Johtamisella on väliä - Kymmenen teesiä johtamiselle ja näillä mennään!

Mennyt viikko oli kokouspainotteinen. Noin 30 tuntia kokouksia ottaa selälle mutta jotain uutta saadaan yleensä aikaan ja asiat liikahtavat muutaman napsun eteenpäin. Yhdessä kokouksessa työstettiin työhyvinvointia edistävien käytänteiden yhtenäistämistä. Keskustelua käytiin johtamisesta, alaistaidoista, osaamisen kehittämisestä sekä fyysisen hyvinvoinnin edistämisestä. Ensi vuoden aikana tullaan aloittamaan koko organisaatiota koskeva työ ja valitaan tietyt kehittämistyön painopisteet. Kokouksessa käyty keskustelu herätti ajatuksia johtamisesta ja tältä perustalta jäsensin tähän henkilökohtaista näkemystäni johtamisesta.


Johtamisella on väliä - mikä on ylhäällä, on alhaalla

Hyvälle johtamiselle asetetaan paljon odotuksia. Organisaation menestyminen on pitkälle kiinni johtamisesta. Odotukset hyvää johtamista kohtaan kasvavat sitä suuremmiksi mitä tiukemmaksi vallitseva talous kehittyy. Muutoksen ja talouden paineen alla johtaminen, yhdistettynä vallitsevaan osallistavaan johtajuuskäsitykseen asettaa johtajuuden koetukselle. Kyky käsitellä haasteelliset tilanteet, viestiä ja vaalia hyvää vuorovaikutusta ratkaisee paljon, millaiseksi työyhteisön henki ja yksituumaisuus muodostuvat. Tämä prosessi on kuitenkin kaksisuuntainen. Kun odotamme ja edellytämme johtajalta osallistavaa ja kuuntelevaa toimintaa, on myös työntekijöitten velvollisuus toimia työyhteisössä vastavuoroisesti hyvää vuorovaikutusta ja työotetta vaalien. Myös johtajien jaksaminen on tärkeä kysymys. Väsynyt ihminen ei koskaan toimi ja ajattele samalla tavalla, mitä normaalissa vireystilassa tapahtuu. Erityisesti yksikön / tiimin johdon työhyvinvointia on vaalittava, jos organisaation halutaan kokonaisuudessaan menestyvän.

Johtaminen on viimekädessä yksinäistä
työtä 

Kymmenen teesiä johtamiselle

Kun aloitin aikanaan työni johtajana, sain muutamia evästyksiä kokeneemmilta kollegoilta ja nämä ohjeet olen painanut mieleeni. Opettajan työ on opettanut paljon siitä, mitä hyvä vuorovaikutus tarkoittaa oppimiselle ja hyvinvoinnille. Jotain arvoperustalleni merkityksellistä olen saanut myös kasvatuksen sekä itselle läheisten ihmisten kautta. Tältä kokemusperustalta olen voinut ammentaa paljon omalle johtajuudelle. Seuraavassa yritän konkretisoida tämän kokemuksen johtamistani ohjaaviksi teeseiksi:

1. Johtaminen on pedagogiikkaa, kasvatusta. Kahdenkymmenen hengen aikuisten työyhteisö ja koululuokka eivät eroa inhimillisiltä tarpeiltaan ja persoonien variaatioltaan lainkaan toisistaan. Johtajalla on oltava pedagogista silmää sekä otetta, jotta hän pystyy johtamaan yksilöt ja sitä kautta organisaation menestykseen.
2. Johtaja on kuin rakennusmestari, jonka tehtävänä on huolehtia työntekijöiden työn tekemisen edellytyksistä, työvälineistä sekä kuunnella näkemyksiä työstä, jotta rakennusprosessi sujuu suunnitelmien mukaan.
3. Nuolta tulee turkkiin vääjäämättä matkanvarrella, tekipä mitä vain. Tämä on realiteetti, joka pitää oppia hyväksymään johtajana.
4. Johtajan on pidettävä huolta kunnostaan viimeistään silloin, kun täyttää 40-vuotta. Jos näin ei toimi, ovat työuran viimeiset vuodet fyysisesti ja henkisesti raskaita.
5. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Toisin sanoen pyri olemaan ystävällinen, kärsivällinen ja osoita luottamusta. On mietittävä tarkoin mitä sanoo ja millaisen suhtautumistavan asioihin ottaa. Usein "yön yli nukkuminen" auttaa asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
6. Opi oma tilasi, anna arvo toisillekin. Toisia ei voi muuttaa mieleisekseen mutta hyvällä vuorovaikutuksella jokaisesta työntekijästä saadaan omalla tasollaan aikaiseksi huippu.
7. Viisaammalla on vara antaa periksi. Turhalla periaatteellisuudella ei saada aikaiseksi mitään. Mutta toki silloin, kun tietää varmasti asioitten etenevän virheelliseen suuntaan on jääräpäisyyskin viisautta.
8. Muistamalla huumori ylitetään kivikoita, joissa muutoin teloo itsensä ja toiset.
9. Johtajan on jaksettava paneutua väliin pieniinkin arjen asioihin ja siten osoittaa tukea ja luottamusta työntekijöitten suuntaan.
10. Luota intuitioon ja erityisesti ensimmäiseen tunteeseen prosessin kulusta tai ilmiön luonteesta. Loogisen ja faktaperusteisen tarkastelun jälkeen tämä osoittautuu hyvin usein oikeaksi.

Lopuksi - kehittyminen vaatii jatkuvaa vaivannäköä

Johtamistyötä on nyt noin yhdeksän vuotta takana. Paljon on opittu mutta jatkuvasti on uutta opittavaa. Kajaanin kaupunki on onnistunut toimissaan viimevuosina hyvin. Taloudellinen tulos on ollut hyvä yleiseen kuntatalouteen nähden. Onnistumisen edellytyksenä on ollut se, että poliittinen johto on toiminut erinomaisesti ja vaalinut kuntapäättäjien, virkamiesjohdon sekä henkilöstön keskinäistä yhteistyötä. Organisaation eri osat ovat saaneet paljon myös valtakunnallista tunnustusta. Kajaanissa on Suomen parasta toisen asteen koulutusta sekä ammattikorkeakoulutusta. Kajaanilainen varhaiskasvatus on menestynyt erinomaisesti Eurooppalaisessa laadun vertailussa. Perusopetuksessa kehittämistyö on ollut toimivaa ja eteenpäin suuntautuvaa. Hyvään oloon ei kuitenkaan saa tuudittautua. Joka alueella on ponnisteltava jatkuvasti. Tärkeää on, että ymmärretään realiteetit, jotka vaikuttavat kuntien talouteen mutta niihin ei ripustauduta surkuttelemaan vaan osataan tehdä tästä näkökulmasta käsin oikeita valintoja ja päätöksiä. Näillä mennään!


Linkkejä
Hyvällä johtajalla on nämä viisi ominaisuutta.

Millainen hyvä esimies on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan?

Hyvä johtaja - Hyvejohtajuus.fi

Google löysi hyvän johtajan kahdeksan ominaisuutta

4 merkkiä - näistä tunnistat heikon johtajan

Lasten ja nuorten liikunnassa on keskityttävä motivaation ja liikunnan ilon tukemiseen

"Innostus ei synny sanomalla tai käskemällä.. se kumpuaa kokemuksista, joita juniorit jäällä saavat. Jos homma on pirun mukavaa, pojat lähtevät pelaamaan myös omalla ajallaan. Tähän tarvitaan treenissä paitsi onnistumisia, myös määrää. Ei saa olla niin, että vain seisotaan jonossa ja katsotaan, kun muut tekevät. ...moni junnujoukkue etenee liiankin nopeasti. Jani Komulainen kummeksuu harjoitteita, joissa lapsella ei oikeastaan ole edes mahdollisuutta onnistua." Näin kirjoitetaan Kainuun Sanomien haastattelussa (Talviharrastus piristää pesistaituria KS 25.11.14), jossa haasteltavana oli sotkamolainen pesäpalloilija Jani Komulainen. Komulainen itse on voittanut pesäpallossa 11 Suomen mestaruutta ja käynyt monivaiheisen uran urheilun huipulle ja nähnyt matkalla varmasti monia erilaisia urheilijanpolkuja. Voi olettaa suhteellisen vahvasti, että tämä liikunnan ammattilainen tietää, mistä puhuu, miten kipinä liikuntaan sytytetään ja miten lapsi innostetaan liikkumaan. Komulainen ohjaa vapaa-ajallaan tuhansien muiden isien ja vapaaehtoisten urheiluseura-aktiivien tavoin juniorijoukkuetta. Tämä vapaaehtoisten panostus on erittäin arvokasta. Ilman sitä seurat eivät toimisi ja kaupunkien liikuntapaikkoihin ei syntyisi mielekästä sisältöä. Tälle vapaaehtoiselle seuratyölle on annettava mahdollisimman hyvä tuki, jotta mielekäs ja vaikuttava liikuntakasvatustyö on mahdollista.

Komulaisen kommenttien innoittamana haluan kirjoitan muutamia ajatuksia lasten ohjattuun urheilutoimintaan liittyen. Kirjoituksen sanoma on se, miten tuetaan lasten ja nuorten liikkumista niin, että liikunnasta muodostuisi jäntevä osa nuorten elämää, aikuisuuteen saakka. Tulevaisuuden kannalta nuorten on viisaampaa panostaa koulunkäyntiin, kuin havitella huippu-urheilijan uraa sinänsä, koska on todennäköisempää päästä opiskeluun panostamalla hyvään koulutukseen ja ammattiin, kuin esimerkiksi ammattijalkapalloilijaksi. Näkemykseni on maallikon näkemys ja tarkastelen asiaa enemmän lapsen kasvun näkökulmasta. Urheilu on tunteita herättävä aihealue mutta uskallan kirjoittaa aiheesta ensinnäkin siksi, että työni puolesta lasten liikkuminen ja liikuttamisen edistäminen ovat toiminnan ydinalueella. Toiseksi katson, että pedagogina omaan jonkin verran näkemystä motivaation synnystä. Samat lainalaisuudet motivaation osalta pätevät kaikkeen tavoitteelliseen toimintaan.

Lapsen ja nuoren tietoisuus on hajanainen ja valikoiva

Lapsen innostus ohjattuun liikuntaan hiipuu helposti ja hyvä harrastus jää liian usein muiden intressien jalkoihin. Tavallisesti innostus lopahtaa totaalisesti viimeistään viiteentoista ikävuoteen mennessä. Tämä niin kutsuttu Drop out -ilmiö on monen tekijän summa. Vanhempien antamalla positiivisella tuella ja kannustuksella on suuri merkitys. Kotipuolen kaveripiiri vaikuttaa niin ikään merkittävästi lapsen kiinnostusten muotoutumiseen. Liikunnallinen kaveripiiri vahvistaa liikunnallisuutta. Aivan kuten Jani Komulainen haastattelussa totesi, valmennustoiminnan laadun on oltava sellainen, mikä sytyttää halun käydä ahkerasti harjoituksissa ja on "niin pirun mukavaa", että harjoitukset jatkuvat kotona kavereiden kanssa.

