Mekaaniset ratkaisut ja toimintatavat tuottavat ismejä, jotka vievät mahdollisuuden toteuttaa vaihtelevia työtapoja ja hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä, joissa todellinen yksilöllisyys pääsisi toteutumaan
Kun mietimme tänä päivänä koulun kehittämistä, oppimisympäristöjen kehittämistä, koulurakentamista, inklusiivisten käytänteiden vs. erityisryhmien perustamista, digitalisaation hyödyntämistä opetuksessa, matemaattisten aineiden, kielten tai taideaineiden merkitystä ja määrää koulussa, oppimisen arviointia ja arvioinnin yhdenmukaisuutta, pitäisi muistaa välttää mekaanisia, vastakkainasettelua ruokkivia ratkaisuja. Vastaavasti tulisi edistää joustavuutta, ajattelun erilaisuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia. Mekaanisuus piilee aina jossain ääripäässä: kollektiiviset, kaikille yhteiset tai vastaavasti täysin yksilölliset ratkaisut ja ajattelutavat ovat loppujen lopuksi luonteeltaan mekaanisia, eivät joustavia ratkaisuja. On oleellista huomata, että mitä mekaanisempaa toiminta on, sitä merkityksettömämmäksi yksilöllisyyden ajatus sekä toteuttaminen käyvät, vaikka sitä kuinka toiminnassa tavoittelisimme. Mutta mitä enemmän annamme koulutoiminnassamme merkitystä henkisten, moraalisten sekä tiedollisten ja taidollisten tekijöiden tasapainoiselle huomioinnille eli käytännöllisesti sanoen 1) hyödynnämme vaihtelevia työtapoja, 2) muodostamme vaihtelevia oppimisympäristöjä ja 3) näemme tiedon suhteellisena välineenä lapsen ja nuoren maailmankuvan rakentumisen tukemisessa, sitä paremmin mahdollistamme yksilöllisyyden toteutumisen koulutyössä. Kun tiedostamme tämän merkityksen, saavutamme lopulta useimpien oppilaiden ja myös omalla kohdallamme motivoitumisen oppimiseen sekä työhön ja luottamuksen omiin kykyihin. Opettajan pedagogiselle vapaudelle sekä pedagogiselle kasvulle on tärkeää antaa tilaa koulun kehittämistoiminnassa sekä opetuksen puitteiden rakentamisessa.