torstai 5. toukokuuta 2022

Korkeakoulun pedagogiikka -käsitteistön viidakossa

Pedagogiikka -käsite on monimerkityksinen ja sitä myös käytetään eri yhteyksissä erilaisin merkityksin. Täsmällisen käsitteen käytön ja merkityksen ymmärtämisen avulla voidaan jäntevöittää esimerkiksi koulutuksen kehittämistä, jotta voidaan hahmottaa riittävän tarkasti, millä tavalla kehittäminen vaikuttaa koulutuksen kokonaisuuteen ja suuntaan. Digipedagogiikan äärellä käytävä keskustelu on hyvä esimerkki käsitteen käytön epätäsmällisyydestä ja monimerkityksellisyydestä. Digipedagogiikan yhteydessä keskustellaankin, mitä käsitteellä halutaan tarkoittaa ja voidaanko ylipäätään puhua digipedagogiikasta, vai tulisiko puhua enemminkin pedagogiikasta ja opettajan kyvykkyydestä käyttää digitaalisia ympäristöjä ja välineitä opetuksessaan. Tällöin ajatus siirtyy opettajan didaktiseen osaamiseen. Tässä blogissa kuvataan pedagogiikka ja didaktiikka -käsitteiden merkitystä ja hahmotellaan lopuksi määritelmä sille, miten pedagogiikka -käsitettä voidaan ottaa haltuun ja millainen merkitys digipedagogiikka käsitteellä on tässä kokonaisuudessa.

 

 

Mitä pedagogiikalla ja didaktiikalla tarkoitetaan?

Monimuotoisuudesta johtuen pedagogiikan voidaan ymmärtää tarkoitettavan esimerkiksi opettajan opetustaitoa, opetuksen käytänteitä, toisaalta koulutuksellisia ja toimintakulttuuria ohjaavia periaatteita, toisaalta oppimista ja opiskelijoiden opiskelukyvykkyyttä. Lisäksi pedagogiikka -käsite liitetään niin fyysisiin kuin digitaalisiin oppimisympäristöihin. Eritoten jälkimmäisen kohdalla on puhuttu digipedagogiikasta tai opettajien digipedagogisesta osaamisesta. Kasvatustieteessä pedagogiikka -käsitteen ala on laaja ja siitä on hahmotettavissa ainakin kolme erilaista merkitystä:
  • Laajimmillaan pedagogiikka viittaa opetukseen ja kasvatukseen käsitteenä, joka kattaa koko kasvatuksen ja koulutuksen kentän tieteenalana sekä näitä ohjaavina periaatteina. 
  • Suppeimmillaan pedagogiikalla voidaan tarkoittaa pelkästään kasvatus- tai opetustaitoa. Esimerkiksi digipedagogiikka-käsitteellä viitataan usein opettajan kykyyn käyttää digitaalisia välineitä ja ympäristöjä opetuksessaan. 
  • Pedagogiikalla voidaan kuvata myös kasvatuksen tai koulutuksen kohdealueitta, kuten erityispedagogiikka, varhaiskasvatuksen pedagogiikka tai korkeakoulupedagogiikka. Lisäksi käsitettä käytetään vaihtoehtoisten kasvatusmenetelmien yhteydessä. Opetuksen ja kasvatuksen kohdealueiden tai vaihtoehtoisten menetelmien sisällä pedagogiikka kattaa käsitteenä opetuksen järjestämisen perusteet, opetuksen käytännön periaatteet sekä oppimisen ja opetussuunnitelman merkitykset. 
Didaktiikka on puolestaan kasvatustieteen osa-alue, jossa kehitetään opetuksen teoriaa tutkimalla opetusprosessin eri osia. Vanhastaan didaktiikan yhteydessä puhtiin opetusopista. Didaktiikka viittaakin käsitteenä opettajan opetustaitoon. Didaktiikka on myös opetuksessa ilmenevien kasvatuksen ilmiöiden ja vuorovaikutussuhteiden kokonaisvaltaista tutkimusta, jossa opetuksen erilaiset prosessit ja tapahtumat hahmotellaan opetustapahtumaan liittyviksi ja kenties jopa toisiinsa yhteydessä oleviksi osiksi, joista voidaan johtaa ohjeita opetuksen käytännön tueksi. Tutkimuksen tavoitteesta riippuen lopputuloksen kohdalla voidaan puhua didaktisesta paradigmasta, mallista tai teoriasta.