Vastuuta lapsen motivaation rakentumisesta ei voi sälyttää yksin valmentajan harteille vaan se perustuu hyvään yhteistyöhön seuran ja vanhempien kesken. Motivaation muodostuminen edellyttää aikuisilta lapsen kasvun sekä tarpeiden tunnistamista ja arvostamista. Aikuisten on tiedostettava, että vain harvalla nuorella on lahjakkuutena sellaista pitkäjännitteisyyttä, jota urheilutoiminnassa arvostetaan. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat vielä yläkouluikäiselläkin vahvasti. Aikakäsitys on täysin toisenlainen, mitä pitkäjänteinen ja tavoitteellinen toiminta edellyttävät. Nämä vaihtelevat kiinnostukset tulee tunnistaa ja on luovittava niissä nuoren kanssa. Jos mukavasta harrastuksesta muodostuu iloton pakko, on varmaa että harrastaminen päättyy nopeasti. Tätä kuvaa hyvin 14-vuotiaan nuoren kirjoitus Helsingin Sanomissa "Haluaisin pelata jalkapalloa huvin vuoksi HS 9.10.14". Hetken harjoitteluhaluttomuuden jälkeen on jälleen käsillä tilanne, että urheilijanalku haluaa panostaa kaiken mahdollisen urheiluun. Sytykkeenä tälle voivat toimia pienetkin tekijät: kiinnostava Mestarien liigan ottelun seuraaminen kavereitten kanssa, pihapelit, keskustelut vanhemman tai kavereitten kanssa urheilusta jne. Pitkäjänteisyys on osa tietoisuuden kehittymistä. Kehittyäkseen tämä ominaisuus vaatii aikaa ja aikuisen tukea. Aikuiselta edellytetään malttia, pitkämielisyyttä ja kannustusta. Nämä vaihtelevat kiinnostukset on ymmärrettävä, ja nuorelle on annettava mahdollisuus väliin toteuttaa muitakin kiinnostuksen kohteita kuin yksittäinen urheilulaji. Tämän vuoksi monipuolinen liikunnan harrastaminen vähintään peruskoulun loppuun saakka olisi ensiarvoisen tärkeää. Olisiko tässä eri seuroilla työsarkaa yhteistyön kehittämiseksi, jossa lajikohtaisen kehittymisen sijasta panostettaisiin yhdessä nuorten liikunnallisuuden kehittämiseen? Vaihtelevan ja hyvin ulkoisista tekijöistä rakentuvan motivaation omaavat nuoret saisivat mahdollisuuden kokeilla ja toteuttaa itseään kehittävästi.

Kuka tietää, kuka on lahjakas? 

Olen säilyttänyt työhuoneeni seinällä Helsingin Sanomien erinomaista  artikkelia "Kuka tietää, kuka on lahjakas? HS 22.9.2012". Kukaan ei pysty sanomaan 12- tai 15-vuotiaasta nuoresta, onko hän tulevaisuudessa lahjakas. Valmennuksessa tehdään suuri virhe, jos peluuttamisessa pääpaino perustuu sen hetkisiin parhaisiin pelaajiin. On toki lapsia, jotka ovat liikunnallisesti tai vaikka musikaalisesti huomattavasti ikäisiään edellä. Heidän ajatellaan olevan lahjakkaita. Yleensä jokaisen "lahjakkuuden" taustalla on ympäristö, joka on siihen saakka tukenut tietyn ominaisuuden suotuisaa kehitystä. Keskeistä on tiedostaa se, että lahjakkuus on enemmän opittu ominaisuus, kuin myötäsyntyinen kyky. Sami Kalaja on kirjoittanut mielenkiintoisen tekstin klassisesta 10 000 tunnin harjoituksen merkityksestä taidon oppimisessa (Edellyttääkö urheilutaidon oppiminen 10 000 tuntia urheilua vai sopivia geenejä?)

Ajattelun taidot ja siten esimerkiksi peliäly tai -käsitys kehittyvät lapsilla eri tahtiin. Myös fyysiset ominaisuudet kehittyvät vaihtelevasti. Monella nuorella nämä ominaisuudet puhkeavat kukkaan vasta aikuisuuden kynnyksellä. Lahjakkuuden perustana on aina kova työ. Kalaja erittelee tekstissään tarkemmin, mitä pienet yksilölliset erot tähän yhdistettynä loppujen lopuksi merkkaavat. Asenteellisilla ominaisuuksilla on myös merkittävä rooli tässä prosessissa. Hyväkäytöksinen, toisia arvostava, sopivan nöyryyden omaava nuori tulee todennäköisesti menestymään myöhemmin hyvin. Tämä piirre on osattava tunnistaa ja on tuettava tällaisten myönteisten ominaisuuksien kehittymistä. Kunnioittavan asenteen omaavalla urheilijalla on kyky havaita omat vahvuudet ja heikkoudet ja siten taito harjoitella oikealla otteella.


Pelaamaan opitaan vain pelaamalla 

Varma tapa tappaa motivaatio on istuttaa lapsia vaihdossa tai tekemisen sijasta keskitytään "oikeaoppisten suoritteiden tekemiseen", jonottamiseen ja odottamiseen. Lapsi janoaa kokemuksia ja tekemistä. Tekemisessä pitää olla myös vaihtuvuutta ja monipuolisuutta mutta erityisesti Komulaisen peräänkuuluttamaa mahdollisuutta onnistua. Onnistuminen ruokkii motivaatiota. Onnistuminen on tekemisen ja oikealla tasolla tapahtuvan toiminnan yhdistämistä.

C-juniori-ikäisten toimintaa voidaan pitää totisena urheilua, joka perustellaan oikeutetuksi sillä, että osa nuorista haluaa jo panostaa lähes ammattimaisesti urheiluun. Todellisuudessa tämä on orastava piirre kehittyvästä pitkäjännitteisyydestä, jota tulisi käsitellä vaalien. Tämän ikäiset eivät voita vielä hamuttuja mestaruuksia, joten ei kannata ottaa liian vakavasti. Näistäkin totisesti urheiluun suhtautuvista nuorista iso osa väsyy ennen täysi-ikäisyyteen kasvamista, eikä tähteä koskaan syty. Totisuudella haaskataan hurja määrä mahdollisuuksia ja potentiaalia, joka saattaisi iloisemmalla ja liikkuvammalla otteella puhjeta täyteen loistoon, kun sille on aikansa. Aina pitää muistaa säilyttää ja jättää nälkää harjoittelulle.

Seuran menestys mitataan sillä, kuinka paljon nuoria urheilijoita se liikuttaa

Loppuun voisi todeta, että eri urheilumuotojen ja seurojen menestys tulisi mitata sillä, kuinka paljon seuran riveissä on junioriurheilijoita, kun lähestytään esimerkiksi A-juniori-ikää. Jos pelaajia riittää oman kaupungin pojista ja tytöistä joukkueeseen, on seuran tulos erinomainen ja aikanaan varmasti myös urheilullinen tulos rakentuu hyväksi. On mahdollista saada lopulta se, mistä ehkä uskalsimme luopua.






Olisi mielenkiintoista kuulla erilaisten urheilijoiden, entisten ja nykyisten kokemuksia siitä, mitkä tekijät ovat innostaneet ja kannustaneet urheilemaan? Mitkä tekijät ovat edistäneet menestystä ja mitkä asiat ovat johtaneet aikanaan harrastuksen päättymiseen? Kommentoikaa - pitäisi onnistua anonyymistikin.

Kuntalaisten hyvinvointia tukemassa - hyvinvointikertomustyö osana kaupunkistrategiaa sekä talouden ja toiminnan suunnittelua

Kuntalain (17.3.1995/365) 1 §:n mukaan kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen on oltava jatkuvaa ja tietoista toimintaa. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on jokaisen hallintoalan tehtävä. Vuonna 2010 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kunnat valmistelemaan hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa. Hyvinvointikertomus on kuvaus:

1. kunnan toteuttamasta hyvinvointipolitiikasta 
2. väestön terveydestä ja hyvinvoinnista 
3. terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista 
4. palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin sekä 
5. ehkäisevän työn kustannuksista ja mahdollisista vaikutuksista

Kajaanissa hyvinvointikertomustyö sekä hyvinvointia edistävät tavoitteet ovat kytketty osaksi kaupungin talousarviota

Kajaanin kaupungissa on laadittu hyvinvointikertomusta nyt muutaman vuoden ajan ja alusta alkaen se on laadittu sähköisenä hyvinvointikertomuksena. Työtä on tehty yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kuntayhtymän sekä keskeisten viranomaistahojen ja järjestöjen kanssa. Vuoden 2014 aikana terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmää on laajennettu niin, että siinä ovat edustettuna kaupunkiorganisaation keskeiset toimijat: sivistystoimiala, keskushallinto, ympäristötekninen toimiala, toisen asteen koulutusliikelaitos, ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveystoimiala.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmän tavoitteena on ollut tehdä kertomuksesta elävä ja ketterä asiakirja. Tämän vuoksi hyvinvointikertomus on liitetty heti alusta alkaen jänteäväksi osaksi kaupungin talousarviota. Hyvinvointikertomuksesta ei ole haluttu tehdä laajaa ohjelmaa, jollaisten vaikuttavuuden tiedetään yleisesti jäävän erittäin heikoksi. Laajojen ohjelmien sisältöihin monikaan ei ehdi perehtyä sillä intensiteetillä, mitä niiden sisäistäminen edellyttäisi. Niistä muotoutuu juhlallisia julistuksia, jotka loppujen lopuksi jäävät hyllyyn tai tiedostoihin pölyttymään. Kajaanissa eri toimijoilla on hyvä tietoisuus siitä, että hyvinvoinnin edistäminen on jokaisen toimialan tehtävä ja kukin toimija huomioi asetetut tavoitteet mahdollisuuksien mukaan talousarviossaan.

Kajaanin kaupungissa uudistettiin kevään 2014 aikana kaupunkistrategia. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä muodostui keskeinen strateginen tavoite (hyvinvointia lisäävä sujuva arki). Tämä vahvistaa entisestään hyvinvointikertomuksen laadinnan merkitystä sekä osoittaa, että kertomustyön kytkeminen osaksi talouden ja toiminnan tavoitteita on ollut järkevää. Alla olevassa kuviossa on tiivistetty kuva Kajaanin kaupungin strategiasta.

