Yltiöpäinen ruutuaika surkastuttaa aivot
Olkoon seuraava tarina lähtimenä tälle tekstille ja muistutuksena meille digiuskovaisille: Muistan lapsuudesta lastenkirjan, joka kertoi TV-tontuista. Nämä TV-tontut eivät tehneet muuta kuin katsoivat päivät pitkät TV:tä ja lopulta näillä tontuilla silmät muuttuivat TV-ruudun muotoisiksi, hampaat tippuivat heikosta ravinnosta johtuen ja heistä tuli kärttyisiä toisilleen, kun kukaan ei halunnut että hänen TV-rauhaansa häirittäisiin. Tonttujen sosiaaliset suhteet särkyivät. Lopulta tontut havahtuivat onnettomaksi muodostuneeseen elämäänsä ja alkoivat elää jälleen reippaasta yhteiselämää. Tarina on muuten osin totta: 1970-luvulta näihin päiviin ihmisten ruutuaika on kasvanut liki kaksi tuntia vuorokaudessa. Yhteiskunta on muuttunut ruutuiseksi. Tällä on takuulla jotain vaikutusta ihmismieltä muovaavaan vuorovaikutukseen.
Sahlberg toteaa useisiin tutkimustuloksiin viitaten, että ruutuajalla, nettisurffailulla ja kännyköiden räpläilyllä on yhteys oppilaiden heikkeneviin oppimistuloksiin. Olen täysin samaa mieltä. Mutta eri mieltä olen siinä, että koulussa tulisi painottaa syventymisen pedagogiikkaa digitalisaation kustannuksella. Kyllä. Syventymistä tulee harjoittaa muuta ei hylkäämällä digitalisaation mahdollisuuksia. Koulun on oltava oppimisen alue, jossa lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuus asioitten syvälliselle käsittelylle ja sitä kautta tarjotaan tukea tietoisuuden ja ajattelun kehittymiselle. Koulun on oltava oppilasta voimaannuttava paikka, jossa hän saa kokea onnistumisen elämyksiä ja sivistää itseään alueilla, joihin hänellä ei olisi mahdollisuuksia ilman koulua. Koulun on oltava oppimisen rauhan tyyssija, jossa lapset saavat keskittyä elämän kannalta merkityksellisten asioitten alusta loppuun tekemiseen ja sillä tavoin he pääsevät kokemaan pätevyyttä ja luovat uskoa omiin kykyihinsä. En näe opetuksen digitalisaation poissulkevan näitä koulun ominaisuuksia millään tavalla. Se, että lapset vapaa-ajallaan ovat mm. internetin ja (netti)tv:n suurkuluttajia, surffaavat yöt ehkä holtittomasti sähköisen tiedon valtatiellä, on ongelma ja näkyy alati heikkenevissä oppimistuloksissa. Koulu ei voi kuitenkaan kääntää tälle selkäänsä, koska tuo on todellisuus joka on osa vallitsevaa elämää. Koulun on siksi oltava myös digitaalinen oppimiskeskus, joka ohjaa tulevia vastuullisia kansalaisia digitalisaation oikeaan käyttöön ja sen innovatiiviseen hyödyntämiseen elämässä. Koulun tehtävä on valjastaa digitaalinen voima ihmisen ja yhteiskunnan kasvun eduksi. Se tapahtuu mm. kehittämällä koulun digitalisaatiota, ei kääntämällä sille selkää. Leena Krokfors esitti mainion kuvan vallitsevasta tilanteesta OPHn järjestämässä seminaarissa muutama viikko takaperin. Koulu on helposti kuilussa digitaalisena ympäristönä (ks. kuvio)
![]() |
Equipping Every Learnerfor the 21st Century, Cisco |
Oppimisen valmiudet ovat heikentyneet lapsilla. Polarisaatio lasten sosiaaliseen taustaan perustuen näyttää vain kasvavan. Tapa, jolla toimimme koulussa 10 tai 15 vuotta sitten, ei enää palvele lasten kasvua. Heikkenevät oppimistulokset eivät johdu koulun digitalisaatiosta, koska se ei ole vielä edes kunnolla versonut idulleen. Katsottiinpa ihmistä psykologian tai kasvatustieteen näkökulmasta, näyttää selvältä, että lapset ja nuoret eivät käskemällä syvene ja syvenny. Siksi on koulun muututtava ja koulun toiminnan on vastattava kasvun haasteisiin ja selätettävä ne. Kirjoitin edellisessä blogissa koulun merkityksen heikkenemisestä sekä formaalin ja informaalin oppimisen välisestä suhteesta (Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen). Koulua ei kannata pitää itsestään selvänä instituutiona, jotta vielä kymmenien vuosien päästä voimme nauttia julkisen ja tasa-arvoa edistävän koulun hedelmistä.
Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa haemme kiivaasti digitalisaation suuntaa. Toisaalta voidaan kysyä, mitä suuntaa, sillä se on määritetty selkeästi esimerkiksi POPSin 2014 perusteissa. Digitalisaatio on vain väline siinä, missä oppikirja, kynä tai vihko. Olemmeko koskaan määritelleet OPSiin oppikirjan ohjaavaa suuntaa sinänsä tai kynän merkitystä? OPSissa on määritetty opetuksen ja kasvun suunta, mikä on myös digitalisaation kehittämisen suunta. Jos digitalisaatio ymmärretään surffailuna, tiedon hakuna Powerpointiin tai oppimispeleinä, ei puhuta opetuksen digitalisaatiosta. Tietyin osin kyllä tuolloin ollaan alulla digitalisaation tiellä. Oppimisen, ajattelun, vuorovaikutuksen sekä toiminnan tukemisesta sekä rikastamisesta tulee olla kyse. Se, mitä tehdään, on kytkettävä vahvasti opetukselle asetettuihin tavoitteisiin. Jokaisella toiminnalla tulee olla selkeä vastine oppimiselle asetetuissa tavoitteissa. Kajaanista löytyy digipilottitoiminnasta hyviä esimerkkejä, joista tuoreimman esityksen tulen linkittämään tähän esitykseen erinomaisena mallinna jäntevästä ja oppimista tukevasta digitalisaation hyödyntämisestä heti, kun esitys on opettajilla valmis julkistettavaksi. Tuossa luokkien toiminnassa perustana on vahva oppimisen ja lapsen ajattelun kehittymisen tukeminen. Kyse on tosin "vain" arkipäivän kokemuksesta tutkimuksen sijaan mutta elävästä sellaisesta. (Luokkien blogia voi seurata tästä linkistä: IPad oppimisen tukena)
Lopuksi
Uskomuksista tuntuu enemmän kritiikissä olevan kyse kuin tosiasioista. Käytävään keskusteluun ja keskustelun uskomusluonteisuuteen löytyy analogioita historiasta. Aikanaan ihmiset olivat huolissaan mm nopeiden kulkuneuvojen vaikutuksesta ihmiskehoon; luku- ja kirjoitustaidon uskottiin rapauttavan hyvä työmiehet; opiskelun uskottiin olevan monin tavoin haitallista naisille jne. Lähihistoriastamme löytyy verrannollisuuksia myös: digiuskovaisista puhutaan samaan henkeen kuin 90-luvulla konstruktivismin maihinnousun aikaan uudistushalukkaista opettajista. Opettajat jotka puhuivat konstruktivismista myönteiseen sävyyn, saattoivat asettaa itsensä radikaaleiksi ja uudistushalukkaiksi. Vanhaa opetustapaa toteuttavat opettajat totesivat puolestaan olevansa järkeviä ja itseään kunnioittavia. Selvää on, että mikä tahansa toiminta, joka menee ns. yli, vaikuttaa helposti kielteisesti ihmiseen. Siksi yltiöpäiseen netin tai matkapuhelimen käyttöön on puututtava. Se on kasvatusta.
Digitalisaation keskeinen ongelma on se, että meillä kompuroidaan määrittelyn koetussa tarpeessa ja halukkaita määrittelijöitä on paljon. Luottakaa koulut ja opettajat osaamiseenne. Tarvitaan tekoja, yhteistä pohdintaa, kannustusta, osaamisen ja tiedon jakamista, toistemme tukemista sekä rohkeutta. Tavoitteena tulee olla lapsen ja nuorten kasvun tukeminen. Kun kehitystyötä tehdään lapsen etu, kasvu ja kehitys edellä, on suunta tällöin oikea. Sieltä se tekemisen ja tekojen kautta myös alati kehittyvän ja muuntuvan digitalisaation suuntakin löytyy!
Linkkejä
Nettiriippuvuus surkastuttaa aivoja kuin päihteet
Linkkejä
Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys