Työhuoneessani on kohtuullisen hyvä kasvatustieteen "käsikirjasto". Digitaalisesta ajasta huolimatta pidän kirjoista ja luotan kirjan voimaan. Kirjasto sisältää teoksia ja tietoa, mitä ei voi löytää verkosta. Otin luettavaksi teoksen "Opetuksen mahdollisuuksia - keskustelua tiedosta, oppimisesta ja kasvatuksesta" (1990). Kirja käsittelee opetuksen kehittämistä ja teos perustuu silloisen Kouluhallituksen pyrkimykseen opetuksen kehittämiseksi. Kajaanin kaupungin entinen opetuspäällikkö Esko Piippo oli myös kirjoittanut teokseen oman osuutensa. Kajaani ja Teppanan koulu oli tuolloin yksi edelläkävijä opetuksen eheyttämisen toteuttamisessa. Kirjan esipuheessa Yrjö Yrjönsuuri ja Reijo Laukkanen kirjoittavat, että "tiedon nopea uusiutuminen ja lisääntyminen edellyttää koulun opetusta ja kasvatusta koskevien johtopäätösten tekemistä. Tarvitaan uusia ratkaisuja siitä, mitä tietoja koulussa on tarkoituksenmukaista opettaa ja opiskella, miten tietoon tulee suhtautua ja miten käyttää." Esko Piippo kirjoitti teoksessa julkaistussa artikkelissa "Eheytetty opetus antaa oppilaan tietotyölle parempia edellytyksiä": "koko koulutyön sisältöä säätelevän opetussuunnitelman selkeä oppiainejako ja sitä seuraava tuntijako rytmittävät peruskoulun opetus- ja kasvatustyötä 45 minuutin tieto- ja taitopaloihin. Tämä pilkkoo oppikirjojen tiedon pieniksi pätkiksi, mekanisoi oppilaan työskentelyn, opettajan työtavat sekä heidän inhimillisen vuorovaikutuksensa. ...perinteisesti opettaja ottaa opetussuunnitelman oppikirjasta. Opetuksen eheyttämiseen pyrkivän opettajan on välttämätöntä uudelleen strukturoida opetussuunnitelma."Ajatukset opetuksen kehittämiseksi ovat lähes täsmälleen samat, mitä viimeisimmän OPS-uudistuksen yhteydessä on vilkkaasti keskusteltu. Sanotaan, että koulu instituutiona perustuu keskiaikaisen kirkon tarpeisiin ja koulua sanotaan myös yritettäneen muuttaa tuloksetta 400 vuoden ajan. Mielenkiinnosta tätä muutoskuvaa kohtaan keräsin hyllystä muutamia teoksia eri vuosikymmeniltä, katsoakseni (mekaanisesti ja kursorisesti) miten koulun muutosta on kulloinkin käsitelty.
1900-luvun alkupuoli (Artturi Johannes Tarjanne 1914)
"Kansakoulun opetussuunnitelma on uusittava lapsen luontaisten taipumusten ja harrastusten mukaiseksi sekä kotiseudulliseksi ja käytännölliseksi elämän tarpeita vastaavaksi, opetusmenettelyn tulee enemmän nojautua oppilaiden omatoimisuuteen, luovaan työhön ja käsiaskarteluun, tieto- eli kirjakoulu on muodostettava työkouluksi. Tähän suuntaan käyvät vaatimukset". Kirjoittaa A. J. Tarjanne vuonna 1914 Kasvatus ja koulu kasvatustieteellisessä aikakausikirjassa. Tarjanne toteaa Kansakoulun opetussuunnitelman uudistusta käsittelevässä artikkelissa koulua pidettävän liian tietopainotteisena ja sisällön olisi kehityttävä "koneellisesta taidosta" mielenkiintoisemmiksi niin, että oppilaalla herää kiinnostus "asiasisällyksen käsittelyyn". Koulun on herätettävä oppilaissa harrastuneisuutta asioita kohtaan ja opetuksen on tarjottava oppilaille "yhtä ja toista todellisuuden omasta runsaudesta".