Käytännössä kuntalaisten omaehtoisen hyvinvoinnin edistämistä tuetaan mm. ikäihmisten liikuntapassin avulla, liikuntapalvelujen organisaatiota tullaan kehittämään nykyisestä hajanaisesta mallista tiiviimpään organisaatioon, alle 18-vuotiaiden ohjattuun toimintaan liikuntapaikkojen käyttö on ilmaista, koulujen liikuntasalien maksutonta käyttöä tullaan laajentamaan erityisryhmien sekä perheliikunnan käyttöön, museoitten pääsymaksut poistetaan vuoden 2015 alusta alkaen, oppillas- ja opiskeluhuollon ennaltaehkäiseviä käytänteitä jäntevöitetään keskeisiä toimenpiteitä mainiten. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän toiminta ja toiminnan kehittäminen jatkossa

Työryhmä kokoontuu säännöllisesti määritetyn vuosikellon mukaisesti. Työryhmä on kutsunut aktiivisesti kokouksiinsa sidosryhmiä ja keskustellut heidän kanssaan kyseisten toimialojen näkemyksistä kuntalaisten hyvinvoinnin tilasta (mm. TE-toimisto, Poliisi, päihdetyö, vanhus- ja vammaispalvelut). Näin päästään tietokannoista saatavien lukutietojen taakse, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Alkukesästä työryhmä järjesti kolmannen sektorin edustajille järjestöillan, jossa esiteltiin hyvinvointikertomuksen laadintaa, sen sisältöä ja keskusteltiin järjestöjen mahdollisuuksista sekä tarpeista osallistua hyvinvoinnin edistämistyöhön. Tästä käytännöstä tullaan tekemään säännöllinen vuotuinen tapahtuma. Esimerkiksi kulttuurijärjestöillä on tässä yhteydessä paljon annettavaa alueen hyvinvoinnin edistämiselle.

Kulttuurilla on merkittävä suotuisa vaikutus hyvinvointiimme

Työryhmän toiminnassa on vielä paljon kehitettävää. Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön on otettava jatkossa mukaan vielä tiiviimmin mm. ev.lut. seurakunta, jolla on paljon potentiaalia mm. (erityis)nuorisotyölle sekä perhetyölle. Näistä yhtäläisyyksistä keskusteltiin seurakunnan edustajien kanssa käydyssä piispantarkastuksessa ja todettiin, että eri toimijoiden vähiä resursseja yhdistämällä saadaan nykyisessä ja tulevassa kuntien taloudessa enemmän aikaan, mitä toimijoiden yksin yrittäessä toteutuu. 

Hyvinvointikertomus on rytmitettävä vielä jäntevämmin kaupungin talousarvion laadintaan ja siihen kytkeytyvää tavoitteiden asettamisen vuoropuhelua on käytävä jo kevään aikana toimijoiden keskinäisenä yhteistyönä. Hyvinvoinnin tavoittelusta on tehtävä nykyistä tietoisempaa toimintaa. Tietoisuuden edistämiseksi kaupunki pyrkii jatkossa järjestämään eri toimijoiden kanssa yhteistyössä, olemassa olevia resursseja yhdistämällä, terveyden ja hyvinvoinnin teemavuosia, joihin kytkeytyvien tapahtumien avulla aktivoitaisiin ja kannustettaisiin kuntalaisia oman terveytensä edistämiseen. Kyse on kunnan osallistavasta ja aktiivisesta hengestä, jossa ihmiset haluavat olla osallisia ja elää aktiivisesti. Tässä kaupunkiorganisaatiolla on oma tärkeä merkityksensä olla luomassa edellytyksiä tämäntyyppisen yhteisöllisyyden synnylle.

Lopuksi

Hyvinvoinnin ja terveyden merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa. Hyvinvointi on kaiken toiminnan perusta. Jotta pystymme tavoittelemaan elinkeinoelämän ja osaamisen kasvua, on huolehdittava ihmisten hyvinvoinnista. Kun tarkastellaan kuntapalveluja, on huomioitava vapaa-ajanpalvelujen kirjo laajasti ja niiden mahdollisuus edistää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Sanotaan, että yksinäisyys on liikkumattomuuteen verrattavissa oleva terveysriski. Kulttuuripalvelujen kolmas tehtävä eli hyvinvoinnin edistäminen on kasvanut viimevuosina. Kulttuuripalvelut pystyvät tarjoamaan virkistystä erityisesti sosiaalisten kontaktien kautta. Kulttuurin tekeminen ja katsominen edistävät ihmisen itsetuntemusta ja sitä kautta vahvistavat psyykeen kestävyyttä.

Kaupungin tehtävänä on huolehtia riittävien olosuhteiden turvaamisesta sekä omalta osaltaan kannustaa ja aktivoida ihmisiä oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Jos liikuntasalimaksujen poistaminen esimerkiksi perheliikunnan osalta saa ihmisiä innostumaan ja liikkumaan vaikkapa kerran viikossa oman kunnon kohentamiseksi, on saavutettu jo paljon. Pelivuoro kerran viikossa voi innostaa ihmisen liikkumaan toisenkin kerran ja ehkä miettimään muitakin terveystottumuksiaan (uni, ravinto). Positiivinen suunta tässä tuo jo lyhyellä aikavälillä merkittäviä terveydellisiä vaikutuksia yksilötasolla. Muutaman viikon aktiivisemman liikkumisen ansiosta ihminen huomaa liikunnalla olevan paljon myönteisiä vaikutuksia elämäänsä. Isossa kuvassa vaikutukset ovat jopa ratkaisevia, kun mietitään käsillä olevia haasteita mm. sairaanhoidon jatkuvasti kasvavissa menoissa. 

Pienelläkin määrällä säännöllistä liikuntaa viikottain edistetään
merkittävästi terveyttä ja hyvinvointia

Viimekädessä hyvinvoinnin edistäminen on kunkin ihmisen omassa tahdossa. Yksi keskeinen ihmisyyttä edistävä arvo on tahto olla terve. Tämä ei tarkoita suoraan liikunnallista elämäntapaa tai, että esimerkiksi fyysisesti sairas ihminen ei kykenisi omaamaan tätä perusarvoa vaan sitä, että ihmisen perusvireyttä ohjaa tahto olla terve, halua olla aktiivinen, halua huolehtia itsestään sekä velvollisuuksistaan. Vaalitaan tätä arvoa kaikissa toimissamme!

Oppimisympäristö oppimisen keskiössä - uutta luova opetus

Sain parin vuoden etsinnän jälkeen sattumalta käsiini Neil Postmanin ja Charles Weingartnerin klassikkoteoksen "Uutta luova opetus". Teoksen alkuperäinen teksti "Teaching as a subversive activity" löytyy netistä, mutta Olli Arrakosken vuonna 1969 suomentama kirja on aina... kirja! Jaan kanssanne palan tätä teosta ja otan alustavaan teoreettiseen tarkasteluun oppimisympäristön merkityksen oppimiselle ja lapsen kasvulle. Perustan ajattelun Postmanin ja Weingartnerin esittämään ajatukseen viestistä välineenä. Täydennän näkemystä parilla ontologisella ajatuksella ihmisen ja ympäristön välisestä suhteesta. Katsotaan tulevissa blogiteksteissä, mihin suuntaan lähden aihetta tarkentamaan. Vaihtoehtoja on kuitenkin siihen useita.

Kun puhutaan hyvästä opetuksesta, oppimisympäristöajattelu on keskiössä. Oppimisympäristön merkityksen ymmärtäminen tulee voimistumaan, kun sähköisten oppimisympäristöjen käyttö laajenee. On toivottavaa, että sähköiset ympäristöt suunnitellaan oppimisen ja kasvun psykologinen sekä filosofinen merkitys huomioiden. Näin opetuksessa pystytään ylläpitämään ja kehittämään luovaa otetta ja siten tukemaan oppimista ja kasvua. 

Opetuksen digitalisoitumisen riskinä on siirrtyminen sähköisiin ympäristöihin, jotka eivät eroa juurikaan oppikirjoista. Pahimmillaan opetus voi luisua kohti ohjelmoitua opetusta, jossa sisältö korostuu kaikkien muiden tekijöiden kustannuksella. Tietoisuus näistä "riskeistä" on opettajilla korkea ja esimerkiksi käynnissä olevan ops-uudistuksen aikana tahtotila perusopetuksen toimintakulttuurin muutokselle ja siinä erityisesti irtautuminen sisällön ohjaavasta vaikutuksesta on ollut vahva. Mutta edelleen näen riskinä sen, että vaikka puistelemme itsemme irti sisältöpainotteisuudesta, voimme harhautua korostamaan metodia ja emme näekään (oppimis)ympäristön keskeistä merkitystä oppimisen tukijana. Metodiin keskittyessä opetuksesta muotoutuu helposti merkityksetöntä puuhastelua, touhupedagogiikkaa, josta kirjoitin aiemmassa blogitekstissä "Opetuksen eheyttäminen OSA 1 - ops-työtä vai touhupedagogiikkaa?"

Ympäristön elementit ovat välineitä, jotka ohjaavat ajattelumme ja suhtatutumistapojemme muotoutumista

Postman ja Weingartner perustavat oppimisympäristöajattelunsa mediatutkija Marshall McLuhanin ajattelulle. Luhanin ajattelutapa, viesti on väline; viesti on hieronta (the medium is the massage) luotaa juurensa erityisesti John Deweyn ajatteluun. Deweyn pragmaattinen ajattelu voidaan yksinkertaisimmillaan tiivistää näkemykseen "opimme sitä, mitä teemme". Tältä pohjalta McLuhan muotoili ajatuksen "viesti on väline". Ajatus perustuu yksikertaiseen elämän realiteettiin: ympäristö on armoton ihmistä kohtaan. Ympäristö muovaa, tahdoimmepa tai emme, ajatteluamme ja toimintaamme. Sopeudumme ympäristöön kukin omalla tavallamme. Toiset paremmin, toiset heikommin. Keskeiseksi tässä sopeutumisen prosessissa muodostuu kasvatus ja sen kautta mahdollinen itsetietoisuuden ja itsetuntemuksen kehittäminen. "Viesti on hieronta" tarkoittaa sitä, että kaikkein tärkeimmät hermojärjestelmämme vaikutukset muotoutuvat ympäristön luonteesta ja rakenteesta. Ympäristö itsessään siirtää keskeiset kokemamme viestit siten, että ne kontrolloivat ja muovaavat havaintojamme sekä asenteitamme. Dewey katsoi, että ympäristö määrittää yksilölle sen, mitä ja miten hän siinä toimii ja lopulta tämä määrittää sen, mitä opimme.

Tätä ihmisen ja ympäristön välistä saumatonta suhdetta sekä ympäristön vaikutusta ihmisen ajatteluun kuvaa erinomaisesti Professori Markku Hakurin (2002) virkaanastujaisesitelmän pätkä:

”Ympäristökäsityksemme perustana on jokaisen oma tulkinta ympäristöstään ja sen esteettisistä arvoista. Taide on tapa hahmottaa maailmaa. Taiteen tulkinnan taustalla ovat aina myös menneet tapahtumat, jokaisen oma henkilöhistoria ja varsinkin lapsuuden kokemukset. Nykyisyys on menneen peili tai niin halutessamme päinvastoin. Ympäristöajatteluni ja taidekäsitykseni on siis sidoksissa lapsuuteni kokemuksiin ja ympäristöihin, joilla on ollut vaikutuksia myöhempiin elämäni ratkaisuihin.” (Hakuri 2002.)

Oppimisympäristössä toimiminen välineitten ja toisten ihmisten kanssa vaikuttaa ajatteluumme samalla tavalla tai on vaikuttamatta, jos emme opettajina ymmärrä tai arvosta tätä merkitystä ja toiminnassa painottuvat sisällölliset tai metodiset kysymykset. Postmanin ja Weingartnerin mukaan ihminen oppii näkemään, tuntemaan, arvostamaan ja ymmärtämään, koska ympäristö on organisoitunut tavalla, joka sallii, vaatii tai rohkaisee oppimaan.

TVT ja laitteet ovat oppimisen väline, eivät kohde

Metodin, sisällön ja ympäristön tiivis yhteys

Voi olla vaikeaa ymmärtää, että ihmisen ajattelua muovaavia ympäristöjä ovat hyvin arkisetkin asiat, kuten televisio, auto, sanomalehti, tabletti, internet jne. Näiden ympäristöjen tarkasteluun eivät kuulu kysymykset "mitä internetistä löytyy" tai "mitä uutisia lehdessä julkaistaan" vaan "millä tavoin väline - ympäristön rakenne tai mekanismi - manipuloi aistejamme ja asenteitamme", miten väline vaikuttaa ajatteluumme. Postman ja Weingartner muistuttavat tässä kohtaa, että moni kuvittelee luokkahuoneen muodostavan yhden tällaisen ympäristön ja ajattelevan, että sen järjestämisestä riippuu oppiminen. Asia ei kuitenkaan ole näin. Tämän harhakäsityksen taustalla on perusajatus siitä, että katsomme opetuksen rakentuvan sisällön ja metodin varaan. Sisältö voi olla mitä vain, minkä olemme määrittäneet tärkeäksi ja tämä sisältö muodostaa oppitunnin ainoan sisällön. Oppilaat tulevat kouluun sisällön omaksumisen vuoksi. Oppilaiden odotetaan oppivan tämä tarkasti määritelty sisältö. Sisältö on olemassa itsenäisenä, oppilaasta riippumattomana. Se on myös riippumaton välineestä, jolla se "siirretään" oppilaalle. Opetusmenetelmä on puolestaan pelkkä tapa opettaa tai esittää sisältö. Vaikka opetustapa voi olla motivoiva tai pitkästyttävä, sillä ei ole mitään huomionarvoista tai merkityksellistä viestiä. Sisältö ja metodi ovat toisistaan erillisiä.

Ulos luontoon oppimaan, tutkimaan ja oivaltamaan

Jokaisen oppimistapahtuman olennaisin sisältö on menetelmässä tai prosessissa, jonka mukaan oppiminen tapahtuu. Sillä, mitä sanot oppilaille, ei ole vaikutusta vaan sillä, mitä annat heidän tehdä, on merkitystä. Luokkahuoneiden edistämän käyttäytymisen ymmärtämiseksi on tutustuttava siihen, mitä oppilaat niissä todella tekevät. Se, mitä he oppivat tekemään, on luokkahuoneen viesti! Tämä pätee myös sähköiseen oppimisympäristöön. Jokainen opettaja voi kysyä itseltään, mikä on luokkahuoneeni eli oppimisympäristöni viesti? Toimitaanko siellä ja miten? Onko viesti opettajan kuuntelemista paikoillaan? Vaaditaanko oppilaita tekemään havaintoja, muotoilemaan määritelmiä tai tekemään jotain muuta älyllistä kuin toistamaan jonkun toisen esittämä (opettaja, oppikirja) totuus? Sallitaanko aktiivinen kritiikki? Kuuluuko tiedon löytäminen ja yhdistely oppilaille? Arvostetaanko vain auktoriteettien tuottamaan tietoa vai arvostetaanko itsenäisiä kannanottoja? Onko muistiin palauttaminen älyllisen toiminnan korkein muoto? Onko jokaiseen kysymykseen olemassa kiihkoton "oikea vastaus"? Ovatko oppilaan ajatukset olennainen osa sisältöä ja oppituntia? Rakentuuko opetus "arvaa mitä ajattelen" -kysymysten varaan, jollaisia ovat esimerikiksi, mikä on tämän runon todellinen tarkoitusperä tai mitkä olivat sisällissodan kolme keskeistä syytä jne.

Opimme sitä mitä teemme ja mitä haluamme tietää

Edellä kuvatut tekijät ovat syvällä ajattelussamme. Ajatellaan vaikka virkamiestä, joka tv- tai radiohaastattelussa yrittää antaa kysymykseen kuin kysymykseen vastausta. Haetaan oikeaa vastausta, vaikka ei olisikaan mitä vastata. Uskaltaako kukaan sanoa, että minulla ei ole aavistustakaan asiasta tai minulla ei ole riittävästi tietoa tämän asian käsittelyyn? Kulttuurimme vaatii vastausta, koska olemme oppineet, että välittömän oikean ja täsmällisen vastauksen antaminen on koulutusta saneiden, tärkeiden ihmisten tunnusmerkki. Luokkahuoneen viesti voi muotoutua kavalaksi ajattelua ehkäiseväksi viestiksi. Ei kannata yrittää vastata. Ennen kaikkea ei kannata ajatella. Kuinka usein olemme opettajina huomanneet, että oppilaat kiinnittäisivät huomiona siihen, miten oppikirjan tekijä on päässyt johtopäätökseensä? Useimmat oppilaat tuntuvat olevan melkein tietämättömiä, että kirjat ovat edes ihmisten tekemiä. Oppilaat pakotetaan antamaan vastauksia joidenkin toisten ihmisten esittämiin kysymyksiin, Luokkahuoneesta, oppimisympäristöstä hävitetään tällöin ihmisen yksi korkeimmista älyllisistä valmiuksista - kysymysten tekeminen.

Oppija, opettaja, sisältö ja toiminta ovat tasapainossa ja oppilaiden motivaatio
korkea

Jos opetus ohjaa oppilaita suorittamaan tietyt tehtävät, opitaan suorittamaan. Oppilaat vieraantuvat oppimiselta. Pääpaino on kokeissa ja arvioinnissa. Tämä johtaa tilanteeseen, jota Postman ja Weingartner kutsuvat vakavaksi ekologiseksi epätasapainoksi. Tähän ekologiaan kuuluvat kaikki oppimisympäristön elementtien väliset suhteet, jotka voivat asettua tasapainoon ja ympäristön säilymiseen tai epätasapainoon ja ympäristön tuhoon. Oppimisympäristöön kuuluu siten neljä olennaista elementtiä: oppija, opettaja, opittava asia ja oppimisen strategiat. Jotta voidaan puhua ympäristön tasapainosta, on näiden neljän elementin palveltava ja täydennettävä toisiaan ja saada uutta merkitystä toisiltaan. Tasapaino ei toteudu esimerkiksi silloin, jos oppilaiden odotetaan olevaan itsenäisiä ja kriittisiä tiedon hakijoita tai tutkijoita ja heidän odotetaan tutkivan esimerkiksi muinaisen Egyptin elintapoja. Näin ei tapahdu myöskään silloin, jos epäautoritaarinen opettaja sijoitetaan luokkaan, ja oppilailta vaaditaan lukemaan itsenäisesti tietty osuus jostakin oppiaineen kappaleesta. Oppilasta ei voi millään tavoin auttaa motivoitumaan ja olemaan aktiivinen, jos hän ei itse koe opiskeltavaa asiaa oppimisen arvoiseksi ja jos hänellä ei ole keskeistä roolia päättää siitä, mitä ja miten opitaan. Mitään todellista oppimista ei tapahdu, jos oppilaat eivät koe opiskeltavaa asiaa aiheelliseksi. Kukaan ei opi mitään mitä ei halua tietää. Esimerkiksi Platon painotti, että järjen perusta on tasapainoinen tunne. Vain näin kasvatus täyttää tehtävänsä. Mikäli tunne ei ole mukana oppimisessa tai se on toisarvoinen oppilaalle, tapahtuu vain vähän merkittävää kielteistä kehityskulkua lukuun ottamatta.

Kun alamme työstämään uuden opsin mukaisia määrityksiä oppimisympäristöstä, on tarpeellista huomioida sisällön, metodin ja ympäristön välisiä suhteita. Luokkahuoneen ja oppimisympäristön viestillä on väliä!

Vaikuttavuutta ennaltaehkäisevään työhön - mielekkäitä toimintatapoja lapsiperheiden tukemiseen

”Ainahan vanhemmilla on ollut kiire, mutta nykyään kiireeseen liittyy myös uhkan tunne perheen pärjäämisestä. Näkisin elämän yleisen epävarmuuden vievän ihmisiltä energiaa enemmän kuin ennen. Tähän törmää siinä tilanteessa, kun huomaa, että lapsilla on vain vähän kerrottavaa tekemisistään vanhempien kanssa, joskus ei lainkaan.” (Psykologi Risto Lappeteläinen, Ylen radiouutiset  "Lapsen levottomuuteen ei ole aina diagnoosia"

Kajaanissa on ryhdytty muodostamaan oppilashuollon ennaltaehkäisevän työn mallia, jossa toiminnan tavoitteena on tukea perheitten vuorovaikutusta. Lapsille, joilla on kasvanut tuen tarve, tarjotaan korjaavien palvelujen sijasta toimintoja, jotka edistävät lapsen ja vanhemman mielekästä yhdessä tekemistä ja tukevat siten hyvä vuorovaikutussuhteen rakentumista. Toki mallin soveltamisessa huomioidaan tuen tarve yksilöllisesti, jolloin tietyissä tapauksissa mm. korjaavien palvelujen tarjonta on välttämätöntä. Useissa tapauksissa tilanne on kuitenkin esimerkiksi lapsen sosio-emotionaalisten vaikeuksien kohdalla se, että kun koulun keinot lapsen kasvun tukemiseksi loppuvat, käännytän helposti korjaavien sosiaalitoimen palvelujen piiriin. Koulun ja korjaavien palvelujen väliltä puuttuu kevyempi tukimuoto. Jatkossa tulemme hyödyntämään nykyistä paremmin olemassa olevia kunnallisia vapaa-ajanpalveluja oppilashuoltotyön tueksi. Voidaan puhua julkisista tehostetun tuen palveluista. Lapsia ja vanhempia ohjataan tuetusti yhteisten harrastusten ja aktiviteettien pariin ja toiminnan yhteyteen kytketään kasvatuskumppanuutta edistävää kodin ja koulun/päiväkodin vuoropuhelua. 

Lasten sosio-emotionaalisten ongelmien ydin piilee usein vuorovaikutussuhteen luonteessa. Valtaosalla vanhemmista on halu toimia lastensa kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Osalla toiminta vanhempana on erinäisistä syistä johtuen hukassa ja tarvitaan tukea sekä motivoivia käytänteitä vuorovaikutussuhteen korjaamiseksi lapsen kasvun ja koko perheen hyvinvoinnin edistämiseksi. Suunnitellulla työtavalla nähdään olevan hyvät mahdollisuudet vaikuttaa suotuisasti perheitten hyvinvointiin. On myös tärkeää huomioida, että esimerkiksi 350 euroa maksava kansalaisopiston käsityökerho perheelle on huomattavasti edullisempi tukimuoto, kuin maksaa esimerkiksi yksityisistä terapiapalveluista 300 euroa / tunti useita kertoja vuodessa. Myös motivaatio kehittää vanhemmuutta on takuulla korkeampi kuin moniammatillisissa palavereissa kliinisten palvelujen piirissä.

Ennaltaehkäisevän työn haasteellisuus - mihin tulisi panostaa?

"Hyviä esimerkkejä ehkäisevän työn käytännöistä ovat säännöllinen kerhotoiminta, monitoimijainen perhevalmennusmalli, päihdekasvatus, terveyskasvatus, nuorisokasvatustyö, arkisen hyvinvoinnin edistäminen, katutyö, perhepalvelujen ohjaus ja neuvonta, perhesosiaalityö eli lapsiperheiden sosiaalityö sekä vertaistuki" Tällä tavalla Heinonen, Väisänen ja Hipp (2014) kuvaavat ennaltaehkäisevän työn käytänteitä THL:n julkaisussa "Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät?". Tekstin pätkä kuvaa sitä käytännön haastetta, miten ennaltaehkäisevä työ saadaan elämään konkreettisena ja vaikuttavana työtapana hyvinvoinnin edistämistyössä. Erilaisia käytänteitä on paljon mutta ongelmana on joko niiden heikohko vaikuttavuus tai epämääräisyys käsitteinä ja mahdollisesti myös käytänteinä, jolloin tietoisuus niiden soveltamismahdollisuuksista jää heikoksi. Tämän vuoksi tarvitaan paitsi tiivistä moniammatillista suunnittelua ja olemassa olevien toimintojen kriittistä arviointia myös yhteistyöhön yhdistettyjä rohkeita avauksia käytänteiden uudistamiseksi.

Lastensuojelun kentällä asiakasmäärä on kasvava ja resurssipula suuri. On paradoksaalista, että elämme historiamme vaurainta aikaa mutta rahaa ei siltikään näytä riittävän henkisesti hauraassa ajassa heikompiosaisten tukemiseen. Toisaalta voidaan myös kysyä, tehdäänkö lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseksi oikeita asioita? Ovatko panostukset kohdallaan? Ongelmakenttä on laaja ja tulipaloja joudutaan sammuttamaan eri ikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Tiedetään, että vahva panostus varhaislapsuuteen ja siellä lapsiperheiden tukemiseen tuottaa parhaimman tuloksen (ks. aiempi blogitekstini "Laadukkaalla varhaiskasvatuksella tuetaan hyvinvointia"). Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sen tehottomampaa on yrittää tukea erilaisin ulkoisin interventioin hyvinvointia. Tästä huolimatta on niin, että elämme todellisuudessa, jossa mm. nuorisotakuuseen on panostettava, jotta nk. syrjäytymisen kierre, pahimmillaan sukupolvelta toiselle, saataisiin katkeamaan.

Konkreetteja toimia on kehitettävä mutta samalla on mietittävä toimenpiteiden kohdentumisen vaikuttavuutta. Millä toiminnan alueilla satsaukset ovat vaikuttavimmat eri lapsi-ikäluokkiin nähden. Erilaiset perhevalmennusmallit ovat varmasti hyviä ja tarpeellisia mutta useampien henkilötyövuosien sitominen toimintaan, johon osallistuu vain kourallinen ikäluokastaan lapsia vanhempineen, ei tunnu järkevältä panostukselta vallitsevassa kuntataloudessa. Missä kohdataan ikäluokat laajimmin, on sinne panostettava. Ensimmäinen vaihe ovat odottavat äidit. Siinä vaiheessa kohdataan koko ikäluokka mutta vain hetken. Muutamia neuvolakäyntejä lukuun ottamatta nuoret lapsiperheet ovat suhteellisen omillaan, osa jopa oman onnensa varassa. Varhaiskasvatuksesta alkaen aloitetaan tavoittamaan perheet intensiivisesti ja kattavasti. Voidaan arvioida, että päivähoidossa noin 3-vuotiaasta alkaen aina esikouluun saakka kohdataan kustakin ikäluokasta noin 70 - 99 % lähes päivittäin. Siirryttäessä perusopetukseen, kohdataan ikäluokat lähes 100 % intensiivisesti, yhdeksän vuoden ajan päivittäin. Näissä paikoissa ennaltaehkäisevän työotteen on oltava jäntevää ja konkreettista. Näihin paikkoihin kannattaa hyvinvoinnin edistämiseksi panostaa myös taloudellisesti. Palvelutarve voidaan arvioida hyvin ja palvelut kohdistaa tehokkaasti niitä tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. 

Oppilashuoltotyön jäntevöittäminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Korjaavien sote-palvelujen kustannusten kasvun hillitsemiseksi sekä ennen kaikkea vaikuttavan ennaltaehkäisevän työn edistämiseksi on katsottu, että Kajaanissa nyt suunnitellulla palvelumallilla pystytään tukemaan: 

1. perheen vuorovaikutuksen dynamiikan kehittymistä
2. perheen motivaatiota vastaanottaa tuki
3. motivoida vanhemmat miettimään rooliaan kasvattajan ja suhdettaan lapseen

Kun perusopetuksen lainsäädäntöä uudistettiin 2010, tuli opetuksen käsitteistöön nk. kolmiportainen tuki (yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki). Samaa ajattelutapaa voidaan hyödyntää tätä palvelumallia muodostaessa. Perinteiset kunnalliset vapaa-ajanpalvelut muuttuvat oppilashuoltotyön ja perhetyön käsitteistössä kunnallisiksi tehostetun tuen palveluiksi (ks. kuvio alla).

Kolmiportaisen tuen ajattelutavan laajentaminen osaksi julkisia palveluja. Julkiset vapaa-ajan palvelut on linkitettävä osaksi oppilashuoltotyötä nk. julkisina tehostetun tuen palveluina

Kajaanin kaupunki (sivistyslautakunta ja kaupunginhallitus) korvamerkkasi ennaltaehkäisevän palvelukonseptin toteuttamiseen ja kehittämiseen rahaa 50 000 euroa. Summa on sinänsä pieni mutta sillä pystytään toteuttamaan jäntevästi kuvattua ennaltaehkäisevän oppilashuoltotyön mallia. Oletuksena on, että panostus poikii moninkertaisen hyödyn takaisin jo suhteellisen lyhyellä aikajänteellä sekä 1) euromääräisesti korjaavien kustannusten laskuna että 2) henkisesti paremman hyvinvoinnin näkökulmasta. Olemme alustavasti arvioineet, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lapsista olisi noin 100 lasta perheineen, jotka hyötyisivät tästä laajennetun tehostetun tuen mallista.


Lopuksi

Kajaanin sivistystoimen sekä soten perhepalvelujen viranhaltijat kokoontuivat suunnittelemaan tätä ennaltaehkäisevää palvelumallia Kaukametsän kulttuuri- ja kongressikeskukseen 19.11.2014. Paikalle saapui noin 50 rehtoria, päiväkodinjohtajaa, koulupsykologia, sosiaalityöntekijää sekä koulukuraattoria ja toimialojen johtoa. Tilaisuudessa saatiin aikaiseksi hyvä yhteinen näkemys palvelumallin tarpeellisuudesta ja sovittiin, että toiminta aloitetaan 1.1.2015 osana oppilashuoltotyön kehittämistä. Tuolloin otetaan käyttöön ensimmäinen versio palvelukartan kattauksesta, jossa määritellään tarjolla olevat julkiset tehostetun tuen palvelut. Tavoitteena on, että kattaus julkaistaan myös sähköisenä versiona, jonka avulla pystytään kontrolloimaan mahdollisimman reaaliaikaisesti palvelujen saatavuus ja käyttö.

Moniammatillisessa kehittämispäivässä käydyt keskustelut avarsivat ja innostivat osallistujien näkemyksiä toistensa työstä ja yhteisen tavoitteen toteuttamisesta. Uusi oppilashuoltolaki on haasteellinen, koska yksilön tukeen liittyvää asiankäsittelyä on siinä vaikeutettu merkittävästi. Erityisesti tämä näkyy koulutoiminnassa. Onko joka kerta käytävä tuen tarjontaan liittyen moniammatillisen asiantuntijaryhmän keskustelu yksinkertaisen tukitoimenpiteet käyttöönottamista varten vai voidaanko toimia joustavammin? Tähän liittyen katsottiin, että joustavuus olisi mahdollista. Se edellyttää toki opettajan ja vanhemman hyvää ja luottamuksellista vuorovaikutusta. Arviointikeskustelut ovat myös hyvä paikka tehdä arvioita suunniteltujen tukimuotojen käyttöönottamiseksi, mikäli opettajalla tai muulla lapsen kanssa työtä tekevällä asiantuntijalla on kasvanut huoli lapsen hyvinvoinnista. Varhaiskasvatuksessa tuen piiriin ohjaamisen mahdollisuus on joustavampi. Lisäksi keskusteltiin siitä, että on tärkeää määrittää tarkasti, kelle tukea tarjotaan. Tässä täytyy pystyä luottamaan opettajien, rehtoreitten, psykologien tai sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoon ja oppilaantuntemukseen. Yksikään työntekijä ei ryhdy tukitoimiin huvinvuoksi vaan aina taustalla on aito huoli lapsen hyvinvoinnista. Kasvatusalan työntekijät ovat toimissaan aina vahvoilla silloin, kun kaikki työ ja vaiva keskittyy lapsen edun ja lapsen hyvinvoinnin turvaamiseen. Tällöin jokainen tietää olevansa työssään oikealla tiellä. 

Tuleva vuosi näyttää, miten malli alkaa toimimaan. Mennäänkö nenilleen vai noustaanko lentoon? Korjaavien palvelujen kustannusten kasvua on kuitenkin pyrittävä leikkaamaan. Miljoonien eurojen kasvu vuosittain ei ole mielekästä eikä kestävää. Mitään ei saavuteta, eikä asiantilaan saada korjausta, jos ei uskalleta yrittää. Tärkeää on luottaa itseensä ja yhteistyökumppaneihinsa. On kuunneltava huolet ja kritiikki. Mutta joka käänteessä organisaation on luotettava toisiinsa, työhönsä ja yhteisen tavoitteen toteuttamiseen. Kehitystyössä pitää olla sitkeyttä kestää epäonnistumiset ja hidas eteneminen. Moniammatillista yhteistyötä on vaalittava, ja mikä tärkeintä tavoite hyvinvoinnin edistämiseksi on muistettava pitää joka käänteessä toiminnan ykkösasiana. 

Kirjallisuutta:

Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät? http://www.lskl.fi/files/1518/Miten_lastensuojelun_kustannukset_kertyvat.pdf

Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: http://www.kainuu.fi/sote_paatokset/kokous/20141088-7-1.PDF

Kajaanin kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva talousarvioesitys vuodelle 2015. Huomionarvoista tässä on se, että kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma (hyvinvoinnin edistäminen) ovat jäntevä osa talousarviota: http://kafi.tutka.net/ka_paatokset/kokous/20141570-5-1.PDF

Johtaja somessa - Onko blogin kirjoittamisesta mitään hyötyä johtamiselle?