Kun tutkimuksen tavoitteena on, opetusprosessin kuvaileminen, kyse on deskriptiivisestä didaktiikasta. Kun tutkimustiedon perustalta johdetaan opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia määrittäviä ohjeita, puhutaan normatiivisesta didaktiikasta. Lisäksi didaktiikan yhteydessä voidaan puhua yleisestä didaktiikasta, jonka tehtävänä on tutkia opetustilanteita ja johtaa saaduista tuloksista teoreettista tietoa, jonka avulla kuvataan ja ennustetaan opetusta yleisellä tasolla. Neljänneksi didaktiikan osa-alueeksi voidaan erottaa erityisdidaktiikka tai ainedidaktiikka. Tällöin painottuvat paitsi opettajan oppiaineen sisällöllinen hallinta myös oppiaineen menetelmällinen hallinta, kuinka sisältö opetetaan parhaalla mahdollisella tavalla opiskelijalle.

 


Pedagogiikka ja didaktiikka -käsitteiden merkitys korkeakouluopetuksessa

Korkeakouluopetuksen yhteydessä törmää harvemmin didaktiikka- käsitteeseen, toisin kuin yleissivistävän koulutuksen yhteydessä. Yleissivistävän koulutuksen oppiaineet perustuvatkin yleensä vahvan tutkimuksellisen perinteen omaavan opettajankoulutuksen ja ainedidaktiikan pohjalle. Korkeakouluopetus on puolestaan ammatillisesta tiedosta ja taidosta juontuvaa ja usein sisällöltään myös projekti- ja ilmiöluonteista. Opettajien koulutustausta on myös usein ammatti- tai tieteenalan sisältöön perustuva. Vastaavaan sisällölliseen ilmiölähtöisyyteen perustuu myös varhaiskasvatus, jonka yhteydessä ei puhuta varhaiskasvatuksen didaktiikasta vaan varhaiskasvatuksen pedagogiikasta.

On kiinnostavaa huomioida, että didaktiikka -käsitteen käytön vähentymistä on ainakin jossain vaiheessa tunnistettu myös yleissivistävän koulutuksen piirissä. Kasvatustieteen professori Pertti Kansanen totesi 1990-luvun alussa, että saksalaisen kasvatustieteen tilaa ja etenkin sen sisällöllisten alueiden luokittelua selventäneet tutkimustulokset osoittivat didaktiikka -termin käytön vähentyneen 1940- ja 1990-lukujen välillä. Kansanen esittikin tuolloin didaktiikka ja pedagogiikka käsitteiden käytön selventämiseksi, että didaktiikalla tarkoitettaisiin kouluoppimista ja -opetusta, ja pedagogiikka olisi koulutuksen ympäristöä määrittävä käsite. Professori Juhani Suortti esitti puolestaan 1980-luvulla korkeakoulupedagogiikan ja -didaktiikan väliseen suhteeseen liittyen, että pedagogiikan alaan liittyvien tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisäksi opettajilta edellytetään eettis-sosiaalisia ja esteettisiä valmiuksia, eli opettajan menetelmätieto edellyttää toimiakseen syvällisempää didaktista tietoisuutta. Suortti arvioi, että korkeakoulupedagoginen tutkimustoiminta omaa vahvan fenomenologien luonteen, joka edellyttää oppijan ja opettajan tietoisuuden ja tajunnan laadullisen muutoksen ymmärtämistä ja esitti, että korkeakoulupedagogiikan keskiön tulisi tällöin nousta didaktiikka eli ne menetelmät, joiden avulla opiskelijaa autetaan saavuttamaan alan tieteellinen mieli ja oivallus. Näin ajatellen voidaan ymmärtää, että korkeakoulupedagogiikan ja -didaktiikan keskiöön nousee opetussuunnitelma, jossa määritetään sekä opetuksen ja opiskelijoiden ohjauksen yleiset, opetuksen sisällöistä riippumattomat perusperiaatteet (miten opetetaan ja miksi) että opetussisältöjen ja tavoitteiden kokonaisuus (mitä opetetaan ja miksi).