1950- ja 60-luku (Matti Koskenniemi "Sosiaalinen kasvatus koulussa")
Tavoitteena oli eheäksi persoonallisuudeksi kasvaminen, minkä katsottiin onnistuvan parhaiten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Koskenniemi toteaakin, että menneen ajan koululle oli ominaista, että työskentelyn aikana vain opettaja saattoi vaikuttaa oppilaisiinsa. Koulu ei tarjonnut mahdollisuuksia oppilaiden keskinäiseen vuorovaikutukseen. Luokan saavutus oli yhtä kuin sen erillisten jäsenten erilliset saavutukset. Koulun kehittämisen tarpeesta ja yhteiskunnan muutoksesta Koskenniemi toteaa seuraavasti teoksessa "Sosiaalinen kasvatus koulussa": "Mitä epävakaammaksi ja muuttuvammaksi yhteiskuntaelämä käy sekä mitä epävarmempi on tulos erilaisten voimien vaikutuksesta sen muotoon ja sisällykseen, sitä tärkeämpää on tehokkaasti valmistaa nousevaa sukupolvea sosiaalisen elämän eri muotoihin ja tilanteisiin. Mitä riippuvampi yhteiskunnan elämä on sen jäsenten sosiaalisesta sopeutumiskyvystä, sitä tärkeämpää on, että jo varhain huolehditaan sosiaalisen kypsymisen edistämisestä. ...nykyajan ihminen ei enää siinä määrin kuin hänen esivanhempansa ole perinteiden sitein sitoutunut määrättyyn sosiaalisen ryhmään tai kerrostumaan. Hän voi monesta ryhmästä valita sen jossa luulee parhaiten viihtyvänsä."
1970-luku (Matti Koskenniemi, Kaisa Hälinen)
Teoksessa "Didaktiikka" Koskenniemi ja Hälinen kirjoittavat (s.62-63), että "nykyisissä koulun päämäärää koskevissa pohdinnoissa korostuvat - päinvastoin kuin aiemmin - yleensä enemmän formaaliset kuin materiaaliset tavoitteet." Materiaalisilla tavoitteilla he tarkoittavat tiedollisen kasvatuksen sisältöjä, kuten faktoja ja niiden välisiä yhteyksiä ja laajempia tietokokonaisuuksia, kun taas formaaliset tavoitteet viittaavat ajattelun kehittämiseen, käsitteiden käyttöön ja muodostukseen, päätelmien tekoon sekä tietojen arvioimiseen ja soveltamiseen. Formaalisten tavoitteiden hallinnan katsottiin olevan merkityksellistä, koska muodolliset tavoitteet eivät menetä merkitystään vaikka tiedon sisällöt merkitykset muuttuisivatkin. Kirjoittajat toteavat, että "jos henkilö hallitsee eri tiedonaloihin kuuluvia asiasisältöjä ja on selvillä siitä, millä tavoin minkäkinlainen tieto on saavutettu, hänen on useastikin helppo hankkia myös uutta tietoa." Silloin POPSiin katsottiin olevan tarjolla tietoa enemmän, mitä tarve vaatii. Siksi koulussa täytyi rajoittua sellaiseen tietoainekseen, jonka oppimisessa "tarvitaan järjestelmällistä (siis koulun) toimenpiteitä ja jota ei voida levittää esim. julkisten informaatiovälineiden avulla." Mielenkiintoinen näkökulma tämän päivän koulun merkitystä sekä tietokäsitystä koskevaan keskusteluun!
1980-luku
Vaikka Yrjö Engeströmin (1984) teos "Perustietoa opetuksesta" käsitteleekin aikuis- ja täydennyskoulutusta, antavat teoksen alkusanat kuvaa vallinneesta ajattelutavasta. Engeström toteaa opetuksen kehittämisen tarpeesta seuraavasti "yhteiskunnan, tieteen ja tekniikan kehitys muuttaa valtion virastojen toimintatapoja ja niissä työskenteleviltä henkilöiltä edellytetään tietoja ja taitoja entistä nopeammin. ...samat tehokkuuden ja ajanmukaisuuden vaatimukset, jotka asetetaan virastojen toiminnalle, koskevat luonnollisesti myös henkilöstökoulutusta." 1980-luvulla kognitiivinen psykologia alkoi ohjata didaktista ajattelua, mikä näkyy edellä kuvatussa 1990-luvun konstruktivistisessa ajattelussa.