Olen kirjoittanut blogiani "Mikko Saari - ajatuksia johtamisesta, opetuksesta ja kasvatuksesta" vasta noin kahden viikon ajan. Sosiaalisen median käyttöä olen harjoitellut nyt kuukauden päivät, mistä kirjoitin blogitekstin marraskuun alussa "Johtaja somessa - miltä ensiaskeleet tuntuvat?" Tekstiä on kaikkiaan kertynyt lyhyellä aikavälillä blogiarkistoon kohtuullisesti, mikä on tulkittava patoutuman purkautumiseksi. Vähän niin kuin urheilua, väliin tulee kirjoittamista harrastettua aktiivisesti ja väliin on pitkä hiljaiselo. Kyllästymistä, mitä lie saamattomuutta...

Nyt, kun blogin kirjoittamisen kokemus on vielä erittäin verevä, on hyvä kuvata alkumetrien kokemusta blogin kirjoittamisesta auki, niin että joku saattaisi saada siitä jopa eväitä omaan työhönsä tai innostukseensa.

Hapuilua ensialkuun

Blogista uusi risti niskaan vai väylä johtajan ammatillisuuden kehittämiselle

Mietin blogin aloittamista pidemmän aikaa. Ajattelin ensialkuun, että voisimme perustaa kaupungin kotisivujen yhteyteen blogin, johon virkamiehet - niin johtajat kuin työntekijät - voisivat kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Vaikka henkinen kasvu ja kehitys edellyttävät vaivannäköä, ei vaivasta pidä tehdä kellekään harmia, jonka kokemisella ei ole samaa edistävää vaikutusta. Päädyin siihen, että on parempi perustaa oma kirjoitusalusta, omaksi iloksi tai riesaksi. Katsotaan, kumpaan suuntaan tämä kehittyy. Suuria ei pidä luvata vaan niin kuin monessa muussakin asiassa, on paras edetä tunteen mukaan. Kun kirjoittaminen luonnistuu ja tuntuu hyvältä, kirjoitetaan. Kun väsyttää ja näppis tökkii, tehdään jotain muuta.

Pitämäni blogitahti on ollut ehkä hieman liian tiuha. Lähinnä se on tiuha pitkän päälle itseni kannalta ajateltuna: olettaisin, että jäntevä jutun juuri ehtyy ja jatkuva ilta-aikainen kirjoittaminen ottaa myös voimille. Päivällä ei ehdi kirjoittamaan, ja toisaalta voiko blogia edes kirjoittaa työajalla. Onko blogikirjoittaminen työtä vai jotain muuta? Tämän kysymyksen äärelle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Kirjoittaminen on johtamistyötä, kun kirjoitetaan omaa ammattialaa ja ammatillisuutta edistävää tekstiä tai blogitekstin avulla halutaan tiedottaa organisaation asioita ulospäin. Tämä kysymys, onko bloggaaminen työtä, kuuluu siihen kategoriaan, kun organisaatio alkaa miettimään yhteisiä ohjeistuksia erimuotoisen sosiaalisen median käytölle. Toisaalta päivät ovat tiukkaan ohjelmoituja ja on erittäin vaikea ajatella kirjoittavansa päivällä. Tähän saakka jokainen teksti on tuotettu työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin.

Epävarmuutta matkalla

Päällimmäisiä tunteita blogin kirjoittamisessa on ollut jonkinlainen paljastumisen tunne. On tuntunut, että johtajana antaa itsestään ulospäin jotain sellaista, joista ei ole aivan varma, onko se hyväksi. Tuleeko annettua omista ajatuksista liikaa? Toisaalta blogin kirjoittamisen taustalla vaikutti se, että ihmiset ovat jopa toivoneet, että johtaja linjaisi, ottaisi kantaa ja arvottaisi asioita julkisesti. Vahvemmin, selkeämmin ja säännöllisesti. Yleisönosastokirjoitteluun en lähde mutta tällainen blogi vaikuttaa näin ensialkuun erinomaiselta väylältä tähän tarkoitukseen. Kohderyhmää ja viestin saavutettavuutta on toki hieman vaikea täsmentää mutta mahdollisuus tälle on tätä kautta rakentumassa.

Haluan kirjoittaa asioista, jotka kiinnostavat minua itseäni ensisijaisesti. Toki on yritettävä ajatella mahdollista lukijaansa tai voi kirjoittaa työn kannalta ajankohtaisista teemoista mutta siltikin kirjoitusprosessina homma sujuu paremmin, kun ottaa omat kiinnostuksenkohteensa kirjoituksen kohteeksi. Minulla tämä on ensisijaisesti opetus. Vaikka työssäni joudun olemaan byrokraatti, olen mieleltäni ja sydämeltäni vahvasti pedagogi. Kirjoittaminen mahdollistaa ammatillisen kehittymisen, ajan tasalla pysymisen ja ennen kaikkea ajattelun sekä näkemyksen kehittymisen. Kun oppii kirjoittamaan, oppii ajattelemaan. Tämä on johtajana tärkeä muistaa. Hallinnollinen asianhallinta on erittäin tärkeää mutta yksistään se ei vie eteenpäin. Sillä pärjää varmanpäälle mutta sillä ei kehitetä, eikä kehitytä. Myöskään pelkkä kuultujen powerpointkalvojen sisällön toistaminen ja yhdistely eivät rakenna vankkaa näkemystä, joka rakentuu "autodidaktisella" otteella, joka muodostuu vain lukemisen, kirjoittamisen ja siitä kumpuavan vuorovaikutuksen kautta. Parhaimmillaan tämä tiedon muodostuksen trialogi tuotteistuu muillekin hyödyllisiksi teksteiksi. Vähintään johtaja käyttää blogin kirjoittamisessa aikaa ajatusten horisontin maalailuun ja saa parhaimmillaan uusia ajatuksia, jonkin ilmiön hoitamisesta tai järjestämisestä.


Pilkun viilauksesta kynnys tekstin tuottamiselle ja blogin ylläpitämiselle

Blogin kirjoittaminen vaatii kiinnostusta kirjoittamiseen, intoa, tahtoa mutta myös kykyä. Tunnustan. Kirjoitan väliin epätäsmällisesti ja laveasti. Palautettakin olen tästä saanut ja siitä täytyy olla kiitollinen. Selkeämpää, täsmällisempää ja dynaamisempaa ilmaisua. Yritän jatkuvasti kehittyä nämä tekijät huomioiden. Toisaalta katson, että blogikirjoittelun ei tarvitse olla 100 % pilkkuun viilattua vaan vapaampikin ilmaisu käy. Kirjoittamisen tiiviys olisi varmasti etu, kun tekstiä luetaan sähköisten välineitten kautta. Pitkiä jaaritteluja kukaan ei jaksa lukea, jollei sanoma ole ehdottoman kiinnostavaa. Puolustukseksi tässä yhteydessä voi kajauttaa James Piercen sanoja lainaten "kirjoitusteni tarkoituksena ei ole tuottaa lukijoilleni minkäänlaista mielihyvää!" Jossain puolivälissä tätä piilee totuus. Lukijankin tehtävänä on ponnistella ja ennen kaikkea on ajateltava itse. Kunkin tehtävänä on muodostaa oma näkemys aiheesta. Liian pelkistetty ja konkreettiseksi purtu teksti... ei kiinnosta ainakaan minua.

Blogin ulkoasun laadinta on niin ikään oma taitonsa. Vaatisi erityistä esteettistä silmää ja makua, että blogin ulkoasusta saa kiinnostavan. Vaikka olen innokas valokuvaamaan, niin blogitekstien kuvittamiseen sopivien kuvien määrä arkistossa on olematon. Kuvaaminen ja tekstin kirjoittaminen ovat vähintään serkuksia toisilleen. Hyvä ja kiinnostava blogi tarvitsee kuvaa rinnalleen. Kirjoitukseen sopivan kuvan löytäminen on todella haasteellista ja periaatteessa se vaatisi oman työnsä käydä vartavasten ottamassa tietystä aiheesta ja tietystä tilanteesta tekstiin sopivan kuvan, kuvan jossa itsessään on tarina sisässä. Yleensä oman blogin sisällön kehittäminen niin tekstisisältönä kuin ilmeenä edellyttää sitä, että seuraa toisten blogeja, kuitenkaan plagioimatta niitä.

Sopiva kohde ja sopivasti tarkkuutta

Oma äääni kuuluviin ja blogista varteenotettavan viestintäkanavan rakentaminen

Oman blogin mainostaminen on vaikeaa vaikka some eri muodoissaan on kätevä viestintäkanava. Mutta kuinka tiuhaan on soveliasta mainostaa kirjoituksiaan? Missä menee omahyväisyyden rajat? Vai onko tälle rajoja? Tuntuu, että on. Toisaalta kenenkään ei pitäisi pitää kynttiläänsä vakan alla vaan tässäkin, kuten kaikessa verkkopohjaisessa toiminnassa tarkoitus tulee olla tiedon jakamisessa ja tietoisuuden kehittämisessä. Hesarin 10.11.2014 kolumnissa Pekka Vahvanen arvosteli nykypäivän asioitten johtamattomuutta. Tekstissä kritisoitiin mm. sitä, että asioita tekevät ne, jotka eivät osaa, ja kuinka jokainen voi työntää tekstinsä tai musiikkinsa nettiin ja kaikki se taso, jota ennen sibeliukset ja kivet pitivät yllä, murenee amatöörimäiseen puuhasteluun (Elämme amatöörien yhteiskunnassa, jossa kukaan ei vastaa mistään). Esitetystä näkemyksestä olen jossain määrin eri mieltä: olisi hirvittävää elää todellisuudessa, jossa vain harvoilla olisi oikeus ja mahdollisuus kehittää itseään ja vain harvoilla olisi oikeus tuottaa totuutena tietoa, josta muodostuu yleisesti hyväksytty totuus ja maku. Nykyinen monikanavainen todellisuus vie kehitystä eksponentaalisesti eteenpäin, kun kellä vain on mahdollisuus käsitellä ja tuottaa tietoa itsensä sekä toisten kehittämiseen, sosiaalisesta taustasta tai asemasta riippumatta. Monipuolinen tiedon tuottaminen, vuorovaikutus ja jopa uusien kykyjen nousu laajaan tietoisuuteen ei ole keltään pois. Päinvastoin tiedon jakaminen ja sitä kautta mahdollinen yksilöitten menestys ja menestymisen mahdollisuus ruokkii laajasti myös muiden mahdollisuuksia ja laaja-alaista yhteiskunnan kehittymistä.