Pedagogiikka käsitteenä sisältää koulutuksen järjestämisen periaatteet, opettajan opetukselliset ratkaisut, tähdäten opiskelijan osaamisen ja opiskeluhyvinvoinnin kasvuun ja pedagogiikkaa konkretisoituu opetussuunnitelmassa

Opetus ja koulutuksen järjestäminen eivät ole vain menetelmällisyyttä ja opetusteknistä hallintaa. Oppiminen on aina yksilöllinen prosessi ja opetusprosessi sisältää satoja ja taas satoja yksilöllisiä oppimistapahtumia, joista yksikään ei toteudu toista kertaa täysin samanlaisena. Kyetäkseen hallitsemaan tätä muuntuvaa ja monimuotoista kokonaisuutta, opettajan sekä koulutuksen järjestäjän on hallittava sisällöllisen ja menetelmällisen osaamisen lisäksi pedagogiikan ja didaktiikan laajempi ymmärrys. Vain tätä historiallista, sosiologista, psykologista ja kasvatusfilosofista kokonaiskäsitystä vasten pystytään hallitsemaan rakentavasti monimuotoiset ja ajassa muuntuvat koulutuksen pedagogiset ja didaktiset vaatimukset.

Korkeakoulupedagogiikan käsitettä käytetään laajasti ja sillä tarkoitetaan opettajan opetustaitoa, opetuksen sisällöllisiä ja toiminnallisia ratkaisuja, oppimisympäristöjä, työelämälähtöisyyttä ja -yhteyksiä, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä osaamisperusteista ajattelutapaa, tähdäten kaikessa toiminnassa opiskelijan kyvykkyyteen saavuttaa oman ammattialan tieteellinen sekä ammattialakohtainen tiedollinen ja taidollinen osaaminen. Jäsentyneessä pedagogiikan määrittelyssä voidaan hahmottaa Michael Uljenisa mukaillen kolme toisiinsa liittyvää mutta silti itsenäistä tasoa:
  • Ensinnäkin on määriteltävä yhteiskunnalliset ja koulutuksen järjestämisen perusteet huomioiva koulutuksen taso (theory of education), jonne sijoittuvat muun muassa koulutuksen järjestämisen yleiset periaatteet, palvelut ja toiminnot, kuten opetuksen järjestämistä ja oppimisen arviointia linjaavat opetussuunnitelman perusteet, työelämäyhteydet ja koulutuksen tukipalvelut, fyysiset opetustilat sekä digitaaliset ratkaisut ja ympäristöt, joiden puitteissa opiskellaan ja opetetaan. 
  • Toiseksi on kuvattava opetuksen käytännön toteuttamista ja opetustaitoa määrittelevä didaktinen taso (theory of teaching), joka kattaa muun muassa opettajan opetusta koskevat ratkaisut ja valinnat sekä opetuksen toteuttamisen erilaisissa fyysisissä ja digitaalisissa oppimisympäristöissä sekä työelämän yhteistyöverkostoissa erilaisia välineitä ja opetusmenetelmiä hyödyntäen, opiskelijoiden ohjauksen toteuttamisen, arvioinnin toteuttamisen, palautekäytänteet ja huomioinnin opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. 
  • Pedagogiikan keskiössä on oppimista ja opiskelukyvykkyyden toteutumista määrittävä taso (theory of learning), jossa konkretisoituu opiskelijan osaamisen kasvu, opiskeluhyvinvointi ja motivaatio oppimiseen ja kouluttautumiseen. Tämä taso indikoi ensisijaisesti edellisten tasojen työtä (opetuksen, tukipalvelujen ja opiskelijoiden ohjauksen toimivuutta) mutta kyse on myös opettajan opetustaidosta sekä kyvykkyydestä tunnistaa opetustilanteessa opiskelijan yksilöllisiä oppimisen tai oppimisen tuen tarpeita ja vastata näihin. Kyse on myös opiskelijan henkilökohtaisesta panostuksesta ja halukkuudesta työskennellä oppimisensa eteen, kun koulutuksen järjestäjä on pyrkinyt optimoimaan olosuhteet oppimiselle kannattavaksi.
Korkeakoulupedagogiikka käsitteenä toimii hyvin, kun huomioimme sisällön, joka kattaa edellä mainitun kokonaisuuden, tähdäten opiskelijan opiskelukyvykkyyden ja sitä kautta tieteellisen ja ammatillisen osaamisen, oivalluksen ja ymmärrykseen kasvattamiseen. Opetussuunnitelma on keskeinen pedagoginen asiakirja ja perusta, jossa konkretisoidaan tämä opiskelijan osaamisen kasvua ja opiskelukyvykkyyttä edistävä koulutuksen järjestämisen sekä opetuksen ja ohjauksen toteuttamisen kokonaisuus, ja määritetään keskeiset koulutuksen järjestämistä koskevat periaatteet, toimintatavat ja sisällöt.