2000-luvun alku
Kasvatustieteellisen tutkimuksen määrä, erityisesti väitöskirjojen määrä, on kasvanut merkittävästi 2000-luvulle tultaessa. Otteita voisi siten koota lähes mistä tahansa teoksesta. Viittaan hyllystä nostettuun Jukka Törnroosin (2004) väitöskirjaan "Opetussuunnitelma, oppikirjat ja oppimistulokset" sekä omaan 2006 julkaistuun väitöskirjaani "Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta". Törnroos kuvaa opetuksen olemusta kirjassaan seuraavasti: "...opettaja pyytää oppilaita ottamaan kirjat esille... opettaja lukee opettajanoppaan tehtävät, joiden vastaukset merkitään kirjaan valmiisiin ruudukkoihin. Seuraavaksi voidaan joko tarkistaa kotitehtävät tai opettaja opettaa taululla uuden asian. ... esitetty kuvitteellinen matematiikan tunti tuo varmasti monelle tuttuja muistoja omalta kouluajalta, ja vastaava tilanne toistuu yhä joka päivä lukuisissa koululuokissa ympäri maailman." (s. 11.) Oppikirjan ja valmiin materiaalin rooli on vahva ja 1990-luvun pyrkimykset eheämpään ja elävämpään kouluun eivät lyöneet läpi. Syyksi tälle katson olevan koulun atomistisen tietokäsityksen, joka toivottavasti nyt 2020-luvun koulussa alkaisi murentua. Kirjoitinkin omassa väitöskirjassani seuraavan tekstiosuuden OPS2014 uudistukseen liittyen. Teksti on peruja vuoden 2004 tienoilta: "Arvioitaessa uuden opetussuunnitelman perusteiden sisältöä (Opetushallitus 2004) havaitaan
se atomistisuus, yhdistettynä yksilölliseen suoriutumiseen, mikä vaikeuttaa opetuksen
eheyttämispyrkimyksiä. Joukko erinäisiä tietoja ja taitoja sekä keinoja näiden saavuttamiseen
sekä toimivan ja tuottavan kansalaisen määreitä ohjaavat ajattelua. Opetuksen
tavoitteet sekä samanaikainen pyrkimys konstruktivismin hengen luomiseen, edellä esitetyin tavoittein, johtavat ristiriitaan tiedon ja toiminnan
yhteensovittamisessa. Nykyisen opetussuunnitelmauudistuksen
avulla on vaikea muuttaa koulujen toimintaa kasvattavaan suuntaan. Oletettavasti
vanha tietopainotteisuuden henki saa vain uusia ja entistä mutkikkaampia muotoja." (s. 149.) Hannu Laaksola (2002) totesi Opettaja-lehden pääkirjoituksessa seuraavaa vuoden 2004 OPS:n sisällöstä ”… Nyt annettavat uudet ohjeet ovat selkeästi laajemmat ja tarkemmat kuin vajaan
kymmenen vuoden takaiset. Nyt pyritään lisäämään alueellista tasa-arvoa ja arvostelun
yhtenäisyyttä.… alkuopetuksen kirjojen sisältöön tulee lisää vaativuutta. Tämän vuoksi uudistustyötä onkin tehty tiiviissä yhteydessä kustantajien kanssa. …Uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoa puoltaa sekin, että koulutus on aiempaa
enemmän suurennuslasin alla. Sitä arvioidaan tuloksellisuuden perusteella
ja jo kansainvälisten mittausten vuoksi tarvitaan selkeitä kriteereitä. Yhteiskunnallinen
tilivelvollisuus koskee myös koulua." (mts. 352.)Lopuksi
Onko koulu muuttunut? Vastaisin, että kyllä ja hallitusti. Otsikkoon kirjoitetulla uudistamisella tarkoitan julkista opetuksen kehittämistä koskevaa keskustelua, jonka kautta on luotu yhteistä koulutuspoliittista tahtotilaa yhteisen opetussuunnitelman perustaksi. Ongelmat eri aikakausina ovat samanlaiset ja ne kytkeytyvät oppilaiden motivaatioon, eheään persoonallisuuden kasvuun sekä koulun tiedonkäsitykseen.
Opetuksen motivoivuutta sekä tiedon merkitystä koskevaa keskustelua suhteessa yhteiskunnan muutokseen on käytävä jatkuvasti. Kuten kirjoitin blogitekstissä "Peractum est! Kehitetään koulua rohkeasti ilmiölähtöiseen jadigitaaliseen tulevaisuuteen", ei opetuksen eheyttämisen tai muunkaan pedagogisen aihealueen ongelmaa olla vielä ratkaistu, eikä niitä tulla koskaan lopullisesti ratkaisemaan, koska kussakin ajassa tarpeet ja toimijat ovat toisistaan jollain tavoin poikkeavat. Lisäksi jokaisen sukupolven on tietyllä tasolla koettava ja läpikäytävä kehitykseen liittyvät prosessit omakohtaisesti ymmärryksen kehittymiseksi. Koulutuksen on herätettävä keskustelua ja koulutuksesta on käytävä jatkuvaa keskustelua. Tämä kursorinen ja mekaaninen katsaus aiheeseen kuvastaa, että keskustelua on käyty. Erinomaisen tiedeperusteisen opettajankoulutuksen sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta arvostavan peruskoulun lisäksi juuri tämä säännöllinen keskustelu kouluopetuksesta ja sen tilasta on takuulla ollut yksi merkittävä tekijä suomalaisen peruskoulun maailmanluokan menestykselle! Uudet OPS:n perusteet sisältävät merkittävän ketteryyttä edistävän elementin: perusteiden eli opetuksen toteutumista on arvioitava ja kehitettävä tämän tiedon perustalta säännöllisesti. OPS:ia ei ole kirjoitettu "kiveen" seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tämä muutos tulee olemaan merkittävä menestystä edistävä tekijä nopeasti muuttuvassa maailmassa, keskustellen.
Linkkejä