Jotain saadaan varmasti aikaiseksi ja mikään konkretisoitu hengentuote ei mene hukkaan

Lopuksi

Tiivistän kokemukseni blogikirjoittamisen ensimetreiltä seuraaviin näkökulmiin:

1. Johtajalle blogi on mahdollisuus viestinnän kehittämiselle. Johtaja pystyy välittämään ajatuksiaan, arvojaan ja näkemyksiään ja siten luomaan uuden johtamisen kanavan.
2. Johtajan ajatukset ja näkemykset välittyvät blogin kautta ihmisille täsmällisinä teksteinä ja sinänsä aitoina ajatuksina.
3. Blogin avulla johtaja pystyy tuotteistamaan osaamistaan kaikkien (organisaation) käyttöön ja hyödyksi.
4. Johtajalle blogi on mahdollisuus ajatusten jäsentämiselle sekä näkemyksen kehittämiselle.
5. Blogi mahdollistaa uusien oivallusten synnyn ja yhdistettynä mm. somen uutisvirran seurantaan se vahvistaa mahdollisuutta hiljaisten signaalien havaitsemiselle.
6. Blogi voinee parhaimmillaan nostaa johtajuutta uudelle tietämisen ja itsetuntemuksen tasolle.
7. Blogi vaatii ja ottaa aikaa. Pakkopullaa kirjoittamisesta ei pidä ottaa, eikä siten luvata itselleen ja toisille liikoja.
8. blogia on pidettävä lämpimänä, jos siitä haluaa vakavasti otettavan viestintäkanavan
9. blogin ulkoasun ja tekstisisällön muotoilu vaativat osaamista, jotta blogista saa kiinnostavan sekä innostavan luettavan
10. Valokuvaaminen ja tekstin kirjoittaminen ovat serkuksia keskenään. Kuvassakin pitäisi olla mukana kertomus, jolla olisi jonkinlainen yhteys kirjoitukseen.
11. On seurattava toisten blogeja, jotta osaa kehittää omasta blogistaan selkeän ja kiinnostavan median.
12. On luettava paljon.

Kirjallisuutta ja linkkejä, jota netti on pullollaan tähän aiheeseen liittyen:

Viisautta blogin käyttöön: http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/Blogien_k%C3%A4yt%C3%B6n_aloittaminen

Blogin kirjoittamisen muoto-opas: http://nettibisnes.info/blogiin-kirjoittamisen-muoto-opas/

Ohjeita bloggaajalle: http://opas.blogaaja.fi/

Miten kirjoitan hyvän blogitekstin: http://www.viestintapiritta.fi/miten-kirjoitan-hyvan-blogitekstin/

Opetuksen eheyttäminen OSA 2 - toiminnan ja aihekokonaisuuksien suunnittelu

Tekstin ensimmäisessä osassa "ops-työtä vai touhupedagogiikkaa" määriteltiin eheyttämisen käsitettä sekä sitä, mitä tekijöitä on huomioitava toimivan opetussuunnitelmatyön taustalla. Tässä osassa keskitytään aihekokonaisuuksien valintaa ohjaavien tekijöitten huomiointiin, niin että opetuksen eheyttämisellä tuetaan koulutyön mielekkyyttä, oppimista sekä lasten kasvua.


Eheyttämisen suunnittelua ja aihekokonaisuuksien valintaa ohjaavat periaatteet

Progressiivisen pedagogiikan alkuajoista (1900-luvun alku) nykypäivään eheyttämisen käsite on kapea-alaistunut. Tätä taustaa vasten nykyinen oppiaineiden yhdistely on lähinnä monialaista opetuksen suunnittelua. Eheyttämistä voidaan tarkastella vapaana tai sidottuna opetuksen eheyttämisenä. Äärimmilleen vapaaksi vietynä toimintana opettajan ja lapsen työskentelyä eivät rajoita mitkään etukäteissuunnitelmat. Sidottu kokonaisopetus perustuu ennakolta laadittuun opetussuunnitelmaan ja kokonaisuuden monipuolinen opiskelu on toiminnan tavoite. Eheyttämistä voidaan toteuttaa opetussuunnitelmallisena ratkaisuna:

1. oppilaiden intresseihin perustuvana 
2. teemoihin perustuvana 
3. ydinainekseen tai kokemukseen perustuvana

Samalla on hyvä huomioida, että kaikkia asioita ei voida opettaa eheyttämällä vaan tarvitaan myös aineopetusta.

Sisällöllisesti eheyttävä opetussuunnitelma voi rakentua:

1. pysyvään, aina ajankohtaiseen ainekseen (esimerkiksi aika, avaruus, paikallishistorian ilmiöt, elinkeinoelämä jne.)
2. aikaan sidottuun ainekseen (esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelut sekä vuoden keskeiset ilmiöt / tapahtumat huomioivaan suunnittelemaan)

Eheyttävät aihekokonaisuudet voidaan muodostaa seuraavin periaattein:

1. kahta tai useampaa oppiainetta yhdistetään sisällöllisesti toisiinsa
2. ainealueet tai sukulaisaineet yhdistetään toisiinsa (taito- ja taideaineet, luonnontieteet...)
3. eri oppiaineista muodostetaan uusi yhtenäinen kokonaisuus (kulttuurihistoria, yrittäjyys...)
4. sisältö perustuu oppilaiden elämästä lähteville tarpeille (pelillisyys, harrastukset...)
5. sisältö perustuu oppilaiden intresseihin ja luontaisiin tarpeisiin (leikki, rakentaminen, tutkiminen), jossa toiminta itsessään voi olla opetuksen tavoite

Hyvällä projektilla on mielekäs ja lapselle konkreettinen päätös - vaikkapa taidenäyttely

Millainen opetus ja opetuksen aihepiirit tukevat lapsen kasvua?

Uuden opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat taitoja, joiden toteutuminen tulee huomioida niin yksittäisten oppiaineiden opetuksessa kuin opetuksen eheyttävien aihekokonaisuuksien taustalla. Tämä opetussuunnitelman lähtökohta tekee uudesta opetussuunnitelmasta lapsen kasvua tukevan asiakirjan.

Hyvä opetus perustuu Brunerin mukaan siihen, että oppilas ymmärtää opetettavan aiheen kokonaisuuden. Oppiainejakoisessa opetuksessa oppilaalle ei pääse välittömästi muodostumaan kokonaiskuvaa opiskeltavasta asiasta. Tavoite pyritään välittämään oppilaalle oppiaine ja luku kerrallaan, ja kun opiskeltavan aiheen rakenne ei ole oppilaalle selvillä, eikä oppilaalla ole käsitystä kokonaistavoitteesta, ei oppilaalla ole todennäköisesti halua innostua oppimisesta. Rakenteen opettamisella Bruner tarkoittaa oppilaalle välittyvää tietoa siitä, miten opittavan ilmiön keskeiset asiat ja käsitteet ovat suhteessa toisiinsa. Opiskeltavien tietojen ja taitojen on oltava hyödynnettävissä ja kehitettävissä, ja aiemmin opittu on perustana uuden oppimiselle.

Opetuksen eheyttämistä toteuttavien aihepiirien suunnittelussa on hyvä huomioida myös John Deweyn esittämiä näkemyksiä siitä, mitä opetuksen järjestämisessä ja opetettavien sisältöjen valinnassa on huomioitava. Ensinnäkin opetuksen järjestämisessä on huomioitava ja arvostettava lasten luontaisia taipumuksia. Kyse on niin lapsen yksilöllisten piirteiden huomioinnista mutta myös ikäkaudelle tyypillisistä kiinnostuksen kohteista. Tämä on asia, joka on keskusteltava ja kirjattava osana opetussuunnitelman laadintaa. On huomioitava, että kasvatamme aina epäsuorasti ympäristön välityksellä, jolloin annamme ympäristön tehdä työn tai kehitämme tietoisuutta ja muokkaamme ympäristön kasvulle suotuisaksi. Kun mietitään eheyttäviä kokonaisuuksia, on samalla mietittävä toimintaympäristön luonnetta sekä merkitystä oppimisen tukena. Sähköiset oppimisympäristöt eivät vapauta opettajia tästä vastuusta mutta tuovat opetukseen runsaan lisän sekä laajentavat toiminnan mahdollisuuksia.

On ymmärrettävä, että yhteiskunta on lapselle liian monimuotoinen ymmärrettäväksi sellaisenaan, jonka vuoksi koulun on hajotettava tämä kokonaisuus osiinsa ja poimittava siitä kulttuurisesti ja lapsen kasvun kannalta tärkeimmät tekijät osaksi opetusta. Jälleen vaaditaan opettajien keskinäistä suunnittelua, lasten ikäkauden sekä yksilöllisten piirteiden tuntemista ja huomiointia. Mikäli emme huomioi tätä tekijää, eivät yhteiskunnan prosessit ole lasten kommunikoitavissa, eivätkä nämä tekijät muodostu siten osaksi lasten mentaalista mielenlaatua, tue identiteetin kasvua ja ennen kaikkea lapset eivät todennäköisesti motivoidu koulutyöhön.

Opetuksen sisällön olisi tämän perusteella tuettava:

1. lapsen maailmankuvan ja identiteetin sekä
2. lapsen luontaisen olemuksellisuuden kehittymistä

Maailmankuvan sekä identiteetin rakentumista tuetaan sisällöllisillä ratkaisuilla ja opetuksen käytänteet tukevat luontaisen olemuksellisuuden kehittymistä. Lapsen identiteetti kehittyy suhteessa ulkoiseen eli ympäristöön peilaten. Elinympäristömme olemus, halusimmepa tai emme, ohjaa toimintamme ja sitä kautta ajattelumme muodostumista. Voidaan puhua ihmiselämän realiteettitekijöistä. Ihmisen identiteetin muodostumista sekä toimintaa ja ajattelua ohjaavat tekijät ovat sellaisia, joihin yksilön on vain sopeuduttava ja joiden olemassa oloon emme juurikaan pysty vaikuttamaan. Tekijät ovat myös lähes automaattisesti meille merkityksellisiä niiden ohjatessa ja vaikuttaessa konkreettisesti toimintaamme. Opetuksessa on hyvä kehittää lasten tietoisuutta näistä tekijöistä ja huomioida ne siten esimerkiksi opetuksen eheyttämisessä. Näitä tekijöitä ovat:

1. rakennettu ja rakentamaton asuin- ja elinympäristö
2. asuminen
3. työ
4. vapaa-aika ja perhe-elämä
5. vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa
6. perinteet

Learning by doing - motivaatio on toiminnallisissa kokonaisuuksissa korkea

Opetuksen eheyttämisen hyödyt ja haitat

Opetuksen eheyttämistä kritisoidaan helposti sillä, että oppilaat eivät opi opetussuunnitelman sisältöjä samalla tavalla kuin oppiainejakoisessa opetuksessa. Onkin erittäin vaikea arvioida yhteismitallisesti tiedollisia, taidollisia sekä emotionaalisia oppimistuloksia, koska tulokset muodostuvat helposti sellaiseksi, kuin niiden halutaan muodostuvan. Opetuksessa vallalla olevan positivistisen mittausideologian mukaisesti harhaannumme professori Päivi Atjosen mukaan mittaamaan kuumetta vatupassilla. Arvioinnin on oltava monipuolista ja kytkeydyttävä ensisijaisesti prosessiin. Arviointia on tehtävä kaksisuuntaisesti: mitä on tehty ja miten on onnistuttu tähän saakka tehdyssä? Mitä on tehtävä jatkossa ja miten, jotta päästään kohti asetettua tavoitetta? Opetuksen eheyttämisestä voidaan esittää opetukselle ja oppimiselle suotuisia ja epäsuotuisia piirteitä, joita on hyvä huomioida suunnittelussa karikot välttääkseen.

Opetuksen eheyttämisen hyödyt opetukselle:

• tukee hyvin lapsen kognitiivista kehitystä
• kokonaisuuksien parissa työskennellessä lapset oppivat ymmärtämään ilmiöitten välisiä suhteita sekä syy- ja seuraussuhteita
• kokonaisuuksien parissa työskentely tukee lapsen maailmankuvan muodostumista
• eheyttäminen mahdollistaa lapsen elämän kannalta konkreettien ja merkityksellisten ilmiöitten käsittelyn, minkä on havaittu edistävän koulutyön mielekkyyttä niin oppilaan kuin opettajan näkökulmista
• Lapset oppivat prosessi- / projektityyppisessä työskentelyssä pitkäjännitteisyyttä sekä tekemään asiat alusta loppuun. Näin lapset saavat kasvua tukevia kokemuksia omasta kykeneväisyydestään.

Opetuksen eheyttämisen riskit koulutyölle:

• riskinä on, että äidinkielen ja matematiikan taitojen oppiminen jää vähälle huomiolle
• oppilaan itseohjautuvuutta korostetaan ja sitä kautta aliarvioidaan opettajan ja opettamisen merkitystä oppimiselle
• Opetusta eheyttävien aihekokonaisuuksien on muodostettava keskenään looginen rakenne opetussuunnitelmaan, jotta ne eivät muodosta toisistaan irrallista oppiainejakomaista sekamelskaa
• Projektityöskentelystä voi tulla mekaaninen suoritus (purposing, planning, executing, judging)
• Eheyttämisen ajatellaan olevan sopivaa vain alaluokkien työskentelyyn 

Seuraavissa kirjoituksissa tulen käsittelemään hieman tarkemmin mm. työ- ja opetustapoja sekä tarkastelemaan oppilaskeskeistä opetusta Deweyn kasvatusfilosofian näkökulmasta.

Kirjallisuutta ja linkkejä: 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet : luvut 1-12 (luonnos) http://www.oph.fi/download/160358_opsluonnos_perusopetus_luvut_1_12_19092014.pdf

Helsingin yliopiston dosentti Hannele Cantell on laatinut hyvän esityksen laaja-alaisen osaamisen ja oppiaineiden yhteistyön sovittamisesta http://www.ops2016.fi/ops2016/aineistot/eheyttaminen_Cantell.pdf

Tutustu myös: https://www.jyu.fi/edu/kasvatustieteen-paivat-2013/rinnakkaiset-teemaryhmat-symposiumit-ja-tyopajat/rinnakkaiset-teemaryhmat/32.-oppiainerajat-ylittava-ainepedagogiikka-koulussa-ja-opettajankoulutuksessa

Opetuksen eheyttäminen OSA 1 - ops-työtä vai touhupedagogiikkaa?

Opetuksen eheyttäminen on tärkeä osa uutta opetussuunnitelmaa. Eheyttäminen on mahdollisuus kehittää koulujen toimintakulttuuria oppimisen iloa, lasten hyvää kasvua sekä kaikkinaista työhyvinvointia edistävään suuntaan. Teksti jakautuu kahteen osaan, joista tässä ensimmäisessä määritellään eheyttämisen käsitettä sekä tekijöitä, joiden huomiointi tekee suunnittelusta sellaisen, että voidaan puhua opetuksen eheyttämisestä opetussuunnitelmallisena kysymyksenä. Toisessa osassa kuvataan eheyttävien aihekokonaisuuksien muodostamista ja valintaa koulutyön mielekkyys sekä lasten kasvua edistävät tekijät huomioiden.

Opetuksen eheyttämisen taustalla olevaa käsitteen määrittelyä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Opetuksen eheyttämiseen liittyen puhutaan myös muun muassa oppiaineiden integroinnista, ilmiöpohjaisesta opetuksesta, teemaopetuksesta tai kokonaisopetuksesta. Opetussuunnitelman perusteissa käytetään termiä opetuksen eheyttäminen, jota on pidetty viimeiset parikymmentä vuotta "virallisena" käsitteenä aiheesta. Käsitteiden käytön tarkentamiseksi voidaan todeta, että kun samaan oppiaineeseen liittyviä sisältöjä halutaan rakentaa mielekkääksi kokonaisuudeksi, puhutaan integraatiosta eli vertikaalisesta eheyttämisestä. Oppiaineisiin sidottu opetus särkee kuitenkin opiskeltavat asiat sektoreiksi, jonka vuoksi on kehitetty kokonaisuuksien omaksumiseen tähtääviä horisontaalisen eheyttämisen muotoja.

Eheyttävien aihekokonaisuuksien parissa työskennellessä on periaatteessa yhdentekevää, mitä käsitettä käytetään, sillä tarkoitusperät ovat yleensä aina hyvät: halutaan kehittää opetuksen mielekkyyttä, tarjota konkreettisia ja merkityksellisiä opetuksen aiheita ja tukea siten oppimista sekä hyvän oppimismotivaation kehittymistä.

Robotit, rakentaminen, ohjelmointi, tuotteen markkinointi, äidinkieli, koulun yhteisen tapahtuman järjestäminen... Opetuksen eheyttäminen sekä toiminnallisuuden lisääminen opetuksessa antaa lähes rajattomat mahdollisuudet luovuudelle ja oppimiselle

Mihin opetuksen eheyttämisellä pyritään koulutyössä?

Oppilaiden koulumotivaatiota keskeisesti heikentävänä tekijänä on pidetty opetussuunnitelmien tiedonkäsityksen pirstaleisuutta eli oppiainejakoisuutta. Oppiaineiden, erityisesti kirjojen, sisällöt ovat lisäksi usein irrallisia lapsen välittömästä kokemusmaailmasta. Tästä opetussuunnitelman ongelmasta kirjoitin aiemmassa blogikirjoituksessa "Onko opetussuunnitelmalla merkitystä ja muutosvoimaa". Pirstaleisessa tiedon ympäristössä opiskeltavista asioista ei muodostu lapselle nk. mentaalisia partnereita! Professori Pentti Hakkarainen on todennutkin, että opetuksen kohteena ei tulisi olla oppimateriaaleissa oleva tieto vaan oppilaiden mielekkääksi kokema tiedon luominen, joka muuttaa oppilaita ja heidän persoonallisuuttaan.

Opetuksen eheyttämisen tavoitteena on OPS 2016 luonnosten mukaan "auttaa oppilaita ymmärtämään opiskeltavien asioiden välisiä suhteita ja keskinäisiä riippuvuuksia."  Opetuksen eheyttämisen katsotaan olevan myös keino aktivoida oppilaita toiminnallisuuteen ja avata luokan ovia ulkomaailmaan. Oppimisesta halutaan luoda oppilaalle mielekäs prosessi. On hyvä muistaa, että oppilaan aktivoinnissa keskeistä ei ole tekeminen vaan tekemisen kautta oppilaalle muodostuvat loogiset ajatusrakenteet sekä tietoisuus toiminnan tavoitteista.


Milloin eheyttäminen on opetussuunnitelmallinen kysymys, milloin opetusmenetelmällinen kysymys?

Jos opetuksen eheyttämisen suunnittelua ei kytketä jäntevästi osaksi opetussuunnitelman laadintaa, muodostuu eheyttämisestä opetusmenetelmällinen kysymys. Eheyttämisen perustana ei ole kunnollista tavoitetta. Opetuksen eheyttämisestä ja ja toiminnallisuudesta muodostuu itsetarkoitus, jossa oppiminen on toissijaista ja toiminta on lähinnä niin kutsuttua touhupedagogiikkaa. Opetuksen eheyttämisen suunnittelun taustalla onkin syytä huomioida ainakin seuraavat tekijät:

1. Eheyttäminen on opetussuunnitelmatyötä, kun aihekokonaisuuksia suunnitellaan opetuksen sisältöjen ja tavoitteiden näkökulmasta. Suunnittelu muuttuu opetusmenetelmälliseksi, kun ryhdytään miettimään opetusjärjestelyjä ja -muotoja. Näkisin opetussuunnitelman kannalta järkevänä, että kuntakohtaisen opsin laadinnassa keskityttäisiin opetussuunnitelmallisten kysymysten ratkaisuun ja lukuvuosisuunnittelun yhteydessä, koulukohtaisesti, ratkaistaisiin opetusmenetelmälliset kysymykset sekä tarkennukset sisältöihin.
2. Kun eheyttäminen on opetussuunnitelmallinen kysymys, koulussa mietitään:
1. miten eheyttäminen toteutetaan (teemoina, periodeina, etukäteen sidottuihin aiheisiin perustuen, vapaampana oppilaan intresseistä tai ajankohtaisista aiheista kumpuavina kokonaisuuksina)
2. miten eheyttämisen tavoitteet ovat suhteessa opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin, mitä halutaan opittavan
3. millä tavalla kuntakohtaiset piirteet (esimerkiksi elinkeinoelämä, luonto, perinteet) huomioidaan sisällöissä
4. mitä eheytettävät aihekokonaisuudet ovat konkreettisesti nimettyinä
5. miten valmiita toimintamalleja opettajille välitetään ja miten paljon jätetään opettajien suunnittelun varaan
3. Toiminnalla on oltava looginen rakenne ja selkeät tavoitteet suhteessa opetussuunnitelmaan. Muutoin koulussa toteutetaan Päivi Atjosen sanoin touhupedagogiikkaa

Oppilaiden keskinäinen yhteistyö ja toiminnallisuus innostavat ja edistävät oppimisen ilon syttymisen.

Opetuksen eheyttäminen OSA 2 - toiminnan ja aihekokonaisuuksien suunnittelu: Teksti ilmestyy perjantaihin 14.11.14 mennessä.

Kirjallisuutta ja linkkejä: 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet : luvut 1-12 (luonnos) http://www.oph.fi/download/160358_opsluonnos_perusopetus_luvut_1_12_19092014.pdf

Helsingin yliopiston dosentti Hannele Cantell on laatinut hyvän esityksen laaja-alaisen osaamisen ja oppiaineiden yhteistyön sovittamisesta http://www.ops2016.fi/ops2016/aineistot/eheyttaminen_Cantell.pdf

Tutustu myös: https://www.jyu.fi/edu/kasvatustieteen-paivat-2013/rinnakkaiset-teemaryhmat-symposiumit-ja-tyopajat/rinnakkaiset-teemaryhmat/32.-oppiainerajat-ylittava-ainepedagogiikka-koulussa-ja-opettajankoulutuksessa