Digipedagogiikalle on tässä kokonaisuudessa käsitteellisesti hahmotettavassa paikkansa: Kyse on opettajan pedagogisesta taidosta hyödyntää ja kehittää osaamistaan digitaalisten välineiden, ympäristöjen ja sovellusten tarkoituksenmukaisessa opetuskäytössä ja kehittää opetuksellista osaamistaan ajassa ilmenevien tarpeiden mukaisesti. Tämä edellyttää didaktista kyvykkyyttä, eli opettajan taitoa suunnitella ja toteuttaa opetus, tehden opetuksen sisältöä, opetuksen muotoja, oppimisympäristöjä ja opetusvälineitä sekä niiden käyttöä koskevia valintoja, oppimista ja opinnoissa edistymistä siten parhaalla mahdollisella tavalla edistäen.


Kirjallisuutta

Friman, M., Alaniska, H. & Maikkola, M. 2018. KOPE – korkeakoulupedagogiikkaa yhteistyössä OSALLISTU SINÄKIN OPPIMISEN EDISTÄMISEEN! Yliopistopedagogiikka. Journal of University Pedagogy. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2018/11/23/kope-korkeakoulupedagogiikkaa-yhteistyossa-osallistu-sinakin-oppimisen-edistamiseen/

Kansanen, P. 1990.Didaktiikan tiedetausta. Helsinki: Yliopistopaino.

Kansanen, P. 1992. Kohti koulupedagogiikkaa. Lisää kasvatuksen teoriaa didaktiikan näkökulmasta. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 112.

Kansanen, P. 2004. Opetuksen käsitemaailma. Opetus 2000. Juva: WS Bookwell Oy.

Leinonen, R. 2012. Ammattikorkeakoulupedagogiikan kehittäminen. Opiskeluorientaatiot ja opinnäytetyön vertaistilanteet opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen tukena. Kasvatustieteiden tiedekunta, Kajaanin opettajankoulutusyksikkö. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. E Scientiae Rerum Socialium 124. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514298448.pdf

Malinen, P. & Kupari, P. Miten kognitiivisista prosesseista kehiteltiin konstruktivismia. Katsaus Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseuran toimintaan 1983 - 2003. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopistopaino.

Murtonen, M. 2020. Korkeakoulupedagogiikka voimavarana. Yliopistopedagogiikka. Journal of University Pedagogy. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2020/09/03/korkeakoulupedagogiikka-voimavarana/

Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L. & Niinistö-Sivuranta. S. 2019. Työ ja korkeakoulu. Yliopistopedagogiikka. Journal of University Pedagogy. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/02/01/tyo-ja-korkeakoulu/

Saari, M. 2006. Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Kajaanin opettajankoulutusyksikkö. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. E Scientiae Rerum Socialium 84. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514282485.pdf

Suortti, J. 1980. Korkeakoulupedagogiikasta korkeakouludidaktiseen tutkimukseen. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen julkaisuja 305.

Suortti, J. 1981. Opetussuunnitelmaongelma I. Teoreettista analyysia opetussuunnitelman ehdoista. Opetussuunnitelma ongelma ja kasvatustiede. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen julkaisuja 309.

Tynjälä, P. (2008). Työelämän asiantuntijuus ja korkeakoulupedagogiikka. Aikuiskasvatus 28(2), 124–127. //doi.org/10.33336/aik.93812

Uljens, M. 1997. School Didactics and Learning. A School didactic model framing ananalysis of pedagogical implications of learning theory. East Sussex. UK: Psychology Press.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti