee olla vanhemmuuden voimavarojen tunnistaminen, löytäminen ja vahvistaminen. Ajattelun lähtökohtana tulee olla, että jokainen vanhempi haluaa olla hyvä vanhempi lapselleen. Tätä tunnetta tulee vaalia ja vahvistaa kaikessa toiminnassa.  
  • Toimivien ja tarpeen mukaisten digitaalisten 1) yhteydenpitokanavien, 2) palvelujen saavutettavuutta edistävien kanavien sekä 3) perheiden ohjauskanavien kehittämistä sosiaalipalveluissa mutta myös koulujen ja päiväkotien toiminnan tueksi. 
  • Sosiaalialan kielen kehittämistä asiakaslähtöisemmäksi ja asiakkaille ymmärrettäväksi, kun palveluja markkinoidaan ja niistä viestitään ihmisille, ja kun sosiaalialan ammattilainen ohjaa ihmistä hänen elämäntilanteessaan. Vanhemmille ja lapsille mahdollistetaan yhteisen ja ymmärrettävän kielen kautta aito osallisuus ja vaikuttamisen mahdollisuus oman elämäntilanteen käsittelemiseksi.
  • Talouden haasteista huolimatta on toivottavaa, että meiltä löytyy yhteiskuntana malttia ja ymmärrystä vaalia ihmisten yhtäläisiä sivistyksellisiä oikeuksia koulutukseen sekä sosiaaliturvaan hyvinvoinnin edistämiseksi ja polarisaation kasvun katkaisemiseksi. 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti